Historiaa, Historiaa, Historiaa!

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Historiaa, Historiaa, Historiaa!

Miihkali
Moderaattori
2454 viestiä

03.05.18 klo 11:10 - linkitä tähän kommenttiin: #

No juu, näinhän se on. Kreationismia en maininnut siksi, että pitäisin sitä totuusarvoltaan ilmastotieteeseen verrattavana, vaan siksi, että ilmastonmuutosta ja kreationismia koskevat keskustelut tuntuvat usein taantuvan loputtomiksi juupas-eipäs-väittelyiksi, joissa toistellaan muualta omaksuttuja lausahduksia ymmärtämättä niiden sisältöä.

En nyt siis sano, että juuri tämä keskustelu olisi sellainen. Itse nostan kuitenkin kädet pystyyn, jos on puhe vaikka ilmastonmuutosta koskevista todisteista. Ei minulla ole mitään edellytyksiä arvioida matemaattisten mallien tai tietokonesimulaatioiden ansioita. Tiedän kuitenkin sen, että jotkut tutkivat näitä asioita työkseen, ja heistä osapuilleen 97% katsoo ilmastonmuutoksen olevan ihmisen aiheuttama. Tieteellinen konsensus on missä tahansa yksittäisessä kysymyksessä todennäköisesti lähimmäksi totuutta osuva vaihtoehto.

Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että ylenmääräinen alkoholinkäyttö on terveydelle vaarallista. Ei minulla ole tarkkaa käsitystä, miten alkoholi vaikuttaa ihmisen biokemiaan, mutta se ei ole edes olennaista. Riittää, kun tietää rajoittaa ryyppäämistä. Asian ymmärtäminen olisi toki kivaa ekstraa, mutta ei suoranaisesti tarpeellista. Toisaalta jokaisella on tietysti omat mielenkiinnon kohteensa. Itselläni se on historia, jota ainakin kuvittelen ymmärtäväni jossain määrin, kun olen sitä yliopistossakin kerran opiskellut.

Tuosta tuli mieleen hauska tutkimus. Sen mukaan tieteen kansantajuistaminen voi itse asiassa olla haitallista, koska se antaa maallikolle valheellisen varmuuden omasta asiantuntijuudesta. Luonnollisesti tutustuin tähän tutkimustulokseen populaarin julkaisun kautta...

Ajatus siitä, että ihminen olisi voinut parissasadassa vuodessa muuttaa ilmastoa merkittävästi, on kieltämättä hurja. Toisaalta ihminen on muutamassa vuosituhannessa hävittänyt lähes kaksi kolmasosaa maapallon metsistä. Järjestelmällisellä toiminnalla voi siis lyhyessäkin ajassa saada merkittäviä muutoksia aikaan.

EDIT: Mikä muuten on historiassa foorumilaisia eniten kiinnostava aihe tai ajanjakso? Itseäni kiinnostaa Neuvostoliiton yhteiskunta loputtomassa paradoksaalisuudessaan. Myös muinainen Kaksoisvirranmaa (Mesopotamia eli nykyinen Irak) on kiehtova aihe, koska suurelta osin meidänkin kulttuurimme palautuu viime kädessä sinne.

John117
Käyttäjä
101 viestiä

03.05.18 klo 13:22 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jees eipä tuossa, hieman vain särähti tuo viestin aloitus, pikku maistissa kun vielä eilen illalla rustailin, heh. Tiedä nyt tuosta "osapuilleen" 97 prossasta, itse olen katsonut pari uudempaa dokumenttia jossa tutkijat ja tiedemiehet ovat väittäneet tämänhetkisen muutoksen olevan osa luonnollista maapallon sykliä, johon ihmisellä on kenties minimi vaikutus eli ei ole ihmisen laukaisemaa, mutta avittamaa korkeintaan mikroskooppisella tasolla. Ja tämän todentaminen löisi tietenkin kaiken päästöihin liittyvän verotuksen, sopimusten, lobbareiden, poliitikkojen(Gore) ym. muiden lompakon päälle, tuo onkin niin iso skaalan asia että itse pyrin aina katsomaan monesta eri katsontakannasta enkä vain siitä mitä "enemmistö" sanoo. Nää on mutuilua johon jokainen suhtautuu haluamallaan tavalla, kyllä.

