Viimeksi luettuja kirjoja

Foorumin päävalikkoonPainettua sanaa › Viimeksi luettuja kirjoja

Chinook
Käyttäjä
88 viestiä

17.08.13 klo 20:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuli saatua juuri päätökseen Henning Mankellin Palomuuri-teos. Taattua Wallander-kamaa eli loistava teos, ainakin omasta mielestäni.

Joku
Käyttäjä
1174 viestiä

17.08.13 klo 22:10 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuli lukastua Brian Garfieldin Väkivallan vihollinen. Oli kyllä helvetin kovaa tekstiä, viä ois tarkotus kattoo kyseisestä kirjasta tehty Bronsonin tähdittämä leffa. Jahka sen jostai käsiini saan.

Hobbes
Käyttäjä
22 viestiä

18.08.13 klo 19:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tänä aamuna lukaisin loppuun Waldemar Melangon Puistohomot - Raportti Helsingin 1960-luvun homokulttuurista. Opus tarttui perjantaina mukaan kirjaston tarjolla tänään -hyllystä. Todella kiehtovaa ajankuvaa, mukana riipaisevia kertomuksia yksinäisyydestä ja jonkin verran myös häpeästä. Mielenkiintoista oli, että monesti mielessä oli hyvin elokuvallisia mielikuvia kuvatuista tilanteista.

Sitä ennen luin John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtösen. Kyseinen kirja piti lukea, kun anoppi kuvaili sitä kamalaksi kirjaksi, joka oli pakko lukea loppuun. Minua se ei selvästikään järkyttänyt niin paljon kuin anoppia, mutta kovin ahmittava teos oli kyseessä. Kelpoisaa ruotsalaista kauhua.

Kesken tällä hetkellä on Ian McDonaldin Desolation Road. Hauska ja kiintoisa opus tähän mennessä.

Hobbes
Käyttäjä
22 viestiä

18.08.13 klo 19:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

T-2000 kirjoitti:

Tosin perustellakseen omaa tuhlaavaisuuttaan voisi ajatella naiivisti tukevansa Suomalaista käännöstyötä.

Kaiken kaikkiaan, suosittelen varsinkin fantasian ystäville ja muillekin, mutta vain jos kielitaito riittää (näin vasta parin viikon päästä peruskoulun käyneenä en ole varma olisiko itsellä riittänyt) niin ehdottomasti englanniksi.

Suomalaisen käännöstyön tukeminen ei ole lainkaan huono perustelu, ja nuo Hlinovskyn käännökset ovat kuitenkin ihan jees. Itse kun luin sarjan alunperin englanniksi ja nyt sitten olen lukenut nuo kaksi ekaa myös suomeksi (pakko on ollut hankkia ne kuvitetut kovakantiset) ja mielestäni toimivat hyvin myös näin äidinkielellä.

Muuutta, jos haluat kartuttaa kielitaitoa, niin rohkeasti vaan englanninkielisen kirjallisuuden pariin. Ei se kauheasti haittaa, jos ei ihan kaikkea ymmärrä ja tarvittaessa sanakirja viereen avuksi. Siitä se lähtee. :)

J.Lipponen
Käyttäjä
138 viestiä

27.08.13 klo 18:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

Aivan äskettäin tuli luetuksi Conn Igguldenin viisiosaisen Keisari kirjasarjan viimeinen osa, Jumalten veri.Keisari kertoo pääosin Julius Caesarista,mutta myös Rooman valtakunnan loistosta ja rappiosta.Kaikki teokset ovat saavuttaneet kriitikoiden suosion ja myyneetkin varsin hyvin.

Jumalten veri jatkuu suoraan siitä mihin neljäs osa jäi.Caesarin murhaajat pyyhkivät myhäillen verta tikareistaan ja miettivät samalla uutta valtajärjestystä.Murhaajat eivät kuitenkaan kiinnitä tarpeeksi paljon huomiota nuoreen Octavianukseen,jonka Caesar on testamentissaan nimennyt valtansa perijäksi.Tästä alkaakin melkoinen tapahtumien vyöry,joka saavuttaa huipennuksensa Filippoin kaupungin edustalla Kreikassa kahden massiivisen legioonan kohdatessa toisensa.

