Taas tehdään kulttileffaa uusiksi – tällä kertaa Kiinassa

25.4.2017 14:28

Kulttimaineessa oleva Juokse, Lola! sai yleisön puolelleen mm. Sundance-festivaaleilla 1990-luvun lopulla. Saksassa se palkittiin tuolloin vuoden parhaana elokuvana ja Iso-Britannian BAFTA-gaalassa leffa sai jopa hieman yllättäenkin ehdokkuuden parhaana ulkomaisena elokuvana. Nyt raina halutaan tehdä uudelleen Kiinassa ja mandariinikiinaksi.

Mandariiniksi puhuttua versiota tähdittää paikallinen näyttelijäkaunotar Zhu Zhu, jonka suurimpiin kansainvälisiin rooleihin lukeutuu Wachowski-sisarusten ja Tom Tykwerin Pilvikartasto vuodelta 2012. Tykwer vastasi myös alkuperäisen Juokse, Lola!- leffan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Uuden elokuvan taustavoimana toimii kiinalainen Road Pictures, jota kuvaillaan kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa toimivaksi yhtiöksi. Sen tähtäimessä on tuottaa kiinalaista kulttuuria ja Hollywood-elokuvien laajaa houkuttelevuutta yhdistäviä laatuleffoja.

Alkuperäinen Juokse, Lola! kertoi Franka Potenten (Medusan verkko) näyttelemästä pikkurikollisen tyttöystävästä, joka on miehen ainut toivo pysyä hengissä. Poikaystävä on hukannut läjän rahaa, ja hukatun omaisuuden oikea omistaja vaatii hänen päätään vadille, ellei tyttöystävä onnistu hankkimaan vajaan puolen tunnin sisään koko summaa takaisin. Leffassa esitetään kolme eri lopputulosta Lolan epätoivoiselle yritykselle.

Lähteet: Screen Daily, Flickerinmyth

Kuva: X-Filme Creative Pool/ Lola rennt

Lisää luettavaa