Uytp7

Uytp7

Tähtääjä, 24 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (1400)

19.03.2019 klo 16:37

Splice

Menettelisi muutoin, mutta kaksi Pönttö Pöljänteriä tieteilemässä vastuuttomia kokeitaan olivat hahmoina niin pöyhkeän vastenmielisiä etten olisi halunnut nähdä heidän naamojaan ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Leffan juoni ei liiemmin säväytä käänteillään ja moraalijauhanta tuntui tällä kertaa poikkeuksellisen päälleliimatulta. Itse otus oli kelvokkaasti animoitu/näytelty ja parit rapeat lavasteetkin pongasin. Käytännön tieteilyä elokuvassa ei ollut miltei sekuntiakaan. Pöljäkkeisiin kompastuttiin tällä kertaa. Vincenzo Natalin alamäki senkun jyrkkenee.

rating 40,000

19.03.2019 klo 16:29

Suburbicon

Suotta vähätelty teos. Coenien itsensä ohjaamina rikoshupailu olisi saattanut olla jopa pienoinen mestariteos, joskin Clooney kipparoi hieman ristiriitaista leffaa uskottavasti. Rippusen hävettää, etten heti honannut jutun jujua vaan se piti melkein kädestä pitäen selventää minulle. Sitten taas näytteleminen on priimaa (ei sitä Tokmannin mössölaatua kuitenkaan), jopa Damon saa karikatyyrimäiseen hahmoonsa puhallettua henkeä. Oscar Isaac yhtä kaikki jäi leffan kukoksi tunkiolle, lyhyt visiitti ruudulla muodostui äärimmäisen viihdyttäväksi.

Kahden toisistaan erillisen juoniaihion sullominen samaan lähiöön ei aivan pelitä kuten haluaisin. Tai sitten rasismiteemaan olisi tarvinnut muutamia selventäviä kohtauksia lisää. Konnantyö episodi elokuvasta oli hemmetin viihdyttävää katseltavaa, kunnon ripauksella tummaa huumoria (pun intended) tietenkin. Aivan täyttä potentiaalia ei napsaista 50-luvun lähiöestetiikasta, onneksi maailma muuttuu eskoseni ja tärkeimmät tärpit olivat jäljellä. Loppupeleissä ymmärrän Suburbiconin haukkujia, sekavuus lienee katsojan silmässä eivätkä kaikki pidä sillisalaatista.

rating 70,000

18.03.2019 klo 22:50

Selviytyminen

Selviytymisessä selviydytään perin kinkkisestä tilanteesta, nimittäin tsunamista. Keskiössä tavanomaiseen tyyliin ydinperhe, jonka valtavat aallot lyövät erilleen toisistaan. Lyhyehkö tuho-osuus on mainiosti toteutettu, tilanteen karmivuus ja voima välittyvät ilman ylenpalttista mässäilyä. Sittemmin täysin tuhoutuneessa maisemassa yritetään päästä niin sanotusti ihmisten ilmoille, itse kukin sai vammoja vesimassoista, toinen pipin päähän, joku muu jalan katki ja noin poispäin. Kauhean siloiteltua vammakuvasto ei ole, mistä annan kiitosta.

Tom Hollandin harteille kasataan paljon vastuuta, onneksi ne hartiat kestävät. Perheen vanhin poika suoriutuu roolistansa jopa paremmin kuin konkarit Watts ja McGregor. On tässä sellaista mehevää (katsojan kannalta) epätoivoa ja vaikka asiat lutviutuvat lopulta liiankin parahultaisesti lienee matka sinne katsomisvaivan arvoinen. Ylimääräinen lurahdus siirappia on taikinatiinuun lipsahtanut ja tositapahtumia sopii (vai sopiiko?) epäillä, mutta kohtalaista katastrofia oman sufleensa polttaneille on kumminkin tarjolla.

rating 60,000

15.03.2019 klo 00:14

Cyrus

Aikuinen poika ja aiemmin elämässään pettymyksiä kokenut mies aloittavat tahtojen taiston samasta, viehkeästä naisesta, joka sattuu olemaan ensiksi mainitun äiti. Miten tuosta oidipushäröilystä voi saada aikaiseksi mitään hauskaa? Vaivoin saadaan, sillä erityisen hilpeä kokonaisuus Cyrus ei ollut. Manchild (esittäjänä mainio Jonah Hill) manipuloi mammaansa minkä ehtii ja tämän uusi miesystävä (John C. Reilly) haistaa filungin melkein samointein. Seuraa runsaasti kitinää, joutuupa itse kukin pohtimaan miksi toimii kuten toimii konfliktitilanteessa.

Kamppailu yksinäisen naisen sydämestä ei missään vaiheessa saavuta minun makuuni tarpeeksi kahjoja kierteitä, vaan aiheen parissa ikään kuin pihistellään pihisten ja puhisten hahmojen välisten kiusallisten keskusteluiden muodossa. Toki eräs vauhdikas monotuskin löytyy, mutta enimmäkseen komedia jää laimeaksi ja draama ei kasva tarpeeksi aikaisin. Erinomaiset näyttelijät kantavat pisteet kangaskassissa kotiin, Marisa Tomeita varsinkin katselisin vaikka paistamssa ranskalaisia drive-in syöttölässä koko keston ajan.

rating 50,000

15.03.2019 klo 00:05

Ylioppilasjuhlat

Olen suhteellisen varma, että USA:ssa tehtynä en olisi pitänyt Ylioppilasjuhlia (Studentfesten) näin mukiinmenevänä tapauksena. Vaikka juoni jo koulut käyneistä jampoista kuokkimassa teinityttöjen ylioppilasjuhlissa sekä iskemässä näitä petipuuhiin kuulostaa papyruksella hirveän väsähtäneeltä ajatukselta, saadaan tähän elokuvaan luotua melko mojovaa menofiilistä, hörötyttävää läppää sekä pari draamaisaa kohtausta, jotka eivät riko filkan saavuttamaa leppoisuutta vaan avaavat hahmojen ymmärtämiselle tyystin uusia ovia.

Jengi suorittaa panohaluiset roolinsa mainiosti, mitä nyt parit hölmöt poliisit veivät pöljyyden aivan uusille tasoille ennen kuin heidän merkityksensä tarinalle aukeni. Komediallinen ajoitus oli katraalla kohdillaan, erityisesti Edvin Endre vakuutti tällä saralla ujona poppoon nuorimpana poitsuna. Jos ylitulkinnasta pitää voi teosta tarkastella myös elitismin sekä yleisen porsastelun kritiikkinä, varakkaiden bailuissahan nuo jannut ketunhäntä kainalossa kiehnäävät ja saavat vastaansa mm. äärimmäisen sympaattisen pankkiirin pojan. Positiivinen yllätys kaiken kaikkiaan.

rating 60,000

14.03.2019 klo 23:57

Transcendence

On kyllä munattu lupaavat asetelmat täydellisesti. Viiltävää katsausta tekoälyn tarjoamiin uhkiin sekä mahdollisuuksiin hädin tuskin vilaistaan, koska pitäähän tiedeäijän ja tiedemuijan most epic lovestoryä ever näyttää vähän väliä. Päälle epäuskottavuudet kuorrutettuna aimo annoksella sekavuutta niin soranmakuinen pannukakka on valmis. Mutta viimeisen ruostuneen niitin laivan kylkeen lyö teoksen surkea rytmitys sekä kykenemättömyys valita tunnelmaansa.

Siis ihan kirjaimellisesti! Transcendence on leikattu päin ahteria; kohtaukset eivät etene luonnollisesti, ilmapiiri vaihtuu kiusallisesta hörlömpsikseen sekunneissa ja niin edelleen. Olen varma, että tekeleen juonenkäänteet aiheuttavat vähintään migreeniä ajattelevalle katsojalle (niille kahdelle). Näyttelijöille leffa tarjoaa hyviä vähän tsäänssejä osoittaa kykyjään, kuka tahansa isoistakin nimistä voitaisiin vaihtaa Pertti Perus-Jamppaan Kolarista ja eroa ei huomaisi kirveelläkään. Transcendence, ma syljen ja ma heilutan keskisormea sinun suuntaasi.

rating 20,000

12.03.2019 klo 17:13

Anonymous - Tuntematon

Olisi aikakin hyvä elävä kuva, jos kerrontakeinoina eivät pihisisi kolminkertainen takauma, osin edellämainitusta johtuva lokaatioista toiseen loikkiminen sekä vaihteleva leffan yleissävy. Voin kohauttaa fedoraani hieman oikealle Emmerichin yritykselle astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta kokemattomuus (puoli)historiallisen draaman kentällä näkyy pahasti. Shakespearen klassikoiden todellisen tekijän salaisuudesta ei saada kiskottua juuri mitään irti & näiden esitysten kytkeminen brittien poliittiseen peliin ontui ikävästi.

Onneksi näyttelijärintamalta kuuluu parempia uutisia. Thewlis, Ifans ja erityisesti Redgrave maan kuningattaren roolissa vakuuttivat, valheita täynnä olevassa intohimopalapelissä häviäjien sekä voittajien välinen ero jää hiuksenhienoksi. Lavastus, puvustus ynnä muu hurlumhei tietysti näyttää hyvältä, mitä nyt Lontoossa lenteli toisinaan kummallisia partikkeleita, melkein kuin aidon asian sijaan jotain olisi tietokoneella askarreltu. Vähän turhan pitkäkin tämä oli, onneksi juonen päätös onnistuttiin pitämään riittävän pitkään piilossa ja suhteellisen tyydyttävässä mielentilassa päätin teoksen kahden tunnin merkin jälkeen.

rating 50,000

12.03.2019 klo 17:05

St. Vincent

Kuin suoraan Murraylle tehty rooli, onhan hän edelleen itse Mr. Sarkasmi. Pahatapainen vietnamrenttu joutuu naapurin yksinhuoltajan jälkikasvun lapsenlikaksi, toki muhevaa korvausta vastaan. Ketään ei yllättäne, että vanhasta jäärästä alkaa vähitellen löytyä sympaattisempiakin puolia ja ihmisenä kasvetaan nopeammin kuin sienet sateet jälkeen. Kivasti Melissa McCarthy on kerrankin saanut roolin, jossa hänen ei tarvitse öyhöttää äänekkäästi, draamakin siis sujuu häneltä nähtävästi ja kuultavasti.

