Minkä pelin pääsit viimeksi läpi?

Foorumin päävalikkoonPelittääkö? › Minkä pelin pääsit viimeksi läpi?

päänsärkijä
Käyttäjä
7 viestiä

18.09.10 klo 20:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Taisi olla Amanita Designin peli Machinarium. Lyhyehkö peli, mutta oli siinä ihan tarpeeksi ongelmia purtavaksi. Kaunis grafiikka ja musiikit erinomaisia. Pelissä oltiin tehty myös mainioita oivalluksia. Siihen ei myöskään helposti kyllästy vaan onpa tuo tullut mätettyä läpi toisenkin kerran.

impi80
Käyttäjä
7 viestiä

01.10.10 klo 14:45 - linkitä tähän kommenttiin: #

PS3:lla GTAIV

Maximus
Käyttäjä
1316 viestiä

01.10.10 klo 16:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

impi80 kirjoitti:

PS3:lla GTAIV

Olet ilmeisesti uusi käyttä joten sanon näin aluksi vain että tällä foorumilla on ollut tapana yleensä hieman kertoa lisää mm. perusteita tai muita mietteitä mitä on mieleen pulpahtanut. Kertoa voit esimerkiksi mitä pidit pelistä ja sitten vielä miksi pidit siitä, toki hieman laajemmassa mittakaavassa kuin yhdessä lauseessa, mutta edes yksi lause on parempi kuin ei mitään.

jampaa6
Käyttäjä
38 viestiä

01.10.10 klo 16:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

En edes muista. PS2:lla joskus tullut jotain pelailtua. Kyllästyn peleihin erittäin helposti. Taitaa olla nuo Metal Gear Solidit 1, 2 ja 3, jotka olen läpi asti jaksanut pelata. Muita ei tule mieleen.

Edit: Ai niin, meninhän muutama kuukausi sitten Need For Speed: Undercoverin läpi. Se olikin aika lyhyt peli...

Maximus
Käyttäjä
1316 viestiä

07.10.10 klo 23:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mafia II

Arvosana: 10/10
Konsoli: PS3

Aivan mahtavaa menoa alusta loppuun ja tämän varmasti jaksaisi hakata uudestaankin läpi. Etenkin nyt, kun on ruo Made Man - pack, joka sisältää hieman lisää pientä kivaskaa. Kokonaisuudessaan tarina oli mitä mielenkiintoisinta Mafia menoa ja verrattuna GTA:han tämä peli on jotenkin niin erilainen loppujen lopuksi, etten sitä menisi vertaamaan. Itseeni uppoo ehkä enemmän tämmöinen lineaarisempi tehtävien teko tyyli, eikä sellainen, että mennään kun mennään hakemaan uusi tehtävä, sillä silloin se pelaaminen jää usein siihen, että rötöstellään jossain ja pelin läpipeluu jää taka-alalle, mutta näin ei käynyt Mafia II:sen kanssa. Ensimmäistä osaa en ole pelaillut, joten siitä en voi mitään sanoa. Oli makeeta huomata muunmuassa kuinka autot kehittyivät pelin tarinan edeten vuosilla etiäpäin. Kauppojen ryöstelykin on mukavaa puuhastelua. Aseet ovat munakkaita, tulitaistelut silmiä hiveleviä. Ääninäyttely mukavan kuuloista, kun näyttelijät ovat eläytyneet tarinaan. Lopetus nyt oli melko raaka näin pelaajan sydämmelle, mutta mitä mafiosoilta voisikaan odottaa. Tulee vain hieman sellainen fiilis, että tämänkö takia tässä kaikki tehtiin. Ehkäpä hieman lyhyt, mutta tässä tapauksessa itse käyttäisin sanoja lyhyt, mutta ytimekäs! Tuli tuossa puolet pelattua jo läpi myös tuosta Mafia II:n lisäpackista, nimittäin Betrayal of Jimmy ja siinä vasta onkin sellainen peli, että jos jokin Actionleffa jää joskus päälle ja haluaa päästä mättäämään, niin tämä on oiva valinta. Pelihän sisältää lisää kaaraa, uusi naama, mutta tehtävät ovat kaikki sitä tapetaan, koska ollaan palkkamurhaajia. Tällekin lisäosalle ollaan käsittääkseni tehty jo lisäosa ja sekin on ladattavissa Playstation Networkista, mutta en ole sitä vielä koittanut. Mutta, mutta pidemmittä puheitta mahtava peli!

Army of Two: 40th Day

Arvosana: 9/10
Konsoli: Xbox 360

Veljen kanssa tuli pelattua läpi tämä mahtavan pelin jatko-osa Splitscreen Co-Opilla. Ehkä hieman liian lyhyt peli kyseessä, mutta edelleen paras Splitscreen Co-Op peli ja parhaimpia toimintaräiskintöjä mitä markkinoilta löytyy. Tätä jaksaa tahkoa vaikka kuinka pitkään ja edelleen on yhtä coolia tuunata omia aseitaan ja tehdä niistä entistä parempia, aivan kuten ensimmäisessä osassa on. Mikälki haluaa kaikennäköisiä keräilyhommeleita, kaikki aseet, jne. hommata niin peliä tulisi pelata monta kertaa läpi, eli uudelleen peluuarvoa löytyy. Vaikka tässä ei periaatteessa ole paljoa uudistusta ensimmäiseen, omaa tämäkin silti jotain uutta. Muunmuassa moraalivaihtoehdot, jossa päätetään vaikkapa tapetaanko joku vai ei ovat mukavia pikkulisiä, sillä tämän jälkeen tulee sarjakuvamainen animaatio, missä näkyy mihin tuo valinta johti tämän hahmon, jolle tehtii tai ei tehty jotain. Co-Opilla tämä peli on ehdottomasti vahvimmillaan, sillä kaverin tai meitsin tapauksessa veljen kanssa on kiva hieroa pikku pläänejä, miten yllätetään viholliset ja mistä ja silleen. Sitten joskus on taas mukava leikkiä Ramboa ja mäiskiä menemään Expendablesien tyyliin. Toisin sanoen tämä peli sisältää kunnon elokuvamaista toimintaa, mikäli sellaista etsiskelee. Aseetkin ovat munakkaita, eikä mitään nallipyssyjä. Kokonaisuudessaan aivan mahtava peli, joka ikävä kyllä loppuu aivan liian lyhyeen.

barros
Käyttäjä
1356 viestiä

08.10.10 klo 00:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Varmaan joku Kotor 1 vuosi takaperin pelailtu viimeksi finaaliin. Erittäin hyvin aikanaan mallinnettu Lucas yhtiön tuote elokuvista yms. alkuperäisestä lähdemateriaalista, johon on lisätty kauttaaltaan todella imuvoimainen juoni. Pelistä ei meinannut päästää joululomallakaan irti ja helposti aamutunneille paineli vain menemään valomiekoilla päin droideja ja suhteellisen sekalaista muukalaissakkia - Darth Malakin joukkiota vastaan. Mieluummin tätä vedin, kun kuorokilpalaulantaa mainittujen pyhien välissä; Ventrilo-ohjelmassa, kuten asiasta tietävät voivat päätelmiään tehdä. Sitkeys palkitaan mukavan muun puuhastelun ohella yksinpelikampanjassa. Star Wars maailma todellakin paisuu pelin myötä kaiken aikaa uudelle tasolle, kohtaus toisensa perään.

