Stephen Kingin Rose Red (2002)
Alkuperäinen nimi: Rose Red
- Ohjaajat:
- Craig R. Baxley
- Käsikirjoittajat:
- Stephen King
- Pääosanäyttelijät:
- Emily Deschanel, Judith Ivey, Julian Sands, Kimberly J. Brown, Matt Keeslar, Matt Ross, Melanie Lynskey, Nancy Travis
- Maat:
- USA
Arvostelut
Yrittää kovasti, mutta on silti silkka irvikuva siitä loistokkuudesta, jota King on joskus onnistunut luomaan.
Stephen Kingin kirjoittama nelituntinen kauhusarja – tai pikemmin Kingin aiempia teoksia mukaileva jännäripaketti – sai alkunsa siitä, kun itse Steven Spielberg kysäisi Kauhun kuninkaalta kummitustalosta kertovaa käsikirjoitusta. Kun auto-onnettomuudesta toipuva ja elokuviin pahasti höynähtänyt kirjailija sitten sai tilaustyön valmiiksi, oli Spielberg itse vetäytynyt jo hommasta tyystin muihin projekteihin. Ohjausvastuu siirtyi herralle nimeltä Craig F. Baxley. Jep, en minäkään tiennyt koko häiskää. Ei ihan niitä suurimpia tekijöitä – sekä etu- että jälkikäteen sama mielikuva.
Rose Red eli Punaruusun kartano on Seattlessa sijaitseva toistasataa vuotta vanha rakennus. Sen historia mykistäisi useammankin kuulijan, joten yliopiston höynähtänyt ja yliluonnollisuuksiin erikoistunut Joyce Reardon (Nancy Travis) päättää kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaa kohti tummaa tulevaisuutta. Yliopiston herra isoherra, professori Miller (David Dukes) ei naisen tempusta innostu, vaan yliopiston maineen tahraantumista peläten palkkaa koululehden toimittajan ottamaan selkoa Rose Redin tapahtumista.
Reardon näkee paitsi vaivaa retken eteen mutta myös investoi suuret summat omaa rahaa saadakseen ympärilleen joukon yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä. Kingin Carrie-leffasta suoraan varastettu Annie-tyttö telekineettisine kykyineen on joukon päähahmo. Tai no… päähahmo taitaa olla muinainen rakennus, joka omaa kadehdittavan hyvän muistin ja reagoi innokkaasti saapuvan joukon läsnäoloon. Uinuvan pahan hallitsema talo on valmiina heräämään ja tappamaan.
Yksi Rose Redin perusongelmista on sen henkilögalleria. King on kieltämättä koonnut koko väriskaalan (enkä tarkoita ihonväriä) sisältävän joukon suurta seikkailua varten, mutta reilusti yli puolet hahmoista jää vitsin tasolle - hataraksi pahvinukeksi. Lähinnä katsoja saa hymähtää jo King-leffoissa käytetyille kikoille. Kivisadetta taivaalta. Puhumaton symppis tyttö julmine ajatuksineen. Järjetön määrä roiskuvaa lasimurskaa. Miljoonien käytävien loppumaton viidakko. Pelottava pääsali. Ettei Kauhun Kuningas olisi vain päättänyt rahastaa vanhojen temppujen uudelleenlämmittelyllä?
Julian Sands kiskaisee joukon karismaattisimman roolin ajatuksia lukevana ja voimakasta brittiaksenttia vääntävänä Nickinä. Ihan hattua täytyy nostaa sille kuinka herra jaksaa muiden tumpeloiden keskellä vetää osansa loppuun saakka. Rooliaan varten reilusti itseään lihottanut Matt Ross menettelee asennevammaisena ja äitiään pelkäävänä Emerynä. Travisin pääosatulkinnasta tai Matt Keeslarin siirtymisestä Rimbauerien sukua edustavaksi nuoriherra Steveksi ei voi paljoa ylistyssanoja luetella. Sivuosassa ainakin Emily Deshanel esittelee hurmaavaa katsettaan ja teinitähti Kimberly J. Brown napittaa autenttisena telekinetiikan mestarina. Edesmenneen David Dukesin rooli on siksikin pieni, että hän menehtyi traagisesti kesken kuvausten sydänkohtaukseen.
Rose Rediä ei voi missään nimessä väittää yhtenäiseksi teokseksi. Taso vaihtelee laidasta laitaan, ja onneksi meno sentään paranee loppua kohden. Tylsimmät hetket koetaan puolivälissä tarinan junnatessa paikallaan ja sankarien hämmästellessä silmät ymmyrkäisinä, että joko kummitusstoori saisi luvan alkaa? Katsoja miettii samaa hieman jo epätoivoa tuntien.
Gary Changin musiikki on ainakin tarinaan sopivaa, vaikkei se täysin tehtävässään onnistu. Mystisen kartanon ympärille ei koskaan kietoudu salaperäisyyden ja jännityksen verkkoa, vaikka hetkittäisiä tunnelmaklippejä tarjotaankin kaikilla spooky-mausteilla. Menneisyyden koura yrittää ainakin olla pelottava.
