Legendaloota
Foorumin päävalikkoon › Legendaloota › Minä olen...
Minä olen...
Edellinen sivu | 1 2 3 4 | Seuraava sivu
MigeloKäyttäjä |
27.09.04 klo 22:39 - linkitä tähän kommenttiin: # Nyt kun tänne on koko ajan virrannut enemmän ja enemmän uusia kasvoja ja monet ovat ottaneet Tykin "toiseksi kodikseen", niin mun mielestä olis hyvä, jos jokainen kirjoittaisi itsestään jonkinlaisen esittelyviestin, jonka avulla muut sitten oppisivat tuntemaan ja ehkä myös ymmärtämään henkilöä paremmin. Toki monet meistä tuntee toisemme jo messenger tai muiden keskusteluiden pohjalta melko hyvin, mutta jospa uudetkin Tykkiläiset tulisivat tätä kautta tutuiksi. Eli siis tarkoituksena on luoda vapaamuotoinen esittely itsestään. Esittelyn saa kirjoittaa vaikka runon muotoon, jos runosuoni lähtee pulppuamaan tai sen voi kirjoittaa vaikka haiku pohjalla, jos tykkää. Tarkoituksena nyt olisi, että se jotenkin ilmentäisi teitä itseänne. Pieni huumori ja itseironia on tietenkin suotavaa, sillä tylsää asiatekstiä ei ole niin mukava lukea. Eli jospa minä sitten aloitan. Allekirjoittanut (oikealta nimeltään Mika) on tällä hetkellä 17v miehen alku, joka käy lukion toista vuotta Jyväskylässä, Voionmaan lukiossa, jos nyt tarkkoja ollaan. Sen kummempia harrastuksia tällä sohvaperunalla ei ole, jos nyt harrastukseksi ei lasketa elokuvin katselua/keräilyä ja säännöllisiä vierailuja Hippoksella jääkiekkoa (JYP) ja salibandya (Happee) seuraten. Kesäisin tulee myös mökillä kalasteltua melko runsaasti, vapaa-ajasta riippuen. Eli jotain tälläista. Mun luovuus nyt ei ollu ihan parhaillaan viestiä kirjoittaessa, mutta varmaankin tuosta ymmärtää tämän idean. Jos tämä ei tunnu liian painostavalta tai turhalta, niin jatkakaa ihmeessä... |
jiKäyttäjä |
27.09.04 klo 23:00 - linkitä tähän kommenttiin: # Leffatykin forumin jäsen. Myöhemmin päivitän tiedot ajantasalle... |
KaiserKäyttäjä |
28.09.04 klo 00:02 - linkitä tähän kommenttiin: # Terve, nimeni on Kaiser ja asun pienessä mökissä keskellä synkkää metsää Muumilaaksossa. Ikää on kertynyt 19 vuotta ja Koulutukseltani olen melkein valmis datanomi (muutama kurssi vielä suorittamatta). Luonteeltani olen hiljainen hissukka, jonka harrastuksiin kuuluu netissä surffailu, tv:n/elokuvien katselu, pelien pelaaminen ja musiikin kuuntelu. Liikunta on kirosana. Leffamakuni on laaja. Melkei kaikki menee. Imelimmät musikaalit ja surkuhupaisimmat 1940-60 luvun kotimaiset mustavalkoelokuvat jätän silti suosiolla väliin. Lempigenre voisi olla vaikkapa draama ja/tai trilleri. Viisi Kovaa Elokuvaa: Once Upon a Time in America, Apocalypse Now, The Godfather, Monty Python and the Holy Grail, Taxi Driver. Musiikkimaku ei ole aivan niin laaja. Olen hevimiehiä (eli saakelin palvaajia), mutta kyllä sitä vähän kevyempääkin matskua tulee kuunneltua aika paljon. Lähinnä hard rockia ja rockia, sekä peli- ja elokuvamusaa. Hevin lisäksi, siis. Viisi Kovaa Bändiä: Iron Maiden, Dream Theater, Tool, Metallica, YUP. Tulevaisuuden suunnitelmia ei juurikaan ole. Opiskelun jälkeen olisi tietysti hyvä saada töitä. Mutta eihän täällä Muumilaakson synkässä metsässä ole mitään työpaikkoja, joten varmaan isompaan kaupunkiin muuttaminen on edessä joskus (lähi?)tulevaisuudessa. Armeijakin pitäisi käydä joskus. Jostain syystä antoivat minulle kolme vuotta lykkäystä kun kutsunnoissa viime vuonna kävin, vaikka kaksi vuotta olisi riittänyt. Eli seuraavan kerran kutsuntoihin vuonna 2006, joten armeijaan luultavasti 2007. Mitään muita suunnitelmia ah-niin-valoisan tulevaisuuden päälle ei ole. Hmm, eiköhän tässä tullut kaikki epäolennainen esille. |
