John Travoltan nimellä ratsastanut leffa olikin huijaus

5.10.2016 16:09

John Travoltan tähtistatukseen luottanut ja pari vuotta sitten alkanut animaatioleffaprojekti näyttää hyytyneen. Kyseinen elokuva, Gummy Bear 3D, omaa yhä Facebook-sivun, mutta paljolti sen pidemmälle leffa ei vaikuta nyt etenevän. Tämä vaikuttaa erikoiselta, sillä Gummy Bear 3D:hen kerättiin kuitenkin rahoitusta yksityisiltä tahoilta 3 miljoonaa puntaa eli n. 3,4 miljoonaa euroa.

Leffaa puuhanneet yhtiöt, brittiläiset Spice Factory ja Gummy Bear Films Ltd on haettu konkurssiin. Ne keräsivät rahoitusta lastenelokuvaansa varten, mutta konkurssin yhteydessä kävi ilmi, ettei rahoista käytetty itse elokuvan kustannuksiin kuin n. 11%. Joidenkin tietojen mukaan elokuvaan rahojaan sijoittaneet olivat saaneet lupauksen, että valmis leffa toisi heille totaalisen tappion sijasta ainakin 25% tuottoa. Tapausta puidaan oikeudessa.

Gummy Bear 3D:n ääninäyttelijöiksi oli ilmoitettu John Travoltan lisäksi mm. hänen näyttelijäaviopuolisonsa Kelly Preston ja tyttärensä Ella Bleu Travolta. Leffan piti kertoa Travoltan ääninäyttelemän Gummy Bearin seikkailusta videopelissä, jonka sisään tämä on yllättäen joutunut. Travoltan agentin mukaan näyttelijä ei ole ikinä edes kuullut projektista itse ja elokuvanimeke on sittemmin poistettu myös IMDB:stä.

Gummy Bear 3D -elokuvalla ei ollut mitään tekemistä samalta kalskahtavan Disney-piirrossarja The Gummi Bearsin eli Kummikarhujen kanssa. Leffan julisteissa puolestaan on mainittu Stealth Media Group, joka on aiemmin linkitetty myös yritykseen rahastaa näyttelijä ja ohjaaja Mel Gibsonin nimellä olematonta elokuvaprojektia varten. Saman yhtiön on lisäksi aiemmin kerrottu tehneen levitysyhteistyötä kotimaisen Iron Sky -rainan tekijätiimin kanssa, joskin Iron Sky toteutui ja saa myös jatkoa ensi vuonna.

Lähteet: The Guardian, Mirror, The Shiznit, Blind Spot Pictures

Kuva: Stealth Media Group

Lisää luettavaa