Miihkali kirjoitti:

Tuosta tuli mieleen hauska tutkimus. Sen mukaan tieteen kansantajuistaminen voi itse asiassa olla haitallista, koska se antaa maallikolle valheellisen varmuuden omasta asiantuntijuudesta. Luonnollisesti tutustuin tähän tutkimustulokseen populaarin julkaisun kautta...

Tämän olen myös lukenut jostain ja onhan tuossa väitteessä osaltaan perää. Tiettyjä tieteen aloja ei voi vain omaksua tai tietää ulkopuolisella avustuksella, tai ainakin tämä on pidettävä varauksella mielessä.

Miihkali kirjoitti:

EDIT: Mikä muuten on historiassa foorumilaisia eniten kiinnostava aihe tai ajanjakso? Itseäni kiinnostaa Neuvostoliiton yhteiskunta loputtomassa paradoksaalisuudessaan. Myös muinainen Kaksoisvirranmaa (Mesopotamia eli nykyinen Irak) on kiehtova aihe, koska suurelta osin meidänkin kulttuurimme palautuu viime kädessä sinne.

Alkuihmisten aka. Neandertalilaisten aikakausi, fossiileista tutkiminen on jotenkin upeaa katseltavaa, on se sitten elokuvan tai dokumentin välityksellä.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1551 viestiä

03.05.18 klo 17:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Nythän on oikeastaan menossa jääkausi. Nyt on vain menossa tällainen lämpimämpi ajanjakso jäätiköiden välissä. Edellisten jäätiköitymisten välissä oli myös tällaisia lämpimiä vaiheita, joilloin ei ollut jäätiköitä Suomessa. Näissä vaiheissa Suomessa eleli mammutteja ja muita jääkauden eläimiä. Neandertalin ihmisiäkin eksyi Suomeen. Susiluolasta on löydetty todisteita.

Jos ihmisellä todella on vaikutusta ilmastoon siinä mielessä kuin jotkut uskovat, me voimme estää tulevan uuden jääkausivaiheen, tai ainakin siirtää sitä sadoilla tuhansilla vuosilla. Meidän vain pitäisi vaan jatkaa kasvihuonekaasujen pumppausta ilmakehään. Sekin kostautuisi meille ennenpitkää satojen tuhoutumisen ja kansainvaellusten muodossa. Ja monessa muussakin mielessä.

Omasta mielestä vaikka ilmastonmuutos olisi syntynyt maapallon omien mekanismien tuotoksena, ei ihminen ainakaaan omilla toimilla auta asiaa. Päästöt on kuitenkin ihmisten tuottamina tarpeeksi suuria lämmittämään ilmakehää.

abneri
Käyttäjä
319 viestiä

04.05.18 klo 15:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kuten on tullut jo selväksi,itsellä ehdoton ykköskiinnostuksenaihe on 80-luku kaikkine kiemuroineen.

Näin vanhempana on mahtavaa palata tuohon hektiseen ja mullistavaan vuosikymmeneen ja tutkia tarkemmin sen ajan tapahtumia ja verrata niitä omiin kokemuksiin ja muistoihin.

Kommunismihan on ehtymätön mielenkiinnon lähde,
kuten muutkin Tykkiläiset ovat huomanneet.
Aatteen vaikutus Suomeen ja miten se ilmeni omassa elämässä,
puskurivaltioiden kohtalot ja arki niissä,Itä-Saksa,kylmä sota..
Mistä aloittaisi?

Ajatelkaas,70-luvulla ja vielä kasarillakin työmailla saattoi olla koviakin riitoja kommunismin kannattajien ja kapitalismista pitävien välillä.

Millaisissa fiiliksissä tulipalokommarit Suomessa mahtoivat olla siinä 90-luvun alkupuolella..?

Lisätääs vielä eräs super-inhokkini:

Ne Taistolaiset työväenlaulut joita Suomessa esitti eniten kai Kristiina Halkola. Jumalauta.

https://www.youtube.com/watch?v=zUaeWQ7y8W4

Tätä paskaa ei kuuntele kettukaan kirkumatta.

