Draama elokuvia innoittaneiden Brontën sisarusten elämästä

23.4.2016 15:23

Englantilasten Brontën sisarusten kertomukset ovat olleet vuosien saatossa elokuvantekijöiden ahkerassa käytössä. 1800-luvun alkupuolella syntyneet Charlotte (kuvassa), Emily ja Anne tunnetaan kukin omista teoksistaan, joihin lukeutuvat mm. Jane Eyre, Humiseva harju ja Wildfell Hallin asukas. Siskosten omassakin elämässä on aineksia draamaan, sillä BBC suunnittelee heistä kertovaa draamaa.

BBC:n uutuus tulee olemaan parituntinen kokonaisuus, jonka luotsina toimii mm. TV-sarjoja Viimeinen tango Halifaxissa ja Happy Valley, varjojen laakso kirjoittanut Sally Wainwright. Käsikirjoittaja-ohjaaja Wainwright on kotoisin Brontën sisarusten kotialueelta, Yorkshiresta. Sisarusten isän roolissa nähdään mm. Game of Thronesin uskonnollisena johtaja Suurvarpusena monelle tutuksi tullut konkarinäyttelijä Jonathan Pryce. Charlotten osaa näyttelee Finn Atkins (Eastenders), Emilyä Chloe Pirrie (Youth) ja Annea puolestaan Charlie Murphy (Philomena).

To Walk Invisible -niminen kertomus tulee Wainwrightin mukaan käsittelemään mm. sitä, kuinka nämä kolme nuorta naista ylittivät aikakautenaan tiettyjä esteitä tullakseen menestyskirjailijoiksi. Perheen isän, joka oli pappi, on huhuttu mm. ammuskelleen talonsa ikkunasta pelotellakseen muita, mutta Wainwright on luvannut nostaa esiin myös siskojen veljen Branwellin, jonka käytös uhkasi tuhota koko perheen. To Walk Invisiblen kuvaukset alkavat toukokuussa.

Lähteet: IndieWire, Deadline

Kuva: Evert A. Duyckinick

Lisää luettavaa