Jack Nicholsonin paluu elokuviin ei sittenkään ole kovin varmaa

Jack Nicholson, 79-vuotias näyttelijälegenda, nousi tällä viikolla takaisin otsikoihin pitkän tauon jälkeen Isäni Toni Erdmann -elokuvan takia. Elokuva- ja TV-alan julkaisu Variety kirjoitti lähteidensä kertoneen Nicholsonin innostuneen kyseisestä saksalaiskomediasta. Näiden lähteiden mukaan Nicholson oli ottanut yhteyttä elokuvayhtiö Paramountiin, ilmaisten halunsa näytellä elokuvan amerikkalaisen uusintaversion nimiroolia.

Isäni Toni Erdmann kertoo keppostelevasta saksalaisukosta ja hänen liike-elämässä menestyvästä tyttärestään, jonka kanssa ukkorähjä yrittää rakentaa toimivaa suhdetta. Mitään sopimusta leffan amerikkalaisversion suhteen ei virallisen tiedon mukaan ole vielä tehty, joten Nicholsonin paluuta odotteleville voi jäädä käteen taas kerran pelkkää tyhjää. Oscar-ehdokkaana olevan alkuperäiselokuvan tekijät, kuten mm. ohjaaja Maren Ade, ovat tosin vahvistaneet käyvänsä neuvotteluja elokuvansa tiimoilta.

- On totta, että [elokuvamme] myynnistä käydään neuvotteluja, mutta jos uutta versiota koskaan tulee, niin Maren Ade kuin [Isäni Toni Erdmannin] tuottajatkaan eivät ole sen tekemisessä aktiivisessa roolissa, elokuvan tekijät ilmoittavat tiedotteessaan. Tiedote ei kerro, kenen kanssa näitä neuvotteluja käydään, mutta Oscar-ehdokkuus lienee luonut kiinnostusta Isäni Toni Erdmann -elokuvaan useammalle kuin yhdelle ostajataholle. Elokuva on saanut myös BAFTA-ehdokkuuden, ja voittanut jo Cannes'in elokuvafestivaaleilla viime vuonna.

Nicholsonin halu palata näyttelijän arkeen on ollut kysymysmerkki vuodesta 2010, jolloin hänet nähtiin viimeksi valkokankailla romanttisessa komediassa How Do You Know. Sen jälkeen häntä houkuteltiin vuonna 2011 baseball-draamaan 42. Se sai ensi-iltansa ilman Nicholsonin panosta vuonna 2013. Robert Downey Jr. toivoi saavansa Nicholsonin vastanäyttelijäkseen elokuvaan The Judge, mutta Downey Jr:n rinnalla nähtiin lopulta Robert Duvall. Vuonna 2013 esitettiin arveluja Nicholsonin muistin heikkenemisestä, mutta näitä arveluja ei vahvistettu.

Peter Fonda, Nicholsonin kollega ja ystävä totesi alkuvuodesta uskovansa Nicholsonin jääneen eläkkeelle. Varsinaista tarvetta tähdellä ei ole palata töihin - Nicholsonilla on arvioitu olevan nettovarallisuutta n. 400 miljoonaa dollaria. Fonda piti silti mahdollisena, että legenda saattaisi palata näyttelemään, jos eteen osuisi tarpeeksi hyvä käsikirjoitus.


Lähteet: Variety, ScreenDaily, CinemaBlend, CBS, TheRichest, Vanity Fair, MovieWeb, SlashFilm, Der Tagespiegel

Kuva: Nyt tai ei koskaan/Sandrew Metronome

R. Isoviita 10.02.2017 klo 20:48

Uusimmat uutiset

Jos Jurassic World -jatko-osa ei riitä, tulossa on myös The Jurassic Games

Vain toisessa elokuvista ovat mukana Chris Pratt ja Jeff Goldblum.

R. Isoviita

Anthony Hopkins ja Jodie Foster muistelivat Uhrilampaat-ohjaajaa

Ohjaaja Jonathan Demme on kuollut.

R. Isoviita

Madonna tylyttää hänestä elämäkertaelokuvaa suunnittelevia

Poptähti ei tykkää. (Vai tykkääkö sittenkin?)

R. Isoviita

Taas tehdään kulttileffaa uusiksi – tällä kertaa Kiinassa

Tiukkatahtinen ysäritrilleri saa kiinaksi puhutun uuden versioinnin.

R. Isoviita

Takavuosien Onnen päivät -sarjan näyttelijä menehtyi

Ex-lapsitähti Erin Moran eli viimeiset vuotensa kaukana parrasvaloista.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...