Useat Hollywood-tuotannot vaarassa

20.4.2017 14:01

– Yhtiöt tietävät tarkalleen, mitä me haluamme, mutta he eivät tarjonneet meille mitään. Mitään neuvottelua ei ole käynnissä tällä hetkellä, eikä hetkeen tulekaan, eräs nimettömänä pysyttelevä käsikirjoittaja toteaa Yhdysvalloissa parhaillaan vallitsevasta tilanteesta Deadlinen haastattelussa. Kireät välit ammattikirjoittajien ja elokuva- ja tv-yhtiöiden välillä saattavat johtaa lakkoon.

Asia ei ole ihan vähäinen, sillä n. 10 vuotta sitten puhjennut käsikirjoittajien lakko vaikutti harmillisella tavalla moniin tv-sarjoihin ja elokuviin. Esim. paljon huonoja arvioita saanut X-Men Origins: Wolverine olisi saattanut olla parempi leffa ilman tuolloista lakkoa. Näyttelijä Ryan Reynolds on kuvaillut joutuneensa kirjoittamaan itse kaikki vuorosanansa elokuvaan, koska yhtään varsinaista kirjoittajaa ei ollut saatavilla.

Parjatun Wolverine-rainan lisäksi lakosta kärsi myös Bond-elokuva Quantum of Solace, jonka ohjaaja Marc Forster sai hyppysiinsä viimeisen käsikirjoitusversion vain pari tuntia ennen kirjoittajien ryhtymistä lakkoon.

– Kaikki sanoivat, [ettemme voisi jäädä odottamaan viimeisteltyä käsikirjoitusta, että] meidän pitää tehdä elokuva ja lakko on pian ohi, joten voin aloittaa kuvaukset sillä, mitä meillä on ja hoitaa loput myöhemmin, Forster kertoi Colliderin haastattelussa. Vaikka Quantum of Solace onkin kolmanneksi menestynein Bond-elokuvista tällä vuosituhannella, esim. arvostelusivusto Rotten Tomatoesin kriitikoilta se on saanut vain 65%:n kannatuslukeman. Vertailun vuoksi: saman leffasarjan Tohtori Eillä lukema on 96% ja vuoden 2006 Casino Royalella 95%.

Mikäli lakko tosiaan alkaa, siihen ryhdytään 1.5.17, eli heti, kun käsikirjoittajien killan (WGA) jäsenten nykyiset sopimukset raukeavat. Lakko saattaa hyödyttää tositv-tuotantoja, joissa uusia käsikirjoituksia ei tarvita tai käsikirjoitus on muutenkin väljä. Osaa tuotannoista voidaan myös tehdä palkkaamalla kirjoittajiksi henkilöitä, jotka eivät kuulu ammattiliittoon. Niissä tapauksissa, joissa tämä ei onnistu, luvassa on viivästyksiä, lyhennettyjä tuotantokausia, tuotantoseisokkeja, tuotantojen lopettamisia ja jossain määrin torsoja elokuvia. Viime lakon vaikutuksia eri sarjoihin on koottu mm. Wikipediaan.

Lähteet: Deadline, Film School Rejects, Box Office Mojo, Rotten Tomatoes

Kuva: Jgmz at the English language Wikipedia

Lisää luettavaa