Minkä pelin pääsit viimeksi läpi?

Foorumin päävalikkoonPelittääkö? › Minkä pelin pääsit viimeksi läpi?

Storyteller

06.01.10 klo 04:17 - linkitä tähän kommenttiin: #

Grand Theft Auto 4

Tuli tuossa juuri, nyt neljältä aamuyöllä pelattua GTA 4:sen storyline läpi. Vaikka aluksi peli jäikin muutaman pelikerran jälkeen hyllyyn seisomaan, niin uudelleen kun siihen tartuin, en voinut käsiäni enää päästää irti. Tätä on nyt jo kolme päivää hakattu miltei aamusta iltaan, enkä ole edes huomannut ajankulua. Kertakaikkiaan mahtava juoni, helvetin hyvin kirjoitetut hahmot, jotka kasvavat pelin aikana erittäin suuriksi.

Yksityiskohtiinhan tämä on panostanut noita aikaisempia versioita enemmän ja siitä ehdottomasti propist. Tuo elävä ympäristö, iso kaupunki ja vapaa valinta tehdä mitä huvittaa on jotenkin niin mukaansa tempaavaa ja hauskaa. Tuo kännykkä idea toimii hienosti, sillä kavereille ja tyttöystäville voi helposti soitella ja mennä vaikkapa ulos treffeille. Se tuo hyvin syvyyttä itse peliin. Grafiikat ovat myös komeaa silmänruokaa.

Ikimuistoisia pelihetkiä ja kivoja tehtäviä jäi muistiin ja minä kiitän tästä hienosti pelistä. Nyt ei muutakuin kauppaan hommaamaan nuo kaksi lisäosaa. Ainoa parannus mitä olisin kaivannut olisi ollut välitallennukset toisten tehtävien välissä. Se olisi silloin alkuaikoina kun tämän ostin pitänyt minut koukussa, eikä parin kerran jälkeen jäänyt hyllyyn.

Online pelaaminen on mahtavaa. Itseasiassa GTA 4:sen online pelaaminen teki minusta paljon paremman pelaajan ja kun tuon jälkeen koitin taas yksinpeliä, jäin koukkuun, sillä osasin oikeasti taktikoida ja tappaa viholliset kuin jokin helvetin killing machine. Muutenkin, se että onlinessä saa tasoja on kiva lisäke, nimittäin tasojen kerääminen voittamalla tarpeaksi matseja ja keräämällä rahaa on yksi pääsyy minkä takia pelata. Muutenkin pelattavuus toimii niin hyvin, että kyllähän sitä mielessä muitakin hakkaa.

rillijulle
Moderaattori
3846 viestiä

02.02.10 klo 10:45 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mass Effect 2 PC

Mass Effect 2 on suoraa jatkoa sarjan ensimmäiselle osalleen, jossa komentaja Shepard pelastin pienehkön, mutta sitäkin tehokkaamman ryhmänsä kanssa maailman suuruudenhullulta Sarenilta. Turialainen on kukistettu, mutta paha on palannut ja vain Shepard pystyy sen galaksista pyyhkimään pois.

Ensimmäisessä Massavaikutuksessa rakastuin maailman autenttisuuteen. Tarina imaisi heti mukaansa, hahmot olivat kiinnostavia ja erinomaisesti näyteltyjä, eikä teknisessä toteutuksessa ollut moitittavaa. Tässä sama homma jatkuu, mutta huolellisemmin tehtynä. Grafiikka on paikoin hämmästyttävän komeaa ja näyttelijöistä löytyy ykösosasta tuttuja ääniä, mutta myös muutama uusi. Ainoa ääninäyttelyn kannalta harmillinen asia on se, että Shepardi ääninäyttelijä ei oikeastaan sovi muille kasvoille kuin vakioversiolle. Itse pelasin vakionaamalla, joten asia ei häirinnyt, mutta kun seurasin muiden pelaamista niin ei tuntunut ihan oikealta. Dialogi on edelleen erinomaista ja keskustelukohtausten animointi erittäin elokuvamaista. Reaktiorulla toimii tässäkin erittäin hienosti, joten on harmi kun samaa ei hyödynnetty Dragon Agessa. Tuntuu hölmöltä palata pelin pariin, jossa joutuu listasta valitsemaan mitä sanoo. Jokaiseen roolipeliin on saatava samanlainen kapistus!

Räiskintäosuudet olivat jo ensimmäisessä oikein hyvissä kuoseissa, mutta tässä hommaa on jo viilattu niin paljon, ettei normaalista toimintapelistä erota. Paljon on muitakin uudistuksia tehty, joista ärsyttävin on kokemuspisteiden asettelu. Et voi enää esimerkiksi pistää kahden pisteen perään kolmatta, vaikka sinulla olisikin kaksi pistettävää, sillä pitää olla kolme! Harvinaisen typerää, muttei onneksi kokonaisuutta ole pilaamassa.

Sovereignin tippumisen jälkeen Citadel on jouduttu parsimaan kasaan alusta alkaen. Nykyään paikka on huomattavasti pienempi, mutta sitäkin eloisampi. Enää voi vain koluta kauppojen täyttämiä käytäviä, käydä moikkaamassa kapteeni Andersonia, sekä käydä yhdessä kapakassa ottamassa pari tai/sekä tansimmassa. Kaupoista löytää päivityksiä aseisiin, uusia ominaisuuksia haarniskaan, sekä pienoismalleja eri aluksista tarinan varrelta. Pienoismallit tulevat siististi esille lasivitriiniin kapteenin hyttiin Normandyssa. Samalla voi tuoda hommaan eloa akvaariokaloilla sekä avaruusmarsulla.

Erityisen mukavaa on myös se, että saa itse valita värinsä asuulleen ja muutama vapaa-ajankin rätti löytyy. Pelihahmon voi pukea siistiksi, tai sitten retkun näköiseksi. Tämä varmaan riippuu siitä pelaako pelaaja paragonia vai renegadea. Itse olin sekäettä, sillä keskustelukohtauksissa on vain niin hauska hankkia pahuutta vetämällä jotain pannuun. Kuten jo mainitsin, kaupoista voi ostaa pukuun uusia ominaisuuksi. Saa erilaisia kypäriä, käsisuojuksia, pöksyjä... Kaikilla on ulkonäöllisiä eroja, mutta myös hyötyeroja. Esimerkiksi joillakin housuilla pystyy juoksemaan nopeampaa, kun taas toiset lisäävät energiaa. Toisilla olkasuojilla voi tirpaista vihua kovempaa, toiset taas lisäävät tarkkuutta ampumisessa.

Jälleen on tähtijärjestelmiä ja niiden kautta planeettoja tutkittavana vaikka millä mitalla. Enää ei pääse Makolla rälläämään, mikä tosin on harmillista, mutta mineraaleja sun muita raaka-aineita ase-, puku- ja aluspäivityksiin kerätään. Planeetalla laitetaan skanneri käyntiin ja käyrän kohotessa ammutaan luotain palloon pystyyn. Tämän jälkeen jotain tiettyä materiaalia kertyy riippuen siitä, miten mitäkin on ollut saatavilla. Muutamilta planeetoilta löytyy myös sivutehtäviä ja kun oikeaan kohtaan luotaimen ampaisee, niin pääsee laskeutumaan. Sivutehtävät ovat erittäin lyhyitä, mutta sitäkin hauskempia. Ei pelkkää räiskintää siis.

