Jude

Jude

Käyttäjä, 10 fania

Spagetti Western top-lista

1

Huuliharppukostaja (1968)

Kerrassaan mahtava mestariteos, musiikit, näyttely, kuvausympäristöt, juoni ja kaikki siltä väliltä toimii.

Huuliharppukostaja rating 4,47

2

Kourallinen dollareita (1964)

On se vaan kova leffa, vaikka tämän jälkeen vielä kaksi vielä kovempaa dollari-trilogian leffaa ilmestyikin. Fistful of Dollarsista on helppo huomata kuinka Sergio Leone oli aikaansa edellä ohjaajana. Leonen taidot on kuitenkin jo tässä nähtävillä ja Clintin taito muuntautua rooliinsa on hienoa seurattavaa. Olen myös aina tykännyt Gian Maria Volonten suorituksista spaguissa ja tässäkin mies tekee hienoa työtä. Morriconen musiikkipuoli tarjoilee jo kaikuja tulevista mestariteoksista.

Kourallinen dollareita rating 4,13

3

Vain muutaman dollarin tähden (1965)

Arvostan toki koko Dollaritrilogiaa suuresti, ja tämä on erityisesti oma suosikkini näistä kolmesta. Joku noissa hahmoissa kiehtoo sen verran enemmän, etenkin Gian Maria Volonte tekee upeaa työtä Indiona (Toki myös Van Cleef ja Eastwood vetävät upeat roolit). Myös juoni on vailla heikkouksia, ja lopussa kaikki tulee hienosti yhteen. Ennio Morriconen musiikeille ei taaskaan riitä ylistyssanat, erinomaisia hetkiä tarjotaan siis musiikinkin saralla. Tämä leffa oli viimeinen tekijä rakkaudelle Spaghetti Westernejä kohtaan, yksi omia all-time leffasuosikkejani.

Vain muutaman dollarin tähden rating 4,41

4

Hyvät, pahat ja rumat (1966)

Kaikki kehut ovat paikallaan, uskomaton mestariteos tässä on kyseessä. Jokainen pala loksahtaa kohdalleen, ja etenkin Morriconen eeppinen musiikki antaa kylmät väreet. Elokuvahistorian yksi merkkipaaluista.

Hyvät, pahat ja rumat rating 4,56

5

Maahan, senkin hölmö! (1972)

Aikalailla taattua Leone-menoa, nimetty monesti Once Upon a Time In the Westin ja American joukkoon historiaa kertovana tarinana liittyen Amerikkaan. Onhan leffa kovassa joukossa, mutta ei tämä loppujen lopuksi paljoa näille kalpene, ehkä hieman aliarvostettu pätkä siis. Useita kohtauksia on taas mukana, joista Leonen hieno kädenjälki näkyy, ja Morriconen musiikit nostavat taas elokuvan sinne ylemmälle tasolle. Näyttelijöistä en oikein Rod Steigerin hahmosta tykännyt, mutta James Coburnin hahmo oli sit mainio. Hyvä westerni vallankumouksesta, vaikka ei ole saavuttanutkaan klassikon asemaa.

Maahan, senkin hölmö! rating 3,77

6

Suuri hiljaisuus (1968)

Talvimaisemiin sijoittuva westerni, joka on ihan hyvää vaihtelua normaalikaavaan. Juonessa ei ole moittimista, ja loppuhuipennuskin on tehty mallikkaasti, mutta synkempi sävyhän tässä on mitä normaalisti. Ennio Morriconen talviset musiikit kantaa leffaa vielä pitemmälle, ja Klaus Kinskin roolisuorituksesta pahiksena plussat.

Suuri hiljaisuus rating 4,20

7

Nimeni on Nobody (1973)

Melkoinen yhdistelmä huumoria ja toisaalta vakavasti otettavia kohtauksia. Juuri kun luulee että meno löystyy niin kehiin tulee yhä hienompi vakavasti tehty kohtaus. Muutamia kehnoja kohtauksia kyllä löytyy, mutta esim. lopetuskohtauksen ja upeiden musiikkien takia täytyy neljä tähteä antaa.