Brutus
Käyttäjä
748 viestiä

04.05.18 klo 19:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

abneri kirjoitti:

Millaisissa fiiliksissä tulipalokommarit Suomessa mahtoivat olla siinä 90-luvun alkupuolella..?

Jos kiinnostaa, niin fiksuimmat niistä ymmärsi hypätä kärryiltä jo 60-luvulla ja uudelleenbrändäsi sen aatteensa kaikenlaisten vähemmistöjen vallankumousliikkeiksi, radikaalifeminismiksi ym.

Uskossaan vahvojen tapauksessa romahtanut Neuvostoliitto ei ollut enää 90-luvulla oikeaa sosialismia tai kommunismia ollenkaan. Oikean erottaa väärästä siis siitä että oikea tuottaa sen ikuisen maanpäällisen paratiisin jossa mannaa sataa taivaalta ja ihmiset ovat onnellisia, joten eihän Neuvostoliitto voinut olla oikeaa. Know the difference, yo.

Itseä kiinnostaa rikoshistorian ja sotahistorian lisäksi karkeasti maailmanhistoria välillä 400-1400. Pelkästään jo siksi että tuo aika vaikuttaa edelleen vahvasti nykyäänkin, tyyliin mongolit tuhosi kokonaisia siviilisaatioita lyhyessä ajassa, Rooma tuhoutui, kaksi renessanssia, länsimaiset kansallisvaltiot ja perusinfra syntyy ym. Tästä ajasta ei suomalainen koululaitos käytännössä opeta mitään niin tuosta oppiikin jatkuvasti uutta. Hyllyssä nytkin pieni kokoelma kirjallisuutta ristiretkistä, karolingisesta renessanssista ja Kiinan historiasta.

Miihkali
Moderaattori
2454 viestiä

04.05.18 klo 20:52 - linkitä tähän kommenttiin: #

Suomessa SKDL:n enemmistö siirtyi varsin varhaisessa vaiheessa maltillisempien eurokommunistien riveihin, kun taas vähemmistön taistolaiset jäivät räksyttämään neuvostojärjestelmän ja reaalisosialismin ilosanomaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana eurokommunistit suhtautuivat vakaumuksellisen kielteisesti Neuvostoliittoon, kun taas valtavirtaisemmat puolueet Suomessa pyrkivät pitämään mölyt mahassaan. Paradoksaalisesti siis Suomen kommunistit olivat parlamentissa edustetuista ryhmistä avoimimmin Neuvostoliiton vastaisia ja esimerkiksi Suomessa puolueista ainoana tuomitsivat Tšekkoslovakian miehityksen! Neuvostoliittolainen raha kuitenkin kelpasi ja siksi taistolaiset potkaistiin puolueesta vasta verrattain myöhään.

SKP:n jakautuminen muodostui pysyväksi ja jossain vaiheessa puolue hajosi ihan organisaationkin puolesta kahtia. Maltillisempi SKP lähti erilaisiin sijoitusseikkailuihin, mutta siinä kävi sitten niin, ettei kommunisteista ollutkaan pörssikeinottelijoiksi vaan puolue teki konkurssin. Jäljelle jääneet varat siirrettiin bulvaanien kautta Vasemmistoliitolle, josta muodostui SKDL:n enemmistöläisten seuraaja. Nykyinen SKP on siis änkyräsiiven jäännös ja eläkeikään ehtineiden opiskelijaradikaalien perinnekerho. Toki joitakin nuoria höyrypäitä on myös mukana, mutta ainakin eduskuntavaaliehdokkaita selaamalla he vaikuttavat olevan selvä vähemmistö.

Hämmentävänä yksityiskohtana monet vanhat Neuvostoliitto-fanit ovat nykyään kovia Putinin tukijoita. Suomessakin siis. Edes SKP ei kuitenkaan ole nykyään sanan varsinaisessa merkityksessä kommunistinen eikä esimerkiksi kannata aseellista vallankumousta. Sitä varten meillä on onneksi Kommunistinen työväenpuolue – rauhan ja sosialismin puolesta, joka painaa tunnollisesti lehdessään mm. Korean työväenpuolueen onnittelusähkeitä.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1551 viestiä

04.05.18 klo 20:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali kirjoitti:

Hämmentävänä yksityiskohtana monet vanhat Neuvostoliitto-fanit ovat nykyään kovia Putinin tukijoita. Suomessakin siis.

