Hulkia ei päästetä irti

22.6.2015 09:03

Tohtori Bruce Banner tai hänen toinen minänsä Hulk eivät saa lähivuosina uutta omaa elokuvaa. Kyseistä hahmoa viimeksi esittänyt Mark Ruffalo kommentoi julkisuudessa joitakin viikkoja sitten uskovansa, että Hulk-elokuvan tekemisen esteenä olisivat sopimusongelmat. Talouselämäjulkaisu Forbesin saamien tietojen mukaan näin ei varsinaisesti ole.

Hulk-sarjakuvien elokuvausoikeudet omistaa tällä haavaa Marvel. Universal, joka hääri mukana myös Ang Leen parjatun Hulk-filmatisoinnin taustalla, omistaa puolestaan yhä oikeuden seuraaviinkin Hulk-elokuviin levittäjänä. Tällainen järjestely ei kuitenkaan aiemmin, esimerkiksi Iron Man -elokuvien osalta, ole ollut Marvelille ylitsepääsemättömän ikävä.

Todellinen syy sille, miksi Hulk seikkailee The Avengers-rainoissa, mutta ei saa uutta omaa leffaa, löytyy rahasta. Ensimmäinen ja toinen The Avengers-elokuvista ovat Marvelin parhaiten menestyneitä elokuvia, kun taas Hulkin ympärille rakennetuista elokuvista paras, vuoden 2008 The Incredible Hulk, myi lippuluukuilla satoja miljoonia dollareita heikommin kuin ystävänsä Iron Man tai Captain America. Studio ei todennäköisesti ole kiinnostunut lähettämään Hulkia valkokankaille riehumaan yksin, kun kokonaisen sankaritiimin voimin voi tahkota parempaa tulosta.

 

Lähteet: Forbes, CinemaBlen, Box Office Mojo

Kuva: BVI Finland/ Avengers: Age of Ultron

Lisää luettavaa