Sen sijaan Naomi Wattsin venäläinen ilosuttura antoi lähinnä poskille myötähäpeänpunaa. Huippukohdan maailmansyleilevyyttä olisi voinut hillitä hitusen, mutta ainakin feelgood mielonen on varmistettu massojen keskuudessa. Ennen päätöshetkiä reseptiin ei ollut prutkahtanut ylemmälti kidesokeria. Olen antelias ja annan peräti nelosen. Murrayn letkautuksille en yksinkertaisesti voinut olla nauramatta. Fiilariplussaa voi myös hieman olla mukana.

rating 80,000

12.03.2019 klo 16:55

Paper Towns

Laimeaa tosiaankin on. Tekoviisaita elämänohjeita jaellaan mystisen Margon katoamistapauksen jalanjäljissä. Harmi vain, että koko Margo kuuluu siihen ihmistyyppiin, jota en vain jaksa katsella edes valkokankaalla kovinkaan usein ja kun muu jengi vastaa kiinnostavuudeltaan napanöyhtää vertautuu kokonaisuus juurikin epämääräisen röhnän olemukseen. Joitakin oivallisenpuoleisia kaveruushetkiä pojat saivat aikaiseksi. Jälleen suuressa roolissa ovat ne hiton tanssiaiset koulun päätteeksi. Ja miten elämä sen jälkeen jatkuukaan. Näillä eväillä ketään ei jaksa kiinnostaa. Siinä ultrajännässä katoamisessa sentään oli pienoinen idiksenpoikanen, mahdollisille etsijöille jätettyine vihjeineen.

rating 40,000

12.03.2019 klo 16:49

Cinderella – Tuhkimon tarina

Jotenkin pidin leffasta kovasti. Tutun tuhkaista tuhkimotarinaa jäljitellään 1:1, ylläripylläreitä teoksesta on turha etsiä. Onneksi päähenkilöstä ei Kaunottaren ynnä Hirviön tavoin tehty uutta feminismin airutta, vaikka eihän sen miesoletetun aina tarvitsisi avittaa damselliä pulasta. Namskismaiskis silmänkarkkia piisasi, dollareita kun lyö tarpeeksi pinoon niin jopa kurpitsavaunut alkavat näyttää tyylikkäiltä.

Näyttelijäntyöstä löytyi pilkahduksia ilkeän äitipuolen (loistava Blanchett) ja Tuhkimon (todella kaunis Lily James) osista. Sen sijaan Bonham-Carterin haltijatar pisti vain ketuttamaan. Luritusten osalta hyväksyttävä arvosana myöskin. Nautin saduistani tässäkin muodossa näköjään, odotin päinvastaista reaktiota. Tosin Disneyn alkuperäinen tuhkis ei omissa kirjoissani ole puljun mehevimpiä tekeleitä.

rating 70,000

08.03.2019 klo 00:54

Miksi hän?

Uskaltauduin Why Himin pariin, sillä Cranstonin ja Francon kemiat vaikuttivat pelaavan trailerissa eikä vanhan ja uuden "maailman" kohdatessa tulle vastaan liikaa ribulihuumoria. Noh, kyllähän parit kuset ja hillittömän hauskat (not!) japanilaiset wc-pytyt siellä vilahti, muutoin ihan hymähtelin modernin ajan hipsterikulttuurin sekä vanhan liiton miekkosen toimintafilosofioiden eroista revitylle huumorille, melkomoisen ylilyötyä settiä toki eikä sellaisenaan varmasti kaikille maistu, itsekin jouduin kahdesti pysäyttämään filkan ja hengähtämään syvään myötähäpeisimmissä kohdissa.

Cranston odotetusti oli roolissaan rapsakka ja Franco puolestaan sopi puolipölhön IT-miljönäärin rooliin kuin Nakke Nakutettuna. Pientä hakemista filmillä oli draamahetkissä, koskettaviksi tarkoitettuja kotvia ei voi toistuvasti plöräyttää läskiksi ilman, että maku väljähtyy. Sitten taas ylenpalttinen itkusöpöhalipusiymmerretääntoisiammejeejee materiaali ei oikein istu kokonaisuuteen räyhäkkään komedian suuntaviivojen kanssa. Yhteenvetoa: kohtalainen naurattaja, esittää osuvia huomioita muuttuvasta digimaailmasta, tempoo tunnelmallisesti hieman liikaa.

rating 60,000

08.03.2019 klo 00:44

The Titan

Omalla tavallaan aikas täyttä paskea, sci-fin ystävänä katsonen teosta ystävällisemmin silmin kuin keskivertoinen katsoja. Pönö Sam Worthington esittää pääroolissa solttua, joka osallistuu tieteelliseen kokeiluun, missä ihmisten turmeltua (jälleen kerran damn!) maapallon etsitään uutta kotomaata muualta ja Saturnuksen kuun Titanin valikoiduttua kohteeksi on Homo Sapiensin DNA:ta jne. muokattava uuden miljöön vaatimuksia vastaaviksi luoden samalla kokonaan uusi, Homo Titanus (leffan proffan keksintöä, ei minun) lajike.

Juonessa on enemmän aukkoja kuin varsinaista tekstiä. Pölhö ajatus ripeästä ihmiskehon muokkaamisesta tyystin toisenlaisiin elinolosuhteisiin ei toimi, varsinkaan näin köpöisesti toteutettuna. Tietenkin tiedeukoilta puuttuu moraalista ne tärkeimmät palaset ja päähenkilön oma perhe joutuu myös suoraan myrskyn silmään. Wilkinson ärisee metodologioiltaan kyseenalaisena tiedeheppuna rutiinilla aivovammaiset replansa läpi, Worthington jäykistelee roolinsa hiljalleen muuttuvana miehenä jotenkuten tyydyttävästi.

Elokuvan budjetti ei liene ollut pelkkää kengännauhaa ynnä äitylien lahjuksia, sillä esimerkiksi maskeeraus onnistui hienosti. Harmi ettei perhedraama, ympäristötematiikka tahi jännityksen luominen oikein onnistu. Toisaalta leffan tyhmyydessä oli jotakin ihmeellisen viihdyttävää ja se sai minut miettimään kaikki niitä miljoonia järkevämpiä vaihtoehtoja vastata nykyisiin sekä tuleviin ympäristöongelmiin. Suosituksia en lähettele juuri mihinkään ilmansuuntaan, tarjonnan laajuus ei kannusta tuhlaamaan aikaa mitättömyyksien parissa veikkaan ma.

rating 50,000

06.03.2019 klo 15:05

Game Night

Hupaisa filkka vähän väsähtäneen kaiun omaavasta aiheesta. Meinaan siis sitä, että tavikset sotkeutuvat puolivahingossa rikolliseen toimintaan ja badabum, kohta kaikki ovat korviaan myöten lietteessä. Päähenkilöiden voitonhenkisyys, veljessuhteen analysointi sekä naljailu toiminnalle, jännitykselle yms. genrejen toimintatavoille käkätyttivät kiitettävästi. Puhtaat paperit castille, jokainen hahmo oli omalla tavallaan hauska tappamatta tarinan sulavuutta.

Älyttömimmissäkin käänteissä mukaan sekoitettiin rippunen suolaa ynnä pippuria ettei katsoja voisi sanoa niitä mauttomiksi. Fiksuhan leffa ei tosiaan ole, tarpeeksi tyhmä ja facepalm matsku toimii oikeiden näyttelijöiden kanssa. Pari njäähäisää draamapysähdystä ilman elokuva olisi ollut nykyistäkin kelvokkaampi naurattaja, mutta eihän kaikkea voi saada. Oivallista sinänsä nähdä, ettei aikuisten tykästymisestä peleihin jne. tehdä vitsiä itsessään vaan on täysin ok pitää hauskaa niiden parissa vielä työssäkäyvänä vastuullisena yhteiskunnan jäsenenäkin.

rating 70,000

06.03.2019 klo 14:58

Hercules

Odotin kökköä, hain kökköä, sain kökköä ja hupsistaheijaa, köntsät tuli housuun. Noh niin, plussaa Herakleen mainetta nostattavista tarumetodeista sekä jokusesta mukiinmenevästä mätöstä vihreän kankaan edessä. Kokonsa puolesta Johnson sopii myyttisen sankarin rooliin vaivatta, voi kunpa dialogikin istuisi hahmojen suuhun yhtä mallikkaasti. Leffan konnista pidin melko paljon, ko. taiteenlajissa pitää osata olla mulkku monella eri tasolla. Muutoin pätkä onkin yhtä höttöä onttoine hahmoineen ja hönöine profetioineen sun muine turhuuksineen. Kertakäyttöinen (ei se ympäristö näin pelastu).

rating 40,000

06.03.2019 klo 14:52

Eilisen kuiskaus

Viimeinen näkemättä ollut Ghibli (vaikka kommentteja varmaan edelleen joistakin uupuu), ei tätä maratonintapaista olisi juuri paremmin voinut päättää. Aloitetaan kerrankin päinvastaisella taktiikalla eli leffan huonoista puolista. Muutamat virnistelyt sekä naureskelut kohtauksissa tuntuivat luonnottomilta eikä alkupuolen maaseutukierros vielä napannut täysin mukaansa. Kaikki muu sitten onkin timangia. Menneisyyden muistelu, nykyminän olemuksen pohdinta ja maailman(kuvan) avartuminen tarjosivat minulle rutkasti viihdykettä sekä alustusta itsereflektioonkin.

