Unelmaleffa

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Unelmaleffa

Juhani Sementti

14.10.04 klo 11:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Arsi se vain jaksaa :lol: Voi vain sanoa, että ihailen energiaasi ja kärsivällisyyttäsi kun jaksat kirjotitaa tuollaisen sepustuksen 8)

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
3248 viestiä

15.10.04 klo 17:34 - linkitä tähän kommenttiin: #

Näinhän se mainosteksti kuului jo kirjapuolella:

TAPPAJAT

”Salaperäiset, brutaalit murhat järisyttävät Helsinkiä. Lehdistö kuohuu, ja pelkää vauhkoontuneen suurpedon riivaavan pääkaupunkia, mutta hulluna tappajapoliisina pidetyllä Reijo Koskella on omat aavistuksensa tapahtumista. Samaan aikaan Oulussa kansainvälisen biolaboratorion sisällä tapahtuu kauheuksia. NBG-laboratorioiden työntekijä Olli Korhonen ja hänen tyttöystävänsä Jonna Niemi joutuvat keskellä yhtiön hurjia tulevaisuuden suunnitelmia. Lopulta tapahtumat yhdistyvät hurjaksi seikkailuksi, jossa ei ihmishenkiä säästellä.”

Ja näin tuon tulevan suurleffan casting menisi Raadon ja meikäläisen valintojen mukaan:

Bruce Willis...Reijo Koski
Steve Buscemia kaavailtiin päärooliin, mutta Lars Von Trierin nurmikon kasvusta ja lehmän pötsin toiminnasta kertovan spektaakkelin kuvaukset estivät häntä...niin eli vaihdettiinkin siis tilalle itse Bruce Willis. :)
Jason Lee [www.imdb.com]…Olli Korhonen
Jamie Luner [www.imdb.com]… Jonna Niemi
Billy Zane [www.canoe.ca]…Nicklas Lundgren
William H. Macy [www.imdb.com]…Hemmo Tiainen
Peter Stormare [www.imdb.com]…Sergei Kalinkov
Neil Flynn…Seppo Lundman
Steve Kahan…Pertti Seinälä
Mark Wahlberg…Kalle Ikola
Ellen Burstyn…Irma Juutilainen

DELETED

16.10.04 klo 16:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

DELETED

Ville
Tähtääjä
3972 viestiä

16.10.04 klo 16:20 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuota on kyllä käytetty kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. En kyllä viitsisi maksaa leffalipusta, mutta tuon voin kyllä vuokrata.

DELETED

16.10.04 klo 21:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

DELETED

Thoke
Tykittäjä
3449 viestiä

16.10.04 klo 23:25 - linkitä tähän kommenttiin: #

gggolem kirjoitti:

Kertokaapa kaikki mikä olisi teidän unelma elokuvanne. Ketkä näyttelijät haluaisitte siihen, minkälainen olisi juoni, ja kuka sen ohjaisi, sekä valmistusvuosi. Saa kertoa niin tarkasti kuin haluaa.

Oma unelma leffani olisi suurinpiirtein seuraavanlainen:

Näyttelijät: Gary Oldman, John Malkovich, Jack Nicholson, Al Pacino, Robert De Niro
Juoni: Eletään vuotta 1970. Viisi miestä vapautetaan vankilasta. 20-vuotta sitten he olivat viisi tärkeintä miestä koko New Yorkissa. Jokainen johti omaa rikollista liigaansa omalla tavallaan, samalla kilpaillen keskenään. Nyt heillä ei ole mitään. Ainoastaan toisensa. He pistävät viisaat päänsä yhteen, vaikka se onkin vastenmielistä eikä suju ilman yhteenottoja, ja yrittävät viedä vallan nykyisiltä pomoilta.
Valmistusvuosi: 1998
Ohjaaja: Quentin Tarantino

Tämä voisi olla ihan sujuva leffa, mutta mielestäni parempi ohjaajavaihtoehto olisi Martin Scorsese.

IdigN1
Tähtääjä
4372 viestiä

17.10.04 klo 00:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

gggolem kirjoitti:

Kertokaapa kaikki mikä olisi teidän unelma elokuvanne. Ketkä näyttelijät haluaisitte siihen, minkälainen olisi juoni, ja kuka sen ohjaisi, sekä valmistusvuosi. Saa kertoa niin tarkasti kuin haluaa.