Nimeni on Nobody rating 3,78

8

Kosto odottaa (1967)

This world is full of nervous characters. They'd shoot you in the back first, and then introduce themselves. Giulio Petroni ei välttämättä ole tämän genren tunnetuimpia ohjaajia, mutta mies saa aikaiseksi tämän leffan kohdalla hyvää länkkärijälkeä. Lee Van Cleef on totutusti kova pääosassaan, mutta toisaalta John Phillip Lawin suoritus tuntuu puiselta. Ei sovi kuitenkaan unohtaa että musiikeista vastaa maestro Ennio Morricone mikä nostaa jo itsessään leffan tasoa. Välillä meno on liian hidasta, mutta toisaalta myrsky- ja pimeässä kuvatut sadekohtaukset ovat upeita.

Kosto odottaa rating 3,54

9

Tähtää tarkasti - tapa varmasti! (1968)

Aijai, nyt ollaan taas laatuspagujen äärellä. Tämä Giorgio Capitanin ohjaama seikkailulänkkäri toimii kyllä monella tavalla. Ensinnäkin laadukas casti takaa jo laadun. Van Heflin on mainio ikääntyneen kullanetsijän roolissa, esim. alkupuolen kohtaukset joissa Heflinin hahmo vaeltelee uupuneena aavikoilla ovat hienoja. Kun elokuva etenee niin pian kultasaaliin hakureissulle onkin lähdössä yhteensä neljä miestä ja silloinhan homma vasta meneekin mielenkiintoiseksi. George Hilton vetää varman roolisuorituksen Manolo Sanchezina. Erityisesti pidin Heflinin lisäksi Klaus Kinskin sekä kokeneen Gilbert Rolandin suorituksista. Rolandin vankka ammattitaito näkyy joka kohtauksessa ja hän on kauttaaltaan mainio Masonin roolissa. Mutta entäpä itse Klaus Kinski? Hän on erinomainen polttavan katseen omaavana Brentina joka pukeutuu ihan muuten vain papiksi. Jo se tapa jolla Kinski ratsastaa vesisateessa pikkukylään oli jäätävän hienoa katseltavaa, kaikenkaikkiaan tämä lienee yksi miehen kovimmista roolisuorituksista länkkäreiden saralla. Eihän Kinskin tarvitse aina edes sanoa mitään kohtauksissaan kun hän pelkillä katseilla pystyy jo olemaan kohtauksen keskiössä.The Ruthless Fourissa ei välttämättä ole alusta asti valtavasti räiskettä ja räimettä mutta ei sitä aina tarvitakaan kun juoni etenee muutenkin ihan sujuvasti. Visuaalisestihan tässä on välillä erityisenkin hienoja kohtauksia (etenkin ne auringonlaskun aikaan kuvatut aavikkokohtaukset!) ja Carlo Rustichellin soundtrack toimii. Vahvat päähahmot ovat sellainen pohja tälle elokuvalle että niiden avulla mennään jo pitkälle. Kun kullanhakureissulla on mukana neljä tyyppiä joista keneenkään ei voi luottaa niin lopputulos on väistämättä sopivan herkullinen. Btw, tämä taitaa olla yksi ainoista spaguista mistä löytyy jonkinnäköinen saunakohtaus.

Tähtää tarkasti - tapa varmasti! rating 4,17

10

Bandidos - elä kostaaksesi (1967)

Tarpeeksi viihdyttävä spagu jonka katsoo kepeästi läpi suhteellisen suoraviivaisen juonensa takia. Toki muutamia twistejäkin on saatu mukaan mutta loppujen lopuksi Bandidos on lähellä tyypillistä kostotarinaa, onneksi Massimo Dallamanon käsissä tästä syntyi kuitenkin keskivertoa parempaa spagu-viihdettä ja sen huomaa kyllä muutamien hyvin rakenneltujen kohtauksien myötä. Propsit vielä Egisto Macchin tyylikkäästä soundtrackista ja Enrico Maria Salernon kelpo suorituksesta pääosassaan.

