Rikosmaailma on elokuva-alan runsaudensarvi, joka ei ikinä lakkaa kiinnostamasta yleisöä eikä elokuvantekijöitä. Tositarinoita ja ”tositarinoita”, hyviä ja huonoja, omaperäisiä ja kliseisiä elokuvia tuntuu tulevan jo ovista ja ikkunoista eikä loppua näy. Genren tuorein tulokas, aussiohjaaja Roger Donaldsonin brittileffa Pankkikeikka on jo todenpohjaisilta asetelmiltaan kiinnostva tapaus. Voiko se tarjota jotain uutta ja hohdokasta ajoittaan paikallaanjunnaavan oloiseen genreen?
Syyskuu 1971, Terry Leatherin ja Martine Loven johtama amatööririkollisryhmä kaivavaa tietään kohti yhtä Iso-Britannian historian suurimmista pankkiryöstöistä ja melkein kolmea ja puolta miljoonaa puntaa, joka sieltä jäisi käteen. Kaikki varastettiin, puntaakaan ei palautettu, eikä ketään pidätetty. Mitä todellisuudessa tapahtui? Pankkikeikka palaa näihin mehukkaan mielenkiintoisiin tapahtumiin faktoja tihkuvalla ja sulavalla käsikirjoituksellaan, sekä vaihtelevatasoisen ohjaajan onnistuneella sunnannäytöllä. Miellyttävänä yllätyksenä myös ryöstöleffoissa tyypilinen ulospäinsuuntautunut ja ajoittain tunnelmaakin häiritsevä huumori on pystytty hienosti pitämään sopivan ovelana, säilyttäen silti oikeissa kohdissa mukavan kieli poskella-asenteen ja langettamatta silti vaaleanpunaista varjoaan synkempien kohtausten päälle. Toimiva käsikirjoitus yhdessä toimivan ohjaustyön kanssa takaavat nopean ja mielenkiintoisen lähes kaksituntisen.
Suurin kiitos elokuvan sujuvalle rullaamiselle kuuluu kuitenkin pienelle suurelle brittitähdelle Jason Stathamille, jonka luonnollisuus, viattomuus, sekä periksiantamattomuus ovat yksi elokuvan kantavista tekijöistä. Toki elokuvan muitankin näyttelijöitä oli ilo katsella, mutta Jasonin naamataulu se vain piirtyi verkkokalvolle vielä elokuvan jälkeenkin, jättäen muut pankkikeikkalaiset omaan arvoonsa. Ihan kuin John Cusack Being John Malkovichissä joskus silloin.
Tarjoaako Pankkikeikka loppujenlopuksi mitään uutta genreensä, tai onko se samanlainen luovan omaperäinen kokemus, peilikuva ohjaajansa rakkaudesta elokuvia kohtaan, kuin esimerkiksi Puuta, Heinää ja Muutama Vesiperä aikanaan? Ei. Eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Tälläisenään se on sulava, kutkuttava ja jännittävä tapa viettää leffailta yhden historian mielenkiintoisimman ryöstösekamelskan parissa.