Vaikka peli on vanha kuin nälkävuosi, vuodelta 2003, niin myös muuta menoa löytyi vauhtiajoista ja baarin alueelta korttipelienkin muodossa. Synkkä tarina ja Jedi knight/sentinel/warrior kasvatuksessa pitää otteessaan ja varmistaa vasta loppuun mehukkaimmat juonenkäänteet petturuusten maustamina käänteinä. Pelin rajoitukset eri planeetoilla liikkumiseen ja kameran valikoivaan liikkuvuteen en viitsi täten tarttua sen pitemmälle, mutta voihan kanttuvei, kuinka hieno The Millennium Falcon onkaan. Silmiinpistävää arttia koko rahan edestä ja tehtävät planeetoilla eivät pistäneet kärsimään kuin huonojen valintojen kautta, joissa oli mahdollisuus kääntyä voiman pimeälle puolelle. Tämänkin voi ajatella positiivisena puolena pelkästään ja katsoa, mitä seuraavan kulman takana Old Rebuplic tarjoaa. Yksi täpötäysi tähti lisää tulisi sivuhahmoille, hahmonkehitys mekaniikalle ja niille lisäpeleille.

Hallinta imperiumin tasapainosta, pimeyden voimien lopullisen koiton peittämys ja odotettu Tähtien Sota liitteinen konflikti, josta pojoset: *****(*) kö?

lakku
Käyttäjä
51 viestiä

16.10.10 klo 04:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

No niin, tuli tuota uusinta Medal of Honoria tahkottua koko päivä. Pyydän anteeksi kirjoitusvirheitä. Perkeleen väsynyt kun tässä ollaan niin :)

Aloitin tietenkin pelaamalla single playerin läpi. Kampanjalla oli semmoinen perus sota-FPS pituus, elikkä 5 tuntia meni itselläni. Tietenkin, riippuu miten pelaa peliä mutta kun on itse tullut tahkottua noita FPS pelejä niin kyllä tätäkin jaksoi. Tarinassa pelataan neljälllä eri henkilöillä. Hahmojen nimiä nyt muista muuta kuin parit mutta Rabbit nimellä kutsuttu SEAL-sotilas, D lyhenteellä kutsuttu tier 1 operaattori, Apache helikopterin gunneri ja Adams joka on normaali ranger.

Tarinassa kaikki tehtävät liittyvät toisiinsa jotenkin ja jotkut tehtävät ovat myös hienosti tehtyjä kuten Apache tehtävän siirto D:n tier 1 tehtävään. Tunnelma pelissä on hieno ja samoin myös äänimaailma. Musiikki on laadukasta. Pelissä on kylläkin pienoisia vikoja kuten yksinpelissä käytetty Unreal engine (grafiisia pikku bugeja) ja tuntuu muutenkin että parit bugit ja glitchit ovat jääneet hiomatta. Itse jouduin onneksi vain kärsimään glitcheistä kaksi kertaa. Kyseessä on siis Danger Close nimisen yhtiön ensimmäinen tuotos (tietääkseni) joten annan tämän anteeksi.

Single playerille 3,5/5.

Nettipelin puolesta vastasi ruotsalainen DICE, joka on Bad Company 2 pelin kehittäjä. Nettipelin pelimoottorina toimii myös Bad Company 2 pelin moottori elikkä Frostbite. Jos Bad Companya 2 on pelannut, niin pelaaminen on tosi tuttua ja turvallista tällä moottorilla. Nyt sitten asiaan. Pelissä on kolme classia, assault, special ops ja sniper. Jokaisen classin maximi rankki on 15. Tuon tahkomisen aikana, saa lisää aseita ja muita kivoja juttuja aseisiinsa (lisää scopeja, silencer, extra magazines, +damage ammo etc.). Nettipeli on omasta mielestäni omaa luokkaansa, jos nyt sanon selkolla kielellä niin se on sekoitus Bad Company 2 ja Modern Warfare 2 peliä. Silti, peli ei tunnu yhtään kummankaan pelin kopiolta.

Aseiden recoilia ei ole sitten missään elikkä ne jotka odottavat realistista tai edes semi-realistista menoa, älä koske tähän. Itse tykkään tästä meiningistä koska juuri tämmöistä Quake 3 Arena tuntuista mättöä ei ole ollut pitkäääääään aikaan. Sen sijaan, jotkut FPS pelit ovat koittaneet saada aseitansa edes semi-realistisiksi. Elikkä, piristävä muutos FPS maailmassa. Kartat ovat sopivan kokoisia, ei liian isoja eikä pieniä (paitsi pelin yksi mappi mutta sen tarkoitus on olla pieni). Pelissä on 4 modea nimeltä sector control (pidetään alueita hallussa), combat mission (tarinallinen objektiivi moodi, pelin suola!), objective raid (bomb & defuse) ja sitten team assault (perus team deathmatchia).

Nettipeli on todellakin addiktoiva omalta osalta ja sitähän tuli tahkottua noin 4-5 tuntia putkeen. Arvosanaksi heitän kyllä 4/5 ! Sen verran hauskaa on ja taitaa viikonloppu mennä tätä pelatessa kun kipeenäkin tässä vielä ollaan :)

Pelin trailerit vielä kiinnostuneille.

Single player trailer
http://www.youtube.com/watch?v=UmNs2sb0pqE

Multiplayer trailer (combat mission mode)
http://www.youtube.com/watch?v=DT3wpTF-V80

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

31.10.10 klo 17:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viime kesänä kävin keskustelun pelottavista räiskinnöistä, itsehän kannatin vanhaa suosikkiani Quakea [www.leffatykki.com]. Esiin nousi kuitenkin Doom 3, jonka sitten hankin ja viimeisen kuukauden olen peliä tahkonnut pari iltaa viikossa.

