Panokset korkealla 007-maailmassa

11.8.2015 12:50

Tulevan Bond-elokuva Spectren tunnusmusiikista on käyty kovaa vedonlyöntiä. Kuten tunnettua Bond-elokuvien tunnussävelmät ovat jotakin sellaista, jotka jatkavat elämäänsä usein elokuvan ulkopuolellakin. Agenttiseikkailun alkutekstien musiikillisesta osuudesta vastaamaan on vuosien saatossa pyrkinyt monia isoja tähtiä osittain tästä syystä.

24. Bond-raina saapuu elokuvateattereihin loppuvuodesta, eikä leffasta haluta ennen sitä luonnollisesti paljastaa moniakaan yksityiskohtia. Useilla vedonlyöntisivustoilla on kuitenkin ollut ainakin viime kuuhun asti mahdollista asettaa panoksensa sen artistin nimelle, jonka vedonlyöjä uskoo olevan seuraavan Bond-tunnarin esittäjä. Monet isoista kilpailusivuista, kuten Ladbrokers ja William Hill, kuitenkin keskeyttivät Bond-vedonlyönnin, kun yksi henkilö yritti asettaa yllättävän suurta 15 000 punnan eli n. 21 197 euron panosta Radiohead-yhtyeen kohdalle.

Nykyinen James Bond eli näyttelijä Daniel Craig tunnetaan yhtyeen fanina, mutta monet ovat arvailleet mm. nuoren laulaja-laulunteijä Ellie Gouldingin olevan korkealla ehdokaslistalla Bond-laulun esittäjäksi. Goulding on myös hiljattain äänittänyt Lontoon Abbey Roadin studioilla jotakin, mikä jäi vielä arvailujen varaan.

Elokuvasäveltäjä David Arnold, jonka kynästä on syntynyt viiden 007-leffan taustamusiikki, kertoo laulujaan tarjoavien tähtiartistien torjumisen olevan Bond-kuvioissa arkipäivää mutta myös nolostuttavaa.

– Voi olla, että he ovat myyneet satoja miljoonia levyjä, mutta minun näkökulmastani valinta on kuin elokuvan roolitusta. Mietin, kuka [tai mikä] voi samalla olla olemassa tämän elokuvan rinnalla ja tuntea kuin olevansa osa sitä, Arnold toteaa. Omaa Bond-kappalettaan eivät ole päässeet esittämään sellaisetkaan nimet kuin Amy Winehouse, Alice Cooper ja Muse.

Lähteet: The Telegraph, Forbes, BBC

Kuva: SF Film

Lisää luettavaa