Tosin kaikesta tästä maaseutuelämän ihannoinnista voisi melkein tehdä kepulle vaalimainoksen. Mutta joo, vaikken pieni tytöntyllerö ole koskaan ollutkaan oli lapsuudenkuvauksessa teoksessa jotain todella koskettavaa sekä aitoa. Ja kun nuo muistelot vieläpä nivoutuvat nykyhetkeen saumattomasti aina parempi. Visuaalisesti teos häikäisee eikä Katz Hoshin musiikissakaan valittamista ole, herkät sävelet tekivät landella hyörimisestä entistäkin tunnelmallisempaa. Pienille muksuille tämä ei liene mieluista katseltavaa, nuoret aikuiset voivat saada jo nostalgialaseinkin jotain irti.

rating 90,000

06.03.2019 klo 14:42

Tuuli nousee

Miyazakin ei sittenkään luultavasti viimeiseksi jäävä teos on erinomainen animaatio, jossa ohjaaja kierrättää onnistuneesti tuttuja teemojaan sekä kiinnostuksiaan. Pelkästään best of kokoelmaksi ei kumminkaan todellakaan jäädä vaan tuuli nousee seisoskelee tukevasti omilla jaloillaan. Suhteellisen realistinen kokonaisuus, mikä toisaalta luo mukavaa kontrastia pajan moniin fantsupantsu pläjäyksiin. Uskallusta unelmoida ja tehdä sitä mitä rakastaa ei voine koskaan olla liikaa. Luonnollisesti leffa näyttää fantastiselta sekä hemmetin kauniilta.

Ainoat heikommat kohdat olivat päänäyttelijän ääni, mikä japsiversiossakaan ei ollut järin ilmeikäs (aikoinaan näin teatterissa suomiversion, joka oli vielä kamalamman aneeminen). Keskivaiheilla filmi lisäksi pysähtyy pohjustelemaan loppua kohti kyllä palkitsevaa, mutta aluksi pitkästyttävää romanttista sivukaljujuonnetta. Enemmän tästä saanee irti jos tietää historiasta enemmän kuin pari anekdoottia. Ja kuten allakin todettua, pienimpien muksuja leffa tämä ei muutenkaan ole, poissaolollaan loistavat vauhdikkaat taistelut ja helposti omaksuttava tarina (lapsikatsojien näkökulmasta).

rating 80,000

01.03.2019 klo 13:32

Tuulen laakson Nausicaä

On hyvä ja kestää useammankin vilkuilun. Jonkin verran ilmiselvät vaikutteet mm. dyynistä, ekoteemoista, sotaleffoista ja sen sellaisista veivät magiasta pois. Eikä tämä muutenkaan ollut kovinkaan hilpeä kokonaisuus, eikä sinänsä tarvitsekaan, tarina luo uskottavan maailman, täyttää sen mielenkiintoisilla toimijoilla (tosin päähenkilö saattoi olla hetkittäin liiankin kykenevä) ja tämä kaikki näyttää hiton tyylikkäältä.

Mainitusta ympäristöinfosta en saanut mahanpuruja, parista musiikkiskibaleesta sen sijaan sain, vauhdikas jumputus ei tiettyihin kohtauksiin mielestäni sopinut. Pikkuvikoja hienossa kokonaisuudessa, hieman imevämmällä alulla olisin voinut antaa puoli tähteä enemmän. Saattaa olla liian jännittävä pikkuväelle enkä tarkoita hobitteja.

rating 80,000

01.03.2019 klo 13:18

My Fair Lady

Voihan nyt yhden kerran! (jos toisenkin?) Olipas se rasittava elokuva, jonka hyvät puolet melkein peittyivät muutaman karsean seikan alle. Mammuttimainen pituus, arvon rohvessorin arroganttius ja suhdesoutuveivaus ilman uskottavuutta syövyttivät pohjaa mielekkäältä filmielämykseltä. Ilokseni luritukset olivat pääosin hyviä, kiukustuttavat hahmot kelvokkaasti näyteltyjä ja itse leidikoulutuksesta löytyi viihdyttäviä hetkiä yhtä runsaasti kuin salmiakkikaramelleja ässämix pussista.

Mutta se rohvessori. Tuommoinen todellisuudesta irtaantunut puliveivaaja möhöhöö minä olen oikeassa ja tunteet ovat naisille ukko sai sappeni kiehumaan. En tosin suivaantunut kuten äijän toistuvista vähättelevistä kommenteista naisia, köyhiä jne. kohtaan voisi kuvitella, kuitenkin melkoisen ärsyttävä jaarittelija "nero" oli kyseessä. Hepburnin alkupuolen kimitystä kuunnellessani vajosin lattian läpi kuudesti myötähäpeän johdosta. Vaikka sitten kolme tähteä, oli tällä veikeätkin hetkensä ja eivätpähän olleet puhtaita pulmusia hahmoset.

rating 60,000

27.02.2019 klo 00:08

Ponyo rantakalliolla

Alkuun olin lolwut ilmeellä liikenteessä, juonen suunnan avauduttua pääsin silti vaivatta Ponyon matkaan mukaan. Viisikesäiset tekevät filmissä asioita (ja puhuvat) kuten ikätoverinsa eivät ikipäivänä pystyisi, joskin sovitaan vaikka elokuvan taian mahdollistavan tuon anteeksiannon. Visuaalisesti hieno leffa joskin parempaakin on studiolta nähty. Vähän lässy ja keskeistä sanomantapaista nakutetaan nakuttamasta päästyään, mistä voisin miinustaa mutten jaksa. Vaikka meno välillä lipeääkin melko villiksi pysyy sydän koko ajan mukana eikä teoksen rytmikään katkea missään vaiheessa turhaan suvantoiluun. Miyazakin heikoimpia, herran rapsakan tason tuntien ei silti laisinkaan huono teos.

rating 70,000

27.02.2019 klo 00:00

Marnie - tyttö ikkunassa

Katson parhaillaan Ghiblin (lähes) koko filmografiaa läpi, montaakaan näkemätöntä teosta sieltä ei löydy, tämä Hiromasa Yonebayashin esitys oli yksi kolmesta katsastamattomasta. Kätkijöistä selkeää kehitystä on tapahtunut, sillä nyt tarina tuntuu selkeämmältä, aidommalta sekä syvemmältä. Järkyttäviä yllätyksiä ei kenties nähdä, mutta olihan tämä nyt äärimmäisen koskettava tapaus. Ja omaan persoonaani heijastellen pystyin mainiosti samaistumaan omissa oloissaan viihtyvään puuhastelijaan.

Pajan upea animaatio ei ollut tässä välissä muuksi muuttunut, magiaa tupattiin ruudun täydeltä syliini. Lämminhenkisyyttä piisaa enemmän kuin deekulla tyhjiä olutpulloja sillan alla. Ääninäyttely pelitti myöskin (alkuperäisesti tottakai), tiedättehän te miten nämä hahmot puhuvat. Hyviä hajatelmia ystävyydestä ja elämästä yleensäkin heitellään, kypsästi. 4 tähteä rapsahtaa ynnä papukaijamerkintapainen.

rating 80,000

26.02.2019 klo 23:54

45 vuotta

Aikuisille makunystyröille. Jos luulette, että alan haukkua Ramplingia tahi Courtenayta olette väärässä, kokemus näkyy ruudulla kuten kuuluukin ja vähäeleinenkin draama kouraisee syrämmestä erinomaisen näyttelijätyön ansiosta. 45 aviovuoden jälkeen hitaahkosti hautuva suhteen koetus tuntuu uskottavalta ja kaunis kuvaus tukee kokonaisuutta mainiosti. Agressiivista käsien levittelyä sekä nyyhkyviulua kaipaaville en voi teosta suositella. Kiva että varttunutkin kansanosa saa tarinoitaan kuuluviin.

rating 70,000

18.02.2019 klo 22:47

One for the Money

Aika mitätön ja näin typeräksi leffaksi jopa yllättävän sekava. Tuosta vaan työtön naikkonen pääsee jahtaamaan oikeuden pidemmänpuoleista kouraa pakoilevia kansalaisia, no questions asked. Katherine Heigliltä löytyy omanlaistaan simpsakkaa karismaa tämmöisiin hömpsäytyksiin, siksipä hän onkin filmin luxsisin valopilkku. Tietysti ensimmäinen keikankeikautus on sussun eksä, joka saattaa tahi olla olematta syyllinen vakavammanpuoleiseen rikokseen.

Seuraa runsaalti seksuaalista läppää, paikasta toiseen kumipallon lailla pomppivaa juonta sekä ala-arvoisia roolisuorituksia, varsinkin Jason O'Mara oli karsea. Ja miksi oi MIKSI John Leguizamolle ei voida antaa kerrankin kunnollista roolia jossakin tuotoksessa? Naurahdin leffan aikana muutaman kerran, joten ei se kaiketi täysin kelvoton sittenkään ollut. Lisäksi kun käänteitä tarpeeksi väännellään jokin pakostakin yllättää takaoikealta. K.Heiglin faneille vaikka sitten suositukset.

rating 40,000

18.02.2019 klo 22:29

Operaatio Rescue Dawn

Herzog ja viidakko jälleen kerran yhdistävät voimansa, tuloksena mukiinmenevä Vietnamfilmi. Bale tunnetusti antaa aina 111% rooleihinsa, tässä mies pääsee punomaan pakosuunnitelmaa inhojen sissien kynsistä sekä löntystelemään viidakossa monenmoisten vaarojen ympäröimänä. Teos pelitti rundatessaan vihollisleirissä, paon vaiheittainen kehittely kiehtoi ja (pää)hahmoja syvennettin miltei oivallisesti. Tietyt viidakon vaarat, horjuvan mielenterveyden kornit näkymät sekä erityisesti elokuvan aivan viimeinen kohtaus toivat kitalakeen kitkerän sumpin makua, rouheinta S-Rainbow laatua.

