Harmillinen moka Oscar-uutisoinnissa

25.1.2017 16:35


Eilen päivällä julkistettu tieto tämän kertaisista Oscar-ehdokkaista sai monet uutissivustot kilpailemaan siitä, kuka ehtii julkistaa ne ensin. Suomessakin ko. lista, joka löytyy englanniksi Oscar-palkintojen viralliselta kotisivulta, nähtiin mm. Ilta-Sanomien ja YLE:n sivuilla. Yhdysvalloissa uutiskilpailu aiheutti tällä erää sen, että julkisuuteen valui erheellinen tieto Tom Hanksin, Annette Beningin ja Amy Adamsin (kuvassa) Oscar-ehdokkuudesta.

Mainosrahoitteinen uutiskanava ABC, joka kuuluu Disneyn omistukseen, oli ilmeisesti ennen Oscar-akatemian virallista tiedotetta laatinut valmiiksi listan Oscar-ehdokkaista, joiden oletettiin olevan virallisessa tiedotteessa mukana. Kun akatemia lopulta antoi oman tiedotteensa, ABC kiirehti uutisensa palkintoehdokkaista niin nopeasti julki, ettei sen faktojen tarkistus pysynyt perässä.

Virheen takia näytti jonkin aikaa siltä kuin Annette Bening leffasta 20th Century Women ja Amy Adams elokuvasta Arrival olisivat saaneet parhaan naispääosaehdokkuuden ja Loving-draamaa tähdittänyt Ruth Negga pudonnut listalta kokonaan, vaikka tilanne oli päinvastoin. Lisäksi Tom Hanks oli parhaan miespääosan kategoriassa leffasta Sully viiden muun näyttelijän kanssa, vaikka ehdokaslistalle mahtuu nykysääntöjen mukaan vain viisi vaihtoehtoa. ABC korjasi valitettavan virheensä kuitenkin nopeasti ja pyysi anteeksi kömmähdystä.

Palkintoehdokkaiden ennustettavuus ei ole edelleenkään helppoa; Beningillä on entuudestaan kolme parhaan naispääosan ja yksi parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuus ja Amy Adamsilla puolestaan neljä ehdokkuutta sivuosista ja yksi pääosasta. Tom Hanksin hallussa on jo kaksi voittoakin näistä kisoista, joten heidän nimiensä päätyminen vieheelliseen uutiseen ei sinänsä ollut outoa.

Lähteet: THR, Deadline, CinemaBlend, Oscars

Kuva: Arrival/ Paramount Pictures

Lisää luettavaa