Iron Sky saa esiosan ja jatko-osan

20.5.2012 14:46

Suomalaislähtöinen scifikomedia Iron Sky saa jatkoa. Kuun pimeälle puolelle paenneista natseista kertova elokuva on noussut Suomessa yleisömenestykseksi, ja sosiaalisen median synnyttämän innoituksen myötä elokuvan levitysoikeuksia on kaupattu ympäri maailmaa.

Cannes’n elokuvajuhlilla tuottaja Tero Kaukomaa paljasti, että elokuvalle suunnitellaan esiosana toimivaa minisarjaa sekä jatko-osaa elokuvamuodossa. Edes juoni-ideoista Kaukomaa ei suostunut kertomaan mitään, sillä käsikirjoittajatkin ovat vielä valitsematta. Kaukomaa toivoo ohjaaja Timo Vuorensolan paluuta projektiin, mutta asia ei ole vielä tässä vaiheessa varma. Aikataulusta ei täten luonnollisestakaan ole tietoa sen enempää, että minisarja otetaan työn alle ensin.

Puolentoista kuukauden teatterikierroksen aikana Iron Skyn on Suomen elokuvasäätiön tietojen mukaan nähnyt maassamme 170 000 uteliaista silmäparia.

Lisää luettavaa