Sivu-ukoista en pitänyt, kunhan olivat mukana päähenkilön matkalla. Kaiken kaikkiaan elokuva ei säväyttänyt sen suuremmin, turhan tavanomainen kiikkiinjäänti ynnä pakoilu hienoisella paatoksella. Luontokuvauksesta pikkuruinen bonus, teosta ei selvästi kuvattu missään kasvihuoneessa tahi studiossa vaan oikeassa kasvustossa. Infopläjäyksiä leffasta: Sota on julmaa, sen me tiesimme. Sota ei säästä ketään, senkin me jo tiesimme. Viidakko on vaarallinen, no shit Sherlock Watson-Holmes.

rating 60,000

11.02.2019 klo 15:20

Walk the Line

Tiedän yhtä paljon naapurin Kola-Jonnesta kuin Johnny Massista, joten mahdollinen vilpistely laulajan elämäntarinan suhteen menee yli tietomääräni. Pohjimmiltaan Walk the Line omaa jokaisen elämäkerran konventiot huippukohtien, aallonpohjien, naisseikkailujen, viina tms. päihteiden ja musiikin suhteen, onhan esimerkiksi Walk Hard niminen hupsutus ihan näihin tarttunutkin. Tuttuuden sekä turvallisuuden voin antaa tämän kohdalla anteeksi, koska Phoenix ja Witherspoon toimittavat briljantit roolisuoritukset laulaen vieläpä kohtauksissa itse. Harmillisesti Ginnifer Goodwinille suotu ensimmäisen vaimokkeen rooli jäi karsean ohueksi ruikuttajaksi, eivät siinä edes ymmärrettävät syyt auttaneet.

Kyllähän leffa lisäksi salakavalasti kosketti hieman sisintäni, hiton laskelmoijat saivat minut taas herkistymään! Hoilauskohtaukset oli toteutettu hyvin, kamera taltioi otoksia tasapainoisesti eestä ja takaa, yleisöä unohtamatta kuten usein tuppaa käymään. Hieman näin jälkikäteen ajateltuna minua häiritsi alun nopea eteneminen ja loppupuolella keskittyminen paljolti pillerien mussuttamiseen sekä lovestooriin, josta en tällä kertaa löytänyt valittamista kuin määrällisesti. Näyttelijäpalkinnot filmille ymmärrän täysin, hienoinen yllätyksettömyys varmaankin voi osalle muodostua ongelmaksi.

rating 80,000

11.02.2019 klo 15:09

Häiriötekijä

Jaa (tiedätte kyllä kenen äänellä), nihkeää suhtautumista havaittavissa. Minusta häiriötekijä oli rapea komediakokemus, vaikka pieni osa huumoriotoksista olikin kirjaimellisestikin silkkaa ribulia. Parasta komediaa syntyy silloin kun naamat pysyy pikapokerilla, vaikka jotakin melko älytöntä tapahtuisi. Näyttelijöistä Eero Ritalalle sattui turhan monta hönöttäjän osuutta tähän ja HP Björkman olisi saanut olla useammassa sketsissä mukana, mutta muutoin en voi valittaa poppoon komediallisista kyvyistä tahi roolijaoista.

Kehuin jo Jättiläisen yhteydessä ohjaaja Salmenperän visuaalista silmää, jälleen loistavia otoksia häneltä, kirkkaimpana kenties se kaljoittelijan silmin nähty riekkulointi stadin maisemissa. Jos pakottamalla hakee teoksesta vikoja olisi tietyt siirtymät hupailusta toiseen voinut olla sujuvampiakin ja minuutin tahi kaksi aiemmin olisi pari kohtausta voinut päättää. Tämmöinen ultimate perseily kavalkadi oletetusti jakaa mielipiteitä puolesta ja varsinkin vastaan, vastuu siirtyy aitoon savolaiseen tapaan kuulijalle, jos tämän parissa meinaa viihtyä.

rating 70,000

11.02.2019 klo 14:58

Knock Knock

Kop kop. Kuka siellä? Pimu. Pimu kuka? Hemaiseva pimu (kaksi kpl), jotka köyttävät sinut tuoliin sähköjohdolla ja syyttävät sinua pedobear toiminnasta. Leffan idis on jokseenkin nähty, mutta ainahan se inhalta tuntuu kun oman turvallisen kodin suomaa seesteisyyttä tullaan väkivalloin rikkomaan. Edellämainitut pimut suorittavat bitch roolinsa mainiosti, vaikka ehkä liiankin ylivedetysti. Keanu Reeves sen sijaan oli mukana puolivaloilla, pehmo perheenisä olisi voitu korvata kenellä tahansa pallinaamalla ja lopputulos olisi repäisevämpi.

Kohtalaisesti häröhkö tunnelma pysyy yllä ja jos tästä hakemalla hakee moraalista dimensiota niin sellaistakin on havaittavissa, joskaan ei kovin ehyttä sellaista. Ärsyttävät möhöhöö käänteet liippasivat pikkuisen liian kaukaa realismista. Ei tämä paljon porua aiheuttanut Eli Roth mikään suurin taituri ainakaan ole, hyllyssä toinen miekkosen leffa odottaa, josko sieltä sitten revähtäisi?

rating 50,000

09.02.2019 klo 15:13

Ritari siniparta

Vihdoinkin todella loistava filmi Chaplinin filmografiasta. Miehen naistennaurattaja filunkiveikko saa yllättävää syvyyttä eikä häntä tuomittavista teoista huolimatta inhonnut. Kohtalaista sosiaalista kommentaaria sekä miehistä velvollisuutta heitellään ilmaan. Näytteleminen kautta linjan erinomaista, tarkoituksella ärsyttävä hahmokin oli lähinnä ilahduttavan iloinen kiekuja. Mainiosti rytmitetty leffa, jossa lavasteissa ryntäily on nieltävissä herkullisen dialogin sivussa. Yhden maailman sympaattisimman murhaajan tarinassa myös draamalliset elementit löytävät paikkansa mustalla huumorilla höystettynä. Tutun Chaplinin faneille voin hyvin ymmärtää aikalaispettymyksen, nykyään sentään teosta onneksi jo arvostetaan ihan eri tavalla.

rating 90,000

09.02.2019 klo 15:05

Knight of Cups

Jos tämän ohjaaja olisi joku muu kuin Terrence "jumalainen nero" Malick ei kuppien ritarista puhuttaisi kahta saati kolmea sanaa. Leffa tosiaan seurailee pari tuntia Christian Balen esittämää jannua, jolle elämä ei maistu oikein miltään vaikka ulkoiset puitteet ovat kunnossa ja misujakin piisaa. Jos jokin elokuva on hajanainen niin tämä. Malickin tyyliinhän ilmeisesti kuuluu kuvata paljon materiaalia väljällä käsikirjoituksella ja katsoa mikä ns. tarttuu pöntön reunaan. Tällä kertaa kaverilla taisi olla pahemmanlaatuinen ummetus päällä, sillä elokuvasta ei tarttunut ainakaan itselleni ainuttakaan sykähdyttävää ajatusta.

Knight of Cupsissa ei ole minkäänlaista punertavan langan haituvaakaan. Tiheästi leikatut kohtaukset seuraavat toisiaan ja alituiseen jonkun ääni länkyttää tapahtumien päälle tajunnanvirtamaista sepitettä. Sitten kuvataan maisemaa 10 sekuntia ja OMFG, tämähän on järkyttävän fantastista taidetta ja ihan vitun syvällistä settiä! Jos tarkoituksena oli tehdä katsojasta täysin ulkopuolinen havainnoija päähenkilön porvarillisen haahuilun seuraajana niin tavoitteessa onnistuttiin. Näyttelytyön tasosta lienee mahdoton sanoa sanastakaan, koska eihän tässä varsinaisesti näytellä, ollaan möllötetään vaan.

Henkilöiden tulemisia ja menemisiä katsellessa mietin, mitähän monet niminäyttelijät kuvittelivat tekevänsä kameran edessä. Olivat omia itsejään vai? Hämmentävän tyhjä filmi, mistä tulkinnanvaraa kaiketi löytyy paljon, itse en saanut kokonaisuuden tarkoituksista kiinni ainuttakaan. Tässä ei yksinkertaisesti ole mitään samaistuttavaa, kiinnostavaa tahi viihdyttävää. Ei sillä, että näin tarvitsisi olla, mutta jos edes aivotoimintaa ei onnistuta stimuloimaan puolen tähden arvosana alkaa olla hyvin lähellä. Annan kuitenkin yhden tähden, koska muotikuvauksia seuraavassa kohtauksessa oli yksi erittäin kuuma muskelimimmi. Random I know.

rating 20,000

09.02.2019 klo 14:48

Mandy

En ole samaa mieltä siitä, että tämä olisi pakotettua paskea. Minulle Mandy muodostui upean omalaatuiseksi audiovisuaaliseksi kokemukseksi, mikä varmasti jakaa mielipiteitä tehokkaammin kuin puukkomurhaaja höylää sisäfilettä. Viipyilevät otokset näyttävät erittäin trippisiltä, värimaailma on suoraan räikeimmistä painajaisista otettu. Tapahtumien hitaus sekä räikeä toteutus varmaankin ajavat merkittävän osan katsojapohjasta pois varsinkin, jos alati kiristyvään tunnelmaan ei pääse sisälle.

