Peligenre joka ei vaan iske?

Foorumin päävalikkoonPelittääkö? › Peligenre joka ei vaan iske?

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

03.03.18 klo 11:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Pelimaku on sellainen asia, että siihen vaikuttaa monikin asia.

Kuten minkälaisten pelien kanssa olet varttunut, mitä haluat peleiltä, minkälaisista asioista ja ominaisuuksista tykkäät peleissä... jne. Onkin selvää, että kaikki pelit eivät ole kaikille. Itselläni on erityisesti yksi genre jota vihaan todella koko sydämestäni.

1. First person shooter (FPS)

En tiedä mitään tylsempää kuin net multiplayer sotapelit tai auta armias vanhat fps putkiräiskinnät.

Vanhat fps putkiräiskinnät ovat sellaista aivotonta ampumista ja tyhjiä itseään toistavien objektiivien toteuttamista. Näissä peleissä ei ole tarinaa, omaa vapautta, ei minkäänlaista hauskuutta, ammu, puukota, räjäytä, toista, toista, toista, ammu, puukota, räjäytä, paskoja unohdettavia jäykkiä one-linereita. Tälläisiä pelejä ovat Quaket, Duke Nukemit, Doomit, Halot, Half Lifet, Call Of Dutyt, Battlefieldit, Medal of honorit, ja ennenkaikkea yksi maailman paskimmista peleistä Shadow Warrior (PC). Minä kertakaikkiaan vihaan ja karsastan tämän luokan pelejä, hyi vittu.

FPS genre on leviävä syöpä, joka aivopesee pelaajat pelaamaan ja heittämään rahansa tälläisiin paskoihin, tappaen kaiken monipuolisuuden pelirintamalta ja houkuttelemalla pelistudiot tälle linjalle. Ei muutakuin kirjoittamaan saatanan kanssa sopimus.

Joku
Käyttäjä
1174 viestiä

03.03.18 klo 12:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itellä kans tökkäsee vähän FPS-pelit nykyään. Sen lisäks, ettei kyseinen genre enää jaksa kiinnostaa, tuntuu että saan päänsäryn ja huonon olon siitä heilumisesta. Liekö jotain motion-sicknessin poikasta sitten? Parhaat muistot fps-peleihin liittyy ylä-asteen atk tuntien matseihin kun pelattiin Soldier Of Fortune 2:n demoa multiplayerina. Luokka vastaan luokka, eli pelaajia oli runsaasti. Se oli kyllä hauskaa. Toinen itelle sydäntä lähellä oleva räiskintäpeli on tokan pleikkarin 007: Nightfire. Sitä tuli kaverien kanssa multitapilla hakattua ihan tuhottomasti joskus kun kyseinen peli oli uus. Sittemmin nää tän genren pelit on jääny. Toki jotain satunnaisia positiivisia ylläreitäkin mukaan mahtuu kuten kaksinpelinä loistavat Left 4 Dead pelit ja samankaltainen Dead Island.

John117
Käyttäjä
127 viestiä

03.03.18 klo 12:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Täytyypä hypätä samaan kelkkaan nykyisten FPS pelien kannalta. Nämä ovat suunniteltu lähes täysin moninpelin ympärille tänä päivänä ja luonne puuttuu samalla. Tosin ainut fps, jota olen enemmän elämäni aikana pelannut on Halot 1-3. Sanotaanko näin että parasta tarinavetoista räiskintää itselle. Doomia tietenkin myös. Toinen genre johon en saa millään otetta, on urheilupelit. Änäriä tullut joskus hakattua opiskelukaverin kanssa pleikkarilta, mutta en vaan tiedä. Ei iske. Mielummin harrastan urheilua reaalimaailmassa, jota tuleekin tehtyä.

