The Walking Deadin kuvaus jatkuu

28.2.2013 09:21

Zombiesarja The Walking Deadin neljännen tuotantokauden kuvausten on virallisesti vahvistettu alkavan tämän vuoden toukokuussa. Amerikkalainen AMC-kanava, jonka hitteihin The Walking Dead lukeutuu palkittujen Mad Menin ja Breaking Badin ohella, tiedotti samalla Scott M. Gimblen ottavan Glen Mazzaran paikan sarjan taustavoimana. Gimble on ollut kirjoittamassa sarjaa ensimmäisen kerran sen toisella tuotantokaudella. Hänen aiempiin projekteihinsa kuuluu tieteissarja FlashForward, jonka ainokaisen kauden Suomessa esitti Nelonen.

Zombie-viruksen murjomaan lähitulevaisuuden maailmaan sijoittuva The Walking Dead vaihtaa luotsaajaansa jo kolmatta kertaa, mutta nousujohteisten katsojalukemien parissa. EW raportoi tässä kuussa sarjan keränneen kotimaassaan parhaimmillaan jo yli 12 miljoonaa silmäparia. Uusimmassa Nielsen-mittauksessa se on Yhdysvaltojen katsotuin kaapelikanavaohjelma.

Sarjan sovitti sarjakuvan pohjalta televisiolle Vihreä maili– ja Rita Hayworth – avain pakoon -elokuvat kirjoittanut Frank Darabont, joka kuitenkin siirtyi pois sen ohjaksista yllättäen. Glen Mazzara, jonka historiasta löytyy mm. useita Shield – lain varjolla -sarjan käsikirjoituksia, peri Darabontin paikan The Walking Deadin toisella kaudella. Indiewiren mukaan Mazzara jätti sarjan näkemysristiriitojen vuoksi. Tuorein vetäjä, Scott M. Gimble on saanut suitsutusta alkuperäisen sarjakuvan kirjoittaja Robert Kirkmanilta:

– Scott on ollut olennainen osa sarjaa aina ensimmäisestä kiinnityksestään alkaen. Hän on vienyt show’ta osaltaan suuntaan, joka on ollut fanien mieleen.

Kirkman viitannee lausunnossaan ainakin Gimblen kynäilemään jaksoon, jossa sarjan kauan kaivattu hahmo löydettiin zombieksi muuttuneena idyllisen maatilan ladosta. The Walking Deadin uusimpien jaksojen ensiesitys alkaa Yhdysvalloissa lokakuussa, jonka jälkeen ne nähtäneen lyhyen ajan sisällä myös Suomessa FOXilla. Parhaillaan FOX näyttää meillä sarjan kolmatta kautta. Samalla kanavalla starttaa myöhemmin tänä keväänä historiaa ja fantasiaa yhdistelevä Da Vinci’s Demons, jonka käsikirjoittajatiimiin Gimble myös kuuluu.

 

Kuva: AMC

Lisää luettavaa