Nicolas Cage pääsee Mandyssä riehumaan jonkin verran ja näyttämään myös herkempää puoltaan. Mulkvistit lahkolaiset ajoivat asiansa yli, moneen kertaan. Tarpeeksi inhottavaa sakkia siis. Vaikea loppujen lopuksi sanoa missä kieroutuneen vinkeä fan service alkaa ja missä loppuu, sillä tarkoituksellinen LSD-kuvasto sekä väkivallan purskaukset voivat tuntua teennäisiltä leffan parissa itsensä ulkopuoliseksi kokeville. Pärskyttely oli minulle ihan tarpeeksi rajua, en tiedä mitä snuffsnuffia nimim. Nosfecoff alla odotti.

rating 80,000

07.02.2019 klo 00:23

Varjojen valtakunta

Vaihteeksi halusin katsoa jotakin keveämpää, mihin missioon vampyyrien ja ihmissusien vuosisataisesta elintilakamppailusta satuileva Varjojen valtakunta istuu kuin korruptoitunut virkamies FIFA:n päättäviin elimiin. Onhan tämä filkka silkkaa hoopoutta alusta loppuun, onneksi viihdyttävää sellaista. Noilla sademäärillä itse Nooakin arkkeineen olisi ihmeissään, muutoinkin leffan yleisilme on erittäin tummanpuhuva, mikä sille toisaalta sopikin erinomaisesti. Ajattelin heittää tähän ensimmäisen kappaleen loppuun vielä vitsin fetissistä nahka-asuihin, muut ehtivät kuitenkin lurps lurps apajille ennen minua.

Pääosan Kate Beckinalepa täyttää em. namskiset raamit, näyttelytyönsä osalta hän pystyy rutkasti parempaankin. Sen sijaan Michael Sheen ihmissusien virkaatekevänä toimitusjohtajana ja erityisesti Bill Nighy vampyyrien vastaavana suurvisiirinä lyövät leffaan kirkasta innon kipinää lauseilla sanoen hölmön matskun ympäröimänä. Se vakavuus millä tämä itsensä ottaa kääntyi jo huvittavan puolelle ja jopa muutamat faktus illogicus ihmeellisyydet kykenen antamaan anteeksi silkan viihteen nimissä. Ei tosikoille eikä Twilight fangirleille.

rating 70,000

07.02.2019 klo 00:13

Haudattu

Sangen ok suljetun tilan trilleröinti, jossa R.Reynolds esiintyy edukseen. Ahdas tila luopi klaustrofobista tunnelmaa riittämiin eikä oma leffakokemukseni kaatunut edes niihin taiteellisempiin ottoihin, missä kamera liikkui jo kertaalleen havainnoitujen arkun reunojen ohitse. Miinusta sitten herahtaakin parista möhöstä keskustelusta, missä päähenkilölläkin alkoi keittää kun luurin toisessa päässä ei ymmärretä yhtikäs mitään.

Jos akkua piti kerran säästää niin soitto äiskälle on kumminkin paikallaan? Marmatusta jatkaakseni valoakaan ei liiemmin pihistelty; puhelin, valotikku, sytkäri ja taskulamppu olivat yhtäaikaisesti päällä jossain vaiheessa, vielä discopallo niin heppu olisi voinut pistää hautareivit pystyyn. Pikkukömpelyyksistä huolimatta tunnelma ei latistunut täysin missään kohtaa ja ihan toivoin päähenkilölle pitkää ikää. Lopetus oli kuin tuplapiste iin päälle elikkäs rapsakka.

rating 60,000

06.02.2019 klo 00:43

Predators

Vaikuttavammalla lopetuksella Predators voisi olla kelpoplus leffa. Nyt pari yllätyskäännettä jättää niin klimppisen maun suuhun ettei ruudulle sylkeminen ollut kaukana. Adrien Brodyn mörinöinti pääroolissa tarjosi lähinnä huvittuneita hymähdyksiä, ei sopinut machon rooli hänelle yhtään. Kuololistan suhteen tarinan jannut kuukahtivat täysin väärässä järjestyksessä, voihan sviidu tuotakin. Viidakkomiljöötä hyödynnetään mielekkäästi ja kun elokuva päättää jytistä se myös jytisee kuuluvasti. Muutaman repsahduksen koin ns. välispiikeissä äksönkohtien väleissä, hyvähyvä, nauru pidentää ikää ja silleen. Paljolti mainioita elementtejä sisältävä teos siis, mutta eftersmak syö pisteitä. Predatorloreen teos ei varsinaisesti lisää järkeä tuonut.

rating 50,000

06.02.2019 klo 00:33

You Were Never Really Here

On kohtaisen hölmöä todeta, että jostakin leffasta olisi halunnut pitää enemmän, sillä siihen tykästyy sen verran mitä tykästyy ja sillä sipulikeitto. Turha kuorrutella totuutta ylimääräisillä korulauseilla. Sorrun sitten heti itse tähän syntiin, koska You Were Never Really Here vaikutti tapaukselta, josta kuvittelin pitäväni ja lopulta ihmettelin, miksei filkka oikein napannut. Sen ainakin voin sanoa että Lynne Ramsayn (tarttis puhuu Kevinistä 2011) kuuden vuoden tauon jälkeiseltä leffalta oli lupa odottaa rutkasti messewämpää kokemusta. Ohjaajan taidot tiedämme & aihekin kuulosti kiintoisalta kostogenren helmeltä.

Homma kompuroi omaan tyylittelyynsä. Armottoman hidas stoori, jonka voisi kertoa vaivatta vartissa on kaunisteltu hitaiden otosten kanssa näppäröimällä perus ysikymppiseksi. Sinänsä esim. ratkaisut kuten näyttää yksi väkivaltakohtaus suurimmilta osin turvakameroista, eräs vedessä tapahtuva kohtaus jännästi valaistuna sekä pari muuta hetkeä olivat erittäin nättejä. Valitettavasti hahmoista ei saanut otetta, minkä seurauksena ajatukseni harhailivat odottaviin tiskeihin. Muuntautumiskykyinen Phoenix tuskistelee pääroolin kunnialla läpi, työsuorituksena kiitettävä yritys laihanlaisen materiaalin kanssa. Supernopsat flashbackit lähinnä häiritsivät kohtausten täytteenä eikä seliseliä olisi tarvinnut tarjoilla ensinnäkään, pieni mystiikka olisi tehnyt päähahmolle mannaa.

Kaiketi teos sitten on A-luokan taideplöräys, jota voi kehua, jos haluaa vaikuttaa fiksulta. Olen mieluummin tyhmä kuin saapikas jos vaihtoehtona on kehua jokaista vähänkään erilaista külttüürielämystä.

rating 40,000

04.02.2019 klo 23:57

Ready Player One

Sitä samaa motkotan mitä muutkin. Ready Player One on aikamoisen sieluton ADHD mekastus, ilmeisesti filmi muiden ikävyyksien lisäksi geneeristää lupsakkaa alkuperäiskirjaa. Hahmojen sisällön muodostava pahvi on halvinta mahdollista laatua, tosin nautin silti yksiulotteisesta roistosta koska Mendelsohnin Benkku. Loistoäijä jopa kehnon matskun keskellä. Juoni säntäilee sinne ja tänne, takaisinkin kaiketi tullaan jossain vaiheessa sekä keräillään siinä välissä kertomusta edistävää sälää. Vähän kivaa maisemointia oli havaittavissa, jossain kohtaa kumminkin CGI-karkeloinnin sietokykyrajani tulivat vastaan.

Populaarikulttuuriviittauksia lentelee ruudulla alituiseen, mutta eihän tuommoinen elokuvan ainoaksi sisällöksi kelpaa. Sitä paitsi osa viittilöinneistä ei tuntunut luontevilta, kuhan vaan ahdettiin leffa täyteen tavaraa. Muutenkin alkanut viime aikoina hatuttaa nostalgian viljely sekä väkinäinen nokkeluus kuvamedioissa. Kertaus: lauma puupölkkyjä juoksentelee tietokoneen sisällä ja fanipoitsut hurraa. Logiikasta viis ja omista ideoista. Annoin tähtösen verran Mendelsohn lisää. Tai no, nautin minä myös tavallaan filkan ajatuksista, mitä tuli riippuvuudesta virtuaalitodellisuuteen. Ongelmiaan ei pidemmän päälle voi paeta mihinkään hiton Narniaan, ne on jossain vaiheessa kohdattava silmästä korvaan.

rating 50,000

04.02.2019 klo 23:36

World Trade Center

Niin. Hmm. Jaahas. Joopajoo. Odotin mojovaa retkeä WTC:n raunioihin, jossa lieskat lyövät monta metriä, naiset ja lapset pelastetaan ensiksi sekä jonkun käyttävän murican lipun väristä paitaa vähintään. Sain betonimöhkäleiden alla kököttelyä melkein kaksi tuntia. Kotirintama tietysti kaipaa rakkaitaan itkien, itkien, itkien...kuka kuori kymmenen kiloa sipuleita? Cagekaan ei vakuuttanut pornoviiksissään, vaikka karjuikin leffan ainoan hyvän lainin suoraan pölykerrostumien alta.

Leffan takakannessa väitetään ettei sentimentaalisuus lyö yli. AI EI VAI? Arvon ala-arvoinen arvostelija avuttomassa apinalehdessä, Mike Tysonkin on lyönyt vähemmän elämänsä aikana verrattuna WTC:n sokrulitöhnän työntöön tapahtumien päälle. Miesten elossapysyminen raunioissa ei siis jaksa kiinnostaa itikanjöötin vertaa kun sielläkin höpötellään ne kuluneimmat jutut tyyliin "kerro vaimolleni että rakastan"..."älä nukahda, älä nukahda"..."jos täältä selviän lupaan olla parempi kansalainen"..."tuuppasin muuten vaimoasi eilen...MITÄ?". Se vähä mitä itse romahduksesta nähdään oli hyvin toteutettu mitä nyt paperia viskeltiin tuulettimella jo etukäteen kaikkialle.

