Jude

Jude

Käyttäjä, 10 fania

Alfred Hitchcock ranking

1

Psyko (1960)

Ehdoton kauhuleffojen klassikko. Tällä elokuvalla oli jälkeenpäin suuri vaikutus mm. 80-luvun slasher-buumiin. Sikälikin elokuvaa täytyy arvostaa, ja etenkin kun sitä katsoo vuoden 1960 perspektiivistä niin se tekee tästä klassikosta vielä rajoja rikkovamman. Rohkea elokuva Hitchcockilta, hänen yksi parhaimmistaan teoksista. Anthony Perkins jatkoi oivallisesti leffasarjaa, mikä oli sinäänsä aika uskalias ja kunnianhimoinen teko.

Psyko rating 4,22

2

Linnut (1963)

Linnut rating 3,70

3

Täydellinen rikos (1954)

Jostain syystä tämä Hitchcock-klassikko oli jäänyt katsomatta. Jo alusta asti oli selvää miksi tämä kuuluu Hitchin kultakauden leffoihin. Erinomainen dialogi ottaa katsojan otteeseen heti alkuminuuteilla eikä päästä otteestaan kunnolla kuin vasta loppuratkaisun selvittyä, vaikka pientä suvantovaihetta koetaankin keskivaiheilla. Hitchcockin taidokkuus näkyy jälleen kerran mainiossa ohjauksessa, vaikka elokuva on kuvattu pääosin yhdessä huoneessa niin silti tunnelma läpi elokuvan pysyy tiiviinä. Näyttelijöiden suorituksissa ei ole pääosin mitään moitittavaa, erikoismaininnan annan Ray Millandille, mainio suoritus pääosassaan. Kaikenkaikkiaan Dial M on Hitchcock-klassikon asemansa ansainnut, joskin pidin samantyylisestä Ropesta hieman enemmän.

Täydellinen rikos rating 3,75

4

Vertigo - Punainen kyynel (1958)

Edelleen yksi suosikeistani Hitchcockin tuotannosta. Tähän on hienosti nivottu tarina palavasta rakkaudesta, murhajuonesta, pakkomielteistä ja mysteeristä. Hitchcock saa Kim Novakin kohtaukset tuntumaan unenomaisilta ja pidän etenkin niistä ensimmäisen puoliskon kohtauksista Novakin ja Stewartin hahmojen välillä, niissä vallitsee yksinkertaisesti niin vastustamaton tunnelma. Hitchcock saa päähahmojen välisen rakkauden tuntumaan kihelmöivältä ja erittäin vahvalta, tämä on minulle yksi Vertigon tärkeistä elementeistä. San Franciscon kauniit kadut sekä metsiköt ovat myös tärkeä osa Vertigon visuaalista puolta ja propsit lähtee myös Bernard Hermannin hyvästä soundtrackista.

Vertigo - Punainen kyynel rating 4,28

5

Takaikkuna (1954)

Nyt täytyy todeta että tämä ei vakuuttanut uusintakatselukierroksella niin vahvasti kuin Vertigo. Ehkä suurin syy tuohon pieneen arvosanan pudotukseen edelliseen katselukertaan verrattuna on melko hitaasti etenevä alkupuolisko. Jeff Jefferiesin ja Lisa Fremontin suhteen läpikäyminen ei jaksa täysillä kantaa elokuvaa alkupuolella mutta onneksi viimeinen tunti onkin sitten erittäin rautaista Hitchcockia. James Stewart tekee varmaa jälkeä pääosassaan mutta Grace Kelly ei kuitenkaan vakuuta. Hän on ilman muuta kaunis näky mutta itse roolisuoritus jää väistämättä liian kepeäksi.

Takaikkuna rating 4,23

6

Köysi (1948)

Upeasti rakennettu elokuva, tässä pätkässä käy jälleen kerran ilmi Hitchockin taidokkuus elokuvaohjaajana. 77 minuuttia ei todellakaan tunnu pitkästyttävältä, juoni kulkee hyvän dialogin avulla napakasti ja jännitys vain tiivistyy loppua kohden. Stewartin monologi lopussa on kuin viimeinen silaus tälle kaikelle. Ei uskoisi että leffa on yli 60 vuotta vanha, mainio trilleri.