Julmetun hyvä peli. Tunnelma on koko ajan katossa ja kauhu saatu hyvin aikaan. Peli on todellakin nimensä mukainen, ja komea seuraaja klassiselle ykkösosalle.

Jonkin verran on itsensä toistavuutta, esimerkiksi jossain vaiheessa peliä oppii aina varomaan kun on ollut pidemmän aikaa hiljaista ja painaa sitten jotain nappia tai poimii jonkin esineen. Myös armottoman käsikirjoitettu rakenne vähän syö peliä: ensimmäinen kerta paikassa X on täynnä jännitystä, toinen kerta lähinnä pitkäveteisyyttä ja naksuttelua. Toisaalta samoja kohtia ei montaa kertaa tullut pelattua uudestaan, vaikka pelasin peliä alusta lähtien toiseksi vaikeimmalla (Nightmarea ei ensikertalainen voinut valita). Ammuksista ei milloinkaan ollut pulaa ja peli tuntui muutenkin helponpuoleiselta. Autosavea en periaatteeni mukaan käyttänyt lainkaan.

Vähän liian simppeleitä olivat myös hirviöt. Tyypillisesti peli eteni siten että menin huoneeseen X, sinne ilmestyy hirviöitä, tapetaan hirviöt ja jatketaan seuraavaan huoneeseen. Kannattaa myös perääntyä ovesta, niin röllit tulevat jonossa kuin köyhän talon porsaat ja ne voi tappaa yksitellen. Ärsyttävää oli myös putkimaisuus, no, ainakaan ei jäänyt mitään mielenkiintosita näkemättä. Myös ne kohdat ärsyttivät, kun tajusi ettei mistään enää päässyt mihinkään, sitten pitää kävellä takaisin jotta esim. johonkin seinään tulee reikä kun örvelö rynnii siitä lävitse.

Mutta mutta. Tunnelma oli kokoajan katossa. Sydän takoo ja suu kuivuu. Jumalauta! Doom, nimenomaan. En ole varmaan missään pelissä pelännyt näin hillittömästi. Ja jessus minkä vihan sitä kehittääkään noita otuksia kohtaan. Tosi tyydyttää ampua ne seulaksi. Toisaalta välillä eli aivan psykologista kauhua, tajusin sen kun laskeuduin hissillä rauhassa ja toivoin hissimatkan kestävän oikein pitkään... Myös petojen äänet (ja muutkin äänet) ovat silkkaa timangia.

Ja juoni rakentuu oikein hyvin. Hitaasti tarina rakentuu eri palasista, ja esim. päiväkirjojen, muistiinpanojen ja sähköpostiviestien kautta rakentuva juoni (ja näin saatava hyödyllinen lisäinformaatio) on nerokasta. Ja miten mahtavaa onkaan kohdata ihmisiä. Tässä pelissä olin aidosti iloinen jokaisesta virtuaalieloonjääneestä. "Vihdoinkin joku jonka kanssa voi jutella!"

Oli kiva idea säilyttää Doom ykkösen otukset, vaikka lentävä liekinheitin-irtopää ja erityisesti raketteja olkapäistään ampuva luuranko eivät ehkä sopineetkaan vakavampaan ulkoasuun. Äijämeininkiäkin oli sopivasti, lopun urheiluruutuhevi kruunasi hienon pelin. Edes ärsyttävät ja superhelpot loppuvastukset eivät pilanneet teosta. Ja oikeastaan ne päälle muitta mutkitta käyvät vihulaiset vähän kuuluvat tällaiseen peliin - kasvattaahan sellainen epäinhimillinen omasta hengestä piittaamattomuuskin kauhua...

Puolenvälin muusta pelistä poikkeava infernaalinen kenttä oli miellyttävä yllätys. Sen jälkeen alkoi peli tuntua hiukan ylipitkältä.. Tai en tiedä ylipitkästä, mutta vähän alkoi tässä vaiheessa pännimään yksitoikkoisuus. Loppua kohden kuitenkin petrattiin ja kauhu sai taas otteen Miihkali-paran sydämestä.

Loppuun vielä tärkeä opetus: kristitythän sanovat Helvetin olevan eroa Jumalasta. Doomin perusteella voin sanoa Helvetin olevan eroa taskulampusta.

Jurpo
Tähtääjä
1131 viestiä

12.11.10 klo 23:29 - linkitä tähän kommenttiin: #

God of War tai tarkemmin sanoen God of War Collectionin ensimmäinen puolikas.

Klassisen kreikkalaisen kirjallisuuden sankarit olivat väkivaltaisia mellastajia ja jumalat aktiivisesti auttoivat ja kiusasivat heitä. Jumalainen perheriita pojan (Ares) ja tyttären (Athena) välillä uhkaa jälkimmäisen mukaan nimettyä kaupunkia. Aikanaan vallan- ja verenhimoinen spartalainen Kratos huusi Aresta apuun ja myös sai sitä. Hinta vain oli kova, sillä Ares halusi Kratoksen keskittyvän pelkästään tappamiseen ja pakotti tämän maksamaan liian korkean hinnan. Isäukko Zeuksen määräyksen kiertämiseksi Athena rekrytoi kaunaa kantavan Kratoksen apuun Aresta vastaan ja jos hän onnistuu tämän pysäyttämisessä hänen pahat tekonsa annetaan anteeksi.

Verta, suolenpätkiä ja raakaa väkivaltaa on Kratoksen seikkailu täynnä. Kreikan mytologiaa kevyesti lainaavaa seikkailu aloittaa erinomaisen tehokkaalla meiningillä, mutta ei ihan loppuun asti pysty säilyttämään vauhtiaan. Pelaaminen koostuu tasohyppelystä, kaiken liikkuvan ja liikkumattoman kivuliaasta tappamisesta ja välissä pitää ratkoa pieniä arvoituksia. Miljööt ovat suuria, mutta onneksi takaperoista haahuilua ei paljoa ole ja sitä vähää piristävät veriset taistelut, joten tylsistyminen ei paljoa pääse vaivaamaan.

