Ikimuistoisimmat pelimuistosi

Foorumin päävalikkoonPelittääkö? › Ikimuistoisimmat pelimuistosi

Paralyzer
Käyttäjä
11 viestiä

12.10.11 klo 18:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Säväyttävintä oli pelata Wolfensteinia joskus 6-vuotiaana päivittäin 24/7 ja sitä pelatessa isoveli kertoi pelistä, missä pääsee moottorisahalla yms tappamaan mitä hirveimpiä örkkejä!! ja peli mikä oli kysessä, niin tottakai DOOM!! Nämä pelit aloittivat fps/räiskintä peli urani :D Seuraavaksi alkoi point and click pelien pelaaminen, eli sam and max, day of the tentacle :P ja tottakai secret of monkey island!! Näiden jälkeen englannin kielitaito hieman parani, jolloin alkoi FALLOUT 2 hakkaaminen ja tätä hakkaan vielä tänäkin päivänä :D Sitten tulikin fallout 3:sta odotettua vaikka kuinka kauan, mutta se jäi mielestäni kauas fallout2 fiiliksistä! Nyky peleissä ei oo ihan samoja fiiliksiä, mitä esim. Doom 1&2?! :D näistä vanhemmista peleistä jaksaisi jauhaa vaikka mite paljo! Ja jos olette point and click pelien faneja niin suosittelen lämpimästi: Trilby sarjaa, aivan mahtava ja muutama vuos sitte tehty! Tosi ahdistava peli pelata ja tosi mukava kaverin kanssa pähkäillä sitä! ;P

Aku
Käyttäjä
6 viestiä

02.07.13 klo 00:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Äitini oli ostanut minulle joululahjaksi Xbox 360:sen kun olin 11v. Laittelimme äitin kanssa yhdessä konsolin pelivalmiuteen, ja sitten vain pelailemaan. Pelasin koko illan ensimmäistä peliäni Need For Speed Carbonia, jota pelailen yhä aina silloin tällöin.

Original
Käyttäjä
53 viestiä

13.07.13 klo 01:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Parhaat muistot sijoittuvat ihan ensimmäisille peikoneille, mitä omaan tupaan joskus nuorempana sain. Super-Nintendo ja Nintendo 64 tarjosi kyllä huikaisevia pelejä. Super-Nintendo tarttui mukaan serkulta, joka ei enää kyseistä laitetta tarvinnut. Pelejä oli mm. legendaarinen, alkuperäinen Super Mario Bros, huikea tasohyppely. Lisäksi mahtava, niin ikään legendaarinen metsästyspeli Duck Hunt oranssin pistoolin kera. Isän kanssa metsästettiin sitten kaikenlaisia lintuja. Ja tottakai, nykyisin lempinäyttelijänikin mahtui yhteen peliin, nimittäin Total Recall - peli. Loistava toimintapeli kerrassaan. Muita pelejä Super Nintendolla olikin ainakin Mega Man, jokin Ankronikka peli ja joitain muita.

Nintendo 64 ei pelejä paljoakaan ollut. Kirkkain helmi sillä konsolilla oli ehdottomasti S.C.A.R.S - niminen ajopeli, jossa ajettiin eläinten muotoisilla autoilla. Oli muurahainen, skorpiooni, mammutti, leijona, sarvikuono ja monta muuta. Siis aivan huikea peli, jota pelasin todella paljon, eikä koskaan kyllästynyt. Tulee oikein ikävä tuota peliä, veljen kanssa tahkottiin todella paljon aikanaan. Ensimmäinen kosketus NHL- peleihin tapahtui myös tuolla konsolilla. Pelihän oli Wayne Gretzky's 3D Hockey vuodelta 1994 muistaakseni. Legendaariset selostukset, palavat maalit, rajut niitit ja jokaisessa pelissä paiskattiin vähintään 15 maalia yhteensä. 64:llakin oli joitain muita pelejä, mutta niitä en muista tarkalleen. Jokatapauksessa, ensimmäiset kosketukset videopelien maailmaan nappulana olivat erittäin mukavia.

valjus
Käyttäjä
12 viestiä

08.09.13 klo 19:56 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ehkä ikimuistoisinta oli pelata The Longest Journeytä faijan ja isosiskon kanssa TV ruudun kautta olkkarissa. Toinen pähkäilee päänsä puhki mitä pitää tehdä ja toinen katsoo läppärillä netistä läpipeluuohjeita. Niin eeppistä.

