Stephen Kingin Hohto (1997)

Vuonna 1980 valmistui Isossa-Bristanniassa yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista, Stanley Kubrickin ohjaama Hohto. Elokuva perustui (löyhästi) Stephen Kingin kirjaan, mutta kirjailija ei ollut lopputulokseen lainkaan tyytyväinen. Kubrick oli omaan tapaansa muokannut kirjan käsikirjoitukseksi ottaen suuria vapauksia ja tehnyt jutusta täysin omanlaisen.

Tästä King sitten suivaantui ja vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin valmistuikin toinen Hohto, Stephen Kingin Hohdoksi ristitty, runsaan neljäntunnin pituinen TV-minisarja. Tällä kertaa oli lennetty rapakon taakse ja pääosassa oli (Jack Nicholsoniin verrattuna) vähemmän tunnettu Steven Webber. Elokuva olikin lähempänä Kingin visioita, siitä King piti huolen omalla käsikirjoituksellaan.

Perusasetelma on sama: Jack Torrance matkustaa vaimonsa Wendyn ja poikansa Dannyn kanssa suureen Overlook-hotelliin talveksi. Jack mielii käyttää tilaisuuden kirjoittamiseen, mutta toisin käy, kun mielenterveys alkaa pian pettää.

Tähän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin, Kubrickin Hohto oli toden totta täysin erillainen, niinkuin kirjan perusteella osasin jo ajatellakkin. Siinä missä Kubrick halusi keskittyä hulluksi tulemisen kuvaamiseen ja perheidylin tuhoamiseen, ja jättää yliluonnollisuus visusti taka-alalle ja omaksi mystiikakseen, on Kingin Hohto herran itsensä käsissä hänenlaisensa kummitustarina, jossa yliluonnollisuus ja kummitukset ovat varmasti totta ja tälläkertaa uhan tekiäkään ei jää niin taka-allalle kuin Kubrickin Hohdossa.

Sinäänsä näitä kahta elokuvaa ei kannata rueta paljon vertailemaan, koska ne, kuten jo sanoin, ovat tyystin erillaisia. Se, kumpi toimii paremmin onkin erikysymys sinäänsä.

Aloittakaamme käsikirjoituksesta. Käsikirjoituksessa on todellakkin mukana paljon yliluonollista ja King luottaa siihen omaan tyyliinsä melkoisen paljon. Tämä on toisaalta hieman huono seikka, koska näin ollen uhka ei ole enää niin salaperäinen, eikä täten tuo ylimääräistä jännitettäkään. Jackin hulluksi tuleminenkin saa tässä vastauksen, eikä tilanne ole enää läheskään niin pelottava. Käsikirjoitus paljastaa tarinasta liikaa, eikä loppua kohti mentäessä ole enää mitään kunnollista mystisyyttä tallella.

Sinäänsä juoni on varsin monipuolinen. Alkoholista raitistuva Jack on varsin mielenkiintoinen tapaus ja alkoholilla onkin melkoisen suuri rooli elokuvan käänteissä. Torrancien avioliitto on lähes kokoajan räjähdysalttiina, joka tuo tarinaan ihan uuden puolen. Mukana on siis myös paljon perhe-draamaa.

Elokuvan kesto, reilut neljätuntia, on kyllä hieman liian pitkä, sillä asioita pitkitetään tässä varsin paljon. Lisäksi TV-sarjamaisuus ärsyttäää DVD:n katselijaa, sillä raju katkominen jännissä tilanteissa ottaa väkisin päähän ja sitä paitsi syö tehoa, eikä suinkaan lisää.

Ohjauksesta vastaava Mick Garris ei kuulu mihinkään pidetyimpiin ohjaajiin, mutta tälläkertaa suoriutuu ajoittaisesta ääliömäisyydestä ja erikokoisista porsaanreistä huolimatta ihan hyvin. Tunnelmaa hän ei tietenkään osaa Kubrickin lailla luoda, mutta varsinkin elokuvan alkupuolella hän osaa pelata mystiikalla ja elokuvan ilmapiiri onkin paikoin aavemainen. Pelottavaksi elokuva ei välttämättä kertaakaan äidy, sillä esimerkiksi "lopullinen sovitus" ei yksinkertaisesti jaksa säväyttää. Loppuun kulutetut kikat ja lisäksi pienoinen Kubrick-apinointi eivät pure.

Roolisuorituksista sentään voidaan jakaa muutama isokin kiitos, sillä Steven Weber tekee melko hyvän roolin turmiollisena Jackinä. Myös Rebecca De Mornay on ihan hyvä. Tälläkään kertaa lapsinäyttelijä ei saa pisteitä, sillä Courtland Mead todellakin todistaa olevansa vielä lapsi, jonka takia paikoin ärsyttää ja ylinäyttelee, vaikka kohtalaisen roolin tekee hänkin.