On myös erityisen mukava kuulla uutisissa omista tekemisistä, sillä se luo tunnelmaa maailman elämisestä. Kaupungeista voi toki katsella aitojen yli, jolloin näkee staattisia rakennuksia ja samoja ratoja ajelevia autoja. Tässä vaiheessa immersio meinaa rikkoutua, mutta tyylikkäällä graafisella toteutuksella sitä onnistutaan pelastamaan mitä on pelastettavissa. Ykösosassa minua riepoi kovasti hissimatkojen pituus, mutta tässä ne luojan kiitos hoidetaan latausikkunalla. On erihienoa vieläpä, etteivät lataustauot ole paria lukuunottamatta kovinkaan pitkiä, sillä hissillä matkustaa parissa sekunnissa ja tehtävän loputtua alukseen lataudutaan noin 10-15 sekunnissa.

Hytin ehostaminen ja kamppeiden päivitys ovat kaikki hauskaa puuhaa, mutta ongelmaksi loppupuolella tulee se, että mihin kaikki mineraalit tunkee. Minulla niitä jäi 400 000 yli, ainoastaan yhtä oli 100 000. Olisin voinut törsäillä niitä vaikkapa uuteen sukkulaan, sillä nykyinen on aika hemmetin ruma. Normandy on muuten tyylikäs alus, mutta miksi siinä pitää olla vanhan VolksWagen Jetan näköinen sukkula? Krediitit onneksi kuitenkin saa kulumaan luotaimiin, aluksen bensaan, päivityksiin ja vaikka mihin. Ne voi vaikkapa vetää kurkusta alas ja antaa hieman tippiä stripparille.

Mass Effect 2 on sitä, mistä fanit varmasti pitävät. Tarina, dialogi, näyttely, hahmot ja tekninen toteutus ovat edelleen täyttä rautaa. Ja pelattavaakin löytyy enemmän, sillä tämän täydelliseen läpäisyyn meni päälle 45 tuntia, toisin kuin ykösosaan yli puolet vähemmän. Muutamat pikkuviat, mukaanlukien lähes huomaamattomat bugit, eivät haitanneet pelaamista. Oikeastaan suurin harminaihe on välivideoiden resoluutio, sillä ne näyttävät hieman suttuisilta. Ei tämäkään vakaa ole, sillä ovat vielä siedettävän paremmalla puolella. Ai niin, ja erityismaininta vielä jälleen erinomaisesta soundtrackista. Avaruuspelissä on jälleen erihienoa avaruusmusiikkia.

Erinomaista:
Näyttää ja kuulostaa mainiolta
Maailma ja sen tarina
Melkein kaikki muukin

Hieman heikompaa:
Muutamat pikkubugit
Välivideoiden resoluutio

seven
Käyttäjä
97 viestiä

14.02.10 klo 17:56 - linkitä tähän kommenttiin: #

John Woo Presents: Stranglehold

Tulipa hakattua 360:llä läpi. PC:llä olen pelannut vain demoa. Todettakoon, että ensimmäisen läpipeluun jälkeen itselleni jokseenkin pettymys. Chow Yun-Fatin ja Woon takiahan tähän tuli eurot investoitua.

Viimeisimmän Woon honkkari leffan Hard Boiledin teemoja ja tarinaa jatketaan, mutta vain toisen median muodossa. Päähahmo ja etsivä Tequila Yen (Chow) on rikollisliigojen otteessa, eikä asiat todellakaan ole kunnossa. Paikallisen triadin pomon tytär on mafialiigan hallussa. Tequilan vaimo ja lapsi ovat kidnapattuina. Mitään korrekteja tapoja tuskin kannattaa noudattaa, joten virkamerkki saa jäädä kotiin rankalle pelastusoperaatiolle lähdettäessä.

Graafisella puolella peli ei ole mikään Crysis, mutta ainakin peruskunnossa. Kuitenkin eräs kenttä, jossa seikkaillaan rankassa kaatosateessa, on hyvin komea sen tarjoamien yöllisten valaistuksien kera. Parhaat puolet grafiikassa ovat ehkä nuo välivideot, joista on mukavaa katsella kuin aitoa elokuvaa. Mainittakoon toiseksi ympäristö, jota voi näyttävästi paloitella pyssyillä ja muulla järeämmällä varustuksella leikkiessään. Hong Kong elokuvamaailman tunnelma on siis hyvin saatu sovitettua mukaan. Audiovisuaalinen puoli on myös pääosin kunnossa, loistavalla teemabiisillä höystettynä.

Pelattavuus on ihan priimakunnossa, ainakin Xbox 360:llä peliä tahkotessa. Mukavana lisänä erikoiskyvyt joita hyödyntäessä saa mukavia etuja ylisuureen vihollislaumaan nähden. Mainittakoon myös Max Paynestä tuttu bullet-time tyylinen hidastus, jota todennäköisesti suurimman osan ajasta käyttää. Matrixiakin muistetaan luotien jättämistä ilmavanoista päätellen.

Hard Boiledista mukana on ainakin oleelliset liikkeet ja päheät tempaukset, myös sun muut mukavat pikku oivallukset. Onhan tuo hienoa liukua jaloillaan tangolla tai rullata mahallaan kärryn päällä, ja siinä samalla tarjota vihollisille "talon erikoinen" nieltäväksi. Tyylikkäistä tapoista palkitaan edellä mainituista erikoiskyvyistä, joihin kuuluu mm. tyylikäs kaikki vihut lähiympäristöstä putsaava liike, ja siinä samalla ollaan mukaan kopioitu tutut taivaalle karkaavat kyyhkyset.

Kontrolleissa olisi sitten enemmän parjaamisen varaa. Tuntuu välillä siltä, että pelaajan ohjastama Tequila liukuu kentissä miten sattuu, ja ohjattavuuskin on hieman kankeaa. PC:llä demon perusteella puolet sitäkin hankalampaa. Sentään useiden esineiden taakaa voi ottaa suojaa sillä aikaa kun luotia vihuu jokaisesta suunnasta.

Oikeastaan välillä pattiin alkoi suunnattomasti ottaa nuo loputtomalta tuntuvat vihulaiset, jotka ikävästi ovat kaikki pelaajan hoidettavissa. Varsinkin kun koko kentän siivottuaan tietää, että seuraavan nurkan takana kurkistelee taas kymmenenpäinen vihollisporukka, toivoo pelin olevan vain elokuvaa, jonka voisi halutessaan kelata ohitse.

Kaiken pohjannoteeraus on nuo joidenkin kenttien lopussa pelaajaa odottelevat vihollispomot, joihin saa upottaa kiitettävästi luotia, että myös mielipidettä. Esimerkkinä vaikka pelin keskivaiheilla vastaan asettuva helikopteri, joka piti tuhota suoraan ilmasta käsin, kun minigunit laulavat iloisesti ja pelaaja on tällöin suorassa alisuhteessa.