Eipä muuta tule oikeastaan mieleen. Yleensä pelit kuin pelit menevät :D

Brutus
Käyttäjä
989 viestiä

03.03.18 klo 12:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

FPS oli viimeksi kiinnostavaa jonkun Doomin, Duke Nukem 3D:n, Deus Exin, System Shockin ja Ultima Underworldin aikaan. Myöhemmin tuli Bioshock ja vei mukanaan, mutta suurin osa tuosta genrestä on nykyään tosiaan pelkkää aivotonta räiskimistä, kaikki täysin samanlaisia.

Yksi henkilökohtainen inhokki on nykyajan rytmipelit. Joskus ysärillä musiikkipelit oli vielä tosi uusi juttu ja markkinoilla oli paljon hauskoja ja persoonallisia genren tuotoksia alkaen vaikka Parappa the Rapperista ja Bust a Groovesta, mutta nykyään tuokin genre on muuttunut itseään toistavaksi Guitar Hero -mössöksi. Oikea kitara on kuningas, muovilelut kuuluu kakaroille.

Omasta mielestä nuo pellekitarapelit on äärimmäisen epäintuitiivisia ja kömpelöitä verrattuna oikeaan asiaan. Kannattaa heittää ne lelut menemään ja ostaa vaikka kirpparilta ihan oikea kapistus halvalla. Satasella tekee itsekin jos on välineet.

Yksi omista suosikkirytmipeleistä joskus ysärillä oli sellainen helmi kuin Vib Ribbon [www.youtube.com]. Siinä ideana oli, että pelilevy ainoastaan käynnistää sen ohjelman ja siihen sai sitten panna omia cd-levyjä soimaan ja peli generoi sen kappaleiden rytmin ja melodioiden perusteella sattumanvaraisia kenttiä. Nopeampi ja aggressiivisempi hevi tuottaa vaikeampaa settiä ja mainstream-poppi helpompia. Älyttömän persoonallinen peli.

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

03.03.18 klo 16:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Väite, jonka mukaan vanhat FPS:t olisivat järjetöntä putkiräiskintää, on vähintäänkin kummallinen. Doom, Duke Nukem, Quake ja Shadow Warrior koostuvat kaikki valtavista, monimutkaisista kentistä, joissa pelaaja saa vapaasti liikkua ja jotka voi läpäistä monella eri tapaa. Erityisesti Duke Nukem kannustaa voimakkaasti myös tutkimaan kenttiä ja löytämään salakäytäviä, koska ilman niitä ammukset ja henget loppuvat varmasti. Kaksi ensimmäistä Quakea taas ovat kenttäsuunnittelun taidonnäytteitä ja hyödyntävät kolmiulotteisuuttaan erinomaisen taitavasti. Ne ovat myös oivallisia speedrunien kohteita.

Putkiräiskinnät tulivat vasta vähän myöhemmin Half-Life ykkösen myötä. Sekin on tosin aika kova peli omalla tavallaan, ja aikanaan tuntui hyvin tuoreelta. Mainittujen pelien jatko-osista voikin sitten olla montaa mieltä.

Vib Ribbonin muistan lapsuudestani hyvin, ja hankin sen ihan omaksi muutama vuosi sitten. Maksoi sivumennen sanottuna mansikoita, eipä mennyt opintolaina hukkaan. Pelissä on todella hauska idea, mutta se on kestänyt ehkä hieman huonosti aikaa. Vib Ribbonia rajoitti tosi paljon se, että pelin piti mahtua kokonaisuudessaan Pleikkarin muistiin. Yksinkertainen graafinen ilme oli kyllä toimiva, mutta kentät olivat aika yksipuolisia. Vähän järeämmällä laitteistolla musiikin perusteella voisi varmaan generoida monimutkaisiakin tasohyppelykenttiä.

