Wes Craven ja elämä Elm Streetin ulkopuolella

1.9.2015 11:06

Lukuisten entisten nuorten ja vähän uudempienkin teinien maailmaa elokuvillaan värittänyt yhdysvaltalainen Wes Craven menehtyi sunnuntaina 29.8. 76-vuotiaana. Monet yhdistävät Cravenin nimen Painajainen Elm Streetillä -leffasarjaan, jonka ensimmäinen osa julkaistiin 1984. Elokuviaan sekä kirjoittanut että ohjannut Craven ohjasi myös 1996 hitiksi kasvaneen Scream-leffasarjan neljä osaa – Scream 4 jäi hänen viimeiseksi ohjauksekseen.

Kauhumestarin historiaan mahtuu kuitenkin muutakin mielenkiintoista kuin arpinaamaisen Freddy Krugerin ja mustakaapuisen Ghostfacen tuominen leffayleisön eteen. On ehkä yllätys, että ennen ns. heikkotasoisesti kirjoitettuja kauhuelokuvia Craven työskenteli opettajana. Hyvin uskonnollisesta perheestä tullut Craven – joka ei nuoruudessaan saanut lukea sarjakuvia – oli valmistunut tähän ammattiin opiskelemalla Illinoisin Wheaton Collegessa englantia ja psykologiaa sekä baltimorelaisessa John Hopkins Universityssa maisteriksi.

Vaikka Cravenin babtistiperheessä olikin ollut tiukka kuri tiettyjen viihdeteollisuuden tuotteiden kohdalla, hän ei elokuvaurallaan pitäytynyt niistä kaukana. Craven ohjasi mm. yhden aiemman sarjakuvaleffa-boomin teoksesta, Len Weinin sarjakuvaan pohjaavan tieteiskauhumukaelman Swamp Thing – mies suolta. Ennen varsinaista elokuvauraansa, 1970-luvun alussa, Craven ehti työskennellä myös pornoteollisuuden parissa. Tästä puolesta hän kertoi myöhemmin kuitenkin vain hyvin vähän:

– Jonkin aikaa se oli vähän kuin työ, jonka kautta pääsi muihin ympyröihin. […] Minä tosiaan työskentelin [pornon tuottajien] kanssa. En kerro missä projekteissa, mutta pyörin niissä kuvioissa.

Craven ei 1970-luvulta aivan viime vuosiin jatkuneella elokuvaurallaan pysynyt täysin kauhun parissa. Poikkeustapaus osui vuoteen 1999, jolloin häneltä julkaistiin musiikkidraama viulunsoittoa opettaneen naisen taistelusta koulujärjestelmää vastaan. Kyseistä draamaa, Sydämen sointuja, tähditti Meryl Streep, joka sai siitä yhden monista Oscar-ehdokkuuksistaan. Kauhumestarin genrenvaihdos ei kuitenkaan enää tämän jälkeen toistunut syystä tai toisesta pitkän elokuvan puolella uudelleen.

Lähteet: Variety, Washington Post, Indiewire, The Guardian

Kuva: Yölento/UIP

Lisää luettavaa