Tai sitten Sega Mega Drivellä yritetään vetää Sonic kakkonen läpi perheen voimin. Valitettavasti homma aina jymähti viimeisessä kentässä. Silti eeppistä.

Braman
Käyttäjä
37 viestiä

26.02.14 klo 22:33 - linkitä tähän kommenttiin: #

Doom95 ja totta kai asiaankuuluvalla koneella, ikää taisi tuolloin olla 7v kun sen isobroidin koneelta bongasin ja aloin salaa pelailemaan. Netistä löysin joku aika sitten jonkinlaisen demoversion, jota ihan onnessani rämpytin. Hauska huomata, miten hyvin muisti toimi vieläkin salapaikkojen suhteen. Pari ihan onnistunutta säikähdystäkin, kun pelasin kuulokkeet päässä ja äänet lipsahti turhan isolle.

Crash Bandicootit. Ai että. Muistan kuinka paikallisten pikaruokaloiden aulassa oli usein PS1, jossa näistä peleistä joku sisällä. Siinä ei malttanut syödä, kun piti vaan päästä pelaamaan. :D

Spyrot. Kaverin luona hakattiin joskus hyvinkin ahkerasti kakkososaa, jolloin se rullaluistelu-rata oli oikea pain in the ass. Vähän aikaa sitten huusin netistä itselleni omaksi, oli kyllä huikea tunne.

Edit. Herranen aika, Super Mario myöskin, tietysti! Meillä ei mitään pelikonsoleita ollut, niin piti aina pyytää päästä kaverille yökylään, jossa pelattiin aamuyöhön asti - salaa ja tyynyihin hihitellen.

Creeper234
Käyttäjä
13 viestiä

24.08.15 klo 14:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mieleeni tulee heti se kun lapsena viimein peittosin MDK2:n (2000). Pelin loppubossi oli itselleni aivan mieletön kokemus.

Tämähän on iso (ja kaheli) alienörvelö, jonka peitotakseen ei riitä se, että ammut kaverin reilusti seulaksi. Ehei. Tyyppi piti tuhota myös sisältä käsin ampumalla erikseen keuhkot, sydän ja aivot. Niinä hetkinä kun et muksinut bossin sisäelimiä, vaan tepastelit normaalisti ulkosalla, tämä veteli kaikennäköisiä temppuja. Muun muassa hypnotisoi hahmoni, niin että koko kamera pyöri ympyrää ja jouduin taistelemaan ylösalaisin. Kun pääsin takaisin tekemään selvää tämän sisuksista, niin siellähän lenteli pienempiä örvelöitä (jätkällä taisi olla loisongelma), jotka torpedoivat jatkuvasti etenemistäni. Valitsemallani hahmolla bossin sisuskalut myös regeneroivat kokoajan kestoaan, jolloin taistelu venähti varsin pitkäksi. Koko lystiin meni varmaan 20 minuuttia ellei kauemmin. Kädet tärisivät sen jälkeen. En muistaakseni kuollut kertaakaan, mutta edellä mainituista syistä ja bossin monivaiheisuudesta johtuen, tästä kehkeytyi todella mahtava finaali.

Itseasiassa koko peli on itselleni hyvin ikimuistoinen. Se oli huumorintajuinen, haastava ja erilainen. Muun muassa musiikki teki aikoinaan todella suuren vaikutuksen, sillä tätä ennen oli lähinnä tullut pelailtua Tomb Raidereita tai muita äänimaailmaltaan varsin "ankeita" pelejä. MDK2:ssa menoa tahditti upea instrumentaalinen soundtrack, jonka sävy vaihteli aina elektronisesta rockista teknompaan. Etenkin bossi-musiikki [www.youtube.com] on porautunut aivoihini. Osaksi varmaan juuri tuon pitkäksi venähtäneen lopputaiston ansiosta.

