Liian uhkaavaksi koettu Star Wars -fani pidätettiin

6.6.2015 14:40

Yhdysvaltain Massachusettsissa tapahtui kuluneella viikolla erikoinen poliisioperaatio. Poliisi hälytettiin hätiin, kun paikallisen koulun lähistöllä käyskenteli Tähtien sodan galaktisen imperiumin iskusotilaaksi eli stormtrooperiksi, pukeutunut henkilö. Koulun rehtori piti aseen kanssa sotisovassaan kulkenutta miekkosta yhtä uhkaavana kuin eräät oppilaiden vanhemmistakin ja soitti virkavallan paikalle samalla kun koulu suljettiin välikohtauksen ajaksi.

Nelikymppisen cosplay-harrastajan tarkoitus ei kuitenkaan ollut hyökätä kouluun, vaan hän oli halunnut esitellä tyylikästä vaatetustaan koulun naapurustossa asuville ystävilleen. WHDH:n uutisten haastattelemien paikalisten mukaan hän oli näyttänyt pelottavalta. Miehen aseistuksena ollutta asetta luultiin aidoksi Uziksi, vaikka kyseessä oli Tähtien sodan tyyliä mukaillut lelulaser.

Hyvästä puvustuksesta ei tällä kertaa herunut kehuja, vaan pidätys ja sakot.

– Me emme voi sallia tällaista toimintaa koulun edustalla, paikallinen poliisi totesi tapauksen jälkeen.

Sakot saanut ja nolostunut fani ei halunnut kommentoida asiaa laajemmin.

Lähteet: The Week, FoxNews, IGN, WHDH

Kuva: Chris Walsh (kuvan stormtrooper ei liity tapaukseen)

Lisää luettavaa