Entinen Disney-tähti Zac Efron kuulun sarjamurhaajan osaan

16.5.2017 14:40

Disneyn High School Musical -elokuvissa sydämiä sulattanut Zac Efron on vaihtamassa aivan toisenlaiselle linjalle. Vaikka Efron nähdään esim. myös tulevassa Baywatch-leffassa samannimisen TV-sarjan hengessä, nuorukainen on solminut sopimuksen myös tosielämään perustuvasta sarjamurhaajaleffasta. Siinä hän näyttelee pahamaineista Ted Bundya.

Efron, joka oli Bundyn teloituksen aikaan (1989) vasta parivuotias, nähdään Bundyna murhaajan tyttöystävän näkökulmasta. Rooli asettaa nuoren tähden varsinaiselle koetukselle, sillä tyypillisesti hän on ollut mukana viihteellisissä komedioissa, kuten Naapurit– ja Hairspray-leffoissa, viileän tyylikkään bilettäjän roolissa. 30 murhaa tunnustanut, mutta mahdollisesti myös useampia toteuttanut Bundy kidnappasi naisia, joita hän pahoinpiteli ja käytti seksuaalisesti hyväksi näiden kuolemaan asti ja joidenkin lähteiden mukaan myös sen jälkeen 1970-luvulla.

Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile -elämäkertaelokuvan kuvausten on tarkoitus alkaa loppuvuodesta. Leffan käsikirjoitus on tulokas Michael Werwien käsialaa. Sen ohjaavat Joe Berlinger ja Ziad Doueiri, joista ensimmäinen on dokumentaristi ja jälkimmäinen mm. Tarantinon Pulp Fictionin ja Jackie Brownin parissa työskennellyt kuvaaja.

Lähteet: THR, The Guardian, NY Daily News

Kuva: Paramount Pictures (Frank Masi), 2017/Baywatch

Lisää luettavaa