Sinun kaikkien aikojen suosikkipelisi

Foorumin päävalikkoonPelittääkö? › Sinun kaikkien aikojen suosikkipelisi

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

10.12.17 klo 17:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Omalla kohdallani se on GTA SAN ANDREAS (PS2).

Pelin giganttinen avoin maailma on niin monipuolinen ja rikas. Olo on niin vapaa ja virittynyt kun pääset vapaasti kulkemaan ja tekemään mitä haluat.

Pidän pelin ylilyödystä tarinasta. Tähän peliin on moni julkkis päässyt mukaan luomaan tunnelmaa. Samuel Jackson antaa mahtavan persoonan pelin antogonistille OFFICER TENPENNY:lle. Tenpenny on kyllä yksi pelimaailman parhaista villaneista.

En kauheasti löydä sanoja näin mahtavalle pelille, mutta komppaan kaikkia tätä peliä ylistäviä argumentteja.

Kasvoin PS2:sen parissa ja täytyy sanoa, että mielestäni PS2 on paras konsoli mitä on ollut ja mitä tulee olemaan.

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

10.12.17 klo 17:38 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itse en ole pelannut kauheasti San Andreasta. Mieleen on jäänyt vain alkupuolen gangsta-meininki, jolle en kasarihenkisen Vice Cityn jälkeen lämmennyt. Lapsena se oli varmaan aidoimman oloinen peli maailmassa. Hemmetti, siinä sai kuunnella radiosta syntikkapoppia ja ajella keltaisella autolla palmujen reunustamalla bulevardilla bikinimimmejä katsellen. Ihan kuin leffoissa!

Nykyään en kauheasti perusta GTA-sarjan peleistä. Tai en oikein osaa sanoa, kun en ole niitä varmaan kymmeneen vuoteen pelannut uusinta eli vitososaa lukuunottamatta. Siitä en pitänyt. Olihan se hienon näköinen, mutta myös itseään toistava. Maailma oli iso joo, mutta se tarkoittaa vaan sitä, että pelaajan pitää koko ajan olla ajamassa paikasta toiseen. Kaikki tehtävät menivät yhteen kolmesta kategoriasta. Joskus piti tappaa joku, mutta GTA:n moottorilla ei saa kovin hyvää räiskintää aikaiseksi. Välillä piti ajaa johonkin tai kilpaa jonkun kanssa, mutta se ei itsessään ole kovin kiinnostavaa. Sitten on vielä "tarinallisia" tehtäviä, jotka ovat käytännössä pitkiä välivideoita, joissa pelaajan pitää välillä liikuttaa hahmoa tai kääntää jotain hemmetin nostokurkea.

Kaikista maailman peleistä olen pelannut eniten suurta taideteosta nimeltä Darkest Hour: A Hearts of Iron Game. Olin itse tekemässä mainittua peliä (melko pienimuotoisessa roolissa tosin), joten ei siitä enempää.

Ikisuosikkini on kuitenkin alkuperäinen Quake, ja ensimmäinen Doom tulee hyvänä kakkosena. Niistä on varmaan jo sanottu kaikki tarpeellinen. Tykkään myös vuoropohjaisista strategiapeleistä, varsinkin ysäriklassikoista ja niiden jatko-osista, kuten Combat Mission ja Settlers II. Tällä hetkellä pelaan Panzer Corpsia eli Panzer Generalin uusioversiota, ja onhan se tosi kova.

Konsoleista suosikkini on PS1. Sille ostelen välillä kirpparilta ja netistä pelejä joita lapsena olisin halunnut kokeilla. Harvoin ne kylläkään ovat niin hienoja kuin miltä silloin vaikuttivat. Muita konsoleita ei ole tullut kokeiltua kuin korkeintaan kavereilla. Herrakansaa siis.

abneri
Käyttäjä
319 viestiä

10.12.17 klo 18:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

En juurikaan ole enää vuosikausiin konsoli-tai muitakaan pelejä pelannut mutta silloin aikanaan yksi viihdyttävimmistä oli Abe`s Oddysee.

https://www.youtube.com/watch?v=249vWCD2neQ

Herkullisen kiero huumori ja mukavan monipuoliset,sopivan vaikeat tasot tekivät tästä todella kiehtovan pelin.