Lopulta kuitenkin varsin mukava poikkeus geneeriseen pelijoukkoon. Yksinpeli on ohi turhan nopeasti, mutta sitä pelailee varsin mukavin mielin, lukuunottamatta niitä tilanteita, jotka aiheuttavat todennäköisesti kullekkin harmaita hiuksia. Moninpeliä ei ole tultu testailtua. Ehkä sekin olisi hauskaa viihdettä, vaikka mitä videot antavat ymmärtää epämääräisestä usean pelaajan hortoilusta saman kentän kuosissa. Koko homma on oikeastaan taattua Woomaista asebalettia, jossa veri sinkoaa kaaressa - lähes koko pelin ajan. Viimeistään silloin luulisi peliin kyllästyvän kun pelimekaniikka alkaa toistaa itseään.

petrabugi
Käyttäjä
3 viestiä

16.03.10 klo 13:02 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viimeisin peli oli PSP:lle tehty Jack And Daxter: Kadonnut maailma. Ja ihan vähän ennempään pääsin PS 3:lle tehdyn Uncharted 2: Among Thieves läpi. Unchartedit molemmat on tosiiiiii hyvii :D itse pidän paljon.... Nyt ostin HeavyStormin :D

Jurpo
Tähtääjä
1131 viestiä

28.03.10 klo 02:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Äärimmäisellä retrohengellä Mega Man 10. Ei ollenkaan huono peli. Kevyt pelata ja helppo oppia, mutta jos haluaa mestariksi pitää uhrata satoja tunteja.

rillijulle
Moderaattori
3846 viestiä

28.03.10 klo 22:50 - linkitä tähän kommenttiin: #

Battlefield: Bad Company 2 PC

30 tuntia takana, viisi siitä kuuluu yksinpelille. Moninpeliksihän tämän ostin, mutta Modern Warfare 2 on mahtavaa adrenaliinitykitystä alusta loppuun ilman sen suurempia suvantokohtia, joten odotin tämän ottavan myös siinä mielessä mallia siitä. Yksinpelikampanja sisältää hieman yli kymmenen kenttää, joiden läpikoluaamiseen kuuluu aseiden metsästystä, M-Com-asemien tuhoamista sekä tietenkin putken alusta juosta putken päähän, ohessa myös teilataan pari vihulaista.

Peli alkaa niin toiseen maailmansotaan sijoittuvalla operaatio Auroralla, joka pohjustaa tarinaa. Ihan kiva erikoisuus muuten, mutta jo siinä tulevat vastaan pelin pahimmat kompastuskivet: buginen toteutus ja täysi putki (noh, on tässä yksi aavikkokenttä jossa saa vapaasti valita mihin menee ensin, mutta sekin on tarkoin rajattu). Yli puolet yksinpelikampanjasta on tylsää sotimista eri maisemissa, joissa paikat hajoavat melkoisen heiverösti. Toki talot sortuvat ja seiniin tulee reikiä, mutta kaikki on niin ennaltamäärättyä höttöä kun botit ampuvat singoillansa minne sattuu ja pöly pöllyää niin, ettei eteensä näe. On myös naurettavaa, että tämän sankan usvan läpi näkevät viholluiset harvinaisen hyvin, mutta itse taasen ei yhtään mitään. Pölyn laskeuduttua taas alkaa räjähdellä ja onkin melkeimpä täysi pakko rynniä etiäpäin jatkuvasti, ettei hengestään pääse. Helpoimmalla vaikeusasteella oma ukko saa ottaa osumaa melkoisen paljon, mutta muutamat kohdat ovat siltikin hankalia ihan vain ylitarkkojen vihubottien vuoksi.

Kun päästää hieman pidemmälle kampanjassa alkavat tarina ja tapahtumat olla aivan suoraan kopsattuja Modern Warfare 2:sta. On EMP-pulssia, mönkiäajelua (MW:ssä vedeltiin moottorikelkoilla) ja suoranaista vittuilua viime vuoden lippulaivaa kohtaan, mikä on jo naurettavaa kun ottaa huomioon, että sen yksinpeli on aidosti hyvää viihdettä. Siinä ei myöskään jatkuvast siirrytty välivideoihin, vaan pelaaja oli koko ajan tapahtumissa mukana. Tässä välivideoihin mennään siirtymällä, jossa kuva hämärtyy ja se jos jokin tuntuu äärimmäisen typerältä. Esimerkki: pelaat hetken, joku sanoo heittävänsä sinulle aseen, kuva hämärtyy ja lataa hetken, videossa heitetään ase sinulle, kuva hämärtyy ja taas jatkat pelaamista. Voi helvetti miten kädetöntä toteutusta ja selvästi on hätiköiden helpoimman kaavan kautta tehty.

Toteutus tökkii myös muussakin mielessä. Yksinpelissä kaverit ja terroristit nykivät typerästi, mikä myös syö immersiota. Tätä animointikämmiä ei onneksi kuitenkaan moninpelissä nähdä, mikä on pelimukavuuden kannalta ehdoton asia. Lisäksi useat grafiikkabugit näyttävät naurettavilta ja niistä kärsitään niin yksin- kuin moninpelissäkin; esimerkiksi ruoho ja lohkareet leijuvat välissä puoli metriä ilmassa. Muuten toteutus on luokkaa kiva. Graafisesti peli on nätti, ainoastaan sisätilat ovat hieman ankeat. Myös fysiikat paiskovat kivasti vehkeitä, tavaroita ja ruumiita pitkin seiniä. Monin pelissä rakennusten ja muiden tuhoaminen toimiikin paremmin, sillä kaikki ei tunnu niin päälleliimatulta. Kosolti on silti rahastuksen makua siinäkin hypetyksessä. Erityismaininta vielä munakkaasta äänimaailmasta, jossa jyskettä riittää. Myös musiikkipuoli on muutamaa hutia lukuunottamatta ihan kuunneltavaa sävellystä.

Moninpeli onkin tämän tekeleen suola ja siksi huikeat viisi pistettä. Aina Battlefieldit ovat moninpelipuolella olleet ehdottomia kuninkaita, mutta tässä asiat on tehty vieläkin paremmin. Ajoneuvot käyttäytyvät pykälän realistisemmin, mutta helikoptereita taasen on huomattavasti helpompi ohjailla kuin esimerkiksi Battlefield 2:ssa. Lentokoneitahan ei tässä pelissä nähdä.

Moninpelissä on muutama pelimuoto: squad deathmatch, squad rush, rush ja conquest. Deathmatchinhan kaikki tuntevat, mutta squad on neljän hengen ryhmä, jossa puhalletaan yhteen hiileen. Rusheissa on pointtina räjäyttää M-Com-asemat ja rush onkin se mieleisin pelimuoto minulle. Siinä on jatkuva tekemisen meininki ja laaja pelialue pienenee sen mukaan kun etenee, eli saa räjäytettyä asemat, toinen puoli taasen luonnollisesti puollustaa niitä. Conquestin pointtina on vallata lippuja laajalla kentällä. Conquest on rauhallista pelattavaa, jopa pelaajakaton täyttämällä määrällä, eli 32 pelaajalla.

