Komedienne Amy Schumerista ei tullutkaan Barbieta

24.3.2017 16:22

Stand up -koomikkona ja mm. Ihan yössä -komedian bilehileenä huvittaneen Amy Schumerin ilmoitettiin viime vuonna olevan mukana uudessa Barbie-leffassa. Mattelin tehtailemasta nukesta on tehty vuosien varrella mm. lukuisia animaatioita, mutta tällä erää tarkoitus oli kehitellä vähän jotain muuta. Nukkevalmistaja ja Sony kaavailivat elokuvasta ennakkotietojen mukaan mm. Ron Howardin merenneitofantasia Splashin ja Disneyn satumaisen Lumotun kaltaista leffaa, jossa räväkällä Schumerilla olisi ollut päärooli.

Schumer on kuitenkin nyt ilmoittanut sivuuttavansa projektin. Syynä eivät ole näkemysristiriidat.

– Surullista kyllä, minun ei ole enää mahdollista olla mukana Barbie[-elokuvassa] aikatauluristiriitojen takia. Tuo elokuva lupaa paljon ja Sony sekä Mattel ovat olleet hyviä kumppaneita. Minua kyrsii, mutta odotellaan [silti] Barbien tuloa valkokankaalle, Schumer sanailee asiasta tiedotteessaan.

Sonylta on jo ilmoitettu, että he arvostavat komediennen päätöstä ja jatkavat leffan roolitusta. Toistaiseksi ei ole tiedossa, keitä he harkitsevat Schumerin tilalle. Barbie-leffan päärooliin ei ilmeisesti haeta ketään tavallisten kauneusihanteiden mukaista henkilöä, sillä elokuvan keskeisimmän henkilön on kerrottu joutuvan pois Barbie-maailmasta juuri siksi, ettei hän täytä sen kriteerejä.

Lähteet: Variety, ScreenRant, THR

Kuva: Universal/Ihan yössä

Lisää luettavaa