Ja autohullulle ekat Gran Turismot tietysti oli kova juttu!

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

10.12.17 klo 18:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Heh! Abe's Oddysee oli toinen peli jonka sain Pleikkarille. Ensimmäinen oli kehnohko Tähtien sota -lisenssipeli The Phantom Menace. Tosin virallinen Playstation-lehti antoi sille 9/10 pistettä, mikä kyllä herätti jo aikanaan laajalti kummastusta. Ehkä raha oli vaihtanut omistajaa kulissien takana, mutta toisaalta pelissä oli hyvätkin puolensa, kuten komeat ja isot ympäristöt. Samalta firmalta Big Ape Productionsilta tuli myöhemmin myös The Simpsons Wrestling, joka olikin sitten jo ihan rehellisesti yksi kaikkien aikojen huonoimmista peleistä.

Laadun tae, tosiaan.

Abe's Oddyseen kanssa sain samoista alennusmyynneistä myös Street Fighter EX plus α:n. Vaikka Abe's Oddyseetä on tullut pelattua huomattavasti vähemmän, niin näin jälkeenpäin ajateltuna se taisi olla heittämällä parempi peli. Tykkäsin Aben seikkailuissa siitä, miten ne uudistivat tasohyppelygenreä. Kyseessähän oli oikeastaan pulmapeli, jossa piti aina tarkkaan miettiä, mitä tekee ja missä järjestyksessä. Jos mokasi, räjähti kappaleiksi. Peli oli myös aivan järkyttävän hyvän näköinen, edelleenkin ihmetyttää, miten saivat senaikaisella raudalla niin komeaa jälkeä aikaiseksi. Olisiko resoluutiokin ollut Pleikkarille poikkeukselliset 640 x 400.

Nosfecoff
Käyttäjä
752 viestiä

10.12.17 klo 23:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali kirjoitti:

The Simpsons Wrestling, joka olikin sitten jo ihan rehellisesti yksi kaikkien aikojen huonoimmista peleistä


Tuttu tekele. Tavoittaa Simpsons -tunnelman onnistuneesti grafiikoillaan ja äänillään, mutta ongelmaksi koituu se, että sitä ei pysty pelata. Vähän myöhempi simpsonipeli, Road Rage sen sijaan on pirun hauska Crazy Taxi -klooni, joka sai kunnian olla ensimmäinen koskaan omistamani PS kakkosen peli. Löytyy edelleen. Vähän myöhemmin tehtiin vielä Simpsons Skateboarding, joka painin tavoin oli lähdemateriaalilleen uskollinen ja täten viihdyttävä, mutta valitettavasti sinipohjainen PS2-levyni lakkasi toimimasta vuosikausia sitten. Ylivoimaisesti paras sen sukupolven simpsonipeli on 2003-vuoden Hit & Run, jossa pääsee rellestämään varsin kookkaissa ja ällistyttävän yksityiskohtaisissa kentissä joko vapaasti tai tehtäviä tehden.

Mutta sitten itse aiheeseen. Olen listaillut GameFAQs -sivustolle kaikki (kokoversio)pelit, mitä muistan koskaan pelanneeni tai omistaneeni. Joitakin saattaa vielä puuttua, mutta tällä hetkellä tilastot ovat: Omistuksessa 399, pelattuna jonkin verran enemmän. Lisäksi n. 57 on ollut ennen omistuksessa, muttei enää. Eli siis rikotut, vaihdetut ja poistetut.
Pistetytyksiä olen antanut vähän alle 350. Ja koska topikin aihe on suosikit, niin tässä ovat meikäläisen suosikit.

Viisi tähteä viidestä on saanut vain kymmenkunta peliä. Ne ovat:

PC: alkuperäinen Doom (eli kolme ensimmäistä episodia. Myöhemmin lisätty neljäs on paska.), Max Payne ykkönen, Shadow Warrior (1997). Näistä olen puhunut niin paljon ennenkin, etten aio sitä nyt tehdä.

PS1: Tony Hawk's Pro Skater 2, konsolinsa paras peli.

PS2: Tony Hawk's Pro Skater 3, konsolinsa paras peli. Lisäksi Tekken Tag Tournament, Tekken 5, sekä Ratchet & Clank 2.

