Guardians of the Galaxy 2 kerää kehuja

18.4.2017 12:07

Se pieni etuoikeutettujen joukko, joka on Guardians of the Galaxy 2:n nähnyt ennakkoon, levittää leffasta jo positiivista viestiä. Sosiaalisessa mediassa elokuvaa on kehuttu mm. hauskaksi ja toiminnantäytteiseksi, mitä moni tieteisseikkailun ensimmäisen osan nähneistä lienee myös toivonut. Molemmat osat ohjannut James Gunn, joka on ollut lisäksi käsikirjoittamassa niitä, on hyvän palautteen myötä vahvistanut sarjan kolmatta elokuvaa koskeneen huhun.

Gunn ilmoitti vähän aikaa sitten Facebook-sivullaan, että hän palaa Marvelin Guardians of the Galaxyn kimppuun leffasarjan kolmannessa osassa käsikirjoittajana ja ohjaajana.

– Loppujen lopuksi rakkauteni Rocketia, Grootia, Gamoraa, Star-Lordia, Yondua, Mantista, Draxia ja Nebulaa – sekä joitakin tulevia sankareita – kohtaan menee syvemmälle kuin teistä kukaan voi kuvitellakaan, ja minusta tuntuu, että heillä on vielä enemmän seikkailuja edessään sekä asioita opittavana itsestään ja ihmeellisestä, mutta joskus myös pelottavasta maailmankaikkeudestamme. Ja, kuten ensimmäisessä ja toisessa elokuvassa, me aiomme tehdä töitä luodaksemme sellaisen tarinan, mikä menee yli odotustenne, Gunn suitsutti.

Guardians of the Galaxy -leffasarjan toinen osa saa ensi-iltansa Suomessa 26.4.17. Kolmatta elokuvaa koskevan ilmoituksensa myötä Gunn totesi lisäksi työskentelevänsä tiiviisti tuottaja Kevin Feigen kanssa Marvel-universumin tulevaisuuden eteen. Heidän päämääränään on pohjustaa franchiseen liittyviä suunnitelmia ainakin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Se tarkoittanee, että tuttujen Guardians of the Galaxy -naamojen lisäksi Marvel-kuvioissa nähdään enemmän myös mm. Sylvester Stallonea, jonka on kerrottu näyttelevän franchisessa asioita ennalta näkevää voimapesä Stakaria.

Lähteet: CinemaBlend, We Got This Covered, ScreenRant, Facebook, Twitter

Kuva: Disney/Marvel Studios

Lisää luettavaa