IdigN1Tähtääjä |
28.09.04 klo 04:03 - linkitä tähän kommenttiin: # EDIT. |
AscarisKäyttäjä |
28.09.04 klo 04:22 - linkitä tähän kommenttiin: # Tervehdys, nimeni on Tommi ja olen asunut koko ikäni Lahdessa. Olen valmistunut Lahden kauppaoppilaitoksesta ja tutkintoni on tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi. Tänä päivänä mielenkiintoni on suurimmilta osin musiikissa ja myös elokuvat ovat vaikuttaneet elämääni jo pienestä pitäen. Jo 6-vuotiaana katselin päivittäin monia elokuvia ja samalla opettelin englannin kieltä ja sujuvaa, luonnollista ymmärtämistä. Musiikkimakuni on vaihdellut paljolti vuosien aikana, metal on tosin ollut suurimpana vaikuttajana pidemmän aikaa. Nykyään kuuntelen musiikkia todella laidasta laitaan. Jazz, Blues, Suomi-iskelmä, Metal, Rock'n Roll, 80's, Pop jne. Suurimpia musiikillisia vaikuttajiani ovat olleet pienestä pitäen Bruce Springsteen, The Doors, Eric Clapton, Tapio Rautavaara, Juice Leskinen, Hurriganes ja paljon muita loistavia artisteja. Elävien kuvien suurinta nautintoa tuovat rikosleffat ja trillerit. Katselin ala-asteella Prizzin kunniaa ja Kummisetää harva se päivä, ja nautin joka hetkestä. Muistan joskus n. 9-vuotiaana katsoneeni Untouchablesin 3 kertaa peräkkäin, koska se vaan oli niin helkkarin hyvä leffa. Harrastukseni ovat aika paljolti tietokoneissa kiinni. Koodailen jonkin verran internetpalveluja PHP:llä ja myös SQL kieli on hyvin hallussa, ja erinäisiä tietokantoja pyörittelen lähes päivittäin. Pari suurta projektia on meneillään, mutta niiden julkaisusta ei ole vielä tietoa. Kuitenkin koodausta riittää melkeinpä riesaksi asti. Softapuolelta voisin vielä sanoa Linuxit, joiden kanssa työskentelen jatkuvasti, korjailen kavereiden palvelimia ja ylläpidän omaa kaappiprojektiani, jota myös aciekseksi kutsutaan. Tulevaisuus on vielä todella avoin, mitään en ole miettinyt etukäteen. Astun armeijan palvelukseen tammikuussa 2005, palveluspaikkanani Parolan Panssariprikaati ja mikäli suurempaa mielenkiintoa elämää kohtaan ei ole, niin mielelläni jatkan siellä pidempääkin. Mutta, tässä ei sen mullistavampaa ole kerrottavana, joten pidetään kivaa leffatykissä. |
JarkkoKKäyttäjä |
28.09.04 klo 07:44 - linkitä tähän kommenttiin: # Koska olen jo vuosia sitten kirjoittanut itsestäni esittelyn nettiin, laitan tähän vain linkin sivulle: http://www.jarkonsivut.com/mina.htm t. Jarkko 32,8v |
Juhani SementtiTykittäjä |
28.09.04 klo 13:35 - linkitä tähän kommenttiin: # Juhani Sementti muodostui aikanaan nimestä Jens Hattuniemi. Ja vastaukseksi kaikkiin kysymyksiin: Jens on tanskalainen nimi enkä todellakaan valinnut sitä itse. Sukunimi on taas vapaa käännös venäläisestä sukunimestä Arhipoff. Taidan olla vasta kolmannen sukupolven suomalainen |