Nykysotapelien tapaan myös tässä hankitaan rankkia, eli levutetaan, että saadaan parempia varusteita ja aseita. Aina on BF-peleillä ollut korkea oppimiskynnys ja niin on tässäkin, mutta huomattavasti matalampi kuin muissa. Alussa pärjää melkoisen huonosti rupuisilla rynkyillä, mutta kun jaksaa vääntää ja saa muutaman aseen, alkaa homma sujua kuin vettä vain. Myös tiimityö on elintärkeää ja siihen kannustetaankin jakamalla enemmän pisteitä ryhmäystävälliselle pelaajalle. Yksin sooloilevat lähinnä vain tarkka-ampujat, mutta onneksi sekään homma ei ole vain ylihelppoa tähtää ja ammu -tuubaa.

Moninpeli on täydellistä viihdettä. Joka matsissa on mukavasti vaihtelua dynaamisen ympäristön ansiosta ja "levuttaminen" on aina joka pelissä mukavaa touhua. Yksinpelin pelaa kerran, ehkä toisenkin läpi toiminnan nälkään, mutta erityistä uudelleenpeluuarvoa ei ole. Ainoat syyt, miksi vanhat kentät koluaisi uudelleen läpi ovat sivuutetut M-Com-asemat sekä kokoelmasta puuttuvat tussarit.

Hyvää
Nätiltä näyttää
Moninpeli tämän hetken ehdotonta kärkeä
Munakas äänimaailma
Kaikki hajoaa...

Huonoa
..., mutta määrätyllä tavalla
Kaikki yksinpelin ongelmat, kuten ylinäkevät terroristit
Muutamat vaivaavat bugit

moninpeli
yksinpeli

Jorge
Käyttäjä
104 viestiä

08.04.10 klo 22:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Batman: Arkham Asylum tuli tänään pelattua läpi. Tosin nyt takana on vasta story mode jäljellä on vielä haaste tehtävät ja piilotettujen esineiden- tässä tapauksessa Arvuuttajan jättämien arvoitusten ratkaiseminen- löytäminen.
Peli on saanut hyviä arvosteluja esimerkiksi Tilt.tv antoi täyden kympin ja itsekin pidin pelistä. Atenkin pelin synkkä tunnelma vaikutti ja kaikki oli muutenkin kohdallaan. Taistelut oli toteutettumallikkaasti ja Batman totteli käskyjä loistavasti. Taisteluissa kontrollit olivat yksinkertaiset, mutta vastaan tulevien vihollisten turpaanvetoon ei kyllästynyt missään kohtaa. Tappeluja viihdyttävämmäksi nousi pelin hiiviskely osuudet, jotka olivat monipuolisia ja vaihtoehtoja vihollisten hoitelemiseksi oli monia.
Juoni pelissä oli ihan mukiinmenevä ja se tulikin pelattua tosiaan muutamassa tunnissa ja hieman pelin helppous yllätti normaalilla tasolla pelatessa. Kokonaisuudessa hyvä peli ja suosittelen etenkin Batman-faneille.

Tumppimies

22.04.10 klo 10:23 - linkitä tähän kommenttiin: #

Final Fantasy XIII:
Huokaus. Helpotus. Näillä sanoilla on helppo kuvata tätä eeppistä peliä. Mittari näytti yli 55 tuntia ja vika bossi oli ottamassa pataan. Kokonaisuutena kyseessä on kuitenkin melko mielenkiintoinen peli, joka on hyvin tyypillinen japanirope. Hyvässä ja pahassa homma toimii. Hyvää pelissä oli sen grafiikka ja mukaansa tempaava tarina. Huonoa taas sitten oli heikko ääninäyttely ja putkimainen eteneminen. Aluksi tappelut ovat hankalia ja hauskoja, mutta pelin edetessä systeemi alkaa aueta paremmin, jolloin saa huomata, ettei se ole kovinkaan monipuolinen. Myös paljon kritisoitu putkissa juoksentelu ei oikein sovi nykyaikaan. Kaikesta huolimatta peli on parempi kuin Final Fantasy XII.

Mä en vaan enää meinaa jaksaa pelata yhtä peliä näin pitkään. Nytkin jäi paljon salaisuuksia avaamatta. Ei vaan kiinnosta lähteä tutkimaan pelin maailmaa yhtään enempää. Siirryn seuraavaan seikkailuun...

+ Kaunis ulkoasu
+ Paljon pelattavaa
+ Aluksi mielekäs taistelusysteemi

- Ääninäyttely
- Putkimainen eteneminen

seven
Käyttäjä
97 viestiä

22.04.10 klo 17:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Final Fantasy XIII (Xbox 360):
Voisin itsekkin vääntää jonkinmoisen arvostelun, kun kyseinen teos tuli vähän aikaa sitten tahkottua lävitse. Kyseistä sarjaa en ole kovin paljonkaan pelaillut. PS1:sen puolelta muutamaa osaa, samoin muutamaa osaa PS2:sen puolelta (X, X-2).

Pelin juonesta sain lähinnä sen selville, että jotain "falcii, palcii", sun muita organisaatioita siellä liikkuu, mutta en jaksanut välivideoissa keskittyä muuhun kuin lähinnä kauniiseen ulkoasuun. Nuo hahmojen pulinat kun meinaa arvata välillä ennen kuin he ennättävät suutaan avata. Tuo juoni on muutenkin outo, eikä siitä oikein meinaa saada mitään kunnollista otetta. Eeppisyydestä kuitenkin plussaa.

Hahmoihin ainakin nähtävästi pyritään keskittymään enemmän kuin juoneen. Positiivisina heistä jäi mieleen Fang ja Sazh. Muut taasen vähemmän tai ennemmän kiinnostavia. Poikkeuksena se Vanille on aivan saakelin surkea ilmestys, kun ääninäyttelykin kompastelee sen verran pahoin. Päähenkilö sentään menettelee, tosin hänkin on hyvin epäuskottava. Hänen ilmeisesti pitäisi olla jokin vanha sotilas, mutta mikähän vanha sotilas on noin parikymmpinen läheisen mallitoimiston stailaama mallimuija?

Muuten tuo uusittu, tosin yksinkertaistettu taistelu/hahmojen kehityssysteemi toimii mielestäni kohtuu hyvin. Sen mukaan oppii mitä pidemmälle pelissä etenee, sillä runsaasti kaikenlaista taktikointia tulee peli pelaajalta vaatimaan. Tosin nuo tappelut jossain pelin alkupuoliskolla on pirun tylsää puuhaa. Yritin tuolloin vain juoksennella päättömästi kentästä toiseen päästäkseni nopeaa tahtia tarinassa eteenpäin, mutta ennen pitkään olin pakotettu käymään jatkuvasti itseään toistavia mätkintöjä. Jaksoin kuitenkin kärsivällisesti jatkaa, koska tämä on Final Fantasy. Kentät ovat välillä niin pirun lineaarisia, eikä täten pelaajalle anneta juuri mahdollisuuksia tehdä omia valintojaan kuin kokemuspisteiden tuhlaamista, kamojen valintaa ja paradigma taisteluissa. Loppuun mentäessä Gran Pulse (suuri vihertävä aukio) korjaa hieman putkimaisuutta.

