Trump haluaa pois ilmastosopimuksesta – Haihurrikaani uhkaa

2.6.2017 20:22

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi eilen ilmoituksen, jonka mukaan Yhdysvallat ei halua olla nykyisin ehdoin mukana Pariisin ilmastosopimuksessa. Kansainvälisen sopimuksen oli tarkoitus sitoa eri maat toimimaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Trumpin ilmoituksen jälkeen myös Hollywoodin julkimot ovat esittäneet mielipiteitään asiasta mm. sosiaalisen median välityksellä.

Ex-kuvernööri ja Terminator-näyttelijä Arnold Schwarzenegger muistutti Trumpia, että tämän pitäisi olla presidenttinä suojelemassa väkeään.

– 200 000 ihmistä Yhdysvalloissa kuolee vuosittain ilmansaasteiden takia ja jokemme sekä virtamme ovat vaarallisen saastuneita, Schwarzenegger tylytti ja muistutti samalla, etteivät suuret, muistamisen arvoiset johtajat tapaa ottaa takapakkia, vaan vastuuta tulevasta. Schwarzeneggerin entinen hallintoalue, Kalifornian osavaltio, on pyrkinyt näyttämään esimerkkiä muille osavaltioille, ja asettanut tavoitteekseen vähentää päästöjään 40% vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 lukemista.

Näyttelijä Leonardo DiCaprio puolestaan on julkaissut Facebook-sivullaan tekstin, jossa hän suomii Trumpin päätöstä varomattomaksi ja koko planeetan elinkelpoisuutta uhkaavaksi. Mm. YK:n julkaiseman raportin mukaan ilmastonmuutos ajaa merenpinnan nousun myötä rannikkoseudun väestöä eri puolilla maailmaa muuttamaan muualle, ja heikentää monien ihmisten tavallisen elinkeinon hankkimista. DiCaprio piipahti aiemmin Trumpin luona keskustelemassa ympäristöasioista, mutta ilmeisesti löyhin tuloksin.

Sharknado– eli Haihurrikaani-leffasarjan tiimoilta Trumpin puheet otettiin kuitenkin oitis hyötykäyttöön. Katastrofileffasarja etenee elokuussa viidenteen osaansa. Siinä Ian Zieringin ja Tara Reidin näyttelemät päähenkilöt yrittävät pelastaa poikaansa ympäri maailmaa riehuvalta haimyrskyltä. Kyseisen rainan otsikko julkaistiin Trumpin puheen kantapäillä. Sharknado 5: Global Swarming, tai vapaasti kääntäen Haihurrikaani 5: Koko maailman ilmasto uhattuna, sai myös seurakseen iskulauseen Make America Bait Again, eli Amerikka koukkuun.

Lähteet: Reuters, IGN, Independent, Facebook, YK, California Environmental Protection Agency

Kuva: Syfy

Lisää luettavaa