Itselleni Igguldenin kirjat ovat kolahtaneet alusta alkaen niiden mielenkiintoisen aiheen ja konstailemattoman tyylinsä vuoksi.Juonessa pysyy mukana ongelmitta ja kieli on todella elävää,vaikka osa roomalaisten suuhun asetetuista lausahduksista on ehkä turhan moderneja.Lisäksi historiallista pohjaa löytyy runsaasti ja faktat ovat usein täysin paikkansa pitäviä.Ja jos joku ei satu pitämään paikkaansa on kirjan viimeisillä sivuilla maininta asiasta ja syy moiseen.Historia ikään kuin herää henkiin ja menneen ajan meiningin voi melkein tuntea ympärillään.

Hieman typistettynä siis: Verta,valtajuonitteluita,irstailua ja hurttia huumoria antiikin ajoilta.

Key
Käyttäjä
1240 viestiä

06.01.14 klo 11:43 - linkitä tähän kommenttiin: #

Carrie (King, Stephen)

En yleensä lue ainakaan heti kirjaa, josta olen jo nähnyt elokuvasovituksen. Kingin Carrie kuitenkin tempaisi mukaansa heti alusta alkaen. Osittain johtuen ehkä vitkastelemattomasta alusta ja sujuvasta tekstistä. Moitittavaa en Kingin esikoisteoksesta juurikaan löydä.

Ludil
Käyttäjä
40 viestiä

07.01.14 klo 16:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kirjamakuni on laaja ja käsittämättömän ristiriitainen, luen siis melkein mitä tahansa puhtaasta hömpästä klassiseen kauhuun. Tällä kertaa tankkaan Victor Hugon Kurjia, vallankumouksellista ja melkoista eeposta. Nimensä mukaisesti kirja ei todellakaan ole hilpeän höyhenenkevyttä kamaa, sellainenhan sotisi Hugon tyyliä vastaan.

Kurjat on tiiliskivi jota ei ihan heti lukaistakaan, mutta tuskinpa ominaisuus "tiiliskivi" on pelkästään lukijoiden kiduttamista varten, hekoheko. Luulen, että innostun ahmaisemaan tämän samalla tavalla kuin innostuin hotkimaan kyseisen herran Pariisin Notre Damen (joka on erinomainen kirja, suosittelen. Pientä nipottamista vain liiankin tarkasta ja laajasta arkkitehtuuri-osiosta, joka ei sinänsä liittynyt tarinan juonenkuljetukseen).

Olen edennyt sivulle 30 ja täytyy heti ensimmäiseksi myöntää, ettei näkemissäni Kurjat-leffaversioissa ole ollut niin paljoa piispa Myrielin tarinaa, yleensä elokuvissa tuskin edes mainitaan ukkopahan nimeä. Romaanin ja elokuvien vertailusta tulee takuulla mielenkiintoista...

Secreterial
Käyttäjä
38 viestiä

13.01.14 klo 11:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Sir Alex Fergusonin "My Autobiography" tuli luettua pari päivää sitten loppuun. Joululahjaksi pyysin sen ja olipa loisto kirja kaikin puolin. Tykkäsin Sir Alexin tyylistä kyllä, saattoi lähtä aivan eri tarinaan, jos oli sopiva kimmoke. Paljon oli just niitä, että jonkun pelaajan nimi tuli esiin jossain asiassa, jonka jälkeen kerrottiinkin pelaajasta ja hankintaprosessista. Oli sellasta rentoa tekstiä koko kirja ja paljon sellasta puhekielistä menoa.

Loisto kirja ja paljon tuli uutta tietoa Sir Alexista, Unitedista ja eri pelaajista ja heidän ongelmistaan, jotka yleensä johtivat lähtöön.

Menee sinne Zlatanin elämänkerran tasolle omissa suosikeissa! Piti eilen laittaa Paul Scholesin elämänkertakin tilaukseen, niin pääsee senkin lukemaan.

Braman
Käyttäjä
37 viestiä

26.02.14 klo 22:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Don Winslow - Raakalaiset, josta tuli vähän aikaa sitten elokuvakin. Luin mielummin kirjan ensin ja onneksi luin. Ei mikään mestariteos, mutta äärimmäisen nokkela ja viihdyttävä, osuvaa ja nasevaa dialogia ja selkeä juonikuvio. Olen nyt pariin otteeseen ehtinyt opuksen kahlata, ensimmäisellä kerralla hiukan harppoen ja nyt paremmin syventyen. Tykkäsin kyllä.