Moderni aika ja liioiteltu Kreikka kohtaavat ja veristä sosetta taakseen jättävä Kratos on antiautoritaarinen ja karski antisankari, mutta hän on myös itsekäs, julma ja häikäilemätön raakalainen jolle kenenkään henki ei ole minkään arvoinen. TC Carsonin ärhentelemä Kratos näyttää ja kuulostaa siltä kuin jokainen sana maistuisi pahalta saastalta paitsi niinä muutamina hetkinä joina epätoivo painaa Spartan Haamun mieltä. Muu kaarti on huomattavasti vähemmässä merkityksessä, joskin Steven Blumin natina raivokkaan häijynä Areksena on täydellinen pahikselle.

Lyhyesti sanoen raivohullun psykopaatin hoitelemiseksi hankitaan toinen, vielä raivohullumpi psykopaatti joka saa tyytyä lohdutuspalkintoon joka kreikkalaisille olisi ollut ennen kuulumatonta rienausta, mutta nykyisenä aikana asiankuuluva.

lakku
Käyttäjä
51 viestiä

13.11.10 klo 02:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

Call of Duty: Black Ops
Alusta: PC

Dodiin, elikkä tuli pelattua nyt tämä uusin Call of Duty. Hiukan sanaa ennen tätä edeltävistä peleistä. Olen pitänyt Treyarchin tekemistä Call of Duty peleistä enemmän kuin Infinity Ward (CoD1, CoD2, CoD4 ja MW2). Mielestäni viimeksi julkaistu ja ylihehkutettu MW2 oli aivan kuraa. Tarinallisesti sankarillista sotaa ja netissä myös kuraa kun melkein koko Infinity Ward sai potkut MW2 julkaisun jälkeen vaikka peli olikin iso hitti niin suurimpia vikoja ei koskaan korjattu eikä peliä saatu balanssiin. Kun kuulin että Treyarch tekee uusinta Call of Duty peliä, olin toivokas.

Peli saapui postissa 11 päivä ja heti vain asentamaan. Yksinpeli oli pituudeltaan perus Call of Duty, itselläni meni 5 tuntia. Tarinallisesti tähän mennessä on paras Call of Duty peli. Peli oli enemmän trilleri kuin sota. Pelissä seurataan Mason nimisen hahmon kuulustelua. Pelin main menu on kuulusteluhuone ja peli alkaa ja tarinaa kerrotaan kuulustelulla. Peli sijoittuu 1960 luvulle Cold Wariin ja Vietnamiin. Venäläiset kaappavat Masonin hänen yrittäessään tappaa Fidel Castroa ja aivopesevät hänet tappamaan JFK:n. Aivopesussa oleva Mason on herkästi alttiina muidenkin aivopesuille kun mukaan astuu World at War pelistä tuttu Reznov joka on vankilassa Masonin kanssa. Yksinpelistä nautin paljon ja tarinan kerrontaa oli paranneltu paljon ja pelissä oli myös sisäisi cutsceneja mitä ennen Call of Duty peleissä ei ole ollut muistaakseni. Musiikki on Sean Murrayn säveltämää toiminnallita ja eeppistä musaa. Sopii peliin hyvin. Ääninäyttelijöinä on mm. Sam Worthington, Ed Harris, Gary Oldman, Ice Cube, Topher Grace ja monia muita.

Nyt voisin siirtyä sanomaan muista pelimoodeista. Zombies on palannut World at War pelistä joka on loistavaa viihdettä kaverin kanssa netissä. Pelissä on myös salainen minipeli nimeltä Dead Ops joka on ylhäältä päin kuvattu arcade zombie mättö, ehdoton lemppari itselläni. Nettipeli on vihdoinkin balanssissa, kiitos Treyarch kun kuuntelit fanikuntaa. Aseet unlockataan mättämällä porukkaa netissä ja saamalla lisää leveleitä. Uudistuksina tulee nyt myös CoD points (pelin sisäinen raha) jota saa aina pelien jälkeen. Kun aseet unlockataan leveleillä, CoD pointseilla voit ostaa aivan minkä vain attachmentin aseeseesi levelistä riippuen. Perkit ja equipmentit menevät samaan syssyyn kuin attachmentit elikkä eivät tarvitse leveleitä, vain CoD pointseja. PC versiossa palaavat myös dedicated serverit ja mod toolssit (julkaistaan myöhemmin). Mainittakoon että pelissä on myös theater mode jossa voit katsoa pelattuja pelejäsi ja editoida clippejä. Itse en ole tätä vielä päässyt kokeilemaan kun en ole saanut edes koko höskää toimimaan. Jotkut taas ovat onnekkaita ja ovat saaneet.

Nyt sitten negatiiviseen puoleen. Peli on aluksi tehty Xboxille ja PC versio on vain suora portti Xbox versiosta. Tämän takia peli oli julkaisussa aivan karseassa kunnossa ja tuhannet pelaajat kärsivät FPS dropeista ja lagista. Itse olin onnekas ja en kärsinyt näistä ongelmista. Treyarch on nyt julkaissut muutamat korjaus patchit mutta ongelmia löytyy vielä ja joidenkin lagit eivät ole vieläkään korjaantuneet. Myös server browserissa oli vikaa ja en löytäny edes omaa serveriäni kahteen päivään millään tavalla. IP connect ei ollut mahdollista kiitos xbox koodin. Pisti myös ihmettelemään että testasiko Treyarch edes missä kunnossa PC versio oli ennen julkaisua. Tuntui vain siltä että heitettiin kuukausi ennen julkaisua koodi vain PC:lle ja pelit painoon mutta onneksi Treyarchin tiimi on kovassa työssä ja korjaamassa ongelmaa.

Karmeasta julkaisusta huolimatta, pelissä on parhain Call of Duty pelin sisältö omasta mielestäni joten annan pelille 8/10.

Trailer:
http://www.youtube.com/watch?v=OPTOVQFRggI

Jurpo
Tähtääjä
1131 viestiä

19.11.10 klo 22:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

God of War II eli GoW Collectionin toinen puolisko.

Kratos on uusi Sodan Jumala ja hän riekkuu olan takaa jättäen tuhovanan peräänsä. Olympoksella aletaan huomata että Kratos on edeltäjäänsä pahempi tappokone, joten hänet petetään ja paiskataan Tartarukseen. Valitettavasti titaanit Gaian johtamana pelastavat Kratoksen ja neuvovat pitkävihaiselle Spartan Haamulle mistä hän voi hakea apua kostoonsa ja luonnollisesti Kratos alkaa hommiin ja jättää peräänsä verisen tuhovanan, sillä Clotho, Lakhesis ja Atropos eivät halua kenenkään sorkkivan kohtaloaan uusiksi ja juuri niin Kratos tekee pahalla koska hyvällä ei voi.

