Piilomainontaa, piilomainontaa!

5.3.2015 15:42

Michael Bayn ohjaama Transformers – Tuhon aikakausi -tieteiselokuva on täynnä autobotteja, jotka pistävät paikat säleiksi taistellessaan metallihirmujen elintilasta ihmisten rinnalla. Leluteollisuuden innoittamana luotu Transformers-leffasarja on ollut myyntimenestyjä lippuluukuilla siitä huolimatta, etteivät niin kriitikot kuin palkintolautakunnatkaan ole sille erityisemmin lämmenneet. Viime vuonna valmistunut Tuhon aikakausi voi kuitenkin nyt juhlia ainakin yhtä voittoa.

Brandcameon vuosittainen tuotesijoitteluun liittyvä kisa on päättynyt Transformers – Tuhon aikakauden voittoon. Michael Bayn rymistelyspektaakkelissa laskettiin näkyneen ja kuuluneen huikeat 55 eri tuotebrändiä, eli piilomainontaa ryskyi yleisön eteen isolla kädellä. Tässä sankassa joukossa vilahtivat mm. olutmerkki Budweiser ja vaateteollisuudestaan tuttu Armani.

55 brändiä on kova luku, mutta Tuhon aikakausi ei oikeastaan voittanut tätä palkintoaan helpolla. Ehkä hieman yllättäen robottielokuvan niskaan hengitti tällä palkintokaudella aivan toisen tyyppinen leffa, David Fincherin suitsutettu Gone Girl -mysteeritrilleri, jonka kuviin oli kätketty 48 eri tuotemerkkiä. Brandcameo-palkintoja on jaettu viitisentoista vuotta verkon johtavan tuotemerkkipalvelu Brandchannelin toimesta.

Kuva: Paramount

Lähteet: The Guardian, Reuters, SlashFilm

Lisää luettavaa