Key
Käyttäjä
1240 viestiä

30.01.15 klo 17:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Orange is the New Black - Vuosi vankilassa (Kerman, Piper)

Piper Kermanin vankilakokemukset olivat kaiken kaikkiaan mielenkiintoista luettavaa. Kirjassa ei ollut hirveästi jymykäänteitä, mutta se antoi kiinnostavaa tietoa, millaista naisten vankilassa on (miesten kirjoittamia vankilakirjoja ja näkökulmasta kerrottuja vankilaelokuvia taitaa olla enemmän, joten tämä oli vähän erilaisempaa luettavaa). Tätä voi suositella hyvillä mielin, jos aihe kiinnostaa eikä verkkaisa kerronta haittaa.

Orange is the New Black -sarja lähtee hankintalistalle.

vallu_87
Tähtääjä
473 viestiä

03.03.15 klo 11:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Video-Opas 1992 (Bello Romano)

En ole mikään lukutoukka, mutta kirpparilta löysin tällaisen itselle korvaamattoman teoksen. Yli 6000 tuhatta arvostelua, joista yli puolet Toimintaelokuvia. Arvostelut olivat varsin lyhkäisiä, mutta siitä syystä suorasanaisempia. Itselle tämä toimii hyvänä haku-oppaana. Kirja vetoaa myös vahvasti videolakiin, joka vallitsi videomarkkinoilla noihin aikoihin välillä naurettavan pitkillä, jopa 20 minuutin leikkauksilla. Paskahuussiin aivan ehdottoman hyvää lukemista.

JohnRambo
Käyttäjä
239 viestiä

05.03.15 klo 22:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viime kuukausina (joulukuu->tämä päivä) on tullut luettua huomattavasti enemmän kirjoja, kuin normaalisti. Olen huomannut, että hyvän kirjan lukeminen on parasta ajantappoa leffojen, musiikin ja videopelien ohella. Kirjan aloittamiseen saattaa vaan kynnys olla isompi, kuin edellä mainittu. Nyt minulla on tylsää niin kirjoitan teille lukukokemuksistani.


Marc Eliot: Jack Nicholson
- "Big Jackin" värikäs elämä kirjoittaa kirjan melkein, kuin itsestään. Ilmiselvänä puutteena on Nicholsonin oma näkökulma tarinoihin, kirjailija on joutunut kasaamaan käsityksensä näyttelijästä työtovereiden ja läheisten jutuista sekä elokuvarooleista. Kirjassa on muutamia mehukkaita tarinoita tunnettujen leffojen kulisseista, mutta välillä taas se sortuu valitettavaan kohteensa perseennuolemiseen. Soljuvaa luettavaa, puutteistaan huolimatta ihan hyvä elämänkerta.


Tommi Liimatta, Sami Yaffa: Sound Tracker
- Matkailuohjelmat ja erilaiset musiikkityylit kiinnostavat mua. Olen myös iso Hanoi Rocks-fani, joten Yaffan tv-ohjelma herätti välittömästi kiinnostukseni. Sarja oli hyvä, mutta siinä riitti parantamisen varaa. Lähinnä silmään (tai siis korvaan) pisti Yaffan jäätyilevät kertojanäänet, joka rikkoi rentoa tunnelmaa ajoittain. Noh, mieshän on basisti. Tämä kirja on kuitenkin loistava sivutuote sarjalle, koska se auttaa muodostamaan parempaa kokonaiskuvaa siitä mitä noille reissuilla oikeasti tapahtui. Kirja myös osoittaa, että kaikista mielenkiintoisimmat tilanteet tapahtuivat kameroiden ollessa kiinni. Kummaa kyllä, kirja oli jopa parempaa viihdettä, kuin alkuperäinen sarja.