esimiesKäyttäjä |
28.09.04 klo 14:10 - linkitä tähän kommenttiin: # Pitääkö tässä nyt oma nimi kertoa? Noh, onhan tässä jo tunnettu niin kauan, että ei näitä kai tarvitse ryhtyä pimittämään. Sanotaan nyt vaikka näin, että Juha putosi pois Suomen suosituimpien poikanimien TOP-kympistä suurin piirtein niihin aikoihin, kun meikäläinen ristittiin. |
SöpöYlläpitäjä |
28.09.04 klo 14:40 - linkitä tähän kommenttiin: # http://www.leffatykki.com/html/tykittajat.php <- tuolta löytyvät vakkaritykittäjien pikku profiilit, mutta koska itsestään on niiiin kiva puhua, pannaan nyt tähänkin jotain... Ikää on siis parisenkymmentä vuotta (ja tulee olemaan lopun ikää ;) ). Asun Suomen helmassa, kuten locationista voi päätellä. En osaa erityisesti mitään, mutta työhistoria ainakin on kirjava. Piirrän sarjakuvia, joskus maalailen (mikäli tuubit eivät ole kuivuneet, voisin aloittaa taas), kirjoitan kolmatta... neljättä vuotta kolmatta romaanikäsikirjoitustani. Opiskelen kirjoittamista (2. vuosi) ja tietojenkäsittelyä (3. vuosi - iso vitsi). Olen sivistyttänyt itseäni myös elokuva-alan opissa, joskin sen ihanuuden jatkaminen minulta evättiin rajoittuneen näkökantani ja tiettyjen persoonallisuushäiriöiden vuoksi. Näytän huumorintajuttomalta. Isona muutan erakoksi Lappiin, ostan kiväärin ja alan ammuskella ohikulkijoita sekä hyttysiä. |
DELETED![]() |
28.09.04 klo 14:58 - linkitä tähän kommenttiin: # DELETED |
John LennonjohtoKäyttäjä ![]() |
28.09.04 klo 15:35 - linkitä tähän kommenttiin: # Otto on nimeni ja elämä on intohimoni. Edustan vuosiryhmää -88 ja aloitin 2004 elokuussa opinnot Juhana Herttuan taideviestintälukiossa Turussa, maailman keskipisteessä. Olen (tai ainakin yritän olla) vakaumukseltani humanisti, joten en halua lajitella ihmisiä eri laareihin ihonvärin, iän, uskonnon etc. mukaan. Uskon yksilön voimaan, mikä on yksi syy siihen että vihaan lähes kaikkia joukkue-urheilulajeja. En myöskään halua liikkua varta vasten massojen mukana, vaan jyrään itse oman tieni, toki niin etteivät muut siitä kärsi. Pidän taiteista erittäin paljon. Ne ovat loistava tapa parantaa maailmaa, mikä uskoakseni on yksi elämän tarkoituksista. Toki myös edellytän että taiteilijaksi itseään tituleeraavalla immeisellä on myös oikeasti jotain sanottavaa. Siksi suhtaudun lähes aina vähintäänkin karsaasti silkkoihin viihdepläjäyksiin. Taiteenlajeista suosikkini on ehdottomasti elokuva, johon olen rakastunut kiihkeämmin kun kehenkään on mahdollista. Musiikki on toinen rakkauteni. Harrastan eteenkin klassista, heavyrockia ja elokuvamusiikkia. Lempiyhtyeeni on The Beatles, kuten nimimerkistänikin voisi päätellä. Säveltäjäpuolella arvostan eteenkin hra Lennonia, Ennio Morriconea ja Beethovenia. Kirjallisuudenkin ystävä Otto on. Lempiteoksia ovat mm. Dalton Trumbon Johnny Got His Gun, William Goldingin Lord of The Flies sekä Raamattu. Lukuuottamatta syvästä vakaumuksesta satiiria ja pikimustaa huumoriakin Otto ymmärtää (tiettyyn pisteeseen asti). Tosin toisten immeisten loukkaaminen ei ole enää ollenkaan leikin asia. Mwah, houkutinpa sinut lukemaan tämänkin lauseen. Lopuksi haluan todeta kliseisesti että sinä olet taatusti maailman paras sinä. Mutta parantamisen varaakin olisi. |