Nyt kun se viimeinenkin bossi on saanut pataan, ei tarjolla ole kuin lähinnä hieman sivutehtäviä, joissa ilmeisesti ainoa tarkoitus on mennä mätkimään jotain määrättyä bossia turpaan. Mistään mukavista minipeleistä ei näytä olevan merkkiäkään. Ainoa varsinainen tekemisen kohde näyttää olevan tuo hahmojen ja aseiden/varusteiden grindaaminen. Eli mm. Final Fantasy X:n tapaan luvassa on siis päätöntä mätkintää kokemuspisteiden keräämistä varten. Muuten tuo on ihan käypää puuhaa, kun voi kaiken kehittämisen jälkeen listiä vihuja muutamalla iskulla, ja mennä vittuilemaan niille kovimmille hongankolistajille.

Jokatapauksessa sarjalle nähtävästi tullaan tehtailemaan lisää jatkoa, olisi pelinkehittäjillä syytä laittaa muutamia asioita täysin uuteen valoon. Kyllä tota silti muuten pelaa.

ZukuZuku
Käyttäjä
119 viestiä

07.05.10 klo 17:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Onhan sitä joskus pikkupoikana tullut hakattua kymmeniä pelejä läpi useita kertoja kavereiden kanssa eri konsoleilla. Suurin osa sillä alkuperäsellä XBoxilla. Viimeisimmät GTA IV (juuri pelattu) koodeilla kylläkin eli ei 100% läpi pelattu. Sitten noita konsolipelejä esim. Voodoo Vince, Alter Echo, Spider-Man 2, Chase ja jotain tollasia. Kyllähän nuihin sillon joskus tuli aikaa kulutettua vähän liikaakin.

rillijulle
Moderaattori
3846 viestiä

26.05.10 klo 22:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth
PC

Kauhuseikkailut ovat aina olleet suuria suosikkejani aina PlayStationin Resident Evileistä lähtien. Ehdoton lemppari kyseisestä genrenstä on Silent Hill 2, jossa kuljettiin sen verran hämärän rajamailla, ettei ihan heti tehnyt mieli palata painostavan kauhun pariin. Lopulta sitten monen vuoden päästä päädyin tutustumaan Call of Cthulhuun, ja siinä mentiikin heti hämärän tuolle puolen ja reilusti. CoC on yksi kiehtovimpia pelejä koskaan, sillä päähahmo Jack Walterin nupin löystyminen tuntuu jo ihan omissa hermoissa asti, eikä peliä mielenterveyttä ajatellen pystyisi pelaamaan useaa tuntia kerralla, mutta tarina imaisee liiankin vahvasti mukaan. Cthulhu-mytologiasta muodostui itselleni tämän pelin myötä yksi mielenkiintoisimmista aiheista ja sai tarttumaan H.P. Lovecraftin novelleihin, kuten Cthulhun kutsu ja Varjo Insmouthin yllä.

Heti pelin alussa painellaan sateisessa ilmassa suoraan jonkinlaisen kultin valtaamaan kartanoon. Pihalla on täysi tulitaistelu menossa, mutta sisätiloista avautuu Helvetti. Ei voisi sanoa, että Walters olisi väärässä paikassa väärään aikaan, mutta joitain asioita olisi silti voinut jättää tekemättä. Tästä lähtee paranoidi matka kohti maailman pimeimpiä nurkkia, ja voi pojat kuinka synkkiä ne ovatkaan.

Tunnelma on pelin valttikortti. Aluksi häiritsivät lukuisat bugit ja rumahko grafiikka, mutta lopulta graafinen toteutus alkoi pönkittämään fiilinkiä. Maailma on synkkä ja yksityiskohdaton, tekstuurit nykymittapuulla suttuisia ja ohjaus kankeaa. Eniten naurunaihetta sain siitä kun luulin pelin puoleenväliin asti, ettei Jack osaa kävellä taaksepäin. Alkuperäisasetuksissa vain olikin joistain helvetinmoisista huumorisyistä päädytti bindaamaan moonwalkki nappiin X. S:sä oli use, jolla aukeavat ovet ja tavarat napataan mukaan, ja se jos jokin tuntui epäluonnolliselta.

Peli ei todellakaan ole DirectX 10 ystävällinen, sillä heti alussa harmittavat sadepisarat ruudulla. Tai itselläni ne eivät näkyneet pisaroina, vaan eräänlaisina kolmioina. Onneksi näistä ei tarvitse nauttia kuin parissa osaa 10 tuntisessa pelissä, että eivät ne suurin ongelma ole ainakaan verrattuna tähän: eräässä laivakentässä tulee sellainen bugi vastaan, ettei kenttää voi läpäistä kuin hankkimalla jostain netin syövereistä valmiit savegamet ja skipata tämä kohtaus. Sen tein ja onneksi kyseisten tallennuksien pelaaja ymmärsi käydä heti kohtauksen jälkeen seivaamassa.

Vaikka peliä riivaavatkin bugit ja karkeahko grafiikko, on se audiovisuaalisesti silti mainio. Kun Jack alkaa seota, maailma pyörii ympärillä, hidastuu, ties mitä muuta niin, että pelaajalla tekee pahaa. Varsinkin jos kuuntelee kun Jack samalla itkeskelee ja puhuu itsekseen aavemmaisella äänensävyllä. Jos päähenkilön mielenterveys menee liian haparoille, pistää tämä itselleen kuulan kattoon jos sattuu olemaan tykki kourassa. Tästähän seuraa välitön game over, eli kannattaa aina hieman katsella minnepäin kaverin pää on suuntautunut.

10 tuntinen menee pelin parissa äkkiä, sillä suvantokohtia ei ole. Ainoastaan loppupuolelta löytyy pikkuärsyttävää luolastossa juoksemista, mutta onneksi viholliset eivät respawnaudu ja panoksiakin jaetaan melkoisen anteliaasti. Vaikka peli nojaakin pääosin hiippailuun, on se puoli melkeimpä yhtä huonosti toteutettua kuin alkuperäisessä Metal Gearissa. Huonosti tai ei, mutta kyllä se toimii kunhan välillä antaa hermoille tilaa. Elokuvamainen ote on myös kiva, sillä ruudulla ei näy mitään ylimääräistä. Näin immersio säilyy raikkaana aina alusta loppuun.

Koska kyseessä on kauhuseikkailu, kuuluvat siihen oleellisena osana erilaiset pulmat. Joka alue on täynnä erilaisia pulmia ja niitähän on mukava ratkoa. Suurin osa pulmista ovat täysin loogisia, pari kertaa piti tarttua walktroughiin. Kuitenkin ratkaisu oli aina liiankin yksinkertainen, eli sitä ei vain tullut ajateltua.

Jurpo
Tähtääjä
1131 viestiä

23.06.10 klo 02:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Planescape: Torment

"What can change the nature of man? "

Black Isle Studios oli kehitystiimi joka loi PC-roolipelien suurimmat klassikot. Siis sellaiset klassikot joilla on jotain todellista merittiä jo. Fallout-duo on mestariteos post-apokalyptisessa Kaliforniassa ja täynnä kieroa huumoria. Planescape: Torment on Fallout- ja Baldur's Gate-saagojen kehittäjien sivutyö. Pelimoottori on pitkälle sama kuin Baldur's Gatessa, joskin sitä on hieman hiottu ja sovitettu Planescapen uniikimpaan olemukseen. Monet tyypilliset AD&D-pohjaisten pelien konventiot kääntyvät päälaelleen ja lopputulos on oikeaa kirjallisuutta.

