Dr. Strange: synkkää ja psykedeelistä

6.8.2015 12:25

Sarjakuvamaailman kaksi suurta nimeä, Marvel ja DC ovat edelleen vastakkain, vaikka molemmat myös hyötyvät toisistaan. Tuoreimmat kuulumiset Marvelin Dr. Strange -elokuvasta viittaavat siihen, että yhtiön leffoissa ollaan liukumassa kilpailijan valitsemaan suuntaan. Elokuvan pääkuvaaja Ben Davis kuvailee Dr. Strangea mm. värimaailmaltaan tummaksi.

Tulevan rainan tyyli on ainakin Davisin antamien tietojen mukaan päinvastainen kuin Marvelilta on totuttu odottamaan. Tämä on yllättävää, sillä Marvel Studiosin johtaja ja elokuvatuottaja Kevin Feige totesi toukokuussa antamassaan haastattelussa, ettei yhtiön elokuvallisessa universumissa mennä siihen suuntaan kuin esim. Warner Brosin ja DC:n Batman-trilogiassa, vaikka fanit kyselevät joka vuosi, milloin Marvelin elokuvissa otetaan synkempi linja. Feigen mukaan huumori on koodattu yhtiön elokuvien DNA:han.

Sherlock Holmes -roolistaan tunnetun Benedict Cumberbatchin tähdittämä Dr. Strange tulee kuvaaja Davisin mukaan ammentamaan hollantilaisgraafikko M. C. Escherin monimutkaisista illuusioista.

– [Sillä elokuvalla] on hyvin psykedeelinen pohja, eikä siitä tule perinteistä Marvelin toimintaelokuvaa, Davis kertoo ja lisää Dr. Strangen muistuttavan tässä suhteessa Disneyn Fantasiaa, joka sekin oli tuotantoyhtiölleen hyvin poikkeuksellinen elokuva. Miksi Marvelilla sitten olisi haluja poiketa omimmasta tyylistään? Vastaus saattaa löytyä sen tuoreimman elokuvan, Fantastic Fourin uuden version saamasta palautteesta. Esimerkiksi Rotten Tomatoes sivustolla jopa vuoden 2005 kehnona pidetty Ihmeneloset-raina on saanut paremmat pisteet (4.5/10) kuin tämä uusi (3.7/10).

Dr. Strangen kuvauksen alkavat nyt loppuvuodesta. Elokuvan on määrä valmistua lokakuuksi 2016.

Lähteet: Screen Daily, Screenrant

Kuva: Marvel Comics

Lisää luettavaa