Kaikin puolin Kingin visio on varmasti saanut arvoisensa filmatisoinnin, mutta sen toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä. Toisaalta elokuva oli viihdyttävä (tietyissä pätkissä katsottuna, DVD oli jaettu kolmeen jaksoon) ja paikoin mielenkiintoinen, mutta paikoin taas tulivat vaivaamaan ne samat tekijät, jotka ovat vainonneet Kingin perinteisempiä filmatisointeja. Elokuva tosin kyllä opettaa jälleen arvostamaan Kubrickin taiteellisia visioita. Kokonaisuus nousee niukin naukin positiivisen puolelle. Suosittelen King-faneille ja aiheesta kiinnostuineille, muuten kannattaa mieluummin valita Kubrickin versio.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet:
Arvosteltu: 06.11.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Sano mitä sanot
Tähtääjä

1970-luvulla Stephen King kirjoitti yhden kuuluisimmista kauhuromaaneistaan, Hohdon. Vuonna 1980 Stanley Kubrick teki Kingin kirjan pohjalta elokuvan, mutta King ei pitänyt leffasta. Itse asiassa miehet eivät koskaan saaneet sovittua riitaansa. Vuonna 1997 valmistui nyt käsitellyssäni oleva Stephen Kingin käsikirjoittama ja Mick Garrisin ohjaama Hohto.

Jack Torrance (Steven Weber) on vermontilainen opettaja ja entinen alkoholisti. Hän saa työpaikan Coloradossa sijaitsevassa Overlook-hotellissa. Hän pääsee sinne talveksi talonmieheksi. Tällä hotellilla on synkkä menneisyys. Jack kuitenkin menee sinne vaimonsa Wendyn (Rebecca De Mornay) ja poikansa Dannyn (Courtland Mead). Mutta hotelli alkaa ajan mittaan elämään omaa elämäänsä, eikä Jackin täysjärkisyydestä ole mitään takeitta.

Ymmärrän kyllä, ettei King pitänyt Kubrickin Hohto-leffasta, muuttihan Kubrick aika paljon alkuperäisteosta. Se on kuitenkin loistavaa kauhua ja elokuvallisestikin todella hieno. Kingin pitäisi tarkastella muitta hänen kirjoistaan tehtyjä leffoja. Nehän ovat täyttä kuraa. Tämä Stephen Kingin Hohto on paljon huonompi kuin Kubrickin Hohto. Ei tämä tosin pahimmasta päästä Kingin filmatisoinneista kuitenkaan ole.

Kauhua kyllä luodaan ihan hyvin, vaikkei tämä olekaan niin pelottava kuin Kubrickin Hohto. Kauhua luodaan musiikin ja muiden pikkutemppujen avulla. Minusta on tosin aika huvittavaa, että vaikka King ei pitänytkään Kubrickin teoksesta, niin kuitenkin tähän otettiin siitä ideoitta. Tosin en tiedä, paljonko Kingillä oli vaikutusvaltaa tämän Hohdon tekoon.

Näyttelypuoli ei sen sijaan pelittä juuri lainkaan. Dick Hallorania näyttelevä Melvin Van Peebles tekee ihan hyvää roolisuorituksen, mutta muut päänäyttelijät eivät pahemmin loista. Steven Weber on aika onneton esitys Jack Torrancena. Hän ei kerta kaikkiaan saa hahmoaan vaikuttamaan pelottavalta ja hullulta. Hän ei saa Torranceen sitä särmää, mitä se ehdottomasti vaatisi. Courtland Mead on kertakaikkiaan surkea näyttelijä, olkoon vaan lapsi, mutta silti kehnoa roolityötä. Sitä paitsi hän ärsyttää jatkuvasti. Eikä Rebecca De Mornay ole yhtään muita vakuuttavampi.

Pisteet:
Arvosteltu: 13.04.2005
Katsottu: VHS

Arvostelija

Ville
Tähtääjä

Useimmat varmasti tuntevat Stephen Kingin romaanin "Hohto" ja useimmat varmasti tuntevat Stanley Kubrickin ohjaaman elokuvaversion, joka siitä huolimatta että ei noudattanut kirjaa kunnolla oli loistava ja ennenkaikkea pääosassa olevan Jack Nicholsonin ansiosta. Stephen King ei kuitenkaan pitänyt kyseisestä elokuvasta ja vasta 17-vuotta myöhemmin hän käsikirjoitti ja antoi Mick Garrisin ohjattavaksi tämän "kirjalle uskollisemman" version. Katsoin tämän aikoinaan MTV3:selta, kun tuli mini-sarjana ja en pitänyt yhtään. Nyt kun tuli tehtyä reissu paikalliseen videovuokraamoon ja näin tämän hyllyllä, ajattelin tarkistaa oliko se niin huono todellakin. No sehän oli paljon parempi kuin muistin.