Pelillä on itselleni hyvin suuri nostalgia-arvo ja pelailen sitä yhä toisinaan. Mielenkiintoista muuten on, että peli pyörii edelleen kuin unelma, vaikka käyttöjärjestelmä on välissä vaihtunut monta kertaa. Siitä tulikin mieleen, että eräs erikoislaatuinen muisto tästä pelistä on myös se, että se ei ole koskaan kaatunut tai jumittunut. Kun muut hyllyni klassikkopelit ottavat nokkiinsa pelialustassa tapahtuvista muutoksista, tuntuu MDK2 kulkevan mukana vuodesta toiseen.

Brutus
Käyttäjä
989 viestiä

12.06.16 klo 19:44 - linkitä tähän kommenttiin: #


Ehkäpä ikimuistoisin tai ainakin yksi vaikuttavimmista pelikokemuksistani on ollut Lunar: Silver Starin ja Lunar: Eternal Bluen läpipeluu Sega-CD:llä joku vuosi sitten. Olen siis ysärilapsi ja kaikki vanhat Segan ja Nintendon jutut on vieläkin lähellä sydäntä. Jostain syystä näitä kahta peliä tulin kokeilleeksi aivan liian myöhään, sillä jotain tämäntapaista olen lähestulkoon aina salaa toivonut: Nimittäin oikeasti hyvin kirjoitettua sekä persoonallista vanhan liiton japskiroolipeliä ja fantasiasatua ilman uuden vuosituhannen adhd-meininkiä, blingblingiä, teinixiä ja emoilua. Pelien juonta tai maailmaa en halua spoilata ollenkaan, mutta se on käytännössä perinteistä länsimaista fantasiaa muutamalla hauskalla japanitwistillä. Nuo kopat ja kuvalliset cd:t on muuten livenä ihan sairaan hienoja.

Ruby on Eternal Bluessa pelaajan uskollinen sidekick.

Kaikessa konservatiivisuudessaan nämä pelit ovat mielestäni pahuksen hyvää tavaraa. Lunareissa on jotain itseeni vetoavaa kulmikkuutta ja persoonallisuutta sekä huumoria mitä FF:ssä ei ole enää ollut vuosikausiin, nautin niistä enemmän kuin yhdestäkään Final Fantasystä kutosen jälkeen. Erityisesti Eternal Blue on kokonaisuudessaan huikea kokemus, yksi kaikkien aikojen parhaimmista valikkojärjestelmistä, mahtava soundtrack, huippuluokan käsikirjoitus sekä pienten yksityiskohtien määrä koko pelissä on aivan mahtavaa. Erityisesti hahmot ovat suoraan jostain alan oppikirjasta, siis hyvällä tavalla. Ensimmäisestä pelista pahasisuinen kleriikki Jessica ja toisesta uhkapelaava, rennosti heinänkortta imeskelevä munkki Ronfar sekä paukapäinen paladiini Leo ovat ehdottamasti suosikkihahmojani yhdessä pelaajan tuikitärkeän sidekickin, pienen läppää heittävän lohikäärmeen ohella. Eternal Bluen loistava kymmenen tuntia pitkä epilogi on ehkä yllättävimpiä ja samalla hienoimpia pelikokemuksiani koskaan, mitään täysin samanlaista en ole nähnyt milloinkaan. Ainut harmittava asia näissä on, ettei tällaista hyvää oldschool japskiropea ole jälkeenpäin enää oikeastaan tehty ja Lunar 3 jäi jostain syystä pelkästään paperille.

Ronfar on äijä.

Mitä niihin musiikkeihin tulee niin tässä [www.youtube.com] on taistelumusiikki Silver Starista ja tässä [www.youtube.com] Eternal Bluesta. Tässä [www.youtube.com] taas Eternal Bluen tunnari ja tässä [www.youtube.com] laulettu loppubiisi. Bliss!

Tiettävästi Lunarit olivat aikoinaan Sonic CD:n jälkeen myydyimpiä pelejä laitteella, arvosteluiden keskiarvossa Eternal Blue oli Silver Starin kanssa parhaita. Voin allekirjoittaa.

pirpana
Käyttäjä
825 viestiä

04.10.16 klo 12:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

On tullut pelailtua 4 vuotiaasta asti reilusti yli 150 peliä pienen elämäni aikana, joten kyllä niitä kokemuksia löytyy vaikka millä mitalla.