Viljami Puustinen: Kingston Wall - Petri Wallin saaga
- En ole koskaan ollut suuri Kingston Wall-fani, vaikkakin muutamasta biisistä tykkään kovastikin. Progehörhöily ei ole minuun koskaan uponnut suurella volyymilla. Viljami Puustinen kirjoittaa kuitenkin elävästi ja avaa '90-luvun Helsingin rock-skeneä mielikuvistusta kutkuttavasti. Hän on saanut kirjan tekoon mukaan useita Petri Wallin läheisiä, joista useille miehen kuolema on ollut vuosia tabu, josta ei puhuta. Wallin tarina on kiehtova, klassinen rock 'n' roll-klisee, jonka traagisuus ei ole häipynyt mihinkään. Kirjan loputtua päällimmäisenä tunteena oli turhautuneen säälin tunteminen Wallia kohtaan. Loistavasti kirjoitettu bändikirja.


Viljami Puustinen: 22 Pistepirkko
- Tämä lähti kirjaston hyllystä mukaan lähinnä Puustisen, ei bändin vuoksi. Kirjailija jälleen osoittaa, kuinka kutkuttavasti hän kykenee bänditarinaa kertomaan, jopa sillä asetelmalla, että allekirjoittanut lukija ei useimmiten edes tiennyt mistä levyistä tai kappaleista puhuttiin. 22 Pistepirkon massiivisesta tuotannosta sain kuitenkin poimittua pari helmeä, joista yhdestä inspiroituneena tein meidän bändille yhden hyvän biisin. Tekemäni biisin inspislähde hävisi soundista silloin, kun kappaleen rakenne ja sovitus saatiin vakiinnutettua. Ei haitannut yhtään, mua ei voi syyttää plagioimisesta. Niin, itse kirjasta! Joo hyvin kirjoitettua settiä tämäkin, avaa verhoa indiebändin elämäntyylistä, rahapulasta ja kiertolaiselämästä.


Kauko Röyhkä (virallinen) - toimittanut Olga Välimaa
- Röyhkästä on tullut mun lemppari sosiaalisen median käyttäjä. Äijä ei paljon teksteissään kaunistele, ja antaa piikkiä idiooteille just niin hienovaraisesti, että se on jo aika coolia. Terävä kieli on parhaimmillaan kommentoidessaan nykymaailman meininkiä ja musiikkibisnestä. Toistoa on toki paljon, mutta se ei haittaa, koska Facebook-kirjoittelun formaatin ymmärtää. Usein toisto tuo tässä tapauksessa jalostuneempaa fiksua ajatusta, tai sitä vastoin pidemmälle vietyä härskiä läppää. Kumpi tahansa käy mulle.


Kauko Röyhkä, Juha Metso - Ville Haapasalo - Et kuitenkaan usko & Ville Haapasalo - Et muuten tätäkään usko
- Haapasalon seikkailut itänaapurissa ovat sen verran hurjia tarinoita, että kirjojen otsikot eivät ole liioiteltuja. Itse kuitenkin varauksella uskon miehen stoorit. Ensimmäinen kirja käsittelee lähinnä rankkaa totuttamista venäläiseen yhteiskuntaan, sen tapoihin ja pietarilaiseen teatterikouluun. Toinen kirja taas valottaa työnarkomaanin näyttelijän ja showmiehen henkilökohtaista arkea ja elämää, jonka ulkokuori tuntuu olevan paljonkin ristiriidassa Haapasalon omien ajatusten kanssa. "Klovnin kyyneleet" pääsevät tässä melkein ulos, mutta tuntuu siltä, että Villen on esisensuroitava puheitaan, koska Venäjän hallitus lukee kirjat vuorenvarmasti. Rivien välistä lukija ymmärtää kuitenkin tärkeimmät pointit. Tykkäsin molemmista kirjoista tosi paljon.

Kunnollisia kuvia ei oikein löytynyt, pahoittelen.

Horsmankukka
Käyttäjä
22 viestiä

02.08.15 klo 01:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

Mökiltä löysin kirjan nimeltä Lupaan ja vannon, sairaalaromaani vuodelta 1959.
Hemmetin paksu opus ja pikkuruista tekstiä, n. 100 sivua sain viime reissulla luettua. Jätin sen sinne ja jatkan seuraavalla mökkireissulla.