Alkoholiongelmista kärsivä ex-opettaja Jack Torrance (Steven Weber), joka sai potkut hommastaan hakattuaan oppilaansa, ottaa talonmiehen pestin vastaan Overlook-hotelliin talven ajaksi. Hänen poikansa Danny (Courtland Mead) "hohtaa", eli näkee kaiken tulevan ja menneen. Hän näkee, että hotellissa ei kaikki ole kohdallaan. Hotellin kokilla Dick Halloranilla (Melvin Van Peebles) on tämä sama kyky ja hän kertoo Dannylle, miten toimia jos hotellin aaveet riivaavat: Pistä silmät kiinni ja ajattele "ne ovat kuin kuvat kirjassa."

Ajankuluessa hotelli alkaa elämään. Danny astuu noiduttuun huoneeseen 217, jonka kylpyammeesta nousee ruumis (Cynthia Garris), ampiaiset alkavat piinaamaan hänen öitä, hän näkee "REDRUM" kirjoituksen seinällä, Jackille tulee puhelu hänen kuolleelta isältään, rikkinäinen jukeboksi soittaa Glenn Millerin "In the mood" kappaleen, entinen hotellissa seonnut ja kuollut talonmies Delbert Grady (Stanley Anderson) tulee juttelemaan Jackille ja niin edelleen... Hotellista muodostuu elävä helvetti, jossa Jack lopulta sekoaa täysin ja siinä, missä Kubrickin versiossa hän tarrautui kirveeseen, tässä hän ottaa kouraansa krokettimailan ja päättää tappaa koko perheensä.

Kirjalle se on uskollinen ja minisarjan muoto on antanut sille pitkän keston ja se on hyvä asia. Asioita käsitellään huolellisesti eikä missään välissä hosuta. On muuten aika huvittavaa huomata, miten paljon Kubrick on muokannut originaali-teosta. Otetaan ensin esimerkiksi huone 217. Kubrick joutui elokuvassaan jostain syystä vaihtamaan huoneen numeroksi 237 ja siellä oli 2 ihmistä. Jackin astuessa huoneeseen ammeesta nousi mallin vartalon omaava nuori nainen (Lia Beldam), joka suuteli Jackia ja muuttui vanhan naisen mätäneväksi ruumiiksi (Billie Gibson). Tässä siellä on vain ruma mädäntynyt vihreä akka, jota tulkitsee ohjaaja Mick Garrisin oma vaimo Cynthia Garris. Jackin ase oli Kubrickin versiossa kirves, tässä se on kuten kirjassakin, krokettimaila. Muita eroavaisuuksia en viitsi kertoa, se saattaa spoilta pahasti. Eroavaisuuksia Kubrickin teokseen on niin paljon, että katso kummatkin "Hohdot" ja näe itse.

Näyttely on riittävän hyvää: Siinä missä Kubrickin versiossa Nicholson oli hullu alusta asti, tässä Steven Weber on aivan tavallinen ihminen alussa. Muuttuminen hulluksi ei onnistu niin täydellisesti, mutta ihan hyvin ja kyllä hän osaa pelottaa seisoessaan käytävällä maila kädessä huutamassa: "take your medicine!". Rebecca De Mornay on sellainen Wendy kuin kirjassakin, kaunis. Siinä missä Kubrickin "Hohdossa" Shelley Duvallin esittämä Wendy oli kuin tiejyrän alle jäänyt. Tosin Duvall näytteli ulkonäöstään huolimatta paremmin. Courtland Mead on rainan pahin kompastuskivi. Hän ylinäyttelee ja ärsyttää sillä tavalla, että katsojaa alkaa itseäkin tehdä mieli vetää häntä mailalla. Siinä mielessä Kubrickin "Hohdossa" ollut nykyään opettajana toimiva Danny Lloyd oli parempi. Melvin Van Peebles ystävällisenä kokkina on ihan mukava ilmestys. Todistaapahan äijä osaavansa näytellä (luojan kiitos hänen osaansa ei valittu alunperin kaavailtua yliarvostettua Morgan Freemania). Muut näyttelijät eivät mitään erikoisia ole, mutta eivät häiritse.

Tunnelmaa saadaan luotua hyvin shokki-efekteillä ja toimivalla musiikilla. Tämä ja Kubrickin versio pitää tarkistaa omina taiteenlajeinaan, mutta Kubrickin versio on silti hitusen parempi, mutta siitä huolimatta suosittelen vilkaisemaan tämänkin pläjäyksen.
Jack Torrance: Women, can't live with them, can't kill them.
Delbert Grady: Can't you sir?

nimimerkki: Koralli

Pisteet:
Arvosteltu: 08.12.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Koralli
Vieras