En suosittele elokuvaa yhtään kenellekään. Tylsä näkökulma traagiseen tapahtumaan, sokerisesti toteutettuna. Jälleen yksi karsea huti Oliver Stonelta, mikä niihin rapsakoihin teoksiin vertailtuna ihmetyttää.Tämä on niitä harvoja leffoja hyllyssäni, mitä en ole itse ostanut. Muutaman olen saanut lahjaksi ja jokunen on ihan vaan annettu minulle. WTC sujahtaa jälkimmäiseen kategoriaan. Jonkun pää päätyy vadille. Älköön asianosainen luulko etten muista keneltä tämän sain.

rating 20,000

04.02.2019 klo 23:18

Infernal Affairs

Melko hyvä kyttäily idän suunnalta. Jos ja kun pakollista vertailua remakeen on tehtävä niin sen suurempaa laatueroa näiden väliltä en havainnut. Tämän ehkä katsoisin mieluummin uudestaan, sillä tämä on lyhykäisyydessään ytimekkäämpi, maanläheisempi muutenkin kokonaisuudessaan. Toisaalta Infernal Affairssista puuttuu inhottavaakin lusmuisempi kelmi, minkä roolin Nicholson vetäisee paremmin muricaversiossa.

Vähintään joka toisessa honkkarissa esiintyvä Andy Lau vakuuttaa jälleen eikä huonoa lenkkiä ruudulla koikkelehtijoista muutoinkaan löydy. Myyrien paljastumisella kiusoittelu on viety äärimmilleen onnistuneesti ja vähäinen hahmojen pohjustelu pelittää, jopa ne takaumat. Ulkoisestikin tyylikäs paketti liikoja yrittämättä. Pistihän teos lisäksi miettimään soluttautumisen rankkuutta pidempiaikaisena "rojektina", kyllä siinä heikommilla menisi polla pahemminkin sekaisin.

rating 70,000

31.01.2019 klo 22:34

Gilbert Grape

Kiehtovinta tässä oli nähdä nuori Depp ennen kuin hänestä tuli kävelevä sketsihahmo sekä vastaavien esittäjä valkokankaalla. Ja tietenkin mainio DiCaprion full retard esiintyminen, vaikka kultainen sääntö kuuluukin "never go full retard". Nukkumalähiöön on jälleen kerran luotu menneen maailman fiilinkiä, ripauksella itsellenikin samaistuttavia ongelmia. Sen sijaan perhepiirin ristiriidat tuntuivat liiankin käsikirjoitetuilta. Myöskään en joka hetki kokenut tekijöille itselleenkään olleen aivan selvää, mitä he halusivat esimerkiksi ylipainosta teoksellaan viestiä. Ehkeivät sitten mitään? Nuoruuden innolla esiintyville tuleville suuruuksille kehut, Hallströmmin tavaramerkistä sentimentaalisuudesta ja vähän joka suuntaan vetävästä tarinasta miinusta. Oliko lopetus sitten helppo vai ei, päättäköön jokainen siitä itse.

rating 60,000

31.01.2019 klo 22:22

Andromeda uhkaa

Järkyttävän hyvä, vieläpä suoraan pystymetsästä, en nimittäin odottanut tältä juuri zippoa enempää. Epäilen voiko epämääräistä viruspandemian uhkaa enää tätä paremmin kuvatakaan. Tosiaankin Andromeda Strain kertoo kiehtovan mysteeritrillerin, missä avaruudesta pudonnut satelliitti aiheuttaa massakuoleman keskellä erämaata sijaitsevassa tuppukylässä ja piakkoin jo murican hallitus paneekin parhaimmat tiedemiehensä töihin tapauksen selvittämiseksi. Tästä puuttuu kaikki se ryönä, mikä usein pilaa tämmöiset filkat: naurettavuuksiin asti menevät läheltä piti tilanteet, henkilökohtaiset päälle liimatut juoniaihiot sekä epäuskottavat tieteilyt.

Andromeda Strainissa henkilöt eivät juuri lätise turhia eikä heidän persooniaan tarvitse pohjustaa kymmenellä sivulla seliselidialogia. Katastrofi alkaa äkkiä ja yhtä ripeästi on ruvettava painamaan töitä niska limassa. Tieteellinen jargon tuntui kerrankin äärimmäisen uskottavalta ja sitä muuten filmissä piisaa. PALJON! Lisäksi laboratoriotyötä tehdään vähintään yhtä paljon. Kuinka tuommoisesta voikin saada näin vetävää settiä aikaiseksi? Toki hivenen huvittavat laitteet (lähinnä tietokoneet) voisivat syödä immersiota, muttei näin kuitenkaan käy. Kerrankin perusteellista tutkimusta arvostetaan eikä hutkita ennen kuin... noh te tiedätte miten sanonta menee.

Tiivistetääs pilkkua vielä. Ultrarealistinen tapaus tämä leffa. Paljon fiksuja ihmisiä tekemässä fiksuja asioita. Sääntöjä hygieniasta sekä eristyksistä alkaen on rutkasti & niistä pidetään kiinni nihilistisellä tarkkuudella. Näyttelijät ovat erittäin vakuuttavia ja ne pienet kommervenkkinsa he luovat hahmoihinsa kuin vaivihkaa. Harvemmin olen myöskään hallinnon komentoketjua jne. rakenteita nähnyt kuvattavan näin uskottavan kaltaisesti. Supereisen jännittävä elokuva ilman ylenpalttisen tarpeettomia tehokeinoja. Annan täydet viisi, se on kuulkaas nih.

rating 100,000

31.01.2019 klo 22:03

Pienten sydänten pelastajat

Mikä on tämä vuosikymmenen surkein suomennos olevinaan? Mitä vikaa muka on joku neropatti hiffannut Something the Lord Madessa? Oli miten oli, vähän kaluttua puruluuta eli lääketieteen historiaa tässä käsitellään. Sydänleikkausten pioneerit Alfred Blalock (Rickman) ja Vivien Thomas (Mos Def) käyvät sydänhaasteen kimppuun muun tiedeyhteisön melko vastahakuisesta suhtautumisesta liikoja välittämättä. Nostetaan katti pöydälle, Thomashan oli musta, mikä ennestään lisäsi ennakkoluuloja herrojen työtä kohtaan. Rassissmin yletyttyä palkkaan, yleisiin tiloihin sekä kohteluun Thomasia kohtaan en voinut kuin pyöritellä päätäni taas kerran. Nuo osuudet elokuvasta eivät riemukseni alleviivaneet sanomaansa liikaa eikä filmistä näin ollen muodostunut mustan miehen dominoimaa kärsimysnäytelmää.

Myöskään hahmoista ei maalailla mitään pyhimyksiä. Blalock oli järkiheppu, muttei aina honannut kaikkea mitä hänen ympärillään tapahtui. Suorapuheisuudesta niin ikään pointsit. Thomas oli taustastaan huolimatta nero kirurgiikassa, joskaan kärsivällisyys ei aina ollut hänen valttinsa, lisäksi alemmuudentunto vaikutti miehen tekemisiin rutkasti. Takuunakki Rickman ryöstää ruudulta kaiken ilman kunnianhimoisena terveydenhuollon ammattilaisena, yllättävämpää itselleni olikin Mos Defin suoriutuminen. Jos nyt nätisti sanoisin ettei yksikään hänen esiintymisistään ole ollut vastaavan teoksen kohokohta, tässä miekkonen pystyy vastaamaan Rickmanin heittämään haasteeseen paremmin kuin hyvin ja Thomasista sukeutuu hänen käsissään niin ikään luonteva hahmo ja oivallinen vastapari Blalockille.

Leffa sijoittuu suhteellisen pitkälle ajanjaksolle, mistä johtuen maskeeraukselle sekä lavasteille asetettiin pieneen tuotantoon erityisiä haasteita, joista työryhmä on selvinnyt erinomaisesti. Sanoisin myös että filmi keskittyy juuri oikeisiin asioihin eikä jätä sanomatta tärkeitä huomioita hahmoistaan tahi toisinpäin sano tarpeetonta pitkittäen juonta vailla järkevää syytä. Tässä olisi ollut helppo harhautua nyyhkydraaman, rassissmistoorin tahi kuivan historiakertauksen puolelle, kaikki em. ketunkuopat onnistutaan välttämään ja loppumauksi muodostui säväyttävä, tunteellinen elämys, jonka lääketieteellistä arvoa ei pidä vähätellä, joskaan ei elokuvallistakaan.

rating 90,000

31.01.2019 klo 21:45

Coriolanus

Ei jessus. Shakespearin tragedia siirrettynä nykyaikaiseen miljööseen. Noin erikoinen ratkaisu vaatii keskimääräistä näkemyksellisemmän ohjaajan eikä melkoisen paljon paremmin näyttelijänä tunnettu Ralph Fiennes saa konseptia toimimaan oikein millään tasolla. Sinänsä mehukas dialogi taantuu nolostuttavan kuuloiseksi mahtiponteiluksi, Fiennes itse ylinäyttelee pääroolin läpi turhan reteästi ja tarinan jouheus kohtaa yhtä monta monttua kuin leffan sotatantereelta löytyi. Demokratiavajeen psykologisista ulottuvuuksista eikä sodan sisäänrakennetusta ristiriidasta kyetä repimään ajatelmia irti. Oltaisiin vaan oikeasti oltu siellä Roomassa ja hengailtu toogissa. Vain kovimmille ravistuspäärynän faneille.

rating 30,000

29.01.2019 klo 15:53

A Little Chaos

Maailman parhaan (fight me!) näyttelijän Alan Rickmanin ohjaama A Little Chaos ei kenties juuttaa uutta elokuvahistorian merkkipaalua ilmastonmuutoksen johdosta sulavaan melkeinikiroutaan, mutta maukasta romanttista pukudraamaa etsivälle voin suositella pläjäystä lämpimästi. Rickman itse esittää pieneksi mysteeriksi jäävää aurinkokuningasta tyylikkäästi, tuoden taitavasti esille sekä hahmon julkista että hieman yksityistäkin puolta. Matthias Schoenaerts (kyllä, lunttasin miten nimi kirjoitetaan) ja Kate Winslet esittävät sydänkäpyistyviä maisemoijia, jotka työskentelevät em. kunkun alaisuudessa.