"Are they dead? Yes. Unlike you they have but one life. And they wasted it for your sake. "

Nimetön (kirjaimellisesti) päähenkilö herää ruumishuoneelta. Läheiseltä hyllyltä lentää eteesi lörpöttelevä kallo Morte joka avuliaasti antaa ensimmäiset vihjeet selkätatuoinnistasi. Kohtaaminen ruumishuoneella kummituksen kanssa valaisee hieman menneisyyttä ja (antaa erityishyödyllisen kyvyn) johtaa pitkään ja eeppisen mittakaavan tutkimukseen. Kuka olet ei koskaan ole ollut yhtä tärkeä kysymys ja miksi olet kuolematon. Jep! Et voi kuolla joten voit keskittyä tarinaan ja lisäksi kuolemattomuus ja Wolverinen kateelliseksi laittava paranemiskyky mahdollistaa verisen splatstickin (jos mielikuvitus riittää) mitä on mukana runsaasti, mutta ei liikaa. Kyky murtaa oma niska ja tulla takaisin kertomaan miltä se tuntui on vahva valttikortti väittelyssä.

"It is better that happen than the multiverse continues to suffer because of us. "

Vaikeustaso Planescape: Tormentissa ei ole huimaava, sillä nimetön päähenkilö herää henkiin mistä tahansa tappiosta, joten pelkoa äkillisestä game overista ei ole ja jos epähuomiossa tapat jonkun tärkeän portinvartijan saat ilmaisen game overin jotta voit koettaa asiaa uudelleen. Kuitenkaan ei ole helppoa löytää kaikkia tarpeellisia tietoja ja moni asia saattaa osoittautua tärkeämmäksi kuin mikään muu. Tutkimusretki demonien, epäkuolleiden ja muuten vain epämiellyttävien asioiden kansoittaman Sigilin läpi ei ole helppo sillä älyä on syytä käyttää ja kolme vihollista on Nimettömän voitettava ennen kuin hän oppii totuuden itsestään ja pelkkä summittainen tappaminen kiinnittää lopulta Lady of Painin huomion ja hänellä on tarpeeksi voimaa sinun tappamiseen. Eeppisen kolmannen näytöksen lopussa ei luvassa ole välttämättä miekan kalske, vaan älyn, viisauden ja nöyryyden koetus joka jättää pelaajan sanattomaksi.

"Submit. "
"I may be bested in battle but I shall never be defeated. "
"You cannot hope to defeat me. "
"I have been here before. This time I shall never leave. "
"So be it. "

Nimetön ei ole yksin, sillä em. leijuvan kallon lisäksi mukaan mahtuu vanha Dak'kon, viimeinen karachin kantaja ja tämä vanha, mutta sitkeä soturi osoittautuu tärkeäksi avuksi ja ei myöskään ole ainoa uhrisi. Ignus palaa ikuisesti, mutta se ei häntä haittaa ja Vhailor, armottoman lahkon armottomin pyöveli tulee mukaasi pitämään huolen siitä että jos teet uuden rikoksen hän on heti paikalla rankaisemassa sinua, saalistaan mitä hän jahtasi vuosien ajan. Lyhyesti sanoen Planescape: Tormentin hahmogalleria on täynnä sekopäisiä, omituisia ja kieroutuneita antisankareita joilla on omat syynsä auttaa sinua.

"Know that once I owed you a debt. Know that you saved my life and know that I followed you to settle that debt. I have paid your life with mine. The debt is settled. "

Baldur's Gaten pelimoottori antaa vahvan perustan, mutta koska pääpainona ei taistelu tai erilaisten hahmovariaatioiden optimointi on hahmojen varusteiden kustomoitavuus varsin rajallinen, mutta täysin riittävä ja koska mukana on vain kolme täysin pakollista taistelua (joista yksi on naurettavan helppo) ei pelaamista voi pitää vaikeana. Haastavuus tulee mutkikkaista arvoituksista joita pitää ratkoa useita ja sivuhaasteita on myös luvassa. Suuren kirjallisuuden tavoin mielikuvitus joutuu tekemään töitä hartiavoimin. Graafisesti ilme on toimiva ja Sigilin miljöö on melkoisen ruskehtava ja harmaa, joten väriloistoa ei paljoa luvassa ole, mutta hahmojen animaatio on ilmeikästä ja jokainen mukaan tuleva hahmo on yksilöllisesti animoitu, joten sekoittaminen mahdotonta. Äänityö on laadukasta sillä mukana paitsi jyhkeää musiikkia myös nokkelaa dialogia joissa voi kuulla Mitch Pileggin käheää kuiskausta, Tony Jayn massiivista bassoa ja Sheena Eastonin rrrraaschtavaa schkottilaischta. Roolitus pysyy pääasiassa hienovaraisessa tulkinnassa vaikka hahmot ovatkin ajoittain karrikoituja.

THESE CRIMES CARRY A... PRICE. YOU MAY NOT GO WHERE I WILL SOON BE. "

Planescape: Torment on erinomainen peli.

Dr. Zaius
Käyttäjä
418 viestiä

05.07.10 klo 19:02 - linkitä tähän kommenttiin: #

Fallout 3: Game of the Year Edition (2008)
Tätä on tullut pelailtua jo melkoisesti ja silti tekemistä tuntuu olevan vielä vaikka millä mitalla. Fallout 3 taitaa olla monipuolisin peli, jota olen pelannut. Pelikenttä on laaja, mutta siitä huolimatta sinne on keksitty paljon kaikenlaisia jänniä paikkoja. Myös tehtävät ovat mielenkiintoisia ja vaihtelevia (toisin kuin esim. Far Cry 2:ssa). Plussaa myös siitä, ettei tätä ole tehty aivan vakavalla naamalla, vaan mukana on myös nasevaa huumoria. Huomionarvoinen seikka on myös Liam Neeson yhtenä ääninäyttelijänä.

Mutta on tässä paljon ongelmiakin. Peli käy loppua kohden aivan liian helpoksi, eikä ”very hard” –vaikeustasokaan ole enää kovinkaan haastava. On myös vähän hölmöä, ettei altistuminen radioaktiivisuudelle tai alkoholista ja pillereistä johtuville riippuvuuksille aiheuta mitään haittapuolia, eikä karmallakaan näytä olevan juuri mitään merkitystä. Myös animaatiot ovat hieman kankean näköisiä.

Toivottavasti tällaiset ikävät pikkuviat on saatu korjattua Fallout: New Vegasissa. Ainakin jo lupailtu "Hardcore"-pelimuoto vaikuttaisi korjaavan osan ongelmista.

Resident Evil Code: Veronica X (2001)
Tämä olikin jo kuudes Resident Evil –peli jonka olen mennyt läpi. Alkaahan tässä jo olla havaittavissa vähän ikävää toistoa sarjan aiempiin (1, 2 ja 3) osiin, mutta hyvin tätä jaksoi silti pelata. Juonikin on melkoisen ennalta arvattava, vaikkei aiempia osia olisi pelannutkaan. Asevalikoimaa on vähän laajennettu, mikä tietysti on aina hyvä juttu. Näissä vanhoissa RE-peleissä on se hyvä puoli, että puzzleissa on jonkin verran haastetta. Jouduinpa pari kertaa turvautumaan gamefaqs.comiin, jotta pääsisin eteenpäin.

