José Mojica Marinsin Coffin Joe -trilogia ehti pitkään kulkea muodossa, At Midnight I’ll Take Your Soul, This Night I’ll Possess Your Corpse ja Awakening of the Beast. Nämä kolme elokuvaa olivat hyvin kauan aikaa yhdistettynä toisiinsa, kunnes Marins lopulta päätti muuttaa trilogiaa. En ole aivan selvillä, että miksi Awakening of the Beastia pidettiin trilogian päätöksenä, mutta selvästi Marins ei ollut siihen tyytyväinen. Näin ollen pitkän tauon jälkeen Coffin Joe teki paluun valkokankaalle elokuvassa, Embodiment of Evil.
Pitkän kakun jälkeen Coffin Joe vapautuu vankilasta. Hän on virunut yli 40 vuotta kaltereiden takana, edelleen mielessään siittää täydellinen jälkeläinen. Vapauden koitettua Joe suuntaa kohti Sao Pauloa, jossa hän tapaa vanhan ystävänsä kyttyräselkäisen Brunon. Täydellisen naisen metsästäminen alkaa, kun Bruno on järjestänyt Joelle apulaisia. Tällä kertaa Joe on vain jo aika vanha, ja tarvitseekin selvästi apuja tässä tärkeässä tehtävässään. Pian naisia alkaa kadota kadulta. Coffin Joe on palannut ja hänen halunsa saada täydellinen poika on suurempi kuin koskaan!
Embodiment of Evil jatkaa hienosti Coffin Joen tarinaa. Päivitys nykyaikaan on tehty hyvin. 40 vuoden linnakeikan jälkeen Joe on vähän pihalla, kun ulkomaailma on muuttunut niin paljon. Autot ovat erilaisia ja niitä on paljon. Myös naiskauneutta on tarjolla paljon. Tässä piileekin elokuvan viehätysvoima, nimittäin kauniit naiset alasti. Mitä sitä turhaan kursailemaan, kun leffassa on selkeästi paljon kauniita naisia alasti. Tällä kertaa Joe saa huomattavasti helpommin taivuteltua naiset tahtoonsa. Yhdessäkin kohtauksessa eräs nainen syö omaa pakaraansa ja vannoo uskollisuuttaan Joelle. Tämä kertoo vain siitä, ettei Coffin Joen egoa pysty edes 40 vuotta kiven sisällä hajottamaan. Egoilu muodostuu paikoitellen jopa hupaisaksi, kun samanlainen mahtipontisuus ei enää pelota kadulla asuvia ihmisiä. Joe valitettavasti vain turvautuu uhkailuun ja oman egonsa kanssa kikkailuun vieläkin. Se jos mikä on erittäin hauskaa.
Gorepuolesta taas sitten on hauskuus hyvinkin kaukana. Todella sadistiset kohtaukset ovat todellisia pahanmielentuotoksia. Elokuva on päivitetty goren puolesta varsin hyvin 2000-luvulle. Vanhoissa leffoissa efektit olivat suhteellisen kehnosti toteutettuja, ja niistä paistoi camp-asenne. Embodiment of Evilin efektit ovat ensiluokkaisen hyvin toteutettuja, vaikka kyseessä onkin pienen budjetin elokuva. Pahiten mieleen syöpyy rottakohtaus, jossa Joe työntää rotan avuttoman naisen haarojen välistä sisään. Kohtauksessa on jotain hyvinkin tuttua vanhoista elokuvista. Marins on ilmeisesti aina pitänyt eläimillä kiduttamisesta. Aiemmin se vain ei ole toiminut kovinkaan hyvin. Muutkin kidutuskohtaukset toimivat paremmin kuin aiemmissa osissa. Ihmisiä nostetaan roikkumaan lihakoukkuihin, ja onhan mukana vanha kunnon piiska, jolla Joe jakaa omankäden oikeuttaan.
This Night I’ll Possess Your Corpsessa nähtävä helvettikohtaus saa myös vertaisensa, kun Coffin Joe jälleen kerran näkee painajaista. Helvetti on kuvattu vähintään yhtä kieroutuneesti kuin edellisellä kerralla. Ihan samaa kontrastia se ei tarjoa, koska koko muukin elokuva on värillinen. Viimeksi siitä hahmotti hyvin miten erilainen maailma on kyseessä. Nyt Marins kylläkin käyttää hiukan erilaista värimaailmaa omassa helvetissään. Se toimii ihan hyvin, ja kuten jo mainitsinkin, niin onhan se helvetti tässä elokuvassa myös todella häiriintynyt paikka.
Onkin todella hienoa, miten hyvin Embodiment of Evil kunnioittaa edeltäjiään. Vaikka Coffin Joe on jo ikäloppu pappa, on hänessä silti sitä samaa karismaa, joka teki hänestä yhden aikamme isoimmista egoista. Kuka tahansa harmaa ja pöhöttynyt mies ei tähän pystyisi. On eittämättä selvää, että Marins todella rakastaa tätä hahmoa, ja elää rooliinsa kautta. Hän suoraan sanottuna varastaa show’n, vaikka muutkin näyttelijät onnistuvat rooleissaan. Loppupeleissä Embodiment of Evilissa on kysymys Coffin Joesta, eikä kenestäkään muusta. Joten hyvistä suorituksistaan huolimatta kaikki muut jäävät Marinsin ison varjon alle.
José Mojica Marins on kuin hyvä viini, joka paranee vanhetessaan. Embodiment of Evilissä hän yhdistää kaikki aiemmissa osissa hyvin toimineet elementit, ja tuo ne onnistuneesti uudelle vuosituhannelle. Elokuva on ehdottomasti hieno päätös trilogialle. Varsin loppupuolisko tarjoaa sellaista settiä, että jokainen Coffin Joe -fani itkee onnesta. Suosittelen katsomaan ensin vanhemmat elokuvat, jonka jälkeen Embodiment of Evilia on paljon helpompi ymmärtää. Muutamissa kohdissa vanhat elokuvat katsoneet palkitaan mitä mukavimmilla yllätyksillä. Kyllä tämä taitaa olla samalla myös trilogian paras osa, niin uskomattomalta, kun se kuulostaakin.