Grinch
Käyttäjä
446 viestiä

07.01.16 klo 15:50 - linkitä tähän kommenttiin: #

Book of Five Rings, jossa oli Musashin kirjoittaman opuksen lisäksi Yagyu Munenorin The Book of Family Traditions on the Art of War. Molemmat kirjat aika lyhyitä ja nopealukuisia, mutta asia oikeastaan pitkittyy, kun jää miettimään heidän filosofiaansa. Kirjoja on suositeltu niille, jotka harrastavat kamppailulajeja ja sinänsä sen huomaa, että niistä saa paljon enemmän irti, jos on perehtynyt kyseiseen konseptiin. Siltikin kirjan näkemyksiä voi soveltaa muihin ammatteihin tai elämän tilanteisiin. Se vain vaatii tietynlaista mieltä. Moni asia tuntui itsestään selvyydeltä, mutta vaikuttaa ettei niitä tiedosta huolimatta toteuteta.

Key
Käyttäjä
1240 viestiä

01.04.16 klo 14:29 - linkitä tähän kommenttiin: #

Se mikä ei tapa (Lagercrantz, David)

Eihän tämä nyt millään vedä vertoja Larssonin kirjoituksille, mutta on kuitenkin loppua kohden ihan mielenkiintoista luettavaa. Kyllä tätä voisi suositella pienellä varauksella kirjasarjan aiemmista osista pitäneille.

gojira
Käyttäjä
231 viestiä

15.07.16 klo 22:26 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia
H.P. Lovecraft

Itselläni kun ei oikein löydy aikaa ja innostusta lukea kirjoja kuin pääasiassa kesäisin niin loputakin sain aikaiseksi luettua jouluna saamani Lovecraftin novellikokoelman loppuun. Todella kiehtovia ja inspiroivia tarinoita nuo ovat ja tarkoituksenani on ehdottomasti lukea toinen kokoelma tässä kesällä. Suosittelen lukemaan jos vähäänkään aihe kiinnostaa, itsekin kauan osannut vain yhdistää nimen Lovecraft ja termin Cthulhu -mytologia tietämättä aiheesta juuri mitään muuta. Ei kyllä tosiaan ole lainkaan ihme edes tämän pienehkön kirjasen perusteella, että Lovecraftia pidetään yhtenä modernin kauhun ja scifin isänä.

Juki
Käyttäjä
1517 viestiä

06.10.16 klo 10:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Viime aikoina on tullut katsottua uudelleen reilun kymmenen vuoden takaista Leena Lehtolaisen kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa Rikospoliisi Maria Kallio ja sen innoittamana olen myös tutustunut kirjoihin sarjan takana ja luettuna ovat seuraavat teokset:




Tällä hetkellä lukemisen alla on teos nimeltään Kuolemanspiraali. Mielenkiintoinen virhe kirjassa on se, että sen pokkariversion takakansiteksti ei jostain syystä ole peräisin tästä kirjasta, vaan pari vuotta aiemmin ilmestyneestä Kuparisydän-kirjasta.

Pelimies
Käyttäjä
392 viestiä

19.02.17 klo 16:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuli eilen luettua Thomas Harrisin Punainen Lohikäärme. Tarina oli jo minulle ennestään tuttu, Michael Mannin ja Brett Ratnerin filmatisointien kautta.Loistava ja jännä kirja oli, mutta itse pidän enemmmön Manhunterista. Pitäisi ehkä varmaan lukea myös muutkin Hannibal-kirjat.

Brutus
Käyttäjä
989 viestiä

26.01.18 klo 18:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Hahahaa! Sainpas vihdoin luettua Russell Hobanin Hiiri ja hänen lapsensa, yhden parhaimmista ja nihilistisimmistä lastenkirjoista koskaan. Maineensa veroinen klassikko. Tämän leffaversion jo aiemmin arvostelinkin, joten pakko käydä hiukan tätäkin läpi.

Kyseessä on siis alunperin aikuisille suunnattu satiirinen ja allegorinen tarina Gulliverin retkien ja Liisa ihmemaassa -tyyliin, joita myös aikoinaan markkinoitiin satumaisen aiheen vuoksi lähinnä lasten satukirjana. Todellisuudessa tämä on paljon enemmän.

”Koko lampi, puut ja suo sen ympärillä putosivat alemmaksi, pienenivät ja häipyivät näkyvistä kun isä ja poika kohosivat ilmaan suohaukan kynsissä. – Tapan, lauloi haukka, sillä se oli erittäin hyvällä tuulella. Sen silmät olivat hurjat ja keltaiset, kynnet kuin terästä. – Saalis, se lauloi, minulla on saalis. Juon verta ja revin lihaa. Se nauroi ja sen siivet välkähtivät auringonpaisteessa.”