Mutta haluan mainita yhden. Pelasin salaa Max Payne 1:stä (PS2) 6-7 vanhana. Pääsin painajaiskentälle asti, jossa kuljetaan talon veristen käytävien läpi kohti punaista verinarua, jonka päällä sinun tulee pysyä, hyppiä ja päästä kohteeseen. Kaiken tämän aikana kuuluu murhatun lapsen tuskanhuutoja ja mitä pahinta, kun putoat... tulee aivan hillitön ja piinaavan kova lapsen tuskaisen oloinen KARJAISU. Kananlihalle menee iho vieläkin.

Kyllä jäi mieleen.

Nosfecoff
Käyttäjä
752 viestiä

04.10.16 klo 14:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

pirpana kirjoitti:

Kyllä jäi mieleen


Todellakin. Kohtaus on todella ärsyttävä pelata, sillä pienikin virheliike sivulle tai lyhyeksi jäänyt hyppy pilaa kaiken (varsinkin PS2-versiossa, jossa pikatallennusta ei ole), mutta psykologisena horrorina se on yksi nerokkaimmista efekteistä missään pelissä koskaan.

John117
Käyttäjä
127 viestiä

14.02.18 klo 18:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

PC pelaamisen alkukynnyksillä muistettavimpia ovat sellaiset mestariteokset kuten Commander Keen 4 ja 6, Liero, Elastomania, Doom The Shores of Hell, Tony Hawks Pro Skater 1 ja 2 sekä Command&Conquer Red Alert 1 ja 2. Liero tarjosi kyllä unohtumattomat määrät räkänaurua ja hyväntuulista vittuilua kun pienenä pelailtiin ruutu jaettuna parhaimmillaan useampaan osaan. Toni Haukkaa tuli pelailtua aikana jolloin skeittaus oli jossain määrin suosittua myös Suomessa. Naksuttelupelien ihmeelliseen maailmaan tutustuin Westwoodin hulluun vaihtoehtoiseen historiaan sijoittuvan klassikon Red Alertin myötä, jota tulee vielä tänäkin päivänä joskus hakattua perus Skirmish modessa. Niin ja Heroes of Might and Magic 1-3 olivat myös loistavia ja ikimuistoisia vuoropohjaisia naksutteluja. Armeijan loppumetreilläkin Heroessia pelattiin läppäriltä.

Muilta osin Nintendo 64 alustalta muistan ainakin Super Mario 64, Mario Kart, Star Wars: SOTE ja Donkey Kong 64. Kovin ja merkittävin näistä varmaankin Super Mario, joka esitteli minulle ensimmäistä kertaa 3D pelimaailman ja mullistihan tuo peli tavallaan mekaniikat ja standardit tämän päivän peleille. SNES:iltä mieleen tulee Donald in Maui Mallard, joka oli tummien väriensä ja vaikeustasonsa puolesta mieleen jäävä ja koukuttava peli. 2000-luvun alussa ensimmäinen Xbox ja Halo Combat Evolved + split screen moninpeli paikan päällä oli täyttä parhautta. Sohvapelaamisen ja moninpelin merkittävin tekele omalla kohdallani.

barros
Käyttäjä
1356 viestiä

23.03.18 klo 09:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

https://www.youtube.com/watch?v=oXY2FL-Ib54

Dodia yksittäisistä personal computer peleistä tuli pelattua ahkerimmin vuodesta 2004 aina 1.3 versiosta alkaen vuoteen 2016 asti. Netgamesin servuilla sai jonoksi asti ootella, jotta pääsee publalla Suomalaisella servuilla mättämään porukalla kanssapelaajia ja kohentelemaan mm. kill/death tilastoaan. Kenttäsuunnittelu antaa tilaa hienosti Heavy/Light/Sniper/MG-42 classeille eri reiteille skillin parantuessa mahdollisuuksien mukaisesti kaiken aikaa. Kotimappina on Chemille tietysti kärjessä ja seuraavina Railroad/Lennon/Anzio/Harrington/Kalt, joissa alkunaden viskaamisen jälkeen tehdään päätös, mitä kautta edetä aseen kanssa riippuen tuleeko vastustaja keskivyöhykettä, sillalta vai aukio/kirkko suunnalta vaikka Anzion taistelussa kulkureittien varrella.

