Manaajan ohjaaja palaa manaajien pariin

15.5.2017 14:11

Vuoden 1973 Manaaja oli kauhuelokuvaksi yllättävän menestyksekäs, sillä se nappasi myös kaksi Oscaria. Himoitun palkinnon saajaksi oli ehdolla myös leffan ohjaaja William Friedkin. Vaikka Manaaja-elokuvia on sittemmin ohjannut moni muu John Boormanista Renny Harliniin, Friedkin on palaamassa aiheen pariin myös itse.

Tuleva elokuva poikkeaa Friedkinin ja muiden tekijöiden Manaaja-elokuvista siinä, että se ei ole fiktiivinen. The Devil and Father Amorth -niminen leffa vertailee Friedkinin oman Manaaja-elokuvan tapahtumia ja tosielämän manaajien työtä. Manaaja isä Amorth (kuvassa) on elokuvan keskiössä, kuten dokumentin nimikin antaa ymmärtää.

Isä Amorthin työtä ei ollut helppoa päästä seuraamaan – tätäkin tilaisuutta Friedkin odotti vuosikausia. Sen myötä hän pääsi todistamaan mm. erään moniongelmaisen italialaisnaisen manaamista. Viime vuonna 91-vuotiaana kuollut isä Amorth tunnettiin miehenä, joka piti Hitleriä ja Stalinia paholaisen riivaamina, mutta myös vastusti Harry Potter -tarinoita lapsille vaarallisina. Friedkinin The Devil and Father Amorth -dokumentti on parhaillaan jälkituotannossa, joten se julkaistaneen joko tänä tai ensi vuonna.

 

Lähteet: THR, Deadline, The Telegraph

Kuva: Angela Musolesi

Lisää luettavaa