Tätä olen ihmetellyt jo jonkin aikaa. Venäjä ei ole ollut kommunistinen, eikä edes sosialistinen yli 20 vuoteen. Silti he rakastavat Nykyvenäjää ja vihaavat Yhdysvaltoja.

Brutus
Käyttäjä
748 viestiä

04.05.18 klo 21:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

^todennäköisin syy on varmaan siinä, että ikänsä Amerikkaa ja länttä vihaamaan opetetut ja pioneerivuosista asti indoktrinoidut kommunistit ei vaan yksinkertaisesti pysty kääntämään takkiaan ja kannattamaan lännen suurta kapitalistista paholaista vaan sittenkin ennemmin sitä idän vastaavaa.

Oma ryhmänsä on sitten se porukka jolla oli jo kylmän sodan aikaan jotain hämäräbisneksiä Neuvostoliiton, Stasin ja KGB:n kanssa. Esim. Paavo Lipponen, peitenimeltään Mungo on tämän myöntänyt ja ukkohan on jo vuosia lypsänyt [www.is.fi] venäläistä öljy- ja kaasurahaa, nykyään taitaa jo asuakin Venäjällä lähellä niitä vanhoja tovereitaan.

abneri
Käyttäjä
319 viestiä

04.05.18 klo 21:48 - linkitä tähän kommenttiin: #

abneri kirjoitti:

Ajatelkaas,70-luvulla ja vielä kasarillakin työmailla saattoi olla koviakin riitoja kommunismin kannattajien ja kapitalismista pitävien välillä.

Millaisissa fiiliksissä tulipalokommarit Suomessa mahtoivat olla siinä 90-luvun alkupuolella..?

Ajattelin tällä niiden perusduunari-kommunistien tuntoja ja ajatuksia,mitähän päässä pyöri kun se kovasti rakastettu järjestelmä mureni omaan mahdottomuuteensa ja vuosikaudet on sitä systeemiä kuitenkin työmaalla kavereille ylistetty..? Ja riideltykin tulisesti.

Omassa naapurustossa oli eräskin jolle Lada oli se ainoa oikea AUTO.
Volvot ja Toyotat sun muut oli tehty huonosti ja työläisiä riistäen.
Ladasta taas hyötyivät kaikki duunarit!

Onkohan sillä vieläkin Lada..?

Mikähän aihe nykyaikana antaa yhtä kipakoita mielipiteen vaihtoja,maahanmuutto?

Miihkali
Moderaattori
2454 viestiä

05.05.18 klo 00:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tämä on enemmänkin yleisluontoinen havainto, mutta ihmisellä on jännä kyky muuttaa mieltään tarpeen mukaan ja silti vakuuttaa itselleen (ja usein vielä muillekin) olleensa koko ajan samaa mieltä ja siten myös koko ajan oikeassa.

abneri
Käyttäjä
319 viestiä

05.05.18 klo 09:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

60-luku.

Rauhaa ja rakkautta ja maailma paremmaksi.

Tämähän se taisi olla vuosikymmenen teema,ajatusta lähti toteuttamaan myös Weatherman Underground-ryhmä.pommeilla ja rikkomalla paikkoja.

https://www.youtube.com/watch?v=Kg7N6lhjZeA

Tämä itserakas,kaikentietävä persereikä-apinalauma on yksi yököttävimmistä 60-luvun tuotoksista.

Kovasti oltiin vallankumouksellisia ja taisteltiin rikkaita riistäjiä vastaan.

Alkuun rikkomalla mm pankkien ja liikkeiden ikkunoita ja kadulle pysäköityjä autoja.Rikkaiden autoja?Ehkä,mitä väliä..

Huumeita ja kimppapanemista ja ilkivaltaa,on se kumma jos ei maailma parane..

Eniten ehkä vitutti Brian Flanagan.Nykyinen baarinpitäjä ja Jeobardy-visailusta 23 000 dollaria voittanut. Eli.. Rikas??
Saako nyt pistää hänen baarin ja auton paskaksi? (Koska sota ja poliisit ja riistäjävalkoiset ja..?)
Entä muiden Undergroundilaisten omaisuus,talot,autot..passaako tuhota kuten..en nyt muista..joku ryhmä teki 60-70-luvulla?

