Popcornit pois leffoista – uusi kampanja käynnissä

23.1.2016 14:28

Napostelu on mukavaa, mutta sen sivutuotteena syntyvät jutut eivät. Englantilainen Mike Shotton on yksi niistä leffateatterien kävijöistä, jotka ovat saaneet kyseisistä sivutuotteista tarpeekseen. Shotton on aloittanut nimienkeruukampanjan, jonka päämääränä on saada kiellettyä popcornit elokuvateatterista.

Shottonin suivaannutti lopullisesti Star Wars: The Force Awakensin näytös, jossa lasten popcornin syömisestä tulleet äänet pilasivat hänen leffanautintonsa. Nimienkeruukampanjansa sivulla Shotton kirjoittaa popcornin mm. olevan kaikkein sopimattomin naposteltava paikassa, jossa pitäisi olla hiljaa. Hän ihmettelee myös, että elokuvaketjut jatkuvasti pyytävät yleisöä pysymään elokuvan aikana hiljaa, mutta myyvät samalla yleisölle kaikkein äänekkäintä hiukopalaa. Lisäksi popcorn löyhkää – seikka, minkä Shottonin lailla tiedostavat myös teatterien omistajat.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun popcorn halutaan pois elokuvista. N. 1850-luvulta asti kyseinen halpa herkku on valloittanut maailmaa, mutta esim. vuonna 2008 useampikin elokuvateatteri oli jo aikeissa luopua sen myymisestä. Tuolloin 19 teatteria käsittävän brittiläisen Picturehouse Cinema -ketjun johtaja Gabriel Swartland totesi monien inhoavan popcornia niin paljon, että heidän ketjussaan käynnistettiin kokeeksi täysin popcorn-vapaat näytökset. Tricycle cineman johtohahmo Nicholas Kent puolestaan kommentoi samana vuonna seuraavasti:

– Popcorn on kamalaa tavaraa, enkä halua sitä lähellekään teatteriani. […] Sen haju tunkeutuu kaikkialle, se aiheuttaa valtavan määrän sotkua, se häiritsee ja kiusaa ihmisiä suuresti.

Toistaiseksi popcornia kaupataan kuitenkin edelleen lähes jokaisessa elokuvateatterissa. Mike Shottonin kampanja on kerännyt nyt runsaassa kahdessa viikossa nihkeät 425 allekirjoitusta. Monessa elokuvateatterissa popcornia pidetään haittoihinsa nähden hyvänä myyntiartikkelina: se ei vaadi erillistä keittiötä, sitä voidaan tehdä isolle joukolle pienessä tilassa, sen valmistuksesta syntyy houkutteleva tuoksu ja ennen kaikkea se oli jo alkuaikoinaan huokea herkku myös heille, joilla raha on ollut tiukilla.

Lähteet: Huffington Post, The Guardian, Daily Mail, Smithsonian.com

Kuva: Fir0002/Flagstaffotos

Lisää luettavaa