Bandidos - elä kostaaksesi rating 3,33

11

Luodin laki (1966)

Dollaritrilogiastakin tuttu Lee Van Cleef on pääosissa tässä spaghetti-westernissä, jonka on ohjannut Sergio Leonen kaima Sergio Sollima. Ja kun leffan mainiot musiikit tarjoilee Ennio Morricone, niin ainekset hyvälle westernille on katettu. Juonikin toimii vallan mainiosti, ja lopussa on toki tuttu showdown, jossa ei luoteja säästellä. Ei toki ihan Leonen länkkäreille pärjää, mutta parhaimmasta päästä tämä silti on.Suosittelen kaikille, jotka tykkäsivät Leonen spaghetti-westerneistä!

Luodin laki rating 4,28

12

Kasvokkain (1967)

Kerrassaan mainio spaghetti-western hyvällä juonella joka pistää miettimään. Ei siis pelkkää räiskintää. Suosittelen genren ystäville! Aliarvostettu pätkä.

Kasvokkain rating 3,88

13

Unohdettu revolverimies (1969)

Unohdettu helmi.

Unohdettu revolverimies rating 3,92

14

Ratsasta henkesi edestä (1968)

Sergio Solliman kolmas western ei pysy aivan kahden tätä edeltäneen elokuvan tasolla

Ratsasta henkesi edestä rating 3,36

15

Navajo Joe - 1 dollari päänahasta (1966)

Corbucci tarjoilee tässäkin ihan nautinnollisen spagun inkkariteemalla höystettynä. Mr. Morricone pitää huolen siitä että soundtrack toimii vahvasti ja Corbuccin ohjaus on pääosin mukavaa katseltavaa. Näyttelijöistä tykkäsin eniten Aldo Sambrellista joka tekee väkevän suorituksen pahiksena, ilmankos mies näytteli myös Leonen dollaritrilogiassakin. Sen sijaan Burt Reynolds ei saa tulkittua Navajo Joen roolia parhaimmalla mahdollisella tavalla ja hänen kankeahko suoritus laskee hieman arvosanaa. Juonellisesti tämä ei välttämättä tarjoa genren ystäville paljoa uutta mutta Corbuccin käsissä tästäkin saatiin katsomisen arvoinen länkkäri.

Navajo Joe - 1 dollari päänahasta rating 4,08

16

Lännen spesialisti (1969)

Tämä Corbuccin spagu ei sitten uponnut aivan täysillä. Hieman liikaa tässä on tyhjäkäyntiä esimerkiksi keskivaiheilla, ja ne hippitouhut eivät kyllä jaksaneet napata ollenkaan (vaikka viimeiset kohtaukset olivatkin mieleen painuvia). Nyrkkitappeluita ja muuta väkivaltaa tässä sentään oli Corbuccin tyylin mukaisesti tarpeeksi. Johnny Hallyday on ihan OK pääroolissaan, vaikka eihän hän mikään Lee Van Cleef tietenkään ole. Soundtrack jäi myös hieman valjuksi, mutta visuaalisesti tässä sentään oli pari ihan näyttävää kohtausta.

Lännen spesialisti rating 3,75

17

Ammattitappaja (1968)

Tarjoaa nopeatempoisesti kuvatun vallankumouksen, ja tasokasta western-viihdettä kaupan päälle.

Ammattitappaja rating 3,82

18

At the End of the Rainbow (1971)

Aivan kelpo spagu, vaikka juoni tuntuu aluksi etenevän vähän verkkaisesti (onneksi tilanne korjaantuu loppupuolella). Bruno Nicolain mainio soundtrack mukailee Ennio Morriconen tyyliä onnistuneesti, ja tuo lienee yksi leffan vahvuuksista. Visuaalisesti tässä ollaan aikalailla asian ytimessä, joten päällisin puolin Dead Men Ride näyttää myös hyvältä.

At the End of the Rainbow rating 3,00

19

Petturit hirteen, companeros! (1970)

Mainio Zapata-western Corbuccilta, samantyylinen kuin The Mercenary, mutta omilla listoilla tämä menee tuon leffan edelle. Fiilis on hieman parempi ja sopiva letkeys on kehissä. Hienoa western-viihdettä ja Franco Nero loistaa pääosassa, unohtamatta mainiota Tomas Miliania.

