Pyhä pamaus – DeLorean singahtaa näyttämölle!

31.1.2014 07:32

Musikaalit eivät ole lajityyppinä ihan jokaisen mieleen, mutta jotkin produktiot kuulostavat silti kiinnostavilta. Viime vuosina lavalle on kiivennyt laulamaan jopa seittilinko Spider-Man, mutta muuten tieteisvivahteiset tarinat ovat tässä genressä loistaneet poissaolollaan. Asiaan on tulossa ensi vuonna muutos, kun jo pitempään huhutusta Paluu tulevaisuuteen -musikaaliversiosta tullee totta.

Paluu tulevaisuuteen on New Yorkin Broadwayn sijasta rakentumassa Lontooseen. Back to the Future -fanisivusto bttf.com:in saaman varmistetun tiedon mukaan sarjan ensimmäiseen leffaan pohjaavaa musikaaliadaptaatiota työstävät sekä alkuperistrilogian ohjaaja Robert Zemeckis että hänen käsikirjoittajatoverinsa Bob Gale, mutta varsinaisen ohjaamisen hoitaa tällä erää alansa nousevaksi kyvyksi Britanniassa tunnustettu Jamie Lloyd. Bob Gale vihjaisi jo kymmenisen vuotta sitten ”Doc” Brownin ja hänen nuoren aikakonetestaajakumppaninsa Martyn siirtymisestä teatterin puolelle, joten produktion oli jo aikakin nytkähtää eteenpäin. Ketkä näitä hahmoja nt näyttelevät – se on vielä mysteeri.

Leffasta tutut rokkibiisit kuljettavat lavaproduktion tarinaa, joskin musikaaliin on odotettavissa myös uutta musiikkia. Siitä vastaavat myös alkuperäisen elokuvan muista sävellyksistä tunnettu Alan Silvestri sekä Glen Ballard. Kuten käsikirjoittaja Bob Gale toteaa:

– Aiomme käyttää elokuvan musiikkia yhdessä täysin uusien kappaleiden kanssa, saadaksemme aikaan tuoreen, viihdyttävän ja kaikista teatterilavalla nykyään mahdollisista ihmeistä hyötyvän Paluu tulevaisuuteen -version. Mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa tuon elokuvan 30-vuotispäivää?

 

Kuva: Universal

Lisää luettavaa