Oma unelma leffani olisi suurinpiirtein seuraavanlainen:

Näyttelijät: Gary Oldman, John Malkovich, Jack Nicholson, Al Pacino, Robert De Niro
Juoni: Eletään vuotta 1970. Viisi miestä vapautetaan vankilasta. 20-vuotta sitten he olivat viisi tärkeintä miestä koko New Yorkissa. Jokainen johti omaa rikollista liigaansa omalla tavallaan, samalla kilpaillen keskenään. Nyt heillä ei ole mitään. Ainoastaan toisensa. He pistävät viisaat päänsä yhteen, vaikka se onkin vastenmielistä eikä suju ilman yhteenottoja, ja yrittävät viedä vallan nykyisiltä pomoilta.
Valmistusvuosi: 1998
Ohjaaja: Quentin Tarantino

Naurakaa vaan...... Äijä-elokuvat on vaan yleensä niin loistavia, ja vaikka tuo juoni ei välttämättä kuulostakaan mitenkään hienolta, niin sellaisen minä haluaisin nähdä.

En ainakaan heti löytäny tallaista samanlaista topiccia.... Sanokaa jos tällainen jo on.

Mielenkiintosta. Mä voin tehdä leffaan scoren :wink:

gggolem
Käyttäjä
1346 viestiä

18.10.04 klo 21:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

Population1 kirjoitti:

Tee poika tee. Kerron heti kun saan idean myytyä Tarantinolle tai Scorseselle. :wink: :D Heh heti heijaa...

IdigN1
Tähtääjä
4372 viestiä

18.10.04 klo 21:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Onneksi nuotinlukukin onnistuu, niin voin osaamieni kitaran, rumpujen,basson, laulun ja pianon lisäksi tehdä vaikka 75-osaiselle sinfoniaorkesterille scoren. Kelpaako? :wink: Esikuvina Danny Elfman, Howard Shore ja John Williams.

sami-san
Käyttäjä
423 viestiä

18.10.04 klo 22:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tässä on muutaman päivän pyörinyt päässä tämänlainen idea.

Eli näyttelijöinä Stellan Skarsgård (mm. Ronin), Steven Buscemi (Sopranos) ja Paul Sorvino (taisi olla Casinossa tai GoodFellassa). Itse tietysti ohjaan.

Tarina menee kutakuinkin näin: Oswald Ericsson (Skarsgård) on San Franciscon mafian luottomies, tämän on kuitenkin vaihdettava maisemaa pienien epäselvyyksien (en ole vielä keksinyt tarpeeksi vakavaa, muttei kuitenkaan niin vakavaa syytä) johdosta. Niinpä mies suuntaa New Yorkiin, Manhattaniin, jossa sikarikauppias (ja myös mafian mies) Al Salvantero (Paul Sorvino) on hänelle palveluksen velkaa. Oswald tarvitsee töitä, Al kertoo hänelle, mistä töitä saa.

Harry Waterson (Steven Buscemi) on New Yorkin kovin etsivä, niin kauan kuin kadut ovat likaiset, Waterson pysyy pelkkänä etsivänä. Hän palkkaa Oswald Ericssonin poistamaan loisia kaduilta: Oswald tekee iskut, Waterson siivoaa jäljet, Oswald saa palkan, oikeus voittaa. Pian kadut alkavat tyhjentyä "huonosta aineksesta" (parittajia, isoja konnia, pienempiä konnia ja niin pois päin) ja kaikki ovat onnellisia.

Al Salvantero on vain sikarikauppias. Hän on myös organisoi Amerikan suurinta salakuljetustoimintaa, hän tuo maahan kuubalaisia sikareita. Hän on ollut poliisin mielenkiinnon kohteena jo vuosia, mutta vain "pienemmät kalat" ovat tarttuneet poliisin verkkoon. Waterson haluaa, että Ericsson tappaa Salvanteron, viimeisen linkin New Yorkin organisoidussa rikollisuudessa...

Ja loppua en kerrokaan, en spoilaa sitä teiltä (koska tästähän tulee elokuva :)). Tyylillisestä leffan pitää olla jossakin määrin noiria, pitää olla paljon sadetta, monologia, pimeitä päivä ja sen sellaista. Ja pitää olla karski kuvallinen kerronta, ei mitään turhaa.

Ja vielä siis tämä: tarina rakentuu tuollaiseksi kolmiosaiseksi sepostukseksi.

sami-san
Käyttäjä
423 viestiä

18.10.04 klo 22:34 - linkitä tähän kommenttiin: #

sami-san kirjoitti:

Ja Oswald Ericsson ajaa ruskeaa Buick Rivieraa, tärkeä lisäys, muuttaa koko tarinan meiningin täysin.

