Missä roolissa Helen Mirren nähdään Fast & Furious -jatko-osassa?

18.2.2017 15:29

Helen Mirren, joka palkittiin Oscarilla roolistaan Englannin kuningattarena vuonna 2007, heitti pari vuotta sitten ilmoille toiveen, että hän haluaisi olla mukana kaahailuleffasarja Fast & Furiousissa. 71-vuotiaan tähden toive kuultiin ja hänet tullaankin näkemään Fast & Furious 8 eli The Fate of the Furious -elokuvassa tänä vuonna. Toistaiseksi Mirrenin roolista on hiiskuttu varsin vähän, mutta ennen kiinnitystään hän puhui aina rakastaneensa ajamista.

Mirren on tähän mennessä paljastanut, ettei hän saakaan (harmikseen) kaahailla elokuvassa. Se ei silti tarkoita, ettei häntä nähtäisi ollenkaan kovassa toiminnassa mukana, sillä toisaalta Mirren näytteli toimintaroolia varsin pätevästi jo RED-elokuvissa (joista toinen muuten nähdään tänä iltana Nelosella). Mirrenin paikka Fast & Furious -jatko-osassa on selvinnyt sarjassa Owen Shaw’ta näyttelevän Luke Evansin uudessa haastattelussa.

Evans on kertonut, että Mirren näyttelee Shaw’n perheen äitiä. Perheeseen kuuluu myös veli, Deckard Shaw, jona myös uusimmassa elokuvassa nähdään Jason Statham. Viimeisimmän Fast & Furious -elokuvan jälkeen tilanne on se, ettei kumpikaan veljeksistä voi noin vain hypätä autoon ja hurauttaa baanalle, joten Mirrenin saatetaankin nähdä joko kostavan tai muuten tarttuvan toimeen leffapoikiensa puolesta. Elokuvan maailmanensi-ilta on huhtikuussa.

Lähteet: Yahoo!, ScreenRant

Kuva: Universal/Fast 8

Lisää luettavaa