Valeuutiset Pirates of the Caribbean -ohjaajan uuden elokuvan apuna

14.2.2017 14:38

Valeuutiset ovat pinnalla, joten miksei hyödyntää niitä myös mainonnassa? Ohjaaja Gore Verbinskiltä (mm. Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla) julkaistaan tällä viikolla uusi leffa, mysteeritrilleri A Cure for Wellness. Elokuvan mainoskampanja hyödyntää valeuutisia levittävää verkostoa.

A Cure for Wellness kertoo tarinaa hyvinvointipalveluja tarjoavasta sveitsiläisestä keskuksesta, jonka palvelut kuitenkin osoittautuvat joksikin muuksi kuin on luvattu. Verbinskin leffaa on ilmoitettu kampanjoitavan sekä valeuutisilla että niitä julkaisevilla sivuilla esitettävillä mainoksilla. Kampanjassa on kerrottu käytettävän ainakin viittä sivustoa, joskin koko tempauksen nostattama negatiivinen kritiikki näyttää johtaneen silti siihen, että ainakin jo osa niistä on suljettu, mutta nämä ns. uutiset jatkavat leviämistään sosiaalisessa mediassa ja muilla sivuilla.

Eräs A Cure for Wellnessin mainontaan liittyneistä uutisista kertoi presidenttien Trump ja Putin tapaamisesta sveitsiläisessä lomakohteessa ennen Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi. Sacramento Dispatch -niminen valeuutissivusto, joka tätä tietoa levitti, ei kuitenkaan enää avaudu, vaan sen verkko-osoite johtaa elokuvan virallisen sivun osoitteeseen. Samoin on käynyt Lady Gagan Super Bowl -esityksen muslimiviitteitä ja rokotteiden kieltämistä koskeville puppu-uutisille.

Lähteet: THR, IndieWire, BuzzFeed

Kuva: SF Film/A Cure for Wellness

Lisää luettavaa