Varsinainen tarinahan kertoo kahdesta toisiaan kädestä pitävästä tanssivasta hiirestä koostuvasta vieterilelusta, joka toimii ainoastaan jonkun muun käyntiin vetämänä. Hiiri ja hänen lapsensa on tarina hiirten matkasta kohti ns. itsevetoisuutta ja itsenäisyyttä sekä perheen ja kodin löytämistä.

En viitsi alkaa spoilata koko kirjan juonta, mutta tässä muutama keskeinen allegoria ja symboliikkaa:
- Tarinan ainut merkitsevä ihmishahmo on kulkuri ja laitapuolenkulkija.
- Keskeisessä osassa tarinassa on ylellinen ja kallis nukketalo, jossa "elottomat nuket, herrat ja palvelijat vain juovat teetä päivästä toiseen tyhjistä teekupeista".
- Yksi leluista on koottu vanhoista sanomalehdistä tehdystä massasta ja se osaa kertoa vain juoruja, valheita ja huonoja uutisia.
- Hiiri ja hänen lapsensa rikkoutuu ja päätyy kaatopaikalle - rottien valtakuntaan.
- Rottien kuninkaan valta perustuu teräviin hampaisiin. Kun hampaat lopussa särkyvät, ei rottakuningas ole enää mitään.
- Lelut ovat vain orjia - sekä ihmisten että rottien. Ihmisiä lelut viihdyttävät, rotille ne keräävät roskia vrt. tuottavat pääomaa. Käyttökelvottomat lelut hävitetään/tapetaan.
- Kaatopaikan eläimillä on puunrungossa yhteinen pankki, jonka sisällä asuu pienempiä elukoita saalistava peto.
- Eläinten hierarkian alimpina ovat sokeat ja paikasta toiseen valtavina kasvottomina laumoina kulkevat päästäiset.
- Eläinten maailmassa närhi vastaa uutisista - nekin pääosin valheellisia sensaatio- ja juorujuttuja.
- Hiiret törmäävät avantgarde-taiteilijoihin, joiden taiteessa ei tunnu olevan sen enempää järkeä kuin johdonmukaisuuttakaan. Taiteilijoiden yleisö ja kriitikotkin tuntuvat joko rakastavan tai vihaavan vaikkeivät varsinaisesti ymmärtäisi mistä edes on kysymys. Yksi kriitikoista on sokea päästäinen.
- Matemaatikon kaavoissa ei ole järjenkään hiventä.
- Filosofin höpinät ovat pelkkää saivartelua.
- Tarinan toistuvana teemana on vanha koiranruokatölkki, "Viimeinen näkyvissä oleva koira", jossa sama kuva toistuu äärettömästi itsensä sisällä.
- Pahuudella tai tappamisella ei ole sen suurempaa merkitystä tai selitystä, eksistentialistinen nihilismi, ym.

Jne, jne, jne...

Meno on tosiaan elokuvaakin synkempää ja väkivaltaisempaa. Elokuvassa tarinaa oli suoraviivaistettu reippaasti, erinäisiä hahmoja, ylimääräistä dialogia ja kuolemia karsittu huomattavasti ja satiirin terävin kärki hukattu matkan varrella. Kaikkein isoimpana erona elokuvaan on tämän pitkä ja kaunis epilogi, jossa lelut ja jopa rottakuningas saavat kuin saavatkin onnellisen loppunsa. Elokuva vain loppui kuin seinään ilman sen suurempia selityksiä.

Silti, itse tykkään paljon kummastakin. Kirja on kuitenkin kahdesta huomattavasti parempi.

Kulkuri näki isähiiren ja pojan perheineen ja ystävineen. Hän näki Viimeisen Näkyvissä Olevan Koiran koko loistossaan tummaa yötä vasten. Hän kuuli sisältä laulun ja ilonpidon. Ja hän hymyili ja puhui hiirelle ja lapselle toisen kerran.
- Eläkää onnellisina elämänne loppuun saakka, kulkuri sanoi.

Joku
Käyttäjä
1174 viestiä

26.01.18 klo 19:11 - linkitä tähän kommenttiin: #

Hiiri ja hänen lapsensa menee ehdottomasti tuon tekstisi perusteella meikäläisen lukulistalle. Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoselle!

Keskustelut