Itse en voi sietää roolipelielementtejä. Toki on pelejä, joihin se sopii, kuten rogueliket, koska niissä joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan riittämättömien resurssien ja taitojen sekä uuden löytämisen välillä, ja kuolema on lopullinen. "Tavanomaisissa" roolipeleissä hahmonkehitys tarkoittaa kuitenkin vain loputonta jyystöä, jossa pikku hiljaa hivutetaan taitoarvoja ylöspäin ja toivotaan samalla, että monsterit pudottaisivat jotain, mistä on moninpelissä hyötyä. Vielä rasittavampaa on, jos näitä jyystöelementtejä ja avattavia hyödykkeitä tungetaan muihin peleihin. Se on hyvin keinotekoisen tapa pidentää pelin käyttöikää.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että pelaaja saa itse rakentaa hahmonsa. Tällöin kaikkien vaihtoehtojen tulisi kuitenkin olla heti kättelyssä saatavilla ja pelaaja voisi tietyn pistetilin puitteissa muodostaa millaisen hahmon haluaa. Jos WoW alkaa oikeasti vasta maksimitasolla, niin miksei hahmo sitten heti saa kaikkia luokkansa kykyjä? Jos levelien jyystäminen toimii tutoriaalina, niin miksei kokenut pelaaja voi skipata sitä?

Ylipäätään menestyksen tulisi olla pelaajan – ei hahmon – osaamisesta kiinni. Valitettavasti kehitys tuntuu olevan jatkuvasti päinvastaiseen suuntaan, varmaan koska se koukuttaa pelaajat niin hyvin ja kannustaa ostamaan lisäsälppää. Viime vuosinahan roolipelielementtejä on ilmestynyt myös perinteiseen sinkohippaan – jopa Quake 5 hyppäsi mukaan!

John117
Käyttäjä
127 viestiä

05.03.18 klo 23:45 - linkitä tähän kommenttiin: #

pirpana kirjoitti:

Vanhat fps putkiräiskinnät ovat sellaista aivotonta ampumista ja tyhjiä itseään toistavien objektiivien toteuttamista. Näissä peleissä ei ole tarinaa, omaa vapautta, ei minkäänlaista hauskuutta, ammu, puukota, räjäytä, toista, toista, toista, ammu, puukota, räjäytä, paskoja unohdettavia jäykkiä one-linereita. Tälläisiä pelejä ovat Quaket, Duke Nukemit, Doomit, Halot, Half Lifet, Call Of Dutyt, Battlefieldit, Medal of honorit, ja ennenkaikkea yksi maailman paskimmista peleistä Shadow Warrior (PC). Minä kertakaikkiaan vihaan ja karsastan tämän luokan pelejä, hyi vittu.

FPS genre on leviävä syöpä, joka aivopesee pelaajat pelaamaan ja heittämään rahansa tälläisiin paskoihin, tappaen kaiken monipuolisuuden pelirintamalta ja houkuttelemalla pelistudiot tälle linjalle. Ei muutakuin kirjoittamaan saatanan kanssa sopimus.


Oma eka kommentti ketjuun koski siis modernia FPS-suuntausta.

Selvennyksen vuoksi on pakko tietää kuinka montaa peliä pirpana on näistä pelannut, sillä aika rohkeita väitteitä esim. Doomin putkimaisuudesta tai Halon alkuperäistrilogian tarinan puuttumisesta :)

Nosfecoff
Käyttäjä
752 viestiä

06.03.18 klo 00:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä selvennyksenä John117:n pointtiin yksi sattumalta valitsemani kartta alkuperäis-Doomin kakkosepisodista.

Kolmannessa episodissa sekä jatko-osissa on luvassa vieläkin haastavammin navigoitavia karttoja.

Toisin sanoen, Doom ei ole "putkiräiskintä". Kuten ei myöskään Quake, Duke 3D, ne Halot joita olen itse pelannut, sekä Shadow Warrior, jonka alkuperäispostaaja nosti esille "erityisen paskana" vain provosoidakseen minua (sanoin sitä toisessa topikissa kaikkien aikojen parhaaksi peliksi). Battlefieldeistä en itse pidä, mutta valtavat, avoimet moninpelikartat eivät vastaa käsitystäni putkista. Medal of Honor -sarjasta nostettakoon esille vuoden 2007 Airbourne-peli, joka uudisti sarjan muuttamalla yksinpelikentät avoimiksi ja tehtävät vapaassa järjestyksessä suoritettaviksi.