Lyhyesti sanoen jatko-osa ottaa kaiken mikä edellisosassa oli hyvää ja parantaa kokonaisuutta enemmän kuin hieman. Kratos on vielä vihaisempi, ilkeämpi ja brutaalimpi ja hän tuhoaa esteet tieltään. Kyklooppi menettää ainoan okulaarinsa, jättimäisen läskimedusan tärkein ruumiinosa alistetaan palvelemaan Spartan Haamun oikkuja ja valtava moukari takoo barbaarikuninkaan pään lyttyyn.

Kuvallisesti kakkososa on edeltäjäänsä monipuolisempi. Mukana on suuria ulkoilmatiloja kuten myös visvaisia soita ja laavaa tihkuvia luoliakin. Joskus luola minkä lävitse Kratos loikkii, kierii, liitää ja tappelee vain sattuu olemaan elävä. Hirviöt ovat moni isoja ja rumia, pomohirviöiden määrä on kasvanutnkertaiseksi ja niiden lisäksi Kratoksen on miteltävä voimiaan inhimillisempiä vastuksia vastaan jotka kuitenkin ovat melkoisen vaarallisia ja joille on varattu erityisen inhottavia kuolintapoja.

Äänimaailma on täynnä jylisevää musiikkia ja TC Carson (joka eroaa Kratoksesta kuin yö päivästä) pauhaa, rähjää ja mellastaa roolin mielettömän maukkaalla ylinäyttelyllä, mutta kaksi ja puoli metriä pitkä tuhkanvaalea ihmiskaappi jonka naama ei pysty edes psykoottiseen virnistykseen tuskin on kovinkaan hillitty persoona. Ironisena cameona Perseuksen äänenä on juurikin Harry Hamlin ja luonnollisesti vastaava kohtalo odottaa myös Krakenia.

Edeltäjäänsä verrattuna Kratoksen toinen seikkailu on tarinaltaan paremmin rytmitetty, verisempi, ilkeämpi ja kaikilla tavoilla parempi. Tylystä teurastusmoottorista on kehittynyt äärityly veristä sosetta aikaansaava teurastuslaitteisto ja muutenkin meno on hurjaa. Ainoa miinus on todellinen cliffhanger-loppu.

Dr. Zaius
Käyttäjä
418 viestiä

22.12.10 klo 17:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

Borderlands: Game of the Year Edition

Eilen pääsin viimeisenkin lisäosan, Claptrap’s New Robot Revolutionin läpi. Reilut 50 tuntia on tullut tähän mennessä pelattua, eikä vieläkään kyllästytä (no, ehkä vähän). Vielä on paljon sivutehtäviä suorittamatta ja en usko, että olen vieläkään joka paikkaa kolunnut.

Borderlandsin ehdoton erikoisuus on sen visuaalinen ulkoasu. Näin peliin on saatu jotenkin sarjakuvamainen fiilis ja se on varsin mukava lisä. Ihan hyvä vaan, etteivät tekijät ole edes pyrkineet realistisiin grafiikoihin. Toinen asia, joka erottaa Borderlandsin muista nykypäivän peleistä, on sen laaja asevalikoima. Aluksi kun kuulin, että tässä pelissä on miljoonia aseita, niin ajattelin, että erot ovat varmaan vain niiden värissä ja muodossa tai jossain muussa turhassa. Näinhän se asia osittain onkin: suurin osa aseista jää matkan varrelle, koska ne eivät eroa toisistaan kovinkaan merkittävästi. Mutta kyllä tässä on silti ihan riittävästi monipuolisia aseita. Vieläkin löytyy silloin tällöin ”uusia” aseita, jotka ovat omalla tavallaan täysin erilaisia muihin verrattuna. Aseiden metsästys onkin yksi syy, miksi tätä jaksaa vieläkin pelata.

Huonona puolena onkin sitten esimerkiksi fast travellauksen puute lisäosissa. Samojen alueiden läpi kulkeminen rupeaa pidemmän päälle tympimään. Eniten tämä häiritsee kolmannessa lisäosassa, The Secret Armory of General Knoxxissa. Muuten se on ehkä paras kaikista neljästä DLC:stä.

Onneksi Borderlands ei ota itseään liian vakavasti, vaan se on tehty aika pitkälti kieli poskessa. Huumori toimii pelissä muutenkin hyvin. Tällaisia yksinkertaisesti ”hauskoja” pelejä tuntuu olevan nykyään liian vähän. Gearboxin seuraava peli onkin sitten Duke Nukem Forever, joten toivottavasti sitä ollaan kehittämässä samalla asenteella kuin Borderlandsiakin. Ja varmasti ollaankin. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sieltä on tulossa.

Moninpeliä en ole vielä kokeillut, joten ei siitä sen enempää.

kuperkeikka
Käyttäjä
77 viestiä

22.12.10 klo 19:10 - linkitä tähän kommenttiin: #

Pari peliä tullut tahkottua nyt tässä läpi kun on kerran pelaamisellekin jäänyt aikaa. Kummatkin pelit läpäisty kolmekuuskymppisellä:

Alan Wake:

Mahtavaa jälkeä suomalaiselta Remedyltä. Tämä oli oikeastaan syy miksi hankin xboxin tuossa syksyllä. Nyt vasta ollut aikaa pelailla sitä hieman enemmän ja kun kerran tätä peliä alkaa pelamaan niin eihän siitä irti pääse ennen kuin lopputekstit rullaavat. Mahtava tarina, hienot grafiikat (paitsi ihmisten kasvot hieman "mössömäisiä") sekä erittäin ahdistava tunnelma. Kontrollit toimivat mahtavasti ja peliä on nautinnollista pelata. Suosittelen hankkimaan mikäli boxin omistaa. Jos jotain moitittavaa niin silloin tällöin räiskintä alkaa kyllästyttämään varsinkin metsissä seikkaillessa, muttei juurikaan suuresti.

Mass Effect 2:

Kenties parhaimpia pelejä mitä olen pelanut. Ykkösen tahkoin läpi tuossa pari kuukautta sitten ja kakkonen oli sen jälkeen pakko-ostos. Kakkosversio on mielestäni vielä parempi kuin ensimmäinen, jossa Mako-ajelut olivat mielestäni pirun puuduttavia. Tästä ne puuttuivat mikä oli ehdoton plussa. Mahtava tarina imaisee väkisinkin mukaansa ja dialogia ja räiskintää on sopivassa suhteessa. Tähän on kunnolla panostettu ja peliä on erittäin viihdyttävä pelata. Ulkoasu on myös jotain aivan mahtavaa. Suosittelen tutustumaan tähänkin ja koko Mass Effect-sarjaan! Pakko tälle on lätkäistä täydet pisteet.