Vallankumous nääs elää!

Brutus
Käyttäjä
748 viestiä

22.12.18 klo 16:36 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tuli tuossa viikko sitten ihan vaan heräteostoksena hankittua tuollainen historia-aiheinen kirja venäläisestä elokuvasta ajalta ennen Neuvostoliittoa. Nyt alkaa tuntua, että olisi pitänyt alkaa jo noin kaukaa ennen noiden neuvostoloidenkaan aloittamista, koska sieltä ne kaikki suurimmat vaikutteet loppujen lopuksi tuleekin.

Ennen vallankumoustahan elokuvaa pidettiin perinteisen hienomman taiteen kanssa kilpailevana massojen ja erityisesti työväen kulttuurina, johon ei sivistyneistö koskenut kuin enintään äärimmäisessä hädässä etenkään alussa. Ehkä tästä syystä sosialismissa elokuvataiteesta tulikin ideologisesti se kaikkein tärkein.

Yhtenä venäläisenä erikoisuutena elokuvateatteri oli myös muodikas paikka tehdä itsemurha. Jos Amerikassa jokunen nainen teki itsemurhan Rudolph Valentinon kuoleman johdosta, Venäjällä samanlaisen pienen ilmiön aiheutti muinoin Leo Tolstoin kuolema.

Vähemmän tunnettuna lukuna vanha venäläinen elokuvateollisuus jatkoi kumouksen jälkeen toimintaansa Ranskassa toisen maailmansodan alkuun asti, tuottaen omien suosittujen leffojensa ohella mm. Jean Renoirin ja Jean Epsteinin kaltaisten nimimiesten tuotoksia. Äänielokuvan tulo teki lopulta selvää jälkeä venäläisten elokuvahankkeista Ranskassa.

Jos Peter von Baghin Elokuvan historia on tuttu, niin professori sivuuttaa tämän aiheen lähes kokonaan parilla lauseella vaikka idän miesten ranskalaiset tuotokset ovat olleet aikoinaan eurooppalaisittain suhteellisen merkittäviäkin, ilmeisesti miehellä oli sympatiat suomettumisen aikaan vähän toisaalla.

Tällainen vaikutteiden keskinäinen antaminen ja vaihtaminen kansainvälisesti on kyllä kulttuurihistoriassa aina pahuksen mielenkiintoista luettavaa.

Jautsi
Käyttäjä
56 viestiä

04.01.19 klo 10:38 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minulla oli lukiossa hyvännäköinen historianopettaja. Tykkäsin historiasta ja pystyinkin keskittymään siihen vaikka välillä oli kiva vain katsella opea.

Kun tv-uutisissa kerrottiin Vietnamin sodan loppuvan, olin innoissani, koska olin kurkkuani myöten täynnä niitä päivittäisiä Vietnam-uutisia.

Olin mielisairaalassa, kun radion uutisissa äkkiä ilmoitettiin presidentti Kekkosen luopuvan presidentin tehtävien hoidosta terveydellisistä syistä. Tuli ihan hiljaista. Pitkä Kekkosen aikakausi oli lopussa.

Kun Suomessa elettiin valheellisen talouskasvun kautta 1980-luvun lopulla, tarkkaa vuotta en muista, haastatteli tv-toimittaja valtiovarainministeri Erkki Liikasta ja jankkasi, eikö sen vuoden valtiontalouden ylijäämää voisi jakaa kansalle. Liikanen totesi sen vajaan miljardin markan menevän pelkkiin velkojen korkoihin eikä riitäkään. Lopulta toimittaja puristi Liikaselta jonkinmoisen lupauksen, että lapsiperheille ja eläkeläisille jotain hyvää losahtaisi. Pari vuotta sen jälkeen puhkesi asuntojen hintakupla ja osakkeitten arvot romahtivat. Silloin 80-luvun lopulla tv-toimittajat toistelivat, että "ihmisillä on rahaa taskuissaan enemmän kuin koskaan ennen". Pari vuotta sen jälkeen riitti realisointikeskuksissa mitä ostaa ja halvalla, kun vain olisi ollut sitä rahaa.

Keskustelut