Prameita pukuja odotetusti nähdään sekä kankeaa hovielämää monimutkaisine käytöskoodeineen ynnä valtapeleineen. Päähuomion saa kuitenkin kahden omalla tahollaan yksinäisen henkilön hiljalleen löytämä henkinen ja fyysinen yhteys, jonka rakentelusta löytää kasseittain tuttuja kliseitä, onneksi luonnollinen esiintyminen kameran edessä kummaltakin luo suhteesta uskottavan oloisen. Siitä en pitänyt miten menneisyydessä pitää aina olla se yksi traaginen hetki, josta tietty henkilö ei ole päässyt yli ja kun näin tapahtuu kuusinkertainen umpisolmu voi auetakin ilman saksia (joiden kanssa ei saa juosta).

Elikkäs hyvä leffa kaiken kaikkiaan on kyseessä, oma Rickman sekä pukudraama rakkauteni varmaan vaikuttaa pisteisiin, mutta kuvittelisin subjektiivisuuden olevan se pointti täällä. Eikä tätä mielestäni silkkana ryönänä voi pitää ellei hae leffoiltaan pelkkää railakasta äksöniä sekä Alepan lihatiskiä. Pelisilmää yksityiskohdille selvästi tekijäpoppoo on omannut ja jos mudasta pitää sitäkin läiskytellään yltäkylläisesti. Arkielämän tympeätkin yksityiskohdat näytetään, moraalinvartijoita unohtamatta.

rating 70,000

29.01.2019 klo 15:39

Alone in Berlin

Oho! Kun Paranoid, Vilperi ja Brutus antavat jokainen täydet viisi tähteä on elokuvan oltava jotakin erityistä. Ja hienoksihan se Alone in Berlin paljastui. Kunnon satsi natseja riehuu jälleen ympäri eurooppaa ja pääpariskunnan ainut poika kuolee eräässä kahakassa. Sekös sapettaa vanhempia ja tunne tehdä vallitsevalle regiimille jotakin nostaa kunniakasta päätään. Nokkela keinot keksii eikä Hitlerin kätyreillä tunnu olevan aavistustakaan mikä heihin iski. Elokuvan Berliini näyttää upealta ja paikan ahdasmielisyys sekä poikkeustilanne tuntuu käsinkosketeltavalta.

Pääosan avioparia esittävät Gleeson ja Thompson ovat tietenkin loistavia. Ensiksi mainittu voisi esittää osansa vaikka myyräpuvussa ja homma toimisi silti. Thompsonin päästäessä kykynsä irti heikompilahjaiset ruuduntäyttäjät kyyristyvät hyvin äkkiä. Surullisenpuoleista tarinaa keitellään alhaisella lämmöllä, mikä tahti passaa erinomaisesti ainakin minun pirtaani. Desplatin yksinkertaiset sävelet sopivat tunnelmaan kuni ilmiannetun pää tikunnokkaan. Oivallinen pieni tarina pienistä ihmisistä, joilla jokaisella on merkitystä.

rating 80,000

28.01.2019 klo 15:26

Hymyilevä mies

En ymmärrä Hymyilevän miehen saamaa suitsutusta, sillä kyseessä ei ole niin erinomainen elokuva kuin toinen toistaan prameammat kehut sekä lukuisat teoksen keräämät pokaalit milloin missäkin gaalapaalassa antaisivat ymmärtää. Ettei vaan oltaisi innostuttu laukalle pelipoliittisista syistä kuten aiheen käsittelystä, mustavalkoisuudesta ja suomalaiseksi leffaksi hyvästä näyttelijäntyöstä johtuen? Jätetään provoaminen vähemmälle ja analysoidaan!

Olli Mäki on nyrkkeilijä ja ilmeisesti aika hyväkin sellainen. Titteliottelu sovitaan eri painoluokkaan, treenaaminen sekä painonpudotus alkakoon! Paha vaan että Olli poika menee rakastumaan, mikä hieman haittaa keskittymistä ennen tärkeää matsia. Hyvä on, tarina ei paperilla kuulosta kauhean kiinnostavalta, mutta Hymyilevä mies ei olekaan juonivetoinen elokuva siinä mielessä, miten käänteillä mässäiltäisiin. Pääpaino oleilee päähenkilön luonteessa ja sen kautta syntyvässä luontaisessa vaatimattomuudessa sekä halussa pysyä kauempana matsin ympärille syntyneestä hälinästä. Tästä materiaalista pidin melko paljon, Mäen pakotettua olemista kuvaajien, haastattelujen jne. ristitulessa seurasin kernaasti.

Myös elokuvan romanssi toimii. Jarkko Lahti sekä Oona Airola löytävät sen kuuluisan yhteisen Mozartin sävelen ja molemminpuolisen ihastumisen ostaa. Puhtaasti roolisuorituksina heidän esiintymisensä on mukiinmenevää, enemmän krediittiä osoittaisin Eero Milonoffin kunnianhimoiselle ex-nyrkkeilijä promoottorille, joka dominoi taustalle häilyvää sekä sinne haluavaa päähenkilöä. Mustavalkoisuus ei tähän tuo kuvauksellista lisäarvoa vaan kenties huomattavaa 60-lukulaista ajantuntua, ratkaisua itsessään on turha hehkuttaa. Filmille kuvaaminen (siitä johtuva rakeisuus) ja valosävyjen ankeus olivat vähän päälleliimattu ratkaisu em. jälkeen.

Lyhyelti sanottuna Hymyilevä mies on hyvä elokuva, jossa palaset toimivat sekä yhdessä että erikseen. Vaatimaton tarina pukee vaatimatonta miestä, näyttelijäntyö on kelvokasta ja vähäeleisen draaman konteksti kantaa. Ilmeisen suuria säväreitä en teoksesta kuitenkaan saanut, sillä lopulta kokonaisuus on melko tavallinen eikä poikkea massasta kuin tekniikaltaan. Jos en koe leffaa millään tavalla erityiseksi en voi sille korkeita pisteitäkään antaa. Muut rakastakoon tätä, minä en tällä kertaa nähnyt sitä samaa mitä enemmistö. Ajattelin alunperin antaa puolikkaan vähemmän, mutta tulin järkiini koska onhan Hymyilevä mies jouheva kokonaisuus, missä päähenkilö ansaitsi kaiken sympatiani ja leffasta tuli kaikin puolin aito fiilis henkilöiden osalta. Realismi purree muutoinkin ihmisiin nähtävästi.

rating 60,000

28.01.2019 klo 14:58

Viides valta

Kannessa lupailtiin excitingia ja edgyä draamaa Wikileaksista, tämä ei kyllä ollut jännitystä tahi rosoisuutta nähnytkään. Päinvastoin, Viides valta jämähti mitäänsanomattoman tusinaviihteen asteelle. Kirjaimellisesti selitetekstein paikasta toiseen hyppivä juoni tympäisee fokuksen puutteellaan. Melko loistavan roolityön epämääräisen nilkkimäisenä Julian Assangena tekaiseva Cumberbatch ei kykene teosta ypöyksin pelastamaan. Suuri määrä laatunäyttelijöitä menee harakoille laiskoihin sivurooleihin mm. Tucci, Linney, Mackie, Vikander ja Thewlis, pliis rajoittakaa näkökulmien määrää tai vaihtoehtoisesti antakaa hahmoille mielekästä tekemistä tarinan kannalta.

Voisin ehkä vielä jotenkin antaa anteeksi sekavuuden ja hitonmoisen tylsyyden, jos tässä olisi jonkinlaista idealismin paloa edes. Kovasti koitetaan jöörata juttua totuuden asemasta, organisaatioiden läpinäkyvyydestä ja oikeudesta tietoon, epäonnistuen pohdinnoissa aika pahasti. Filmin lopullinen argumentti jää epäselväksi. Hahmoja yritetään kaiken kukkuraksi inhimillistää nololla tavalla. Soudetaan ja huovataan vielä vähän lisää, ehkä huomisen vanhentuneen lehtimedian otsikoista saataisiin löysät housuun turauttavaa jännitystä aikaiseksi. Aiheen tärkeyttä en kiistä, tämmöisen turhan plöräyksen tarpeellisuuden kylläkin.

rating 40,000

26.01.2019 klo 14:48

Päivä jona maailma pysähtyi

Täydennyskommentti. Siitä on todella kauan kun tämän näin, joten syvälliseen analyysiin en tällä haavaa kykene. Tosin muistikuvieni mukaan uudelleenlämmittely ei itsekään mennyt aiheeseensa kauhean pitkälle vaan tyytyi vaikuttamaan hienommalta kuin onkaan. Sekavuus ja Keanu Reevesin pönö Klaatu söivät niin ikään pisteitä. Efektit jne. puuroutuivat rumaksi mössöksi varsinkin suurissa spektaakkeleissa. Yksi osanen lisää tarpeettomien uusioversioiden kaasutuslistaan. Ajatuksellinen sanomakin tuntuu sieluttomammalta näin tehtynä. Kaksi tähteä olen tälle antanut muinoin, en lähde sitä muuttelemaan, koska halua katsastaa tämä uudestaan löytyy -15 prosenttia.

rating 40,000

26.01.2019 klo 14:37

Uhkavaatimus Maalle

Päivä jona maailma pysähtyi vai uhkavaatimus maalle, rakkaalla räkänokalla on monta nimeä. Uusintaversio ainakin oli aivan kakkelia sikäli mikäli oikein muistan, tämä 50-luvun hieno leffa päihittää sen joka osa-alueellaan (myös erikoistehosteissa). Teos kääntää rapsakalla tavalla tyypillisen ufot hyökkää hähää konseptin toisinpäin, me olemme niitä tarinan konnia, jotka keskittyvät keskinäiseen kinasteluun rauhanomaisen kaikinpuolisen kehityksen sijasta. Sanomassa siis löytyy eikä K-Raudassakaan ole liialti vingutettu plussakorttia (rautalanka ts. puuttuu).