Tietyistä paikoista pystyy ampumaan seinien ja ovien läpi, tekemään bunnyjumpia ja Ympärysvaltojen puolella kannattaa aseet lipastobokseineen jättää rannalle edustaan. Tavoitteena on eri kohteita kentän sijainnin kannalta valloittaa ensimmäinen lippu (punamusta/vihertävän vaalea) taikkas ottaa oman joukkueen haltuun kulkuvälinettä, alusta, tankkia, kanuunaa, bunkkerin edustalla olevaa radiolähetintä. Kaikenlaiset avoimet tilat ovat vähän tulenarkoja paikkoja suojalta ja joutuu sprinttaamaan poteroihin esim. D-Day:ssa, kun niskaan tulee mortarista tai henkipalttoo jää alttiiksi kiväärien ja yksinäisen snipan tähtäimen tai koneskan luotisateen alle.

Kulkeminen Sturmstruppe/Stg44 ja Browning Automatic Rifle -hevillä sujuu erinomaisesti pienten kujien, käytävien viemäreiden, vesireittien ja rakennusten kautta etenkin ahtaammissa tiloissa. Mutta ennen sinne pääsyä voi esteenä olla joko vastaan tuleva Solttu tai eri ikkuinoista ja aukion deckiltä kämppivät sankarit MG-42, Kar98 tai Garand kourassa. Jälkimmäisellä erikoisuutena aseen tupella maihin lyöminen sakemannia ja muistaakseeni graafisessa animaatiokuvassa tuppi tosiaan osuessaan liiskaa nettihahmon pään möhjöksi, kun saa tapon aikaiseksi. Muutenhan noissa välähti kranujen ja em. lisäksi pislat tai singot. Eniveis pelkästään perushymiöiden täyteistä gl hf ja gg sun muuta chattiakin katseli pelin aikana mielellään. Peliäänistä vielä sen verran, että toivat alkusinfonioineen sopivasti pontta aloittaa taas rundi. Eipä kai niihin pyssyjen ja komentojen ääniin alun herätyksen jälkeen tympääntynyt, kun alkoi aikanaan tiedostamaan kuinka laadukkaasta, hektisestä ja turhankin periksinantamattoman oloisen koukuttavasta materiaalista saa aidosti ja oikeasti nauttia. Kunhan toiset vain ampuvat matkan varrella takaisin samalla mitalla kohti omaa klaanikokemusta ja taitoa jatkuvasti kehittäen.

Juki
Käyttäjä
1517 viestiä

08.01.19 klo 00:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

lotr kirjoitti:

Kyllä se taitaa olla kaikkien aikojen paras peli eli Super Mario bros 3. Ei hitto sitä tuli pelattua paljon veljen ja kavereitten kanssa silloin ihan pienenä, ennen kouluikää. Siinä oli hyvä kun ei pystynyt tallentamaan niin piti aina pelata peli läpi tai sitten jättää yöksi päälle ja sitten taas jatkaa... Ehottomasti ikimuistoisin pelimuisto oli tuon pelinkohdalla. Vielä silloin tällöin tulee pelattua emulaattorilla tietokoneella sitä, eikä oikeastaan ole hohto hävinnyt yhtään näitten vuosienkaan jälkeen.

Sama juttu meikäläisellä. Tuo SMB3 on ensimmäinen peli, jonka sain joskus ekalla tai tokalla luokalla joululahjaksi ja sitä tuli pelattua ehkä eniten kaikista meidän peleistä. Myös kaverit kävivät sitä meillä ahkerasti pelaamassa, kun ei muilla samaa peliä ollut. Ja vieläkin tulee joskus silloin tällöin tietokoneella emulaattorin kautta fiilisteltyä tätä legendaarista peliä. Pesukarhu-Mario oli suosikkini ja myös sammakko-Mario oli hulvaton. Muistan, että ennen nettiaikaa Nintendo-lehdessä (joka tietenkin oli pakko tilata itselle!) oli vinkkejä pelin nopeampaan läpäisemiseen.

Keskustelut