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

06.03.18 klo 09:03 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nosfecoff kirjoitti:

Onhan tuo nyt ihan selvä putki. Syöpää, hitaasti mutta tappavasti leviävää syöpää.

Joku
Käyttäjä
1174 viestiä

06.03.18 klo 10:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Urheilupelit ei oikein kans toimi omalla kohtaa. NHL-pelejä on toki tullu pelattua kavereiden kanssa pennusta asti ja edelleen tulee usein otettua muutamat erät kun joku sattuu poikkeemaan. Jotain nyrkkeilypeliä koitin joskus pelata, se osottautu hyvin äkkiä tylsäks. Moottoriurheilu tietysti menee jossainmäärin, Gran turismoa, Forzaa jne jne on tullu pelailtua paljonkin. Autopeleistäkin kuitenkin kaikista älyvapain on jääny parhaana mieleen, eli kotimainen Flat Out. Siinä oli aikaisekseen peliks todella nätit grafiikat, hienoja ratoja, kaksinpelimahdollisuus, omituisia minipelejä (kuten korkeushyppyä ja pituushyppyä autolla niin, että kuski singotaan tuulilasista läpi) ja tietysti helvetin kova soundtrack. Lisäks autot menee todellakin muusiks kun kyseessä on romurallipeli. Tuo moninpaikoin mieleen ekalta pleikkarilta sellasen pelisarjan kun Destruction Derby. Tuli tossa just varmaan puolisen vuotta sitten kaivettua Flat Out uudestaan laatikosta ja vedettyä se 100% läpi. Maistui edelleen.

Edit: Niin ja joo. Eipä Doomin kentistä kyllä putkimaisia saa putkitongeilla vääntämälläkään.

John117
Käyttäjä
127 viestiä

06.03.18 klo 16:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nosfecoff kirjoitti:

Tässä selvennyksenä John117:n pointtiin yksi sattumalta valitsemani kartta alkuperäis-Doomin kakkosepisodista.

Kolmannessa episodissa sekä jatko-osissa on luvassa vieläkin haastavammin navigoitavia karttoja.

Toisin sanoen, Doom ei ole "putkiräiskintä". Kuten ei myöskään Quake, Duke 3D, ne Halot joita olen itse pelannut, sekä Shadow Warrior, jonka alkuperäispostaaja nosti esille "erityisen paskana" vain provosoidakseen minua (sanoin sitä toisessa topikissa kaikkien aikojen parhaaksi peliksi). Battlefieldeistä en itse pidä, mutta valtavat, avoimet moninpelikartat eivät vastaa käsitystäni putkista. Medal of Honor -sarjasta nostettakoon esille vuoden 2007 Airbourne-peli, joka uudisti sarjan muuttamalla yksinpelikentät avoimiksi ja tehtävät vapaassa järjestyksessä suoritettaviksi.

Itse muistan Doomin olevan jopa labyrinttimäinen kokemus nassikkana.

Varsinkin Halo:Combat Evolvedissa(2001), kenttäsuunnittelu on hyvin avointa ja laajamittaista. Periaatteessa voit itse valita etenemistavan tietyillä rajoituksilla ja eri mahdollisuuksia kentän läpäisyyn on aivan riittävästi. Kakkosessa homma muuttuu hieman lineaarisemmaksi ja kolmonen on pelattavuudeltaan paras, joskin kenttäsuunnittelussa ehkäpä sarjan heikoin lenkki. Putkijuoksusta ei ole kuitenkaan kyse minkään pelin kohdalla.

Keskustelut