Tämä on myös selvästi vaikeampi, kuin aiemmat osat. Yhdessä vaiheessa meinasi tulla tenkkapoo, koska en ollut säästänyt tarpeeksi paukkuja erääseen bossfightiin. Ja minä kun luulin, että käytän yleensä peleissä paukkuja keskivertoa säästeliäämmin, mutta kovin vähissä ne usein tässä pelissä oli.

Mutta jos sattuu pitämään aiemmista Resident Evileistä, niin melko varmasti pitää tästäkin.

seven
Käyttäjä
97 viestiä

10.07.10 klo 15:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vietcong 2 (PC)

Tullut näitä Vietnam aiheisia paukutteluja pelailtua. Muutaman pelin hakkasin sitten lävitse, kun kerta koneella suostuivat pyörimään. Odotukset Vietcongia kohtaan oli varsin suuret, vaikka ykköseen en koskaan ennen ole koskenut. Aika hiki hatussa tuota peliä tuli hakattua. Sinänsä pettymys se olikin. Kyllähän kuitenkin tuon vitosen huvittelusta maksoi.

Tarinan alussa tutustutaan jenkkien tukikohtaan, jossa oleelliset hahmot tulevat enemmän tai vähemmän tutuiksi. Mitään kummoisempaa tutoriaalia ei ole, vaan pelaajalla onkin pian jo ase kourassa. Räiskimään pääsee heti muutamien keskusteluiden jälkeen. Juoni ei mikään sen erikoisempi ole. Tehtävät on vähän turhan suoraviivaisesti scripattuja.

Lisäksi peli on ihan helvetin vaikea. Montaa iskua ei pelaajan tarvitse nahkaansa ottaa ennen kuin nirri lähtee. Tekoäly tulittaa pelaajan murhaavan tarkasti, jos edessä seisovaa solttua ei muista ampua ennen kuin tuo teköälyn ohjastama solttu kääntää katseensa kohti pelaajaa. Tuntui vain lähinnä siltä, että tuon korkean vaikeustason on tarkoitus tuoda pelille teennäisesti lisää realistisuutta. Homma tuntuu välillä vain sadistiselta pelaajan kiusaamiselta. Etenkin perseestä on se, että pelin pelaaminen alkaa olemaan vain rasittavaa pakkopullaa. Tuota pelattavuutta olisi vähän enemmän voitu tasapainoittaa realismin ja mukavan/addikitiivisen pelaamisen välillä. Onneksi pelissä on edes pikatallennus mukana.

Tuli sitten pelaamisen lomassa ihmeteltyä pelin melko korkeita laitteistovaatimuksia, jotka eivät mitenkään ole linjassa pelin ulkoasuun nähden. Tekstuurit ovat muuten hienon näköisiä, mutta alkupään kaupungit eittämättä ihmeen suttuisen ja vanhentuneen näköisiä. Muutamat viidakot ovat ihan ookoo tasoa, mutta aluskasvillisuutta saisi löytyä runsaasti enemmän. Tuli pelattua 800x600 resoluutiolla, jolla pystyi peliä pelaaman edes suht sulavasti, mutta koin kuitenkin välillä ärsyttävää hidastelua. Lisäksi peli on kaikinpuolin raskas. Onkohan sitä jo aikoihin eletty. Äänimaailma ajaa ääninäyttelyn ja musiikkipuolen osalta hyvin, mutta aseista saisi enemmän pauketta irrota. Tosin 60-luvun räkäiset kitarasoundit ja muu musiikki nostattavat mukavasti tunnelmaa.

Pelaajan ohjastaman hahmon pitäisi olla johtavassa asemassa, mutta periaatteessa kaikki muu porukka tuntuu aina tietävän mitä seuraavaksi pitää tehdä. Tekoäly juoksentelee monesti sinne tänne, unohtaa välillä pelaajan, mutta osaavat sentään kiinnittää huomion vastapuolen vihollisiin. Pelistä löytyy myös melko yksinkertainen komennussysteemi, jolla omiaan voi halutessaan juoksuttaa haluamaansa paikkaan.

Hyvänä puolena se, että kun on pelannut ensimmäisellä kerralla tarinan jenkeillä lävitse, voi tutustua sotaan Vietnamilaisten perspektiivistä. Onhan tuo mukavaa välillä amerikkalaisiakin tulitella, mutta mitään uutta pelin sisältöön se ei juuri tuo. Luohan tuo myös hienon kuvan kyseisen sodan vähemmän tunnetusta puolesta, ja tarjoaa kaoottisia ja kinemaattisia yhteenottoja, mutta oikeastaan kokonaisuus kusee vähän joka kantilta.

Kyllähän innokas pelaaja väntää pelin ainkakin kertaalleen läpi, mutta eipä tämä lopulta yhtään mitään mullistavaa tarjoa. Joillekkin tämä on melko varmasti vain piikki perseessä.

Men of Valor (PC)

Tuli myös tälläinen mm. Medal Of Honor: Allied Assault pelin luoneen 2015 firman vuonna 2004 julkaistua sotarymistelyä pelattua. Tarina heittää pelaajan vuoden 1965 Vietnamiin, Dean Shepard nimisen soltun saappaisiin. Tarkoituksena oli nähtävästi tehdä oma osansa Pohjoisten kommunistien pysäyttämiseksi. Tehtävissä taistellaan maalla, ilmassa ja vedessä. Yleensä pyritään päästämään omia joukkoja pinteestä tai etsiskellään salaisia dokumentteja.

Varsin mielenkiintoista tarinassa on se, että kerronta muistuttaa hitusen Half-Life peliä tai jotain muuta peliä, jossa päähahmoa ei välianimaatiossa koskaan nähdä. Ainoastaan hänen ääntään voidaan kuulla kirjeenvaihdossa. Myös päähahmon ja tämän vanhempien kanssa kirjoittelu tuo kylmän tunteen toiminnallisen sodan keskelle.

Sotiminen tapahtuu oikeastaan samalla tyylillä kuin Medal Of Honor peleissä. Tapahtumat on ihan mukavasti käsikirjoitettuja, mutta kenttäsuunnittelu turhan yksioikoista. Vaihtoehtoiset reitit loistavat poissaolollaan. Kentissä edetään melko tiukasti, eikä liikkuttuun suntaan voi vaikuttaa. Vahva toiminta korjailee hieman tuota kenttien lineaarisuutta. Tapahtumat tosin etenenvät lähinnä siten, että pelaajan on seisottava määrätyssä kohdassa, jotta ennalta määritelty tapahtumaketju lähtisi käyntiin. Päähahmo ei edes osaa hypätä, eli kaikkien pienten esteiden ohi on kierettävä. Joskus päädytään helikopterin/veneen kyytiin, mutta nämäkin liikkuvat lähinnä jotain tiettyä raidetta pitkin, eikä realistisuuden tunnetta pääse syttymään.

