Huippuleffat ilman ehdokkuuksia

14.12.2016 15:23

Oscar-juhlallisuuksien kilpailulistoja on julkaistu tähän mennessä vasta vähän, tuoreimpana parhaan alkuperäismusiikin kategoriasta. Tuolle listalle on päässyt tällä erää 145 nimekettä, joista lopulliset ehdokkaat valitaan tammikuussa alan ammattilaisten suorittamassa äänestyksessä. Vaikka näin monen kisaajan joukossa on kovatasoisia nimiä, esim. sellaiset kehuja keränneet elokuvat kuin Arrival ja Silence jätettiin sen ulkopuolelle.

Silence – Martin Scorsesen pitkäaikainen intohimoprojekti, historiallinen draama Japaniin kollegaansa pelastamaan matkaavista jesuiittapapeista kuulostaa jo ennakkoasetelmaltaan sellaiselta, että se olisi automaattisesti mukana kaikkien isojen palkintomittelöiden joka sarjassa. Samaten Arrival, Denis Villeneuven mystinen tieteiselokuva ihmisten ja avaruusolentojen kohtaamisesta, on monen kriitikon arvioissa osoittautunut ennakko-odotuksiensa arvoiseksi. Akatemian säännöt ovat kuitenkin ankarat.

Siinä missä esim. parjatut uusintafilmatisoinnit Ben-Hur ja Ghostbusters ovat raivanneet tiensä parhaan alkuperäismusiikin kilpasarjaan, Silence ja Arrival hylättiin molemmat yksinkertaisesti siitä syystä, niissä on käytetty tehokeinona myös aiemmin muussa yhteydessä tutuksi tullutta musiikkia, mikä voisi vaikuttaa liikaa äänestäjien mielipiteeseen. Arrivalin kohdalla kyse on melko pienestä lainasta, sillä tuotantoyhtiö Paramountin mukaan 86% elokuvan soundtrackista on katettu säveltäjä Jóhann Jóhannssonin tätä elokuvaa varten luomalla musiikilla.

Säännöt ovat tulkinnanvaraisia ja rajat häilyviä. Arrival on jo nostettu Golden Globe -ehdokkaaksi sekä musiikin saralla, että Amy Adamsin tekemän pääroolin osalta. Scorsesen elokuvalla taas on mennyt siinäkin kisassa yllättävän huonosti: se jätettiin kokonaan ilman Golden Globe -ehdokkuuksia alkuviikosta julkistetussa ehdokasluettelossa.

 

Lähteet: THR, Variety, Oscars

Kuva: Silence/Future Film

Lisää luettavaa