Inagaki on saanut aikaiseksi todella mielenkiintoisen elokuvan, joka kaikkien samuraielokuvista kiinnostuneiden kannattaa katsoa.

27.8.2005 16:53

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:続宮本武蔵 一乗寺決闘
Valmistusvuosi:1955
Pituus:104 min

Hiroshi Inagakin samuraitrilogian toisessa osassa Musashi Miyamotosta on tullut samurai, joka etsii keinoja kehittyä aina vaan paremmaksi samuraiksi. Hän haastaa Yoshiokan koulun johtajan kaksintaisteluun, mutta koulun oppilaat eivät suostu tähän, ja yrittävät saada Musashin hengiltä joukolla.

Musashi kuitenkin tajuaa, että päätön tappaminen on väärin, ja elokuvan aikana hän kehittyy armottomasta tappajasta enemmän elämää arvostavaksi samuraiksi. Edellisestä osasta tuttu Otsun ja hänen rakkaustarinansa on myös mukana tässä elokuvassa.

Trilogian toinen osa esittelee myös uuden hahmon, Kojiro Sasakin, jonka kanssa Musashi kävi tosielämässä kuuluisimman taistelunsa. Tässä osassa kuitenkin Sasaki ja Miyamoto vasta alkavat kuulla toisistaan, ja molemmille tulee pakkomielle todistaa itsensä parhaaksi lyömällä toinen.

Toshiro Mifune tekee jälleen loistavan roolin Musashina, ja ei ole kyllä mikään ihme, että samuraielokuvista puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen juuri Mifunen nimi. Kojiro Sasakia esittänyt Koji Tsuruta tekee myös hienon roolisuorituksen nuorena samuraina.

Mielestäni Duel At Ichijoji Temple on jopa parempi kuin sarjan ensimmäinen osa, sillä se lisää hahmoihin syvyyttä. Jatko-osaksi Duel At Ichijoji Temple yllätti minut täysin. Inagaki on saanut aikaiseksi todella mielenkiintoisen elokuvan, joka kaikkien samuraielokuvista kiinnostuineiden kannattaa katsoa.

nimimerkki: Nosoki

Arvosteltu: 27.08.2005

Lisää luettavaa