DELETED

26.10.04 klo 14:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

DELETED

Juhani Sementti

26.10.04 klo 17:09 - linkitä tähän kommenttiin: #

FilmSanteri kirjoitti:

Beverly Hills Kyttä 4 pelastaisi Eddie Murphyn maineen ja jättäisi Eläintohtorit, Pähkähullut professorit ja sun muut Isi hoitaa leffat omaan arvoonsa. Nyt olisi siis kyseessä sarjan Kyttien päätösosa, josta tulisi melkein samanlainen menestys kuten kolme aikaisempaa osaa.

Krhkrhmkrh.. Everybody be cool.. :lol: :lol: :lol:

Ale
Käyttäjä
2246 viestiä

27.10.04 klo 09:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Armottoman brutaali ja graafinen toimintaleffa kusipäisestä paskakytästä, joka kuulee huumerahojen kätköpaikasta ja alkaa jäljittää kätköä muka poliisityönä. Ainut vaan, että hän saa eteensä raivoisan gangsteriliigan, joka myös tahtoo hillot. Tästä seuraa paljon aggressiivisen verisiä yhteenottoja.
Tämä varmaan tulee tehtyä amatööriproductiona ellei innostus täysin lopahda.

DELETED

27.10.04 klo 14:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

DELETED

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
3248 viestiä

04.12.04 klo 19:08 - linkitä tähän kommenttiin: #

Prey – Saalistaja

Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Michael Crichton (Novel: Prey, 2002)

Jack Forman…John Cusack
Julia Forman… Jorja Fox
Mae… Kelly Hu
Ricky… Matt Damon
Charlie… Wayne Knight
Rosie… Kate Beckinsale
Ellen… Joan Cusack

Ja tarinahan kertoo siis työttömästä ohjelmoijaguru Jack Formanista, joka toimii nykyään katkerana koti-isänä. Vaimo Julia työskentelee epäilyttävässä Xymos –yhtiössä vähän liiankin ahkeraan, ja Jack on varma, että tämä pettää häntä työtoveri Rickyn kanssa. Heidän parisuhteensa on auttamattomasti ajautumassa umpikujaan.
Lisää ongelmia on luvassa, kun Jackin työpaikastaan ulos potkinut taho ilmoittaa, että Jackin apua tarvitaan varsin traagisen ongelman parissa – ja ongelma liittyy jotenkin Xymokseen ja Jackin ohjelmoimaan käyttäytymisohjelmaan nimeltä Prey.
Trilleri huipentuu Arizonan aavikolle, jossa Jack taistelee ex-työkaveriensa Maen (aasialaislähtöinen huippututkija), Charlien (lihavahko ohjelmoijaguru) ja Rosien kanssa tuntematonta tulevaisuuden tappajaa vastaan. Ja tällä saalistajalla on oma evoluutionsa…

“It has been programmed as a predator. It is evolving swiftly, becoming more deadly with each passing hour.”

Kirjasta tulee oikeastikin parin vuoden päästä Hollyspektaakkeli. Olisi hauskaa, jos edes yksi ”näyttelijävalinta" menisi oikein.

Siperia Jones
Käyttäjä
649 viestiä

05.12.04 klo 01:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

Universum War

Ohjaaja: Roland Emmerich
Tuottaja: Jerry Brucheimer

Juoni: Ilkeät rättipää alienit päättävät valloittaa maailman, tai tarkemmin sanottu Yhdysvallat. Valkoisessatalossa yritetään keksiä tapaa tuhota alienit, tai siis tapaa rakentaa mahdollisimman iso pommi. Sotahullu kenraali Rudolf (Dolph Lundgren) yrittää saada lupaa laukaista ydinase ja on valmis tekemään mitä tahansa saavuttaaksen tämän, tosin myöhemmin selviää että Rudolf on Irakilainen soluttautuja ja joutuukin lopussa vankilaan. Sankarillinen presidentti William Bash (Ben Affleck) kontroilloi valkoisestatalosta hävittäjiensä hyökkäyksiä ja yrittää samalla saada suhteensa kuntoon vaimonsa Marian (Drew Barrymore) kanssa. Myös pääsankarilla, isänmaallisella John Smithillä (Vin Diesel) on vaikeuksia tyttöystävänsä (Britney Spears) kuin myös rättipää alienien kanssa. Lopussa kuitenkin sekä presidentti että John saavat tyttönsä takaisin ja maailman mahtavin valtio pelastuu alienien hyökkäykseltä. Tunteita herättävä loppukohtaus tapahtuu keskellä New Yorkkia kymmenien amerikanlippujen liehuessa tastalla ja kaikkien ihmisten ollessa onnellisia.

Ville
Tähtääjä
3972 viestiä

05.12.04 klo 08:05 - linkitä tähän kommenttiin: #

Siperia Jones kirjoitti:

Tuon on pakko olla maailman huonoin elokuva.

