TV-ohjelmatietojen aarreaitta verkossa

23.10.2014 15:00

Haluaisitko tietää, mitä ohjelmia TV:ssä oli silloin, kun sinä synnyit? Kaikenkattavaa suomalaissivustoa aiheesta ei ikävä kyllä vielä ole tehty, mutta BBC:n Genome Project -tietokanta voi toimia korvikkeena. Genome Projectiin on säilötty läjäpäin ohjelmatietoja brittiläisistä Radio Times -julkaisuista.

Jos kiinnostaa tarkistaa, minkälaisia elokuvia tai TV-sarjoja lähetettiin vaikkapa 1960-luvulla tai myöhemmin, kyseinen tietokanta tietää vastauksen. Genome Projectin uumeniin on mätetty dataa aina 1920-luvulta asti julkaistuista Radio Times -lehdistä, joissa nimensä mukaisesti on myös radio-ohjelmatietoja. Roimasti yli 4400 numeroa Radio Timesiä sisältävän tietopankin toivotaan auttavan myös kadonneiden ohjelmatallenteiden etsimisessä: Esimerkiksi Monty Pythonin legendaarinen TV-sarja oli vaarassa kadota BBC:n hävittäessä vanhoja ohjelmiaan, mutta sarjan tekijöiden varastoimat taltioinnit pelastivat sen.

Suomalaisiakin vanhoja TV-ohjelmatietoja on mahdollista hakea verkosta täsmällisesti ainakin Archive.org-sivustosta myös 1990-luvun lopulta ja Toosa-hakupalvelusta ilman tarkempia esitystietoja 1960-luvulle asti. Netello-palvelu puolestaan pystyy näyttämään lähes kaikki 2000-luvun alkupuolelta julkaistut TV-ohjelmatiedot. Monista kirjastoista löytyy lisäksi 1990-luvun puoliväliin asti tehtyä Elokuvan vuosikirja -teossarjaa, joissa on lueteltu kunkin osan kattaman vuoden leffojen TV-esitystietoja.

Kuva: Wikimedia

Lähde: Metro.co.uk

Lisää luettavaa