CuomiTähtääjä |
28.09.04 klo 15:47 - linkitä tähän kommenttiin: # Noh. Olen siis vielä 15 vuotias pojankloppi joka istuskelee vielä peruskoulun penkillä. Oikea nimeni on Niko ja sukunimenä toimii rakas Isänmaamme josta olen nimimerkkini "nerokkaasti" muokannut vain muuttamalla S:sän C:eeksi. Lähimmäisiksi harrastuksiksi voisi laskea elokuvat ja kaikki niihin liittyvä, musiikki( lähinnä kuuntelu ja levyjen haaliminen), kotona lorvaaminen, perheen ärsyttäminen ja...siinä ne taisi sitten ollakkin. Urheilua en ole koskaan harrastanut ja siihen minua ei saa ryhtymään vaikka kirveellä uhattaisiin. Pieniä juoksunpyrähdyksiä teen kuitenkin aina silloin tällöin. Musiikkipuolelta korvaan iskee lähinnä tämmöinen kaikenlainen "räyhääminen ja "rääkyminen". Myös hieman rauhallisempaa tulee kuunneltua. Suurimmassa kulutuksessa: Iron Maiden, Metallica, Black Sabbath, Deep Purple, AC/DC, The Who, Jimi Hendrix, Gary Moore, Ramones,,.. yms. Myös Ennio Morriocnen teemat iskevät tajuntaan. Suosikkileffani olen listannut ties kuinka moneen kertaan joten siihen en viitsi nyt ryhtyä. Harrastan ajoittain myös lukemista. Kestosuosikkeihin kuuluu ainakin aikamma paras kirjoittaja, Sven Hassel, myös Mario Puzon romaanit iskevät kovaa. Muitakin satunnaisia teoksia jauhan aina joskus. Asuinpaikka on Kangasniemenäkin tunnettu Käpykylä jossa elokuvia näytetään vain viikonloppuisin ja silloinkin nauha sekoaa vähintään joka toisella kerralla. |
ViisasKäyttäjä |
28.09.04 klo 16:05 - linkitä tähän kommenttiin: # Olen vuonna 1989 (15v) syntynyt poikanen, joka käy peruskoulun 9. luokkaa. Porissa olen asunut koko ikäni, ja leffoja olen myöskin katsellut koko ikäni. Etenkin Terminator oli kovaa kamaa silloin, kun tuskin edes osasin kävellä. Kouluaineista etenkään matikka tai kemia ei kiinnosta tippakaan, vaan vähäistä taitoa löytyy enemmän aineisiin historia, biologia, maantieto, englanti ja äidinkieli. Tulevaisuudessa aion mennä lukioon, sitten armeijaan. Elokuva-ala tietysti kiinnostaa, mutta jos nämä unelmat jostain syystä kariutuvat, niin pyrin jonkinlaiseen kirjoittajan ammattiin. Olen hiljainen ja ujo, mutta kaveriporukassa kaikki kääntyy toisinpäin. Vihaan monia, monia asioita, kuten roskaamista, Salattuja elämiä, kaksipuolisia dvd:tä, Hjallis Harkimoa ja Jokereita. Kuten tuosta roskaamisen vihaamisesta voi päätellä, niin olen ja olen aina ollut aika luontofriikki. Pidän eläimistä ja luonnossa liikkumisesta, etenkin kalastuksen parissa kuluu aikaa lähes päivittäin. Turhan kauan jökitän myös tietokoneella, jos Messenger-keskustelut venähtävät. Vakituista harrastusta ei enää ole, mutta olen harrastanut jalkapalloa, joka on edelleen lähellä sydäntä (en seuraa tv:stä), kitaransoittoa (joskus vieläkin rämplään). Musiikista ehkä parhaiten uppoaa nykyään tuo 80-luvun rockki. Rakastan myös syömistä. Tämmöstä. Aijoo, etunimeni on Ville. |
MaskKäyttäjä ![]() |