Dr. Zaius
Käyttäjä
418 viestiä

05.01.11 klo 17:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Silent Hill: Homecoming

Tämä osoittautuikin odotettua paremmaksi. Peli on koko pituudeltaan ehtaa Silent Hilliä: viholliset ovat edelleen varsin omituisia ja äänimaailma todella tunnelmallinen. Taistelutkaan eivät ole enää läheskään niin tylsiä ja yksinkertaisia, kuin edellisissä osissa. Väistöliikkeillä ja erilaisilla iskusarjoilla on saatu kummasti lisättyä lähitaisteluiden monipuolisuutta. Pelin tarinakin on kiinnostava alusta loppuun asti. Jostain luin, että tässä on viisi erilaista loppuratkaisua, mikä on ihan hyvä asia, sillä ainakin minun näkemäni loppuratkaisu oli vähän ennalta-arvattava.

Valitettavasti Homecoming loppuu aivan liian lyhyeen. Vaikkei Silent Hillit mitään toimintapelejä olekaan, on silti vähän hölmöä, että

Spoileri: näytä
Olisikin ollut paljon parempi, jos peli olisi jatkunut edes vähän pidemmälle. Pyramid Headin vähäinen rooli oli myös pienehkö pettymys.

Chrattac
Tykittäjä
773 viestiä

07.01.11 klo 01:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Dead Rising 2:

Zombien mätkintää höystettynä kiinnostavalla juonella. Tuntui vähän helpommalta kuin edellisosa, oliko syy sitten enemmänkin pelastettavien toimimisen parantumisessa kuin jossain muussa. Lisäksi vähän imbalanced ninja-asu tuli ostettua 400 mikkisoftan pisteellä, kun oli ylimääräistä. Asu sitten näytti oikein urakalla heikentävän zombejen reagointikykyä, joten mokomat eivät olleetkaan enää kuin tiellä löllymässä.

Juoni oli ihan hauska ja sivuaa nykyäänkin tuttua ”evil corporation” -teemaa. Itsessään ei kovin paljoa tullut ongelmia psykojen ja muiden vastusten kanssa, kun ekan kerran kuoltuaan keksi miten ne nöyryytettiin, tosin osa oli vähän itseään toistavia ja jopa vähän turhan helppoja. Loppuvastus sitävastoin oli aika törkeän hankala suhteessa aiempiin vihulaisiin.

Comboaseet oli kyllä aivan loistavia!

Rentouttava ja sisältöä tosi paljon, kun lähtee mettästämään sitten achievementtejä ja vaihtoehtoisia loppuja. Kuitenkin tavallaan tykkäsin enemmän tosta ensimmäisestä osasta.

Ehdottomasti kolmas osa ostolistalle, kun sellainenkin on jo kerrottu tehtävän.

vasara88
Käyttäjä
583 viestiä

09.01.11 klo 13:38 - linkitä tähän kommenttiin: #

Dead Rising 2 (PS3)

Tuli itselläkin eilen läpäistyä ekan kerran Dead Rising 2. Pelihän oli oikein mukavaa ja veristä zombi mättöä kaikkineen combo aseineen. Ainoa rasite pelissä oli aika ja kiire. Kokoajan piti tehdä jotain eikä kunnolla ehtinyt leikkimään pelikentällä. Onneksi samalla hahmolla voi aloittaa uusinta kierroksen ja jatkaa hahmon kehittämistä. Vaihtoehtoisia loppuja pitää kans lähtä kokeilemaan.

Spoileri: näytä

Itse zombiet olivat hyviä paitsi ne punaiset silmät. Myös lopussa ilmestyvät super zombiet olivat typeriä. Dead Rising 2 on kaikinpuolin mukava peli jossa on paljon pelattavaa. Ykköseen on vaikea verrata kun en ole sitä pelannut. Johtunee siitä, että sitä ei julkaistu pleikkarille.

Miihkali
Moderaattori
2626 viestiä

02.02.11 klo 23:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lapsuuden peleistä mieleen nousevat ensimmäisenä Quake, Liero, TASO, Domination (joku umpipaska ydinsotahörhöily), Settlers II, Civilization II, SimCity 2000 sekä tietenkin Half-Life. Half-Lifellä oli kunnia astua tähän hienoon joukkoon viimeisenä, sillä sen jälkeen kunnianarvoisa isoveljeni saavutti täysi-ikäisyyden eikä häntä enää näkynyt mestoilla niin paljon. Niinpä kräkättyjen pelien asentaminen koneelle jäi, ja so was Miihkali out of game supply (lause ei olisi toiminut suomeksi).

Nyt sain haalittua tämän pelin käsiini ja julmetun hienojan se on! Olihan se hieno kymmenkesäisenäkin, mutta nyt osaan jo sanoa miksi. Ihan niin jännä Half-Life ei ollut kuin Quake - eikä sinänsä ihme, Half-Life ei kuitenkaan ole suoranaisesti kauhupeli, toisin kuin iso-Q - mutta pääsi kuitenkin siihen kategoriaan, jossa peliä jatkettiin vain isoveljen tallennuksista - siis niistä, joissa käsissä oli jo isompia paukkurautoja. Eikä niistäkään kuin muutaman minuutin, ei meinaan meikäläisen sisu riittänyt kun syke nousi yli kahdensadan... Mutta jotkut paikat olivat kyllä edelleen muistissa, samoin muutamat öttiäisistä.

Mutta onhan tämä hieno peli kaikin keinoin. Juoni meni pikkupojuna totaalisesti ohi, vaikka kyllähän minä sitä isoveljeltä tiukkasin... - ja siksihän se meni ohi häneltäkin, koska eihän ne henkilöt suostuneet toistamaan mitä olivat sanoneet, eivät mokomat tienneet ärsyttävän pikkuveljen kyselleen koko ajan "mikätoionmitäsesanoomitämitämitä?"

Mutta nyt... Jumalauta! Huolella tehty juoni kuuluu edelleen pelien parhaimmistoon (en tosin ole aiheessa asiantuntija, laskeskelin juuri että uusimmat pelaamani pelit ovat vuodelta 2005, lisälevyjä lukuunottamatta). Ja se etenee niin miälettömän hienosti. Skriptatut tapahtumat ja puhuvat ihmiset, joita voi pyytää mukaan avuksi ovat ihan toista kuin Doomin manuskassa kerrottu stoori ja välillä ilmestyvät tekstilaatikot.

