Suuryhtiön elokuvaprojekti alkoi nettiyhteisön ideasta

17.1.2013 05:43

Moni elokuva pohjautuu kirjaan tai novelliin. Tuotantoyhtiö Warner Brosin työlistalla oleva Rome Sweet Rome on kuitenkin Forbesin kertoman mukaan saanut alkunsa internetin keskustelupalstalla. Verkkoyhteisö Redditin sivuilla käyty ajatustenvaihto päätyi ison tuotantoyhtiön elokuvan pohjaksi, kun kiihkeänä käynyt keskustelu kiinnitti elokuva-alan ammattilaisten huomion.

Warner Bros osti oikeudet Rome Sweet Romeen jo 2011, vain viikkoja sen jälkeen kun The_Quiet_Earth-niminen käyttäjä oli aloittanut tarinaksi kasvaneen ketjun kysymyksellään: ”Voisinko kukistaa koko Augustuksen aikaisen Rooman imperiumin, jos matkustaisin ajassa taaksepäin nykypäivän armeijan kanssa?” Tällä viikolla Warner Bros on Varietyn mukaan astunut aikamatkaelokuvan tuotannossa askeleen eteenpäin palkkaamalla tarinan muokkaajaksi käsikirjoittaja Brian Millerin (Apollo 18).

Millerin käsikirjoitusversiota edeltää Reddit-yhteisön kirjoittajiin lukeutuvan James Erwinin luoma versio. Studio tahtoi Millerin mukaan projektiin, koska se katsoi ammattilaiskirjoittajan voivan tarjota aiheeseen tuoreen lähestymistavan. Käsikirjoituksen työstäminen ei välttämättä tarkoita, että elokuva koskaan valmistuu, mutta Rome Sweet Romen pelkästään jo Redditissä tavoittamien kymmenien tuhansien lukijoiden huomio on toisaalta kannustin studiollekin. Projektin onnistuminen voisi avata tien elokuviksi myös niille lukuisille muille tarinoille, joita verkon keskustelupalstat, blogit ja muut amatöörikirjoittajien suosimat foorumit notkuvat.

 

Kuva: Gage Skidmore

Lisää luettavaa