Jussi-gaalan 2012 parhaat

4.2.2013 13:17

Menneen elokuvavuoden kotimainen parhaimmisto palkittiin eilen sunnuntaina Helsingin Kaapelitehtaalla. Eniten palkintoja keräsi Antti Jokisen Sofi Oksasen menestysromaanista ohjaama elokuva Puhdistus. Se sai kaikkiaan viisi Jussia, joihin lukeutuvat paras naispääosa (Laura Birn), naissivuosa (Liisi Tandefelt) ja kuvaus (Rauno Ronkainen). Parhaana kotimaisena elokuvana palkittiin kuitenkin sen sijaan Huh huh -Filmi Oy:n tuottama nuorisodraama Kohta 18 (kuvassa). Se on käsikirjoittaja-ohjaajansa Maarit Lallin esikoispitkä, ja voitti myös Jussin käsikirjoituksesta. Parhaan dokumenttielokuvan tittelin sai odotetusti Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin punk-katsaus Kovasikajuttu.

Parhaasta miespääosasta olivat ehdolla molemmat Mika Kaurismäen Tie Pohjoiseen -elokuvan pääosanäyttelijät, eli veteraanitähti Vesa-Matti Loiri ja Mission Impossiblestakin tunnettu Samuli Edelmann. Kategorian kolmantena ehdokkaana Kulman pojat -urheilukomediasta ollut Eero Ritala vei pystin silti heidän edestään. Ritala oli selvästi hämmentynyt saamastaan tunnustuksesta ja kiitti puheessaan molempia kanssakilpailijoitaan henkilöinä, joita hän on fanittanut pienestä pitäen.

Yleisön suosikiksi vm. 2012 gaalassa nousi MTV3:n suosittuun sarjaan Salatut elämät perustuva elokuva Nightmare – painajainen merellä. Sarjan henkilöiden kauhupainotteisen meriseikkailun ohjannut Marko Äijö FremantleMedia Finlandista kommentoi elokuvansa menetystä näin:

– Mitään ei aikoinaan epäilty niin paljon kuin Sylvester Stallonen menestystä – ja katsokaa kuinka kävi. Tätä elokuvaa on epäilty samassa suhteessa yhtä paljon.

MTV3:n tiedotteen mukaan joulukuussa ensi-iltaan tulleen Nightmare – painajainen merellä -rainan katsojamäärä on tähän mennessä jo lähes 130 000.

 

Kuva: Nordisk Film/Huh huh Filmi Oy

Lisää luettavaa