28.09.04 klo 16:14 - linkitä tähän kommenttiin: # Noh, yritetään nyt jotain väkertää tähän. Nimeni on Joni ja ikää on kertynyt 17 vuotta. Päkerrän tällä hetkellä lukiossa. Harrastuksia ei nyt kamalasti ole mitä nyt talvella tulee jääkiekkoa kavereiden kanssa pelattua ja kesällä pesäpalloa pelattua. Musiikin kuuntelulla, sarjakuvien lukemiselle ja elokuvien katselemisella on aina ollut paikka elämässäni. Elokuvamakuun kuuluvat mm hömppäkomediat adamsandler-tyyliin ja 80-luvun toimintapläjäykset. Musiikkimaku on aika laaja mutta tärkeimpänä voin mainita Lapinlahden linnut, Popeda, Leningrad Cowboys ja elokuvamusiikki. Sarjisannoksina kelpaavat niin Tex Willerit kuin Korkkaritkin. Leffatykin löysin joskus vuonna 2002 ja ensimmäinen arvosteluni rustasin seuraavana vuonna. Foorumille rekistöröidyin taas vuonna 2004 ja siitä asti olen foorumilla roikkunut. |
gggolemKäyttäjä ![]() |
28.09.04 klo 16:40 - linkitä tähän kommenttiin: # Minä, Gggolem, olen 17-vuotias inhorealisti joka asuu Seinäjoen lähistöllä No-No-Landissa. Olen lukion toisella, ja vihaan kaikkea kouluun liittyvää. Minulla on koira, Looney, josta saa huumoria käsittämättömän paljon. Rakastan eläimiä ja inhoan ihmisiä suurimman osan ajasta. Elokuvat ja musiikki kuuluvat hyvinkin tiiviisti tylsään elämääni, mutta lähinnä kuuntelu/katselu-pohjalta. Elokuvat menevät ehkä hieman (mutta vain hieman) musiikin ohi, vaikka ne kulkevatkin käsi kädessä (kuten kaikki tietävät). Elokuvien top5: A Clockwork Orange, The Shawshank Redemption, Fight Club, Gangs of New York, Gladiator. Bändien top5: Incubus, Linkin Park, Jamiroquai, Deftones, Mr Bungle. Eipä tässä muuta. Bai Bai. |
Jakke 29Käyttäjä |
28.09.04 klo 17:35 - linkitä tähän kommenttiin: # Terve! Eli, minä olen Jani. Olen syntynyt 4.4.88 kiekkoilun kehdossa Tampereella. Käyn koulua Pyynikinammattioppilaitoksessa. Musiikkia tulee myöskin kuunneltua jonkin verran. Pidän erityisesti Metallicasta ja Yö:stä. Myöskin Dingo kolahtaa. Soittaa en osaa mitään. Elämäni on muutenkin loistavasti hallinnassa. Tapoihini ei kuulu kontata perjantaisin hämeenkadulla, vaan tällöin mielummin räjäytän tajuntani vaikkapa Amores Perros nimisellä mestariteoksella. |
ScuzzballKäyttäjä |
28.09.04 klo 23:45 - linkitä tähän kommenttiin: # Olisitte jonkun kaavakkeen väsännyt niin ei tarvitsisi kauheasti mielikuvitusta uhrata tälle. No mutta ehkäpä jaksan lyhyesti kertoa itsestäni. Nimimerkkini takana piileskelee suht normaali(?) 17 vuotias opiskelija Helsingistä. Opiskelen tällä hetkellä kauppiksessa jotain mitälie, merkonomiksi olis tavoitteena joskus sieltä valmistua. Vaikka tuo nyt ei kovin ruususesti ole sujunut niin on kyllä kokoajan arvosanat paranemaan päin. Kymmenvuotisen jääkiekko-urani vähän aikaa sitten lopetettuani harrastuksiini ei enää kuulu mitään normaaleista elämäntavoista poikkeavaa, ainakaan mitään kovin fyysistä, paitsi tietysti kerran/pari punttiksella viikossa. Elokuvat voi tietysti nähdä jonkinlaisena harrastuksena, vaikken mielelläni sitä itse sellaiseksi laskisi. Ja elokuvien suhteen olen melko kaikkiruokainen, kaikki hyvät elokuvat kiinnostavat, genrestä riippumatta. Erityisesti tietysti kiinnostaa aasialaiset (Kiina/HK, Japani, Korea) pätkät, varsinkin kaikki mahdolliset samuraileffat pyrin aina metsästämään käsiini. Suhtautumisestani musiikkiin sen verran, että ei tule kauheasti kuunneltua. Ainoastaan välillä koneella dataillessa tulee popitettua rock-musiikkia kultaisilta 60-80 -luvuilta, ja tietysti Metallicaa. Tai käytännössä mitä vaan muttei mitään räppiä tai technoa. -Toni |