Ja se juonihan on siis hyvä! Olin aivan uskomattoman jännittynyt lähes koko ajan, ja tarina muuttui vain paremmaksi ja hienosyisemmäksi koko ajan. Arvoitukset todella olivat arvoituksia, ja jumantsuikka se lopetus oli hieno. En ole vielä osannut päättää, tartunko jatko-osiin tai lisäosiin lainkaan, lopun cliffhanger on vain niin hieno, että pelkään sen pilatun jollain väkisinväännetyillä jatkoilla. Vaikka Opposing Force on kuulemma hyvä.

Myös maisemat olivat pääosin komeita. Xeniä on paljon haukuttu, mutta sehän oli musiikkeineen aivan tyrmäävän kaunis. Olin miltei kyynelissä, niin kaunis ja ihmeellinen se oli. Samoin loppupahis oli poikkeuksellisen tyylikäs. Nihilanth... Ei mikään typerä Tolkien-vaikutteinen fantasianimike, vaan oikeasti salaperäinen ja uhkaava... Ja se mörinä... Huh huh. Olen todella vaikuttunut. Miten näin hienon pelin on joku voinut tehdä?

Valitettavasti pelattavuuspuolella kaikki ei sitten olekaan ihan priimaa. Freeman hyytyy välillä paikoilleen ja nykii, ja joskus jopa siten, ettei eteenpäin pääse muutenkuin lataamalla. Se oli sitten kiva kun tuli jo painettua pikatallennusta. Alusta vaan koko luku. Olisi ollut myös mukava lisä, jos pahisten osumakohdissa olisi ollut jotain dynamiikka, siis että päähän osuma tekisi isompaa vahinkoa jne. Toisaalta edelleen varsin mallikas tekoäly korvaa paljon, ja vaikeusaste on mukavan korkea.

Kaikenkaikkiaan. Hieno, tunnelmallinen peli. En muista milloin olisin viimeksi ollut jostain tarinasta näin vaikuttunut (no, itseasiassa, Gustav Meyrinkin Golem), näin jopa unta siitä miten tarina olisi voinut jatkua. Mieletön elämys todella.

rillijulle
Moderaattori
3846 viestiä

14.02.11 klo 18:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tälle vuodelle muutama läpipeluu:

The Ball

Todellakin mainio peli tarinaa, miljöötä ja toteutusta myöten. Pelaaja on arkeologi joka tipahtaa tulivuoren rotkoon ja ystävät ilmoittavat, etteivät voi hinata tätä vielä ylös kun vinssi on sökö. Tästä alkaa pelaajan seikkailu kohti ihan omaa maanalaista maailmaa, jossa käytössä on vain työkalu, jolla voi joko ampua palloa tai vetää sitä puoleensa.

Vihulaiset teurastetaan vierittämällä pallo niiden päälle tai sitten pulmien kautta. Eteneminen tapahtuu kokonaan pallon varassa pulmia ratkomalla ja tätä kestää noin kuutisen tuntia. Koko ajan edetään syvemmälle salaisuuteen ja loppuratkaisu onkin sitä luokkaa, ettei arkeologitoverit varmasti ota todestaan.

Vaikkakin pituus saattaa tuntua lyhyeltä, on sitä kuitenkin saman verran kuin nykyräiskinnöillä. Lisukkeena löytyy survival-modi, jossa pitää muutamassa kentässä selvitä zombien ja muiden epämääräisten päiviltapäästäjien aalloista.

Kokonaisuutena The Ball on omaperäinen, mielenkiintoinen ja kaunis seikkailu, joka varmasti jaksaa viihdyttää useammankin pelikerran.

The Ultimate Doom

Edelleen yksi aikojemme hienoimmista videopeleistä, vaikkakin tässä onkin kyseessä Ultimate-versio. Äänimaailma, miljöö ja tarina tuntuvat edelleen erittäin kierolta ja groteskilta. Peli itsessään on myös puhdas pahuus kiintolevyllä, sillä jatkuva pentagrammien ja muiden Helvetti-viittausten viljely saa väärällä tavalla hyvälle tuulelle. Mästeripiese.

Doom II: Hell on Earth

Seuraa Doomin jalanjälkiä. Tähän vaan on lisätty kaikkea hauskaa, kuten Wolfenstein 3D-kenttä, John Romeron piillotettu viesti ja hirtettyjä Commander Keenejä. Ainoimpina miinuksina mainittakoon osittain aivan helvetisti liian sekavat kentät ja niitä on jokunen liikaakin. Mutta mikä minä olen valittamaan, sillä viihdyin pelin parissa hienosti alusta loppuun.

Master Levels for Doom II (lisäri)

Läjäpäin lisäpelattavaa Doom II:seen. Samanlaisia muutaman minuutin sokkeloita, jotka jaksaa paukutella läpi. Doomin henki vaan alkaa ottaa voimille kun kenttiä on useampi kymmentä takana.

Doom III

Ilmestyessään kolmas Duumi oli tekninesti huikea suoritus ja vaati senaikaiselta tietokoneelta paljon potkua pyöriäkseen kivasti. Suurin osa viehätyksestä varmasti perustui graafiseen loistokkuuteen, mutta kun nykypäivänä tätä pelaa, niin en ainakaan itse osaa nauttia sysimustasta varjostuksesta ja eteenkään siitä, ettei vielä tulevaisuudessa olla saatu edes rynkkyyn taskulamppua. Asiaa ei myöskään auta aivan liian alitehoiset aseet (sinko osoittautui sellaiseksi, millainen haulikon olisi pitänyt olla), niiden hölmö ulkonäkö ja vielä hölmömmät äänet. Modeillahan nämä asiat saisi korjailtua, mutta kun ei niin paljoa kiinnostanut alkaa säätämään päädyin heittämään konsoliin aina välissä "give all". Ei niin reilua, mutta jaksoimpahan kahdeksan tuntisen yksinpelikampanjan loppuun asti.