Uhkavaatimus maalle on tietenkin hieman vanhentunut muttei silmiä särkevällä vaan sympaattisella tavalla. Paniikki rauhantahtoisen ufomiehen ympärillä toi kaivattua kevyttä hupaisuutta toisinaan vakavaan kokonaisuuteen. Toiselta planeetalta saapunutta Klaatua näyttelevä Michael Rennie sopi rooliin täydellisesti, rahtusen kömpelö kanssakäyminen kuului oivallisesti asiaan. Teoksesta on lainailtu paljonkin myöhempiin sci-fihelmiin, oikeutetusti. Tärkeä filmi useammaltakin kannalta siis. Tehkää niin kuin minä sanon & myöskin teen.

rating 70,000

26.01.2019 klo 14:22

Two Men in Town

Yleensä ilman mitään ennakkotietoja tapahtuva katsanto on huono merkki, sillä leffat mistä en ole kuullut pihaustakaan useimmiten ovat kuoliaaksi vaiettuja oikeutetuista syistä. Two Men in Town ilmeisesti jälkitutkinnan perusteella on uusintaversio ranskalaisesta 70-luvun leffasta. Puhtaasti elokuvallisilta ansioiltaan teos läpäisee laatukriteerini keveästi, vertailua alkuperäiseen en voi tehdä kun sitä en ole nähnyt. Tosiaankin leffan juonessa apulaisseriffin aikoinaan ampunut jäbä pääsee koevapauteen. Vanhoilla kulmilla menneisyyden "ystävät", edelleen töissä oleva ankara seriffi sekä ehdonalaisvalvoja vaikeuttavat uuden rehdin elämän aloittamista.

Pääosan Whitaker tunnetusti on kyvykäs heppu ja hän sopiikin muutoksen tehneen rikollisen roolin vaivatta. Miestä, joka kaipaisi elämältä yksinkertaisuutta sekä rauhaa ei saa kumpaakaan, koska vanhat tutut ovat välittömästi vankilan muurien ulkopuolella vastassa. Filmin todellinen yllättäjä oli itselleni tuntematon Brenda Blethyn päähenkilön ehdonalaisvalvojana, reilu joskin tiukka viranomainen tuntui virkistävältä tuulahdukselta kaikkien likaisten julkisten palveluiden työntekijöiden joukossa, koska se puolihan tapaa dominoida elokuvissa. Rippusen ärsyynnyin tyyppicastatun Luis Guzmanin tympeähköstä meksikaanista, vaikka suoritus pätevä olikin.

Temaattisesti teos tutkiskelee anteeksiantoa sekä elämänmuutoksen mahdollisuutta. Missä kohtaa rangaistus vastaa rikosta ja onko pöytä tosiaan puhdas vai löytyvätkö siltä edelleen eilisen makkaran kuoret ynnä pari ketsuppitahraa? Kuvauksellisesti liikutaan karuissa aavikkomaisemissa. Kamera nuoleskelee dramaattisissa auringonlaskuissa ja nousuissa sekä katselee aavaa preeriaa uljaasti. Tosin rehellisyyden nimissä vaikea hiekkaerämaata on päin persettä kuvata, ainoa tapa munata tuo olisi kääntää kamera alati kohti maata ja kuvata paikallisia murkkuja. Kaiken kaikkiaan ok elävä kuva, ei elämää suurempi muttei pienempikään.

rating 60,000

25.01.2019 klo 15:45

Kukkoilijat

Mielenkiinnoton fakta: tämä on ainoa kirppisostokseni, missä minua on kusetettu. Vuonna 2013 nimittäin tässä ei ollutkaan levyä paikallaan. En vielä tänä päivänäkään käsitä, miten en tullut katsoneeksi kotelon sisään, normaalisti katsastan jokaisen levyn naarmuja myöten valoa vasten ns. paikan päällä, jokaisen hammaslääkärin unelmana. Pari viikkoa takaperin löysin uuden kopion, tällä kertaa lättykin löytyi sisältä joten eikun katsomaan! Odotin kovaa tapausta ja sellaisen sainkin.

Elokuva saa infrastruktuuriltaan vanhakantaisen Bruggen näyttämään viehkeältä paikalta ja kyläsestä tuleekin melkein yksi elokuvan päähenkilöistä. Varsinaiset toimijat ovat meheviä ilmestyksiä hekin, turvat jauhavat puhetta sekä rumaa kieltä solkenaan, miltei sikamaisen hauskasti, mutta hahmoihin katsojan kiinnittävästi. Suoraviivainen stoori kantaa nimenomaan perusteellisesti pohjustettujen hahmojen myötävaikutuksesta, vaikka eipä esimerkiksi toiminnassa ole mitään vikaa myöskään.

Härötkään jutut eivät haitanneet minua tällä kertaa, koska niiden esittäjistä pidin. Epäkorrekti hjuumori on parhautta verrattuna pissikakki juttuihin. Tunnelmasta toiseen kyetään seilaamaan vaivatta ja epävarmassa tilanteessa pakokeinona toimii mainittu nauru. Näyttelijöille kaikille A+++ suorituksistaan, pidin erityisesti Gleesonin karheasta nallekarhumaisesta killeristä. Leffan kääpiön tai siis lyhytkasvuisen herrasmiehen tunnistin heti osallistuneen aikoinaan Bloodhound Gangin "The Bad Touch"in musiikkivideoon. Pieni maailma. Varsinkin Belgiassa näköjään.

rating 80,000

25.01.2019 klo 15:31

Psyko

Mitähän Psykosta ei olisi jo sanottu? Suunnilleen kaikki mahdollinen varmaan, joten tyydyn toistelemaan niitä kuluneita fraaseja tänään. Tosiaan näin siis tämän mestariteokseksi kehutun leffan vasta nyt kokonaisuudessaan, vähänkään tynnyrin ulkopuolelle uskaltautuvana tiesin enimmät twistit, kuuluisimmat kohtaukset jne. etukäteen miltei kuva kuvalta. Eipä silti, tietämys ei todellakaan pilannut filmikokemustani vaan pikemminkin täydensi sitä. Nyt kun ensimmäinen kappale on käytetty tehottomasti löysään lätinään, löytyy seuraavasta hitunen asiaakin.

Mustavalkoisuus toimii Psykon eduksi, piinaavanpuoleinen jännitys saa näin uusia ulottuvuuksia. Ja onhan ratkaisu pirun tyylikäskin. Maineikkaimmat leikkaukset, liikeradat jne ovat ansaitusti esimerkkeinä yhä tänäkin päivänä. Ääniraitaa ylistän muiden mukana autuaalisesti sekä Anthony Perkisin huimaa roolisuoritusta elokuvan kahelina. Viittä tähteä näinkään mainio leffa ei aivan ansaitse, lopun pölöpölöhölö selitykset sekä yksi pidennetty kohtaus nousevat erinomaisesta kokonaisuudesta esiin kuin yksi sitkeä kevyt pökäle pönttöä vedettäessä. Tarkoituksellisia ohjauksellisia ratkaisuja varmaankin, mutta minä en niistä pitänyt ja minähän tässä arviota teoksesta annan.

rating 90,000

23.01.2019 klo 23:28

Maija Poppanen

Nyt riitti taikavoimia omaavat lastenhoitajat kotvaseksi, Nanny McPheet, Maija Poppasen tekemisestä kertova leffa sekä tämä alkuperäinen voidaan poistaa katsontalistaltani, uusintaversiolla ei ole niin kiire, vaikka ihanainen Emily Blunt siinä oleileekin nimiroolissa. Tämä 60-luvun popparointi on odotetusti lapsenmielinen, värikäs ja sisältää itsestäänselvän sanoman (pankit persiistä, leijanlennätys rulez). Paketti on nätti kivan kierrerusetin kera, muttei suinkaan virheetön.

Esimerkiksi niiden animoitujen otusten parissa rallatellaan pieneltä ikuisuudelta tuntuva ajanjakso. Toinen ylipitkähkö osuus on puiseva teekutsut katonrajassa jumittelu, vaikka episodi yhden myöhemmin palaavan juonielementin esitteleekin. Lurituksista parhaimmistoon menee siivouslaulu sekä nuohoojien steppiesitys. Jos minun kotooni pöllähtäisi noin monta piipunrassaajaa etsisin torakon hetimiten käsiini ja alkaisin hätisellä heitä myös kotitalousvähennyspapereiden kanssa kohti ulko-ovea.

Sievän loppukaneetin paikko keilaustermein. Tekoajankohdan huomioiden osa animoinneista jne. hurmaa edelleen, tiivistystä kokonaisuus silti kaipasi inasen verran. Maija Poppanen henkilönä paljastuikin leuhkammaksi tapaukseksi kuin mielessäni kuvittelin, mikä toisaalta saattoi olla positiivinenkin seikka turhan nössöyden karistuttua lähimpään syöpä(tuhka)kuppiin. Banksin perheen erilaiset persoonat tulkitaan pätevästi, vaikkakin suuren muutoksen huomioiminen on avoinna katsojan kyvylle sulattaa äkillisiä päähänpistoja.

rating 60,000

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 28 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot

TOP-listat