Kaksi Agatha Christie -leffaa tulossa

28.6.2016 10:55

Kaksi suurta Hollywood-studiota valmistelee elokuvaa Hercule Poirot- ja Neiti Marple -kirjailija Agatha Christiestä (kuvassa). Studiot eivät ole tekemässä yhteistyötä, vaan molemmilla on oma elokuvaprojektinsa. Molempiin on todennäköisesti myös luvassa huippunäyttelijöitä.

Edes kirjailijaelokuvien nimillä ei ole tässä vaiheessa suurta eroa: Sony puuhaa leffaa nimeltä Agatha Christie ja Paramount puolestaan Agatha-rainaa. Ensin mainitun pääosaan haikaillaan Alicia Vikanderia, joka taannoin voitti parhaan naissivuosan Oscarin elokuvasta Tanskalainen tyttö. Paramountin interesseissä puolestaan on saada huippukirjailijan rooliin Emma Stone, jolle lankesi Oscar-ehdokkuus samassa kategoriassa Birdman-elokuvasta.

Vaikka molemmat elokuvat kertovat samasta naisesta, niiden painotukset ovat erilaiset. Sonyn Agatha Christien on tarkoitus keskittyä kuvaamaan kirjailijan feminististä puolta, kun taas Paramountin Agatha kertoo hänen kuulusta katoamisestaan vuonna 1926. Näin ollen jälkimmäinen kuulostaa kuin vuoden 1979 mysteeritrilleri Agathan toisinnolta, jossa nimihenkilöä näytteli Vanessa Redgrave. Kummankaan elokuvan valmistumisaikataulu ei ole vielä selvillä.

Lähteet: The Guardian, THR

Kuva: National Media Museum

Lisää luettavaa