KapaKäyttäjä |
29.09.04 klo 00:23 - linkitä tähän kommenttiin: # Kun muutkin ovat kirjoittaneet niin yritetään nyt itsekkin.Elikkäs nimeni on Joonas (älkää kysykö mistä tuo Kapa tulee).Syntynyt 4.3.86 Oulun kupeessa.Amiksen viimeistä vuotta käydään ja nyt kuljetaan jouluun asti työharjoittelussa joka muuten on suhteellisen perseestä.Harrastuksia ei liiemmin ole mitä nyt ammunta.Autolla tulee ajeltua paljon vielä kun se on mukavaa ja uutta,varsinkin yöllä on mahtava ajella ja kuunnella hyvää musiikkia Leffat ja musiikki ovat lähellä sydäntä,musiikin puolelta varsinkin Metallica on iskenyt siitä asti kun sitä ensikerran kuulin ja Metallica merkitseekin erittäin paljon minulle,muita kovia:Dream Theater, Guns N' Roses,Leevi And The Leavings ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus siinäpä joitakin.Leffoja on katseltua useampi vuosi,mutta ahkerammin vasta n,parisen vuotta, Apocalypse Now,Kummisetä ja AHX ovat varmaan kolme kovinta pätkää.Vapaa aika menee muuten koiran kanssa ulkoillen ja leffatykin parissa,tietenkin kavereiden kanssa tulee toilailtua.Perjantaisin vaihdetaan viihteelle aina silloin tällöin. |
IdigN1Tähtääjä |
29.09.04 klo 00:46 - linkitä tähän kommenttiin: # EDIT |
sami-sanKäyttäjä |
29.09.04 klo 07:09 - linkitä tähän kommenttiin: # Heitetään nyt sitten itsekin settiä... Niin, siis olen lukion toisella luokalla (Hämeen kruununjalokivessä Forssassa :)), ja nimeä ei varmaan ole paha lähteä veikkailemaan :P. Elokuvien parissa kuluu aikaa ihan mukavasti, joskin jokapäivä en taivu leffaa katsomaan. Elokuvien lisäksi musiikki ja lukeminen/kirjoittaminen ovat lähellä sydäntäni, joihin uppoaa aikaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin elokuviin. Kuvaavin sana minusta on ehkä tuttujen paljon käyttämä "humanistinen", jota kuitenkaan itse en lähtisi tätä käyttämään ihan ykkösenä. Filosofiaa olisi jonkinlainen tarkoitus kyllä joskus mennä lukemaan, että sen puoleen sitten kai olen humanistinen. Toinen mielenkiintoni filosofian lisäksi on englannin kieli, joka myös houkuttelee tulevaisuuden oppiaineena jonkin verran. Unelma-ammattini on ehkä yliopiston lehtori, sillä en juurikaan pidä mistään käytännönläheisestä hommasta. Että eipä kai tässä muuta tarvitse. |
Edellinen sivu | 1 2 3 4 | Seuraava sivu



Draama ja muu taitava kerronta on aina suuri osa elokuvanautintoani, mutta myös komediat ja action pläjäykset ovat loistavaa lepuutusta aivoille.
Myös tietokoneet rautapuolella ovat suurta herkkua ja rakentelu sun muu näpräily on aina hauskaa.
Minussa on myös pientä pakkoneurootikon vikaa sillä minulla eräitä täysin selittämättömiä rutiineja, jotka toistuvat päivä toisensa jälkeen. Pidän pizzasta ja kepabista. Värjään hiukseni aina blondiksi mutta olen ajatellut lopettaa. Olen lukion ensimmäisen luokan räkänokka. Luokkani tunnus on 04A. Olen jo miettinyt hyvää huutoa vuodelle 2007 kunhan saan valkolakin.