Loppujen lopuksi Rose Red on silkka irvikuva siitä kaikesta loistokkuudesta, jota King on joskus onnistunut luomaan. Se parhaimmillaan mahtava hahmojen välinen kemia loistaa monessa paikkaa poissaolollaan ja kauhisteluissakin jäädään puolitiehen. Tokihan uusimmilla efekteillä väännetty sarja näyttää komeahkolta, mutta jos itse Kauhun talo huokuu tyhjyyttä, niin ei siitä paljoa viihdettä synny. Rose Redin neljä tuntia sopivat kuitenkin ainakin kertakatseluna niille, jotka tahtovat tietää kuinka käy kun herättää Pahan kesken päiväunia. Myös ne, jotka haluavat kiskoa päiväunia ja heräillä paikoitellen pääjannujen tyhjänpäiväiseen kiljahteluun, voivat katsoa sarjan kertaalleen.
(Nykyisellä) TV-sarjatasolla Rose Red on keskitasoa, ellei jopa ylikin. Kingin tuotannossa se edustaa kuitenkin sitä halvinta ääripäätä.
Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 20 arvostelua
Arvosteltu: 08.12.2005
Katsottu: Kotona
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
jossu82
Käyttäjä
0 viestiä
isokiho
Käyttäjä
8 viestiä
Jokuheemu
Käyttäjä
0 viestiä
TaoTao
Käyttäjä
28 viestiä
Arvostelut
Yrittää kovasti, mutta on silti silkka irvikuva siitä loistokkuudesta, jota King on joskus onnistunut luomaan.
Arsi T. Elokolikko 08.12.2005 02:52

Kommentit
jossu82
Käyttäjä
0 viestiä
31.10.11 klo 15:56
tosi hyvä
isokiho
Käyttäjä
8 viestiä
15.08.10 klo 23:27
kaikki näyttää olevan taas pienen hetken koossa, kunnes homma venyy ja kuluu pelastamattomaan puuduttavuuteen asti
Jokuheemu
Käyttäjä
0 viestiä
31.07.10 klo 17:17
Koko leffa oli tylsä ja "jänniä" kohtia ei tainnu ollakaan. Sen lisäks Emery ilveili kokoajan ärsyttävästi.
TaoTao
Käyttäjä
28 viestiä
30.07.10 klo 20:36
Ihan jees minisarja, Vanhoissa "kauhutaloissa" on aina jotain puoleensa vetävää.
Key
Käyttäjä
412 viestiä
09.03.09 klo 16:55
Alku oli kauhean tylsä. Elokuvassa ei ollut hyvää juonta en suosittele kenellekkään
Storyteller
29.09.08 klo 10:55
Mielenkiintoinen ja mystinen Stephen King filmatisointi. Pitää katsojan tiukasti nenä kiinni ruudussa koko pitkän kestonsa ajan. Kerrankin tehosteet on saatu näyttämään miltä pitää Kingin leffoissa, eikä ole vain takerrettu niihin halpoihin nopeisiin ratkaisuihin.
Lopputuloksena on varsin mukaansatempaava teos, jonka tarina ja kohtuu hyvät näyttelijä suoritukset jaksavat kantaa loppuun asti.
ruusu
Käyttäjä
5 viestiä
09.09.08 klo 03:17
Tylsä kummitustalojuttu, kartano ei ollut tarpeeksi tunnelmallisen näköinen.
pikku vampyyri
26.10.07 klo 23:39
Punaruusun kartano? Kuulostaa romanttiselta. Kyseessä on kuitenkin ilkeä elävä kummitustalo, jonne joukko yliluonnollisia kykyjä omaavia tyyppejä ilmestyy. Lavastus on OK, vähän lattea, mutta kuitenkin ainoa kohtuullinen juttu elokuvassa (sille toinen piste) sillä paikoitellen tämä on aika tuubaa. Sankarin leikkiminen lihavan, äitinsä kanssa elävän nörtin kustannuksella on tyypillisen kingimäinen rimanalitus, mutta Dreamcatcherin ja vastaavan jälkeen tämä ei sentään ole huonointa Kingiä. Ainakin anaalialienien tilalla on kummitustalo.
Suosittelen!
23.02.07 klo 14:02
Rose redillä on jotain annettavaa jokaiselle kauhun ystävälle. Se onnistuu säikyttämään, mutta samalla virittämään mielenkiinnon sen kekseliästä historiaa kohtaan: "Tuo ei pidä paikkaansa, mutta entä jos...".
Henkilöt elokuvassa jäävät kieltämättä tyhjiksi - heistä ei välitä. Mielestäni Emeryä esittävä Matt Ross tekee kuitenkin melkein loistavan roolisuorituksen. Eivät muutkaan näyttelijät huonoja ole, mutta jotain kaipaa silti.
Tämä on edelleen eräs mielielokuvistani. Ei pelottavin, mutta kekseliäs! King halusi tehdä aivan ennen näkemättömän kauhutalo-elokuvan ja onnistui siinä.
MacHunt
14.02.06 klo 17:38
Toimii joka osa-alueella. Leffa on taattua King-henkeä; jännittävä, salaperäinen ja tunteellinen.
joo o
11.01.06 klo 20:36
täähän oli ihan hyvä ja viihdyttäväkin.. ei nyt hirveen pelottava
dallas
08.12.05 klo 16:21
Alkoi hyvin, mutta loppu oli sitten aivan liian nopeasti etenevää digitehostefestivaalia. Oli muuten aika huvittava huomata, miten paljon tämä muistutti "Hohtoa", joka on siis paljon parempi sekä leffana että kirjana.
S kidi
08.12.05 klo 09:19
Yritteliäs mutta melko vaiusuksi jäävä kauhuilu jonka juonikaan ei ole mikään kovin nerokas.