Xbox 360: L.A. Noire sekä Soulcalibur ykkönen, joka oli alunperin Sega Dreamcastin juttu, mutta sitä versiota en ole koskaan päässyt kokeilemaan.

Neljä ja puoli tähteä olen antanut peräti kolmellekymmenelle geimille, mutta ei niistä nyt sitten sen enempää. Jos sinulla on suurta kiinnostusta tutkia pisteytyksiäni ja kokoelmaani, voit tehdä sen klikkaamalla seuraavaa linkkiä. https://www.gamefaqs.com/community/Gilliator/games

Brutus
Käyttäjä
989 viestiä

10.12.17 klo 23:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Oma ikuinen suosikkipeli on sellainen vanha ysärillä julkaista seikkailupeli kuin I Have No Mouth And I Must Scream, joka pohjautuu Harlan Ellisonin samannimiseen novelliin jostain 60-luvulta. Ideana tässä on, että kylmän sodan aikainen supertietokone kehitti oman tietoisuuden ja tuhosi ihmiskunnan viittä viimeistä selviytyjää lukuun ottamatta. Tekoäly on muovannut viimeiset ihmiset kuolemattomiksi ja pitää näitä ikuisesti vangittuina näiden heikkouksien ja pelkojen pohjalta rakennetuissa virtuaalisissa painajaisissa. Pelaajan tehtävä on pelata painajaiset läpi ja peitota tekoäly tai tuhoutua lopussa itse. Matrix lienee saanut tämän perusideasta ihan vähän vaikutteita.

Tässä pelissä on hands down paras käsikirjoitus koskaan. Sen onkin käsikirjoittanut Harlan Ellison itse, mies myös antoi äänensä pahalle tekoälylle.

I Have No Mouthissa on yhteensä viisi lyhyttä tarinaa ja kehyskertomus, jonka lopussa pelaaja pääsee hyödyntämään aiempia tietoja. Temaattisessa mielessä pelin tarinassa on kysymys heikkouksien sekä pelkojen voittamisesta ja anteeksiannosta, mutta myös klassisesta ihmisen ja koneen kaksintaistelusta. Ainut synti, jota pelissä ei voi saada anteeksi on rikos ihmisyyttä vastaan. Yksi pelin hahmoista onkin natsitiedemies.

Teknisessä mielessä tämä on aika buginen, mutta omalla tavallaan sekin sopii muuhun kokonaisuuteen. Tässä kuitenkin pelataan kieroa tekoälyä vastaan, joten pelin tekninen sabotointi ja petkuttaminen kuuluu periaatteessa asiaan.

Muutamia otteita itse pelin tapahtumista:

Yhdessä kohtaa pelaaja ohjaa pelkurin hahmoa, jonka tarina sijoittuu klassiseen lepakkolinnaan. Pelaajan tehtävä on etsiä mystistä taikapeiliä, joka näyttää peilaajansa todellisen sielun. Hitler tappoi itsensä siihen katsottuaan ja Josef Mengele menetti järkensä.

Tarinassa keskeisiä hahmoja ovat paholainen ja enkeli, joista toisella on peili hallussaan. Koska turhamaisuus on kuolemansynti, on peili luonnollisesti paholaisella. Paholainen on kuitenkin piilottanut sen ja ainut vihje on, että se on paikassa, johon enkelit eivät koskaan ilkeä katsoa. Paikka on tietysti Danten Jumalainen näytelmä, joka löytyy lepakkolinnan kirjahyllystä.

Toisessa tarinassa pelataan hahmolla, jolla sydämen sijasta on rinnassa vain ammottava reikä. Pelaajalle kerrotaan hahmon olleen itsetuhoinen ja tarina on täynnä esineitä joilla pelaaja pystyy tappamaan itsensä jolloin tarina alkaa vain alusta. Yhdessä kohtaa hahmon sydän pitää antaa puhuvalle kojootille, joka neuvoo pelaajaa vetämään huoltoaseman vessan kolmesti, jolloin avautuu ovi lihavarastoon, jossa hahmon anoppi roikkuu lihakoukusta.