Petturit hirteen, companeros! rating 4,39

20

Rio Hondon kuolemanloukku (1967)

Yllättävänkin hyvä spagu Sergio Corbuccilta jos minulta kysytään. Hellbendersin idea on suhteellisen simppeli mutta Corbucci saa lähes joka kohtaukseen aikaiseksi jotain mielenkiintoista jotta tämä seikkailulänkkäri ei tuntuisi pitkästyttävältä. Kaiken lisäksi kun Corbucci tunnetaan rujosta tyylistään niin eipä tässäkään leffassa verta tai luoteja ainakaan pahemmin säästellä, mitään amerikan länkkäreiden pehmoilua ei siis ole tiedossa ja hyvä niin. Yksi Hellbendersin vahvuuksista on hyvät näyttelijävalinnat, Josep Cotten vetääkin vahvan pääroolin mutta tykkäsin myös Norma Bengellin suorituksesta. Ennio Morriconen soundtrack toimii myös mallikkaasti (vaikka itse leffan creditseissä mies esiintyy peitenimellä) ja kaikenkaikkiaan Corbucci tekee tässä tyylikästä jälkeä. Ilman muuta nautinnollinen spagu genren ystäville.

Rio Hondon kuolemanloukku rating 3,67

21

Django - kostaja (1966)

Raaka, koskettava, mielenkiintoinen, yllättävä, samalla melko yksinkertainenkin ja kaikkea tätä sekaisin. Django on yksi Spaghetti-westernien klassikoista, ja eikä suotta. Tunnusmusiikki jää mieleen, ja mutaiset ympäristöt tuovat omanlaisen tunnelman tälle pätkälle. Franco Nero on mainio pääosassaan. Vaikka ei pärjääkkään Leonen mestariwesterneille, on silti tärkeällä paikalla genren kärkiteoksien joukossa.

Django - kostaja rating 3,68

22

Haudat vailla nimeä (1969)

Leonen westernien tyylinen, tunnetta täynnä oleva elokuva, joka pienistä heikkouksista huolimatta on aliarvostettu spagettiwestern.

Haudat vailla nimeä rating 3,77

23

Colttikonsertti (1966)

Olihan Massacre Time pakko katsoa kun ohjaajan pallilla istuu Lucio Fulci ja itse Franco Nerokin on kehissä. Melko hitaasti käynnistyvä leffa tarjoaa puolenvälin jälkeen yhä enemmän hyvää viihdettä ja dramaattisia käänteitä, ja tällöin genren ystävä ei voi kuin rentoutua ja nauttia menosta. Tykkäsin tyylistä millä dramaattisia käänteitä tarinaan tulee aivan odottamatta, eikä luotejakaan loppupuolella säästellä. Sergio Endrigon esittämä upea teemabiisi A Man Alone soitetaan useasti eri tyyleillä läpi, mutta mikäs noin hienoa biisiä kun kuunnellessa. Olisin ehkä muuten antanut kolme tähteä mutta kerrassaan mahtavasta loppukohtauksesta irtoaa vielä ylimääräinen puolikas, tässä oli pilkahduksia genren kärkipään leffoista vaikka puutteitakin on.

Colttikonsertti rating 3,25

24

Dallasin surmanluodit (1969)

Kyllä tässäkin spagussa oli aineksia parempaan, mutta juoni tuntuu muutamassa kohdassa liian pitkäveteiseltä ja siitä tuleekin miinusta arvosanaan. Tonino Valerii osoittaa kuitenkin olevansa taidokas ohjaaja, sillä visuaalisestihan The Price of Power on ihan laadukas spagu. Hymypoika Giuliano Gemma veti tässä ihan kelpo roolisuorituksen, vaikka en henkilökohtaisesti miehen suurimpiin faneihin kuulukaan. Luis Bacalov ei petä tässäkään leffassa ja soundtrack on siis laatukamaa.

Dallasin surmanluodit rating 3,43

25

Naurava paholainen (1966)

Gian Maria Volonte ja Klaus Kinski. Siinä kaksi hyvää syytä tsekata tämä Zapata-spagu. Kyseessä lienee yksi ensimmäisistä vallankumous-ideaan pohjautuvista spagetti westerneistä. Homma toimii hyvin ja viihdyttävyysarvot ovat kohdallaan.

