Harold Lloydin, tuon mykän aikakauden kolmannen suuren amerikkalaisen koomikon menestyksekkäällä uralla tuskin onkaan toista yhtä tunnettua teosta kuin Turvallisuus viimeiseksi: pelkästään yksi ainut kontekstistaan irrotettu kuva pilvenpiirtäjän aikaraudan viisarista henkensä kaupalla roikkuvasta Lloydista lienee kiertänyt maailmalla kuoliaaksi asti aina erilaisia koriste-esineitä ja vaateparsia myöten jo kauan ennen internetin keksimistäkään. Jackie Chan jopa ikuisti oman näkemyksensä samaisesta kohtauksesta [movie=1983]Project A[/movie], jota kuvatessaan mies tippui kellotornista pää edellä kolmasti.
Lloydin kellostuntin kuuluisuuden tuntien useimmille saattaakin tulla yllätyksenä, ettei miehen klassikkoteos sellaisenaan keskitykään näyttäviin trikkiotoksiin ja kiipeilykohtauksiin, vaan suurin osa tarinasta on tekijälleen ja aikakaudelleen tyypillistä hyvän mielen Hollywood-komediaa. Harold Lloyd itse esittääkin jälleen tuttua ja turvallista kaupunkiin muuttavaa hyväntahtoista maalaishönttiä, joka yrittää löytää itselleen töitä pitääkseen köyhää äitiään sekä morsiantaan leivässä. Tietenkään saavutuksillaan toistuvasti kerskaileva nuori mies ei osaa pitää suutaan ummessa, joten maaseudun naisväen saapuessa kaupunkiin tämä joutuu keksimään itselleen jotain suurta saadakseen puheilleen myös katetta. Lopulta Harold päätyykin kiipeämään pilvenpiirtäjän seinää pitkin kohti korkeuksia.
Turvallisuus viimeiseksi pääseekin mielestäni todella oikeuksiinsa vasta aivan kliimaksinsa tuntumilla. Haroldin stunttikimarassa onkin periaatteessa kyse klassisesta klimaattisesta kilpajuoksusta huipulle, josta sittemmin onkin muotoutunut yksi tehokkaan elokuvakerronnan peruskeinoista. Lloydin teoksen kohdalla tekoajan trikkiosaaminen venytettiinkin tarkoituksella niin äärimmilleen kuin mahdollista: leikkausten välillä kiivettiin oikean rakennuksen seinää pitkin, välistä taas kuvauksia varten rakennettiin erilliset lavasteet metropolin keskustassa sijaitsevan betonikolossin katolle ihan jo työturvallisuudenkin nimissä, erilaisia stunt-ammattilaisia työskenteli sormiaan menettäneen Lloydin apuna kourallinen. Vaikka kliimaksi ei ehkä olekaan täysin autenttinen, on trikkikuvien tehokkuus säilynyt lähes sadan vuoden päähänkin, eikä vaaran tuntua käy vähättelemän nykyajan katsojankaan näkövinkkelistä.
Ensimmäinen hitaampi kolmevarttinen todennäköisesti riittänee karkottamaan useimmat tiukkaa toimintaa etsivät jo kättelyssä, mutta keskittymiskykyisemmät saanevat myös siitä irti muutamia hauskoja käytännön oivalluksia: heti ensimmäinen kohtaushan alkaa kaltereiden takaa, jossa Haroldin esittämä maalaispoika lohduttaa itkevää äitimuoriaan univormupukuisten miesten seuratessa draamaa tuimana sivusta hirttosilmukka katosta roikkuen – itkuisen seurueen astuessa ulos rakennus paljastuukin lopulta juna-asemaksi. Kaikista Loydin komedian kliimaksia edeltävistä gageista kyseinen kekseliäs alkukohtaus onkin yksi omista ehdottomista suosikeistani, ei vain Turvallisuus viimeiseksi -leffasta vaan myös koko näkemästäni mestarikoomikon tuotannosta.
Mykkä aikakausi jätti jälkimaailmalle henkiseksi perinnöksi valtavan tukun mitä vaikutusvaltaisimpia klassikkoteoksia romanttisesta elokuvasta raamatullisiin eepoksiin sekä propagandaan asti. Harold Lloydin Turvallisuus viimeiseksi ei ehkä lukeudukaan vuosikymmenen elokuvatarjonnan timanttisimpaan kärkeen edes fyysisen komedian saralla, mutta kyseessä on silti helposti jokamiehen yleissivistykseen kuuluva merkkiteos silkan jännittävän toiminnan, ajattoman näyttävän trikkikuvaosaamisen sekä näyttävien stunttienkin saralla – vielä sata vuotta sitten kaikki edellinen tehtiin sentään fyysisesti ilman migreeniä, epileptisiä kohtauksia ja yleistä pahoinvointia aiheuttavaa hengetöntä cgi-vyörytystä. Turvallisuus viimeiseksi onkin niin ajaton ja universaali kuin komedia vain voi koskaan olla.
