Isokaan tähti ei muista kaikkea

13.2.2015 09:34

Uuden romanttisen komediansa The Rewriten pressikiertueella oleva näyttelijä Hugh Grant on avautunut jipoista, joita näyttelijöillä on käytössään. Collider-sivustolle antamassaan haastattelussa Grant vihjaa, että yhä suurempi joukko näyttelijöistä ei enää toimi pelkän muistinsa varassa. Hänen mukaansa jopa palkitut suurtähdet hyödyntävät ns. korvamonitoria suoriutuakseen kohtauksistaan.

Kulissien taakse kurkistamaan päässeet tietävät, että mm. uutisankkurit lukevat ruudussa sanomansa teleprompteriksi kutsutulta lukulaitteelta ja esiintyjän apuna voidaan myös käyttää käsinkirjoitettuja plansseja eli cue cardeja, kuten esim. Conan O’Brienin talk show’ssa. Grantin mukaan kasvava joukko hänen kollegoistaan käyttää työssään ihonväristä korvanappia, jonka kautta vuorosanat voi kuulla tuhlaamatta aikaa harjoitteluun. Vaikka puhuja voi siis kuulostaa siltä, että hän on sisäistänyt rooliaan ennalta jopa tuntitolkulla, näin ei todellisuudessa välttämättä olekaan.

Korvamonitori ei ole tämän vuosikymmenen keksintö, mutta näidenkin laitteiden pienentyessä ja kehittyessä on niistä tullut yhä mielekkäämpi apuväline kiireisille näyttelijästaroille. Myös ikääntymisen tuomat muisti- ja näköongelmat ovat luonnollisesti kierrettävissä korvamonitorin avulla – mm. Bond-elokuvien entinen M eli dame Judi Dench on kertonut unohtelevansa vuorosanojaan. Hugh Grant toteaa haastattelussaan, ettei hän itse ole turvautunut tähän apuvälineeseen eräiden kollegojensa tavoin.

– Voisin nimetä heidät, [jotka sitä käyttävät,] mutta en tee niin. He ovat todella, todella kuuluisia näyttelijöitä, Oscar-voittajia. He sanovat sen olevan oikeastaan loistavaa, se antaa heille enemmän spontaaniutta, Grant kertoo.

Kuva: BVI Finland/ Avio-onnea Morganeiden tapaan

Lähde: Collider, BBC

Lisää luettavaa