Naurava paholainen rating 3,56

26

Kostajat (1968)

Hyvinkin simppeli kostotarina. Ikävä kyllä vähän liiankin simppeli, sillä jo ennen puoliväliä tässä alkaa jo odotella niitä loppuratkaisuja kun muutakaan ei erityistä ei tunnu tapahtuvan. Pari visuaalisesti tyylikästä kohtausta tässä sentään oli, mutta kaikenkaikkiaan Today We Kill, Tomorrow We Die on todella keskinkertaista spagukamaa.

Kostajat rating 3,00

27

Johnny Hamlet (1968)

Enzo G. Castellari pyrkii kyllä tekemään Johnny Hamletista mahdollisimman tyylikkään spagun mutta joku tästä jäi silti puuttumaan. Ehkä juonessa on hieman liikaa tyhjäkäyntiä ennen loppuratkaisuja ja tämä ainakin verottaa pisteitä. Visuaalisesti ollaan kyllä asian ytimessä ja soundtrack on pääosin mainio (Maurizio Grafin laulama tunnaribiisi Find the Man on erinomainen kuten nämä yleensä tuppaavat olemaan). Näyttelijät tekevät ihan kelpo suorituksia, esimerkiksi Andrea Giordana pääroolissaan ja kokeneempaa pyssymiestä näyttelevä Gilbert Roland.

Johnny Hamlet rating 3,75

28

Kivääri vuokrattavana (1966)

Ei vielä aivan Valeriin parhaimmistoa, mutta melko lähelle päästään jo silti. Soundtrack on hyvä ja etenkin tunnusbiisiä (The Wilder Brothersin Lanky Fellow) nostaa kyllä fiilistä hienosti. Näyttelijäkaartista löytyy tuttujakin spagunimiä, kun taas Craig Hill ei ole niin tuttu kasvo pääosissa. Pari pientä suvantovaihetta tässä kyllä on, mutta muuten Taste of Killing on varsin katsomisen arvoinen spagu.

Kivääri vuokrattavana rating 3,00

29

Sormi liipasimella (1967)

Kyllähän Day of Anger yllätti iloisesti. Juoni ei tunnu alussa tarjoavan mitään spesiaalia, mutta se kehittyy loppua kohden hyvin. Lee Van Cleef tekee taas mainion suorituksen ja on eittämättä yksi suosikeistani western-näyttelijöiden joukossa. Soundtrack ja dialogi toimivat myös hyvin, one-linereitä ei turhaan säästellä. Leffan idea muistuttaa hieman Face To Facea, mutta sehän ei ole pahitteeksi. Loppukohtauksesta plussaa.

Sormi liipasimella rating 3,92

30

And God Said to Cain (1970)

Klaus Kinskin tähdittämä spagettiwestern 70-luvun kynnykseltä omaa kaikki perinteisen spagu-kostotarinan elementit ja Antonio Margheriti pyrkii luomaan tarinaan lisää synkkyyttä parhaansa mukaan (kirkonkellot soivat, varikset raakkuvat ja myrsky iskee pikkukylään). Nämä elementit tuovat hieman uutta eloa niin monta kertaa käytettyyn juonikuvioon. Puolivälin suvantovaihe pistää elokuvan junnaamaan paikoillaan ja se laskee arvosanaa, vaikka toisaalta alkupuolella Kinskin ja hyvän visuaalisen visuaalisen ilmeen avulla saadaankin muutamia hienoja kohtauksia aikaiseksi. Aikalailla keskiverto spagettiwestern jonka synkähköstä fiiliksestä tulee plussaa.

