Game of Thronesin ystäville lisäherkkua

19.12.2012 05:45

HBO:n tuottaman ja George R. R. Martinin kirjoihin perustuvan fantasiasarja Game of Thronesin kolmannelle tuotantokaudelle lupaillaan mukavaa ekstraa. Entertainment Weeklyn sarjan tuottajilta saamien tietojen mukaan uuden kauden jokaisesta jaksosta on tulossa muutamaa minuuttia aiempia jaksoja pidempi. Lupaus saattaa kuulostaa vähäiseltä, mutta tällä tavoin Game of Thronesin perinteikkäästi 10-osainen tuotantokausi kasvaa nyt kuin 11-osaisen mittaiseksi, mikä lienee Valtaistuinpelin faneille kuin mannaa taivaalta.

Myös tulevan kauden puitteisiin on satsattu edelleen, sillä kuvauspaikoiksi on Screenrant.com:in kertoman mukaan valittu Martinin Miekkamyrskyksi nimetyn kirjan sisältöön sopivia maisemia sekä Pohjois-Irlannista, Islannista että Marokosta. Tyrionin osastaan mm. Golden Globella ja Emmyllä palkitun Peter Dinklagen ja Gracie-palkitun Daenerysin näyttelijä Emilia Clarken rinnalle nousevat kolmannella kaudella uudet kiinnostavat näyttelijänimet, sillä esim. hirmukuningas Mance Rayderiksi on roolitettu meillä parhaillaan AVAlla Valtapeliä-minisarjassa nähtävä irlantilaiskonkari Ciarán Hinds. Muista uusista kasvoista mainittakoon mm. ex-Bond-tyttö Diana Rigg terävä-älyisenä Lady Olenna Tyrellinä ja Pirates of the Caribbean -leffoissakin nähty Mackenzie Crook Orellina, jolla on erityinen kyky hallita eläimiä mielensä voimalla.

HBO ryhtyy esittämään Yhdysvalloissa Game of Thronesin kolmatta kautta maaliskuun 2013 lopussa. Suomessa Starkien, Lannisterien ja muiden sukujen keskiaikaissävytteistä valtataistelua on mahdollista seurata vuorokausi uusien jaksojen ensi-esityksen jälkeen sekä HBO Nordicin kautta että C Morelta (entinen CANAL+). YLEn TV2 on puolestaan ilmoittanut lähettävänsä suositun sarjan toisen kauden ensi vuoden alkupuolella.

 

Kuva: HBO/C More

Lisää luettavaa