Vaikka tästä löytyykin paljon valitettavaa, niin nautin pelaamisesta silti. Harmillisinta on, että ensimmäiset kuusi tuntia vedetään moottorisaha (tästä muuten suuri plussa) laulaen tylsässä marsilaisessa tukikohdassa. Sitten käydään Helvetissä ja homma muuttuu astetta mielenkiintoisemmaksi kun saadaan taistella paria isompaa Helvetin örmelöä vastaan. Ja kun sanon, että saa taistella, en ainoastaan tarkota satunnaisia kohtia, vaan loppupuolella alkaa tulla joka tuutista jatkuvalla syötöllä Impiä, Hellknightiä ja kaikkea muuta päälle. Alussa ainakin yritettiin hienovaraisesti säikytellä säkkipimeästä päälle lyllertävillä zombeilla, mutta myöhemmin kaikenlaista roinaa teleportautuu kuin Painkillerissa ikään. Ja Painkiller on paaaljon hauskempi peli.

Doom 3 on luultavasti juurikin se peli millainen ensimmäisen olisi pitänyt olla, tekniset rajoitukset tietenkin tulevat vastaan. Aito ja alkuperäinen Doom on härskiä meininkiä alusta loppuun, aikoinaan ehkä pelottikin, mutta nykyään peli tuntuu niin vistolta ja kierolta. Tässä ei ole juurikaan mitään jäljellä vanhasta, sillä peli on aivan liian vakava. Onneksi kuitenkin äänimaailma on aseita lukuunottamatta muuten hyvää ja riivatut ovat kääntyneet hienosti nykyaikaan. Olisi ollut myös mahtavaa jos ensimmäisen ja toisen Doomin mainiot riffit olisivat kääntyneet uudenaikaisiksi heviversioiksi. Mutta kaikkea ei voi saada, joten pakko tyytyä paskaan soundtrackiin.

Amnesia: The Dark Descent

Kun puhutaan, että Amnesia on pelottava kokemus, niin se on. Peli kattaa kaiken mitä pelottavuudella voi tarkoittaa, mutta eniten peli on henkisellä tasolla erittäin raskas elämysmatka sakslaisessa kolkossa ja kosteassa linnassa, jossa pelin päähenkilö, Daniel, todellakaan ole yksin.

Tarina alkaa kun Daniel herää linnassa ja hädintuskin muistaa omaa nimeään. Pelaaja tietää perusasetelman, muttei kuitenkaan läheskään kaikkea ja parempi niin, sillä mitä edemmäs käydään, sitä tiiviimmäksi ahdistava ilmapiiri käy ja miljöö muuttuu entistäkin häiriintyneemmäksi. Pelin tunnelmasta huokuvaa pahuutta on vaikea kuvailla sanoin, se pitää kokea, sillä se vaikuttaa erilailla erilaisiin ihmisiin ja jotkut jopa väittävät, ettei vaikuttanut mitenkään. Erittäin suurena vaikuttajana tunnelmaan (ellei jopa suurimpana) mainittakoon suomalaista käsialaa oleva äänimaailma. Se huokuu puhdasta pahuutta ja epätoivoa, ja pahinta on se, että sitä ei pääse karkuun.

Pahuutta vastaan ei pysty aseistautumaan (muuten kuin piiloutumalla pimeimpään nurkaan) ja linna on varsin pimeä mesta. Valonlähteitä ovat lyhty, johon täytyy etsiä öljyt nurkkia koluamalla, ja tulukset, joilla saa sytyteltyä mm. soihtuja ja kynttilöitä. Valo onkin ainoa asia joka on Danielin puolella, sillä tarpeeksi kauan kun tuijottaa pimeyttä ja etenkin, jos sattuu näkemään jotain mielialaa järkyttävää, herran mielenterveys alkaa mennä pahasti miinuksen puolelle ja se näkyy erilaisina graafisina kikkoina peliruudulla ja tuntuu hahmon ohjattavuudessa.

Ensimmäisen persoonan peliksi Amnesia on täydellinen, sillä tässä saadaan vangittua erinäisten tekijöiden kautta pelaaja täysin hahmonsa pään sisälle. Kun tuijotat seinää, etkä uskalla vilkuilla taaksesi, et pysty nostamaan lyhtyä valonlähteeksi kun muuten paljastuisit ja uhkaava äänimaailma vyöryy pääsi sisään niin siinä alkaa Danielin lisäksi itse pelaajallakin sumentua näkökenttä, tai ainakin herkemmillä pelaajilla.

Amnesia on täydellinen kauhua, seikkailua ja mainioita pulmia yhdistävä teos. Immersiota onnistuneimmin pönkittävä lähes aidontuntuinen ovien availu sekä vipujen vääntely toimii hiirellä. Useasti tekee mieli ihan hieman vain raottaa ovea, että näkee mitä sen takana mahdollisesti on, niin tässä se onnistuu täysin. Hiiren ykköspainikkeella otat ovesta kiinni ja vedät/työnnät hitaasti niin ovi liikkuu juurikin niin kuin itse määräät ja pystyt kivasti ennakoimaan tulevan. Tämä myös käy tietyissä kohdissa hieman pelaajaa vastaan, sillä tämä ei luonnollisesti ole se helpoin tapa aukoa ovia videopelissä, mutta ehdottomasti immersion kannalta paras sellainen. Pelivuoden 2010 hienoimpia tekeleitä ja kaikkien aikojen indie-peli.

Getrude
Käyttäjä
16 viestiä

17.02.11 klo 23:50 - linkitä tähän kommenttiin: #

Assasin's creed brotherhoodin. (PS3)

Mielestäni ihan mainio peli. Tarinasta tykkäsin, vaikka välillä tuntui etten oikein pysy kärryillä. Pelissä riitti sopivasti tekemistä joksikin aikaa. Vedin siis ainoastaan tarinaosuuden läpi, moninpeliä en ole vielä testannut.

Jurpo
Tähtääjä
1131 viestiä

19.02.11 klo 04:04 - linkitä tähän kommenttiin: #

Fallout: New Vegas

Ankeasta suurkaupungista siirtyy Fallout takaisin lähtökohtaansa - aavikon ankeuteen. Päähenkilökään ei ole Vaultin asukki, mutta sellaisia on tietysti mukana. Mojaven autiomaa on ankea ja armoton. Vanhanaikainen ahneus on vastustajana ja edellisosaan verrattuna valinnanvaraa on enemmän. Mustaa huumoria on myös mukana ja mielenkiintoisia cameoita vanhoilta ajoilta.

Joustavuus ja monipuolisuus oli edellisosaan verrattuna suurempi, joskin vaikeustaso on myös korkeammalle viritetty. Deathclawit ovat murhaavia.

Heikkouksista pitää sanoa että ainakin itsellä peli tilttaili harmillisen paljon. Ehkäpä pitää pelata läpi uudelleen erilaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Keskustelut