And God Said to Cain rating 3,17

31

Yksinäinen taistelija (1968)

Spagettiwestern -viikko jatkui Sartanan seikkailuiden parissa. Eipä tämä genren ystäville mitään uutta tai mullistavaa tarjoa, mutta on tämä keskivertoa parempaa menoa silti. Plussaa tulee siitä ettei useissa kohtauksissa ruutia säästellä turhaan, myös huumoria on sopivasti kehissä ja kyllähän Sartana on hahmona cool. Toisaalta Klaus Kinskin läsnäoloa pahiksena olisi voitu hyödyntä paljon paremmin, nyt kun katsoja hädintuskin edes huomaa että Kinski on kehissä (vrt. And God Said to Cain). Myös musiikkipuoli jää auttamatta laimeaksi hyvää teemamusiikkia lukuunottamatta, monista kohtauksista olisi saatu enemmän paremmalla ohjauksella.

Yksinäinen taistelija rating 3,30

32

Mannaja (1977)

Ajoittain Mannaja on yllättävänkin hyvä joutsenlaulu italo-westerneille, vaikka tiettyä ennalta-arvattavuutta on havaittavissa, ja monissa aiemmissa spaguissa on toki käytetty samoja elementtejä. Mannajalle on kuitenkin pyritty luomaan joukosta erottuvia piirteitäkin kuten tappavat kirveet. Pidin myös musiikeista, vaikka Keoman tyyliä noudattavat biisien sanoitukset alkoivat loppupuolella käydäkin liian selviksi. Kelvollinen ja varsin viihdyttävä spagu silti.

Mannaja rating 3,43

33

Ringo - tappaja (1965)

Tämä tuli tsekattua kun The Return of Ringokin oli jo katsottu. A Pistol for Ringo ei kuitenkaan pärjää millään "jatko-osalleen" kun juoni on liian ennalta-arvattava ja sitä tarvittavaa kunnollista spagu-tunnelmaakaan ei lopulta synny. Toki soundtrackin tarjoilee Ennio Morricone mutta ehkä Ennion hienoja sävellyksiä käytettiin liian vähän tässä spagussa. Täytyy myöntää että en ole koskaan ollut hymypoika Giuliano Gemman ystävä eikä hän oikein onnistu tässäkään leffassa vakuuttamaan minua.

Ringo - tappaja rating 2,63

34

Vasenkätinen tappaja (1965)

Tämä spagettiwestern yllätti iloisesti. Juoni on perinteinen kostotarina, mutta hyvät hahmot, hienot kuvausympäristöt ja etenkin Ennio Morriconen musiikit tekevät tästä nautittavan westernin. Ohjaaja Duccio Tescari oli muuten sattumoisin käsikirjoittamassa Sergio Leonen Fistful of Dollarsia.

Vasenkätinen tappaja rating 2,92

35

Caramba - paholainen kannoilla (1976)

Omaa kyllä mainion ja koskettavan juonen, mutta pääosin kehno soundtrack ja jotkin pienet vaisummat kohdat pudottavat arvosanaa. Silti joukosta erottuva western koska juoni ei ole peruskauraa, tätä ei kannata missata jos kohdalle sattuu, Franco Nero tekee jälleen mainion roolin Keomana.

Caramba - paholainen kannoilla rating 3,66

36

Suuri kaksintaistelu (1972)

Kyllähän tässä spagu-buumin jälkivuosina julkaistussa leffassa olisi ollut aineksia parempaankin, sillä juoni takkuilee liikaa alkupuolella. Onneksi Luis Bacalov (ja Sergio Bardotti) tarjoilee jälleen kerran kauniin soundtrackin ja teemabiisiä kelpaa kuunnella monta kertaa läpi (Tarantinohan nappasi tämän Kill Bill ykkösen soundtrackille). Lee Van Cleef on ainoa oikea mies päärooliin ja mieshän vetää lähes rutiininomaisesti suorituksensa, mutta ainahan Leetä on mukava seurata leffassa kuin leffassa. Loppupuolella juoni punotaan sen verran hyvin yhteen että tähtiä pelastui siinäkin.

Suuri kaksintaistelu rating 3,50

37

Django ampuu ensin (1966)

Hyvä soundtrack (tarttuva teemabiisi!), hienoja maisemia ja ok tunnelmaa. Juoni laahaa välillä hieman, mutta kyllä tämä silti nousee aiemmin mainittujen syiden takia keskiverto spagujen yläpuolelle.