Raato-A
Tykittäjä
5294 viestiä

06.12.04 klo 14:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

Siperia Jones kirjoitti:

Universum War

Ohjaaja: Roland Emmerich
Tuottaja: Jerry Brucheimer

Juoni: Ilkeät rättipää alienit päättävät valloittaa maailman, tai tarkemmin sanottu Yhdysvallat. Valkoisessatalossa yritetään keksiä tapaa tuhota alienit, tai siis tapaa rakentaa mahdollisimman iso pommi. Sotahullu kenraali Rudolf (Dolph Lundgren) yrittää saada lupaa laukaista ydinase ja on valmis tekemään mitä tahansa saavuttaaksen tämän, tosin myöhemmin selviää että Rudolf on Irakilainen soluttautuja ja joutuukin lopussa vankilaan. Sankarillinen presidentti William Bash (Ben Affleck) kontroilloi valkoisestatalosta hävittäjiensä hyökkäyksiä ja yrittää samalla saada suhteensa kuntoon vaimonsa Marian (Drew Barrymore) kanssa. Myös pääsankarilla, isänmaallisella John Smithillä (Vin Diesel) on vaikeuksia tyttöystävänsä (Britney Spears) kuin myös rättipää alienien kanssa. Lopussa kuitenkin sekä presidentti että John saavat tyttönsä takaisin ja maailman mahtavin valtio pelastuu alienien hyökkäykseltä. Tunteita herättävä loppukohtaus tapahtuu keskellä New Yorkkia kymmenien amerikanlippujen liehuessa tastalla ja kaikkien ihmisten ollessa onnellisia.

:lol: Mutta eikö niin, että se sisältäisi myös kohdan, jossa Assfleck ja Diesel tappavat kahdestaan 3470000 alienia pumppuhaulikoilla niiden tukikohdassa, ja korkeintaan haavoittuvat itse lievästi?

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
3248 viestiä

06.12.04 klo 15:45 - linkitä tähän kommenttiin: #

Siperia Jones kaikkien aikojen käsikirjoituksen kirjoitti:

Universum War

Juoni: Ilkeät rättipää alienit päättävät valloittaa maailman, tai tarkemmin sanottu Yhdysvallat. Valkoisessatalossa yritetään keksiä tapaa tuhota alienit, tai siis tapaa rakentaa mahdollisimman iso pommi. Sotahullu kenraali Rudolf (Dolph Lundgren) yrittää saada lupaa laukaista ydinase ja on valmis tekemään mitä tahansa saavuttaaksen tämän, tosin myöhemmin selviää että Rudolf on Irakilainen soluttautuja ja joutuukin lopussa vankilaan. Sankarillinen presidentti William Bash (Ben Affleck) kontroilloi valkoisestatalosta hävittäjiensä hyökkäyksiä ja yrittää samalla saada suhteensa kuntoon vaimonsa Marian (Drew Barrymore) kanssa. Myös pääsankarilla, isänmaallisella John Smithillä (Vin Diesel) on vaikeuksia tyttöystävänsä (Britney Spears) kuin myös rättipää alienien kanssa. Lopussa kuitenkin sekä presidentti että John saavat tyttönsä takaisin ja maailman mahtavin valtio pelastuu alienien hyökkäykseltä. Tunteita herättävä loppukohtaus tapahtuu keskellä New Yorkkia kymmenien amerikanlippujen liehuessa tastalla ja kaikkien ihmisten ollessa onnellisia.

Roland Emmerich kässärin luki ja heti innoissaan Siperia Jonesille kirjoitti:

Jumalauta, Siperia Jones, sähän olet nero. Hetken jo ajattelin, että olet ivalinjalla kirjoittanut tuon, mutta sitten tajusin, että sinussa asuu pieni maailmanmullistusRoland. Mitäs jos tarjoaisin sinulle paikkaa käsikirjoittajatiimissäni?
Olin jo tilannut nuo kymmenet jenkkiliput ja alien-tehosteet tulevaa Liisa ihmemaassa -uusioversiointia varten, mutta nythän saatiin paree idea!
Mutta oletko varma, että Benin sukunimi kirjoitetaan kahdella äffällä, itse olin kirjoittanut sen tähän asti kahdella ässällä kaavaillessani häntä Liisan rooliin?
Ja eikö Drewin tilalle tosiaan voisi laittaa Jlo:ta? Jlo ja Assflek ovat tehneet nimittäin lempielokuvani (jos ei omaa tuotantoani lasketa) yhdessä...

Keskustelut