Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää

16.9.2013 06:05

Teini-idoli Justin Bieber käynnisti viime perjantaina huhumyllyn verkkoon jakamallaan kuvalla. Instagramissa julkaisemassaan kuvassa pop-tähti poseeraa nimikoitu Batman vs. Superman -käsikirjoitus kourassaan. Julkistusta seuranneissa kommenteissa popparin suurimpien fanien tunnot ovat olleet positiivisia, mutta Bieber on onnistunut kirvoittamaan kuvallaan myös kiljahduksia… kauhusta.

Jos Warner Brosin taannoinen ilmoitus Ben Affleckin palkkaamisesta Batmaniksi otettiin hahmon fanien parissa vastaan vastustusadressein ja kuin maansuruna, Justin Bieberin liittäminen samaan elokuvaan ei ole asiaa helpottanut. Mutta toisin kuin Batfleck-uutinen, Bieberin kuvajulkistus on todennäköisesti kuitenkin pelkkää hämäystä, eikä häntä siis tulla näkemään Robinina Ben Affleckin vierellä. Mm. sellaiset luotetut mediat kuin Variety ja The Wrap ovat arvelleet Bieberin saaneen nimikoidun Batman vs. Superman -käsikirjoituksen komediasarja Funny or Dien kuvauksia varten.

Funny or Die -sketsi on oikeaa elokuvaa perustellumpi vaihtoehto, sillä Bieber sisällytti komediasarjan nimen twiittaukseensa puuhailuistaan perjantaina. Myöskään mikään virallinen taho ei ole suoraan todennut, että Bieberillä olisi mitään roolia mainitussa supersankarielokuvassa. Kaiken huipuksi popparilla tuskin voisi vielä olla valmista Batman vs. Superman -käsikirjoitusta hallussaan, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Zack Snyder keskusteli vasta sen linjoista sarjakuvataiteilija Frank Millerin kanssa n. kuukausi sitten. Bieberin kuvaviesti on näin ollen samankaltaista vedätystä kuin brittikoomikko Simon Peggin (Shaun, kuolleiden kunkku) taannoinen ”yhteiskuva” Ant-Manin rinnalla – innokkaimmat tulkitsivat tuonkin kuvan erheellisesti viestiksi tulevasta roolista.

 

Kuva: Warner Bros./ Batman & Robin

Lisää luettavaa