Django ampuu ensin rating 3,50

38

The Bounty Killer (1967)

Keskivertoa parempi spagu ilman muuta. Almerian hienot maisemat ja Stelvio Ciprianin tyylikäs soundtrack luovat tähän jo sellaiset pohjat minkä päälle on hyvä rakentaa. Juonikin jaksaa pitää hieman hitaankin alun jälkeen hyvin otteessaan. Eugenio Martin tykkää selvästi tässä rakentaa melodramaattiseksikin luonnehdittavaa tunnelmaa melko pitkien ottojen ja tunnelmallisen musiikin avulla, mutta eipä se allekirjoittanutta haitannut. Vielä kun Thomas Milian tarjoaa pääroolissa hyvän vastinparin Richard Wylerille niin kyllä tässä kokonaisuudessaan plussan puolelle jäädään.

The Bounty Killer rating 3,50

39

Sokea tappaja (1971)

Hyvä spagu Ferdinando Baldilta, vaikka eihän tämä hänen ohjaamalle Forgotten Pistolerolle pärjääkään. Tony Anthony on hyvä pääroolissaan, ja onhan sokea pyssysankari jo sinäänsä varsin mielenkiintoinen idea leffalle. Huumoriakin tässä on sopivasti mukana. Blindmanin heikkous lienee se, että osa kohtauksista venyy liian pitkäksi ja väistämättäkin vastaan tulee suvantovaiheita. "To be blind is a half a man; to be blind, with no money, now that's a bitch."

Sokea tappaja rating 3,80

40

Nimeni on Django (1968)

Varsin viihdyttävä Django-leffa Ferdinando Baldilta. Luoteja ei turhaan säästellä, huumoria piisaa ja poltetaanpa tässä talokin maan tasalle, mistä irtoaa aina plussaa. Kaikenkaikkiaan kosto tarjoillaan varsin suloisella ja viihdyttävällä tavalla Viva Djangon kohdalla. Terence Hill sopii varsin mainiosti Djangon rooliin, vaikka eihän Franco Neron voittanutta olekaan vielä tullut vastaan. Soundtrackista plussaa myös (esim. teemabiisi You'd Better Smile on erinomainen). Pieniä suvantovaiheita tässäkin spagussa on, mutta se jäänee ainoaksi miinuspuoleksi Viva Djangon kohdalla. Samalla Baldi nostaa entisestään osakkeitaan minun parhaiden spaguohjaajien listalla.

Nimeni on Django rating 3,65

41

Django - tappaja (1967)

Suorastaan hämmentävän spagun ovat Giulio Questi ja käsikirjoittajat saaneet tässä aikaan. Kohtauksien tunnelma vaihtelee välillä radikaalistikin, vaikka yleisfiilis onkin kovin melko kuumottava. Elokuvan kylän ihmiset ovat sellaisia joihin ei voi luottaa ja kultajahti meneekin hyvin äkkiä veriseksi ja väkivaltaiseksi touhuksi. Tomas Milian vetää vaihteeksi melko totisen pääroolin ja olikin ihan kiva nähdä mieheltä tällainen suoritus välillä. Leffan heikkoudeksi koituu loppupuolella hieman laahaava juoni ja voisi melko keskiverto soundtrackistakin rokottaa tähtiä.Kaikenkaikkiaan Django Kill on siis täynnä muitakin vinksahtaneita aspekteja mutta jokainen ottakoon selvää niistä itse, heikkouksistaan huolimatta tämä on varmasti joukosta erottuva spagettiwestern.

Django - tappaja rating 3,06

42

10,000 Dollars for a Massacre (1967)

Pienemmälle huomiolle jäänyt spagettiwestern joka ansaitsee kyllä suurempaa huomiota ilman muuta, sanoisinko jopa että kyseessä on unohdettu helmi. Gianni Garko, Loredana Nusciak ja Claudio Camaso tekevät kaikki hyvää työtä pääosissaan, etenkin Garkolta hyvä suoritus. Hieno visuaalinen ilme on yksi elokuvan vahvuuksista, aavekaupungin kohtaukset on tehty tyylillä. Itse juoni on pääosin spaguille ominainen, pieniä jippoja siellä sun täällä, myös hauska vedonlyöjä-ukko on mukava lisä elokuvan kulkuun. Keskivertoa parempi western joka kannattaa kyllä genren ystävien tsekata.