Köysi rating 3,96

7

Nainen katoaa (1938)

Nainen katoaa rating 3,96

8

Vaarallinen romanssi rating 4,14

9

Frenzy (1972)

Hitchcockin ura eli kieltämättä pientä suvantovaihetta 60-luvun lopulla mutta 70-luvulle tultaessa Frenzy oli suhteellisen hyvä muistutus siitä että mestari ei ollut vielä valmis jäämään eläkkeelle. Hitch päätti luottaa tämän elokuvan kohdalla brittinäyttelijöihin ja mielestäni näyttelijävalinnat onnistuvat pääosin hyvin, tällä saralla valittamista siis ei ole. Myös Ron Goodwinin soundtrack toimii ja visuaalisesti Hitchcock tarjoilee ihan tyylikästä ja varmaa jälkeä. Juonen kannalta homma lähtee rauhallisesti liikkeelle mutta viimeistään loppupuoliskolla huomaa että kenen elokuvasta onkaan kyse, vaikkei Hitchin parhaiden päivien loistoon aivan päästäkään. Frenzyn tunnelma ei siis pysy aivan tiiviinä kun mukana on humoristisiakin kohtauksia (jotka paranevat kyllä loppua kohden) ja toisaalta tappokohtaukset toimivat kuitenkin hienosti. Kaikenkaikkiaan ihan toimiva ja tarpeeksi viihdyttävä leffa Hitchin uran viimeisiltä vuosilta.

Frenzy rating 3,78

10

Epäilyksen varjo (1943)

Eipä tämä nyt ihan täysillä uponnut, ihme sikäli sillä olihan tämä leffa Hitchcockin omia suosikkeja uraltaan. Verkkainen startti ei vielä lupaile paljoa mutta kyllä tunnelma paranee tämän jälkeen jonkin verran. Jäin silti odottamaan sitä viimeistä silausta. Joseph Cottenille propsit kovasta pääroolista.

Epäilyksen varjo rating 4,00

11

39 askelta (1935)

Samalla kun tulee lueskeltua Hitchcockin elämänkertaa läpi niin on mukava käydä näitä katsomatta jääneitä helmiä läpi. The 39 Steps ei ole yhtä laadukas tapaus kuin The Lady Vanishes jota pidän edelleen ohjaajan parhaimpana brittikauden leffana, mutta on tämä silti tänäkin päivänä ihan viihdyttävä jännäri ja Hitchin taidokkuus nousee tässäkin leffassa hyvin esille. Näyttelijät hoitavat hommansa hyvin ja tunnelman puolesta etenkin keskivaiheilla meno oli oikein sujuvaa, vaikkakin lopussa homma hieman lässähtikin.

39 askelta rating 3,58

12

Rebekka (1940)

Vihdoin tuli tämä(kin) Hitchcock-klassikko nähtyä ja olihan tämä pienoinen pettymys, ehkä vuodet ovat tehneet tepposet tämän leffan kohdalla. Plussaa tulee toki pääosin hienosta tunnelmasta ja muutamista visuaalisesti hienoista kohtauksista, esim. sumulla sävytetyt merikohtaukset. Elokuva sai minut otteeseensa vasta ensimmäisen puolituntisen jälkeen, eikä loppuratkaisu ollut siihen ladattujen odotusten arvoinen, tosin onhan tämä silti keskivertoa parempi elokuva.

Rebekka rating 4,04

13

Muukalaisia junassa (1951)

Ehkä ei olisi pitänyt kahtoa Ropea ennen tätä, jotenkin tuntui että pidin Ropesta enemmän kuin tästä. Mutta onhan Strangers on a Trainkin mainio leffa, ja etenkin pian leffan jälkeen kuolleen Robert Walkerin hieno roolisuoritus nosti leffan tasoa.

Muukalaisia junassa rating 4,12

14

Mies joka tiesi liikaa rating 3,67

15

Salainen asiamies rating 2,91

16

Mies joka tiesi liikaa rating 3,14

17

Notorious - kohtalon avain (1946)

Vihdoin tuli tämäkin klassikko tsekattua. Alku lähtee hieman hitaasti käyntiin mutta kun päästään kunnolla Hitchcockin tunnelmaan niin paluuta takaisin ei ole. Ingrid Bergman nousee tässä leffassa parhaiten esiin ja näyttelee upeasti paljon sisäänsä kätkevää naishahmoa. Notorious ei ehkä aivan pärjää kaksi vuotta myöhemmin julkaistulle Ropelle, mutta on tämäkin sitä klassista ja taidokasta Hitchcockia.

Notorious - kohtalon avain rating 3,72

18

Pelastusvene (1944)

Tuli vasta nyt katsottua tämä pienemmälle huomiolle jäänyt Hitchcock-helmi. Oikeastaan Lifeboatin ainoa heikkous on pieni sotapropaganda joka on aistittavissa pariin otteeseen. Muutenhan tämä leffa pitää otteessaan ensisekunneista asti ja Hitchcock onnistuu jälleen kerran luomaan tiiviin tunnelman, tuntuu kuin itsekin olisi samassa pelastusveneessä päähenkilöiden kanssa. Näyttelijöiden suorituksissa ei ole mitään valittamista, ja visuaalisestikin tämä näyttää taidokkaasti kuvatulta elokuvalta. Ihan hieno taidonnäyte mestariohjaajalta siis.

Pelastusvene rating 3,34