Tom Cruisen sijasta The Rock olisi voinut olla Jack Reacher

13.4.2017 11:55

Huippurooleja tavoittelee yksin Hollywoodissa lukematon joukko näyttelijöitä, joten kisa on todella tiukkaa. The Rock eli showpainijasta elokuvanäyttelijäksi siirtynyt Dwayne Johnson on osoittanut olevansa tarpeeksi karismaattinen vetääkseen väkeä leffalippuluukuille. Mutta se ei aina ole riittänyt.

Johnson on paljastanut Twitterissä, että hän havitteli myös roolia Jack Reacherina brittiläisen kirjailija Lee Childin teoksiin perustuvassa elokuvafranchisessa. Kirjoissa liki kaksimetrinen Reacher onkin ehkä ulkoisesti paperilla lähempänä Johnsonia (193 cm) kuin roolin lopulta napannutta Tom Cruisea (170 cm). Johnson ei mainitse, mitä hän epäilee syyksi sille, että hävisi roolin Cruiselle, mutta kehuu tämän n. 10 vuotta sitten tapahtuneen asian motivoineen häntä urallaan tavoittelemaan enemmän.

Johnson ei ole ainoa ns. iso nimi, jota voisi pitää ns. muodollisesti pätevänä johonkin rooliin, joka on mennyt jollekin muulle. Esim. tällä viikolla on ilmoitettu, että Deadpool 2:n näyttelijäkaartiin ei kiinnitettykään Cable-mutantin rooliin Brad Pittiä. Myöskään paljon spekulointia aiheuttaneen Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -leffan jatko-osan nuoreksi Dumbledore-velhoksi ei palkattukaan Harry Potter -rainoissa saman hahmon ikääntyneempää versiota näytelleen Richard Harrisin näyttelijäpoika Jaredia. Pitt luopui aikatalusyistä kilvasta Cable-rooliin Man of Steelissä Zodia näytelleen Michael Shannonin hyväksi. Nuoreksi Dubledoreksi taas valittiin Jared Harrisia nimekkäämpi Jude Law (Sherlock Holmes).

Lähteet: The Guardian, Twitter, Bleeding Cool, Variety, Deadline

Kuva: Finnkino/Jack Reacher: Paluu päämajaan

Lisää luettavaa