10,000 Dollars for a Massacre rating 3,50

43

Texas adios (1966)

Keskivertoa hitusen parempaa spaguilua, hyvillä maisemilla ja tarttuvalla soundtrackilla höystettynä.

Texas adios rating 3,38

44

California - mies ilman lakia (1977)

Melko hitaasta startista tulee miinusta, mutta muuten California on tunnelmallinen spagu. Giuliano Gemma vetää jo rutiininomaisesti oman roolinsa mutta mikäs siinä, kyllähän tuota silti ihan mielellään seurasi. Soundtrackin parhaimpana puolena on se alakuloinen melodia huuliharpulla soitettuna, kokonaisuutenakin soundtrack on varsin toimiva. Itse juoni ei tarjoa suurempia ylläreitä mutta on tässä toki muutamia visuaalisesti kauniita kohtauksia. Kaikenkaikkiaan California on oiva spagu vaikka itse genren huippuvuodet olivatkin jo 70-luvun lopulla takana päin.

California - mies ilman lakia rating 3,50

45

Kosto veressä (1967)

Draamaa ja käänteitä sisältävä spagu joka ei liene niille jotka kaipaavat pelkkää suoraviivaista länkkärimenoa. Ohjaaja Giovanni Fago on varmasti katsonut tarkkaan Leonen dollaritrilogian ennen kun alkoi leffaa tekemään, sillä jo alkupuolen kohtauksista huomaa että keneltä niitä vaikutteita onkaan otettu. Ei tuo sikäli huono asia ole sillä Fago onnistuu rakentamaan monia kohtauksia ihan mallikkaasti ja etenkin meren rannalla tapahtuvat unenomaiset kohtaukset oli tehty hyvin. Nora Orlandin soundtrack mukailee Morriconen tyyliä mutta eipä tuokaan ollut lopulta paha juttu. Päärooleissa Claudio Camaso ja Gianni Garko onnistuvat ihan hyvin, suurempia moitteita ei heillekään irtoa. Vengeance Is Mine ei jää keskiverto länkkärin tasolle mutta mestariteoskaan tämä ei lopulta ole, tykkäsin tästä kuitenkin.

Kosto veressä rating 3,50

46

I'll Sell My Skin Dearly (1968)

Keskiverto kostotarina ilman suurempia ylläreitä. Alku lupaili hieman suoraviivaisempaa ja viihdyttävämpää kokonaisuutta, mutta keskivaiheen junnailut laskevat kieltämättä arvosanaa. Mike Marshall ei ole kummoinen hyvis pääroolissa, sen sijaan Spartaco Conversi on ihan ok pahiksena. Soundtrack on keskiverto kamaa.

I'll Sell My Skin Dearly rating 2,50

47

Cost of Dying (1968)

Aikalailla perinteistä kostotarinan kaavaa noudatteleva spagu, vaikka onneksi tässä on sentään ripaus omaperäisyyttäkin mukana. Hyvästä ja päähän soimaan jäävästä teemapiisistä irtoaa heti kättelyssä pisteitä. Lisäksi pitää antaa propsit monista italian lumisissa maisemissa kuvatuista kohtauksista, sillä eihän noita ihan jokaisessa spagussa todellakaan tule vastaan.

Cost of Dying rating 3,00

48

Death Sentence rating 3,00

49

Coltin varjossa (1965)

Ihan kelpo varhais-spagu, joskin toimintaa olisi saanut olla hitusen enemmän. Sen sijaan Nico Fidencon hieno soundtrack on yksi leffan parhaimpia puolia (teemabiisi jäänee soimaan katsojan päähän). Giovanni Grimaldi saa ajoittain vangittua ihan näyttäviäkin kohtauksia ruudulle, parhaimpia ovat ne joissa Almerian näyttävät kuvausympäristöt pääsevät hyvin esiin. Lisäksi täytyy vielä mainita erinomainen alkutekstijakso, joka on visuaalisesti ehkä yksi tämän genren hienoimmista.

Coltin varjossa rating 3,00