Tekoäly käyttäytyy kaksijakoisesti. Pelaajan toverit osaavat ammuskella vihollislaumoja yleensä kiitettävään tahtiin. Usein joku porukasta etenenee uskollisesti pelaajan vieressä, mutta muu porukka jää välillä paistamaan makkaraa kulman taakse tai tähtäilevät oudosti ilmaan vaikka vihollinen kuinka huitoisi siinä vieressä aseensa kanssa. Vihollistekoäly päätyy välillä juoksemaan kohti pelaajaa tai ammuskelee täysin avoimesta paikasta. Jos pelaaja ottaa luotia nahkaansa on vaarassa vuotaa kuiviin, eli on vuodatus estettävä ennen kuin noutaja tulee. Vihollislauma pistää välillä yllättävän hyvin vastaan, eikä lääkintäpakkauksia ole aina saatavilla. Vihollisten kaatuessa voi näiltä ottaa aseita, ammuksia ja energiaa.

Graafisesti peli on erittäin hieno. Tekstuureissa ei välttämättä Vietcongin tasolle yllä, mutta muussa graafisessa ilmeessään päihittää sen selvästi. Aluskasvillisuutta viljellään kentissä runsaasti. Yksityiskohtiakin viidakoissa on runsaasti, eli mistään muutaman puun rykelmästä ei ole kyse. Peli myös toimii täysillä grafiikka asetuksilla ja hyvällä resolla puolet paremmin kuin tuo Vietcong 2. Olisin kuitenkin suntaa näyttävän kompassin tilalle toivonut jotain pientä karttaa, jossa viholliset olisi merkitty punaisella, omat vaikka vihreällä. Vastapuolen soltut piileskelee usein tiheiköissä, mikä tekee heidän eliminoimisesta hieman hankalaa. Audiovisuaalinen puoli ajaa asiansa kuitenkin loistavasti. Viidakoissa suhisee ja aseet paukkuvat hienosti. Ääninäyttely toimii kaikilta osin hyvin ja mukana on mm. Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa näytellyt Sean Astin.

En ole moninpeliä testannut, kaipa sekin on ihan hauskaa hupia. Pelaajamäärästä taas en ole tietoinen.

Jerrre
Käyttäjä
36 viestiä

24.07.10 klo 21:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viimeisimmäksi on tullut läpi vedettyä Half-Life 2 ja sen lisäosat. On muuten mahtava sarja. Suosittelen!!

Predator

15.08.10 klo 11:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viimeisin peli mikä on pelattu läpi. Se on muistaakseni Play Station 2- konsolin peli ja nimi on Killzone. Loistava peli , mikä muistuttaa vähän Haloa.

Pelissä ISA-Armeijan nelikko taistelee vastaan robottimaisia Helghast-joukkoja vastaan. Pelissä on 12 pitkää tehtävää, missä on monta osaa.

Killzonesta on tullut myös jatko-osa PS3:lle ja kolmas osa on kehitteillä. Suosittelen koko sarjaa!

lakku
Käyttäjä
51 viestiä

06.09.10 klo 09:18 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vuosia odotettu Starcraft 2: Wings of Liberty. Yksinpeli pelattu 5 kertaa läpi ja netissä tullut hakattua monia tunteja.

rillijulle
Moderaattori
3846 viestiä

06.09.10 klo 17:03 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mafia II (PC)

Jokunen aika sitten tullut läpäistyä, mutta elämyksenä peli oli niin hieno, että pitänyt sulatella vähän aikaa. Mafialeffojen ystävänä rakastin pelin kerrontaa ja tarinaa yleensäkin, mukavan Scorsesemaista ja osittain tuli myös mieleen Once Upon a Time in America. Montaaseja ei ole kovin useasti videopeleissä näkynyt, mutta toimivat tässä ainakin helvetin hienosti. Koko pelihän on periaatteessa tasokas 10-12 tunnin mafiaelokuva, jossa kaikki likaiset työt tehdään itse. Pidin erityisesti siitä, että alussa heti saatiin sotia ja välissä käytiin vankilassakin, vaihtelua siis. Linnasta päästyä taas kotikulmat olivat melkoisen uudessa uskossa, peliä oli siis mukava jatkaa. Muutenkin kaikki on tasapainoitettu hienosti, niin kuin alussa on talvea ja puolesta välistä kesää. Erittäin hieno puoli oli myös se, että autoon sai simulaatioajonkin päälle. Autoilla pystyi vetämään sivuluisua melkeimpä aidosti, hieman silti tuntui olevan ongelmaa pitää auto hanskassa pidemmässä luisussa vaikka mitä teki. Arcadeautoilussa melkeimpä aina sama ongelma, mutta empä minä oikeastaan mitään tiedä tuon ajan autokojeista.

Ulkonäöstä ja äänipuolesta en löydä moitittavaa. Empire City näyttää nätiltä ja välivideot ne vasta komeita ovat. Aseiden äänet ovat tasokasta työtä, mutta ovatpahan kerrankin myös oikeanlaisen munakkaita. Toiminta on toteutettu mukavan sulavasti ja kontrollit tottelevat käskyjä onnistuneesti, sekä ampuminen ja mätkiminen on ihanan fyysistä. Myös koruttomuus ja moraalittomuus ovat ihania asioita kun peli ei muuten ole niin mustavalkoinen. Lineaarinenhan tarina tämä on, ettei valintoja tai mitään turhanpäiväistä paskaa pysty tekemään, mikä saattaa sapettaa korkean moraalin omaavia. Onneksi itselläni ei ole ongelmaa asian kanssa, vaan nautin täysillä jokaisesta brutaalista vedosta niin pelatessa kuin videossakin.

Pelin keskeiset hahmot ovat hyvin kirjoitettuja. Sivuhahmot jäävät ehkä aavistuksen etäisiksi, mikä ei minua haitannut. Dialogia on haukuttu yksitoikkoiseksi, mutta ajan ja teeman henkeen sopivaa mielestäni. Itse pääsin täysin Viton hahmon sisälle ja Joe on mainio kaveri. Pelin alussa on mukavan veijarimaista meininkiä, kunnes uppudutaan syvemmälle järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan. Pelin tyyli käsitellä aihettansa on mainio ja lopetus on erittäin onnistunut (vaikkakin epäoikeudenmukaisen tuntuinen pelaajalle), jättää mukavan haikean fiiliksen. Ehdottomasti parasta Mafia II:ssa ovat ne tunnekuohut mitä se aiheuttaa ja tekinen toteutus kokonaisuudessaan.

EDIT: No pelin nimi unohtu, nyt se on siellä. :---D

vasara88
Käyttäjä
583 viestiä

16.09.10 klo 19:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Batman: Arkham Asylum (PS3)

Kerrassaan loistava peli. Näyttää todella hienolta ja pelaaminen on mukavaa. Batmanilta löytyy kaikkea kivoja härveleitä joita pitää pelissä hyödyntää. Kamppeita voi myös upgreidata. Harmitti vähän kun ei päässyt ajamaan Batman autoa. Juonikin olis voinut olla hiukan pidempi. Extroina löytyy hiiviskely ja turpaanveto tehtäviä missä kerätään pisteitä yms. Niiden parissa kuluu myös paljon aikaa.

Huomaa, että peli on suunnattu hieman vanhemmille Batman faneille, koska peli on liian vaikea lapsille ja hahmot yms ei vältämättä sovi lapsen silmille. Peli on synkkä ja karu niinkun uudemmat Batman leffatkin. Pitänee vielä mainita, että Harley Quinn ja Poison Ivy ovat varsin vetävän näköisiä pakkauksia ja on varmasti kaikkien miespelaajien mieleen.

Keskustelut