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

11.12.17 klo 13:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tarkemmin ajateltuna minulla oli itse asiassa myös Pleikkari kakkonen, jonka sain lapsena vanhemmilta joululahjaksi. Tosin yhtään peliä en silloin saanut, eikä kotipaikkakunnalta saanut ostettua pelejä mistään. Ei nyt sillä, että olisi ollut niihin rahaakaan. Myöhemmin sain pari kolme peliä, mutta ne taisivat olla aika kehnoja. WWE SmackDown! Shut Your Mouth oli suosikkini, mutta pikkuserkkuni rikkoi levyn suutuspäissään, joten siitäkään ei ollut pitkäksi aikaa iloa. Taisi olla enemmän elokuvien katseluun tarkoitettu se laite, ja siihen sitä käytinkin kunnes muutin omilleni.

Pleikkari ykkösen sain muistaakseni jouluna 1999, mutta kavereiden luona se oli jo tullut hyvin tutuksi. Laitteen käynnistyessä näkyneet Sonyn ja Playstationin logot tunnusäänineen ovat jääneet vahvasti mieleen. Niissä oli jotain maagista. Kyseessä lienee täysin nostalgiaan perustuva ilmiö, mutta jotenkin ne käynnistymiskuvat ja -äänet saavat edelleen oikeaan tunnelmaan. Ehkä senkään vuoksi en välitä kauheasti muista konsoleista.

Tosin Pleikkari kakkoselle olen sittemmin ostanut Dead or Alive 2:n, joka on mielestäni kaikkien aikojen paras tappelupeli. Sarjan ensimmäinen peli (PS1:lle) oli vielä hieman kömpelö ja harjoitustyön oloinen, mutta kakkososassa kaikki loksahti kohdalleen. Grafiikat ovat edelleen kilpailukykyiset ja tappelusysteemi torjuntoineen monipuolinen mutta intuitiivinen. Yleensäkin arvostan tappelupelejä, jotka eivät perustu monimutkaisten näpytyssarjojen ulkoaopetteluun.

Dekkari
Käyttäjä
256 viestiä

31.01.19 klo 04:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

6-9 vuotiaana varmaan kaikki pelit oli jollain tavalla suosikkeja. Kotona ei mitään konsoleita/koneita ollut millä olisi voinut pelata, niin kun tuttavien luona/naapureilla joka pelasi, niin sitä sitten katsottiin ja oltiin haltioissa. Rakennettiin veljen kanssa lapsina pahvista playstation ja leikkittiin että pelattiin. Ihan oikeasti. Jos joku tilt-tv sattui tv:stä tulemaan, niin sitä katsoin sellaisessa haltioituneessa tilassa.

10-15 vuotiaana räiskimispelit, GTA, postal 2, oli kovia juttuja ja pelillä ei ollut oikestaan mitään muuta väliä kuin se, että jotain toimintaa/räiskintää olisi.

Nykypäivänä pelaan pelejä hyvin vähän. Joskus tuttujen luona pelataan. Selviytymiskauhu on nykyään sellainen mistä pidän. Jos siihen liittyy jonkilaista ongelmanratkontaa taistelun sijaan, niin se on parempi.

Olen huomannut että räiskintäpelejä vaikka GTA-tyylisiä ei oikein jaksa enään pelata. Jos se on siis sellaista ajetaan autolla, ammuttaan, ajetaan vähän lisää autolla ja ammutaan vähän lisää. Postal 2 olen itseasiassa pelannut ihan viime vuosiin saakka. Pelissä jotenkin se mustahuumori ja vapaa pelimaailma (voi mennä miltein kaikkiin rakennuksiin sisälle ja löytää salakäytäviä, ruokkia koiraa, pukeutua poliisiksi, virtsata). Peli lytättiin ilmestyessä, mutta myöhemmin saanut kulttimaineen ja saanut päivityksiä kymmennen vuotta ilmestymisen (2003) jälkeen.

barros
Käyttäjä
1356 viestiä

01.02.19 klo 03:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Pienestä asti ihan peruskauralla on eletty 8-bittisellä Megaman 5, PC:llä Diablon ja Heroes of Might and Magic, pleikkarilla Crash Team Racing ja vähän myöhemmin Kingdom Hearts kaltaisilla teoksilla. Dragon Age ja Fallout New Vegas jääneet parhaiten mieleen Red Dead Redemptionin ohella tämän vuosikymmenen peleistä.

(Btw. GTA: Vice Cityssä on huippupelin lisäksi ja leffaviittausten ohella hieno musiikkiraita.)

Keskustelut